Millaiset huonot merkit tulkitsit hyviksi?

Mies oli hiljainen ja etäinen, pidin häntä ujona ja syvällisenä. Kävi ilmi, että hän olikin vain tunneköyhä ja tylsä.

Vierailija kirjoitti:

Mies oli hiljainen ja etäinen, pidin häntä ujona ja syvällisenä. Kävi ilmi, että hän olikin vain tunneköyhä ja tylsä.

Tuollainen muistuu minunkin mieleeni. Mietiskeleväisen oloinen mies hautoikin vain pahoja ajatuksia, joista suurin osa koski hänen exäänsä. Kun oli tavattu pari kolme kertaa, hän avasi sanaisen arkkunsa, eikä siitä sitten loppua tullutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Mies oli hiljainen ja etäinen, pidin häntä ujona ja syvällisenä. Kävi ilmi, että hän olikin vain tunneköyhä ja tylsä.

Tämä on aika tavallinen virhe. Osa on tosiaan hiljaa sen takia, että niillä ei ole mihinkään mitään sanottavaa, ei mielenkiintoa, uteliaisuutta tai näkemystä yhtään mihinkään. Silti he eivät välttämättä ole hyviä kuuntelijoitakaan.

Minä halusin miehen, joka ei ole "perässävedettävä". No ei ole, on kauhea bessewisseri ja päällepäsmääjä.

Mies heitti negaavaa huumoria heti avausrepliikkinään. Tulkitsin tilanteen niin, että hän oikeasti pitää minusta ja uskaltaa siksi olla rento oma itsensä jo alussa. No, eihän siinä ihan niin käynyt vaan nuolin tuosta lyhyestä tuttavuudesta syntyneitä haavoja pitkään. Suvussani on aina ollut tapana härnätä ja piikitellä ihmisiä "tykkäämisen" merkkinä ja olin omaksunut samat vinot rakkauskäsitykset. Nykyään olen onneksi viisaampi edes tässä asiassa.

Se perinteinen: mies haluaa viettää kaiken aikansa kanssani ja on sanojensa mukaan rakastunut heti ensitapaamisen jälkeen. Osoittautui kyttääväksi, kontrolloivaksi, herkästi loukkantuvaksi ja äärimmäisen itsekeskeiseksi. Minun olisi pitänyt olla kiinnostunut hänen harrastuksistaan mutta omia sellaisia minulla ei olisi saanut olla. Nuoruuden virheitä tämäkin.

Tämä on muuten hyvä ja kiinnostava aihe! Varmaan monella meistä sukupuoleen katsomatta on ollut tilanteita, joissa jälkikäteen ilmiselvät varoitusmerkit on vääntänyt mielessään hyviksi asioiksi. Suora yhteys siihen, että suomalaisissa perheissä ei perinteisesti ole satsattu tunnetaitoihin, omien rajojen tunnistamiseen tai ylipäätään terveen vuorovaikutuksen opetteluun.

Up

Vierailija kirjoitti:

Mies heitti negaavaa huumoria heti avausrepliikkinään. Tulkitsin tilanteen niin, että hän oikeasti pitää minusta ja uskaltaa siksi olla rento oma itsensä jo alussa. No, eihän siinä ihan niin käynyt vaan nuolin tuosta lyhyestä tuttavuudesta syntyneitä haavoja pitkään. Suvussani on aina ollut tapana härnätä ja piikitellä ihmisiä "tykkäämisen" merkkinä ja olin omaksunut samat vinot rakkauskäsitykset. Nykyään olen onneksi viisaampi edes tässä asiassa.

Se perinteinen: mies haluaa viettää kaiken aikansa kanssani ja on sanojensa mukaan rakastunut heti ensitapaamisen jälkeen. Osoittautui kyttääväksi, kontrolloivaksi, herkästi loukkantuvaksi ja äärimmäisen itsekeskeiseksi. Minun olisi pitänyt olla kiinnostunut hänen harrastuksistaan mutta omia sellaisia minulla ei olisi saanut olla. Nuoruuden virheitä tämäkin.

Tämä on muuten hyvä ja kiinnostava aihe! Varmaan monella meistä sukupuoleen katsomatta on ollut tilanteita, joissa jälkikäteen ilmiselvät varoitusmerkit on vääntänyt mielessään hyviksi asioiksi. Suora yhteys siihen, että suomalaisissa perheissä ei perinteisesti ole satsattu tunnetaitoihin, omien rajojen tunnistamiseen tai ylipäätään terveen vuorovaikutuksen opetteluun.

Minua ei ole koskaan syytelty turhan optimistiseksi, mutta silloin harvoin, kun minulla on ollut ihmissuhde (sukupuoleen katsomatta) tekeillä, toiveajattelu on nujertanut järjen äänen. Kaverien ihmissuhdejuttuja olen analysoinut hyvällä menestyksellä, mutta omissani olen sokea.

