Missä menee henkisen väkivallan raja parisuhteessa

ainakin rehellinen

olen joskus ihmetellyt kun aina huudellaan tuon "rehellisyyden" perään koska oikeasti rehellinen on oikeasti epäkohtelias

toisilla on kyllä vähän tollanen tapa vaikka eivät sillä mitään pahaa tarkoita, ehkä tästä vähän tulee sellanen "väkisin yhdessä" asetelma?

Kaikki arvostelu on jonkinasteista henkistä pahoinpitelyä.

Henkisen väkivallan kriteeri on sen jatkuvuus. Kertasanominen ei ole, mutta toistuva sanominen on. Toinen kriteeri on se, ettei uhri voi puolustautua.

Yksi kriteeri on se, että sinä kerrot hänelle että nuo kommentit tuntuvat ikäviltä ja se, että huomaako hän aiheuttamansa mielipahan ja muuttaa käytöstään eli onko vaan tyhmä möläyttelijä. Toisaalta möläytyksetkin paljastavat ikäviä ajatuksia. 

Henkinen väkivalta on, jos ei välitä siitä, että kerrot asian loukkaavan. Voi myös olla niin huono suhde muuten tai henkisesti väkivaltainen, ettei voi edes kertoa asian satuttavan. 

Yleensä se haavoittavuus tulee siitä että pitäisi olla ratkaisevasti toisenlainen. Että on vääränlainen kumppanille. Pahinta on oikeasti sen aavistaminen, että vaikka tuossa tapauksessa laihduttaisikin, niin kumppani olisi taas kohta johonkin tyytymätön.

Kokonaan toinen juttu on, että emme ole toistemme egojen pönkittäjiä tai seksiobjekteja. Henkinen väkivalta esineellistää ja sivuuttaa sinut persoonana.

En muuten jäisi tuollaiseen suhteeseen.

Neuvo vanhalta naiselta: elämä on lyhyempi kuin luuletkaan. Kenelläkään ei ole ylimääräistä aikaa uhrata tuollaiselle arvostelijalle.

Ja mitäs sinä olet hänelle sanonut, anna tulla? Eroan kohta yhdestä työstä, jossa joutuu kuuntelemaan jatkuvasti varsinkin naisten uhriutumispaskaa ja heti kun tulee se toinen puoli asioista ilmi, niin ei mennytkään taas ihan niin ku näiden ulisijoiden itkemänä. En jaksa enää kuunnella näitä tekopyhiä ulisijoita. Alkaa vaan vituttaa. Herää kysymys: mahdollistaako ja tukeeko nyky-yhteiskunta tällaista uhri-mallioppimista? Mitään omaa vastuuta ei mistään kanneta suoraselkäisesti.

Vierailija kirjoitti:

Ja mitäs sinä olet hänelle sanonut, anna tulla? Eroan kohta yhdestä työstä, jossa joutuu kuuntelemaan jatkuvasti varsinkin naisten uhriutumispaskaa ja heti kun tulee se toinen puoli asioista ilmi, niin ei mennytkään taas ihan niin ku näiden ulisijoiden itkemänä. En jaksa enää kuunnella näitä tekopyhiä ulisijoita. Alkaa vaan vituttaa. Herää kysymys: mahdollistaako ja tukeeko nyky-yhteiskunta tällaista uhri-mallioppimista? Mitään omaa vastuuta ei mistään kanneta suoraselkäisesti.

Arvostellut en ole kertaakaan häntä. Ikinä. Ja suoraselkäinen ja vastuullinen olen jos joku. Ei kannata yleistää.

Vierailija kirjoitti:

Ja mitäs sinä olet hänelle sanonut, anna tulla? Eroan kohta yhdestä työstä, jossa joutuu kuuntelemaan jatkuvasti varsinkin naisten uhriutumispaskaa ja heti kun tulee se toinen puoli asioista ilmi, niin ei mennytkään taas ihan niin ku näiden ulisijoiden itkemänä. En jaksa enää kuunnella näitä tekopyhiä ulisijoita. Alkaa vaan vituttaa. Herää kysymys: mahdollistaako ja tukeeko nyky-yhteiskunta tällaista uhri-mallioppimista? Mitään omaa vastuuta ei mistään kanneta suoraselkäisesti.

Herää, pahvi. 

Hyvässä parisuhteessa ei tuollaista tapahdu. Sinuna ap kyllä ukkelin  jättäisin, se kun tuppaa lisääntymään tuo arvostelu. Ettei olisi narisisti?

Vierailija kirjoitti:

Ja mitäs sinä olet hänelle sanonut, anna tulla? Eroan kohta yhdestä työstä, jossa joutuu kuuntelemaan jatkuvasti varsinkin naisten uhriutumispaskaa ja heti kun tulee se toinen puoli asioista ilmi, niin ei mennytkään taas ihan niin ku näiden ulisijoiden itkemänä. En jaksa enää kuunnella näitä tekopyhiä ulisijoita. Alkaa vaan vituttaa. Herää kysymys: mahdollistaako ja tukeeko nyky-yhteiskunta tällaista uhri-mallioppimista? Mitään omaa vastuuta ei mistään kanneta suoraselkäisesti.

Miten ap on ansainnut tuon ja mistä pitäisi kantaa vastuu? Pitäisi pitää parempaa huolta kehosta? 

Uhriutumisessa on kyse siitä, että kuvitellaan muiden kiusaavan, arvostelevan, syrjivän. Kyllä nämä vonkuvonkut on ihan oma ihmistyyppinsä eikä itsekriittisyys/introspektio heiltä onnistu.

Sitten on paljon ylikilttejä muiden miellyttäjiä, jotka ovat oikein herkkupaloja arvostelijoille ja normittajille. Monella naisella oma äiti on voinut olla julma ulkoisen olemuksen arvostelija. Eihän tuo häijyys sukupuolta katso.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja mitäs sinä olet hänelle sanonut, anna tulla? Eroan kohta yhdestä työstä, jossa joutuu kuuntelemaan jatkuvasti varsinkin naisten uhriutumispaskaa ja heti kun tulee se toinen puoli asioista ilmi, niin ei mennytkään taas ihan niin ku näiden ulisijoiden itkemänä. En jaksa enää kuunnella näitä tekopyhiä ulisijoita. Alkaa vaan vituttaa. Herää kysymys: mahdollistaako ja tukeeko nyky-yhteiskunta tällaista uhri-mallioppimista? Mitään omaa vastuuta ei mistään kanneta suoraselkäisesti.

Miten ap on ansainnut tuon ja mistä pitäisi kantaa vastuu? Pitäisi pitää parempaa huolta kehosta? 

Ei ole ansainnut. Missä sellaista väitin? Vastuu kannetaan aina kukin omista teoistaan.Totta kai tuollainen käytös on väärin. MUTTA: hyvin hyvin harvassa tapauksessa se toinen on vain paha ja syypää.

Eli kertokaa aina heti mitä itse teette, niin säästyy kaikkien aikaa ja vaivaa ja hermoja. Millä tavalla itse nimittelet, ap? Miten käyttäydyt?

Sinänsä on kai samantekevää luokitellaako se henkiseksi väkivallaksi vai ei, tuollainen arvostelu on joka tapauksessa epäkohteliasta ja ilkeää, eikä sellaista tarvitse kuunnella. Ellei arvostelu pyytämällä lopu, jätä se sika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja mitäs sinä olet hänelle sanonut, anna tulla? Eroan kohta yhdestä työstä, jossa joutuu kuuntelemaan jatkuvasti varsinkin naisten uhriutumispaskaa ja heti kun tulee se toinen puoli asioista ilmi, niin ei mennytkään taas ihan niin ku näiden ulisijoiden itkemänä. En jaksa enää kuunnella näitä tekopyhiä ulisijoita. Alkaa vaan vituttaa. Herää kysymys: mahdollistaako ja tukeeko nyky-yhteiskunta tällaista uhri-mallioppimista? Mitään omaa vastuuta ei mistään kanneta suoraselkäisesti.

Herää, pahvi. 

Minä pahvi olen kuule todella hereillä. Silmät on avautuneet aivan uudella tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja mitäs sinä olet hänelle sanonut, anna tulla? Eroan kohta yhdestä työstä, jossa joutuu kuuntelemaan jatkuvasti varsinkin naisten uhriutumispaskaa ja heti kun tulee se toinen puoli asioista ilmi, niin ei mennytkään taas ihan niin ku näiden ulisijoiden itkemänä. En jaksa enää kuunnella näitä tekopyhiä ulisijoita. Alkaa vaan vituttaa. Herää kysymys: mahdollistaako ja tukeeko nyky-yhteiskunta tällaista uhri-mallioppimista? Mitään omaa vastuuta ei mistään kanneta suoraselkäisesti.

Miten ap on ansainnut tuon ja mistä pitäisi kantaa vastuu? Pitäisi pitää parempaa huolta kehosta? 

Ei ole ansainnut. Missä sellaista väitin? Vastuu kannetaan aina kukin omista teoistaan.Totta kai tuollainen käytös on väärin. MUTTA: hyvin hyvin harvassa tapauksessa se toinen on vain paha ja syypää.

Eli kertokaa aina heti mitä itse teette, niin säästyy kaikkien aikaa ja vaivaa ja hermoja. Millä tavalla itse nimittelet, ap? Miten käyttäydyt?

Olet aika erikoinen. Miksi koet tarpeelliseksi hyökätä ap:ta kohtaan?

Olen joskus nuorena ollut henkisesti väkivaltaisen miehen kanssa yhdessä ja kyllä, se suhde sai minustakin pahimmat puoleni esille ja pinnalle ja minullakin meni monesti hermot ja käyttäydyin epävakaammin ja myös masentuneemmin kuin koskaan. Silloin on parasta erota eikä etsiä syyllisiä, jos ei tulla keskenään toimeen. Ja pitäisikö mielestäsi uhrin vaan olla hiljaa ja kestää kaikki mitä paskaa toinen keksii tehdä? 

Muissa suhteissa mitään ongelmia ei ole ollut ja olen käyttäytynyt asiallisesti ja rakastavasti koko ajan, riidellessäkin. Mitään vyön alle lyöntejä en harrasta muutenkaan. 

Vierailija kirjoitti:

ainakin rehellinen

olen joskus ihmetellyt kun aina huudellaan tuon "rehellisyyden" perään koska oikeasti rehellinen on oikeasti epäkohtelias

toisilla on kyllä vähän tollanen tapa vaikka eivät sillä mitään pahaa tarkoita, ehkä tästä vähän tulee sellanen "väkisin yhdessä" asetelma?

Niitä sanotaan idiooteiksi. Ei sille minkä mahda, jos ei hissi nouse ylimpään kerrokseen.

Vierailija kirjoitti:

ainakin rehellinen

olen joskus ihmetellyt kun aina huudellaan tuon "rehellisyyden" perään koska oikeasti rehellinen on oikeasti epäkohtelias

toisilla on kyllä vähän tollanen tapa vaikka eivät sillä mitään pahaa tarkoita, ehkä tästä vähän tulee sellanen "väkisin yhdessä" asetelma?

Ei. Rehelisyys on todellain eri asia kuin epäkohteliaisuus ja tyhmyys.

Jos ap kysyy miesystävänsä mielipidettä hänen vartalostaan, silloin voi rehellisesti sanoa, että sinulla on näissä suhteissa nätti kroppa ja sitten hiukan ylipainoa.

Mutta kysymättä ei kommentoida ja ei keskitytä arvioissa aina pelkästään ilkeisiin ja negatiivisiin sanomisiin.

Rehellinen ihminen nimittäin huomioi myös ne positiiviset seikat. Ja haukkuminen on aina eri asia kuin neutraali, objektiivinen arvionti.

Eilisen tai toissapäivän Hesarissa oli hyvä juttu henkisestä väkivallasta. Siitä on palstalla keskustelukin, missä on otteita artikkelista, mutta en kyllä ryhdy sitä nyt etsimään. Ketjun aloittaja otsikoi sen niin, että siitä luuli että lahjojen antaminen parisuhteessa on huono merkki, vaikka se oli täysin sivujuonne.

Minä elin vuosia hienovaraisesti henkisesti väkivaltaisessa suhteessa. Kuulin aina olevani jotenkin vääränlainen, vaikka se ei ollut suoraa haukkumista. 

Esim. kävin kuntosalilla. "Ulkona oleva liikunta on vain liikuntaa. Kävin sitten kävelyllä. "Ei se ole liikuntaa". Yritin juosta ja pystyin kerrallaan hieman. "Ei ole tarpeeksi pitkä matka". Kun kehityin, niin "et juokse tarpeeksi kovaa". Jne. Teit niin tai näin, aina se oli väärin päin. 

Tämä mahdollistui siksi, että minä uskon, että jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä. Kuinka väärässä olinkaan... Tai siis onhan se niinkin, mutta silloin en ymmärtänyt, että tuomitseminen ei ole rakkautta ja vaatimukset tappavat rakkauden. 

Ja mitä minä tein? Yritin miellyttää ja ostaa sillä sitä rakkautta. Periaatteeni oli myös, että en kritisoi, vaan hyväksyn. Ikinä en nalkuttanut mistään. Kertaakaan en nimitellyt tai haukkunut. Luulin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan... taas olin väärässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja mitäs sinä olet hänelle sanonut, anna tulla? Eroan kohta yhdestä työstä, jossa joutuu kuuntelemaan jatkuvasti varsinkin naisten uhriutumispaskaa ja heti kun tulee se toinen puoli asioista ilmi, niin ei mennytkään taas ihan niin ku näiden ulisijoiden itkemänä. En jaksa enää kuunnella näitä tekopyhiä ulisijoita. Alkaa vaan vituttaa. Herää kysymys: mahdollistaako ja tukeeko nyky-yhteiskunta tällaista uhri-mallioppimista? Mitään omaa vastuuta ei mistään kanneta suoraselkäisesti.

Miten ap on ansainnut tuon ja mistä pitäisi kantaa vastuu? Pitäisi pitää parempaa huolta kehosta? 

Ei ole ansainnut. Missä sellaista väitin? Vastuu kannetaan aina kukin omista teoistaan.Totta kai tuollainen käytös on väärin. MUTTA: hyvin hyvin harvassa tapauksessa se toinen on vain paha ja syypää.

Eli kertokaa aina heti mitä itse teette, niin säästyy kaikkien aikaa ja vaivaa ja hermoja. Millä tavalla itse nimittelet, ap? Miten käyttäydyt?

Tuosta voi avata toisen ketju tarvittaessa. Nyt keskustelu on näin päin.

Ap, jätä arvosteleva mies. Hän ei tule muuttumaan vaikka pyöräytät lapsen, vaikka laihdutat, vaikka kaunistut. Se on hänen luonteensa.