Tavallisin epäilyttävien merkkien vääntäminen hyviksi merkeiksi lienee mustasukkaisuus, ja siihen minäkin sorruin melkein nelikymppisenä eli iässä, jossa olisi jo pitänyt tietää. Voisin kirjoitella tuosta miehestä iltapäivälehtiin useampiakin narsistibingoja. Mielenkiintoisempaa on jälkeenpäin katseltuna kuitenkin se, miten sitkeästi minä yritin toteuttaa ajatusta siitä, että ihmissuhteissa pitää olla joustava, eikä pikkuasioista pidä tehdä kynnyskysymyksiä.

Niitä pikkuesimerkkejä. Nyt osaisin ehkä jo varoa ihmistä, joka pienen erimielisyyden tullen avaa keittiön kaapin toisensa jälkeen ja ryhtyy lasittunein katsein järjestelemään purkkeja riveihin. Tämän miehen purkit olivat jo täydellisissä riveissä sentin välimatkoin, joten hän käänsi jokaista puoli kierrosta vasemalle ja sitten takaisin, ja kun kaikki kaapit oli käyty läpi, hän aloitti kääntelyn alusta. Ja minä ajattelin, että siinäpä siisti ja järjestelmällinen tapaus...

Ap

Olen kantapään kautta oppinut, että jos ihmisessä on ensitapaamisella jotakin outoa ja ällöttävää tai uhkaavaa, niin kannattaa pysyä kaukana tästä ihmisestä. Esim. yhdellä ystäväksi pyrkineellä ihmisellä oli huomattavan likaiset etuhampaat ja levotonta höpöttämistä ja nauramista, yksi hypisteli outoa ja vaarallista esinettä, yksi pyysi heti yhtä esinettä lainaksi, yhden naisen kotona oli kuukautisveret vessanpöntössä, yksi mies hymyili luonnottomasti ja pyrki viereeni. Yksi ystäväehdokas kertoi miten oli raivonnut joillekin muille ihmisille. Osa näistä paljastui aivan kammottaviksi ja vainoaviksi tuttavuuksiksi ja osan osasin jo väistää ja myöhemmin ilmeni että oikeassa olin.

Nuorempana annoin monesti uteliaisuuden voittaa varoitusmerkeistä huolimatta ja sain sitten kärsiä seuraukset.

Luulin, että hän oli huumorintajuinen, ei ollut.

Oksettava elämäntapajuoppo, taiteilija-rokkari käpertyi kainalooni sänkyyn koko viikonlopuksi. Hoki kuinka hyvä siinä on olla. Olin aivan 😍. Ajattelin, olevani niin upea nainen, että jättää riennot takiani. Sama toistui pari kertaa, kunnes tajusin jätkänhoitavan vakavia alkoholivieroitusoireita minun avulla. Toivuttuaan veti kengät jalkaansa ja lähti taas rokkailemaan. Jäin yksin ihmeissäni asuntooni istumaan.

Tutustuin nuoruuden miesystävääni niin, että menin hänen luokseen baarista jatkoille. Hän valehteli jo heti yhdestä asiasta, jäi kiinni. Suhtauduin siihen niin, että kun tutustumme ja hän luottaa minuun, hänen ei tarvitse noin valehdella. Myöhemmin kävi ilmi, että valehteli monestakin asiasta eikä ollut luotettava.

Vierailija kirjoitti:

Olen kantapään kautta oppinut, että jos ihmisessä on ensitapaamisella jotakin outoa ja ällöttävää tai uhkaavaa, niin kannattaa pysyä kaukana tästä ihmisestä. Esim. yhdellä ystäväksi pyrkineellä ihmisellä oli huomattavan likaiset etuhampaat ja levotonta höpöttämistä ja nauramista, yksi hypisteli outoa ja vaarallista esinettä, yksi pyysi heti yhtä esinettä lainaksi, yhden naisen kotona oli kuukautisveret vessanpöntössä, yksi mies hymyili luonnottomasti ja pyrki viereeni. Yksi ystäväehdokas kertoi miten oli raivonnut joillekin muille ihmisille. Osa näistä paljastui aivan kammottaviksi ja vainoaviksi tuttavuuksiksi ja osan osasin jo väistää ja myöhemmin ilmeni että oikeassa olin.

Nuorempana annoin monesti uteliaisuuden voittaa varoitusmerkeistä huolimatta ja sain sitten kärsiä seuraukset.

Minä olin pitkään sellainen, joka antoi mahdollisuuden vähän hämärillekin tyypeille ja sain monesti kärsiä siitä. Syynä se, että minua pilkattiin lapsena ja nuorena oudoksi ja ajattelin, että en "ansaitse" tasapainoisia, nk. normaaleja ystäviä. Tiesin myös, kuinka kipeää syrjiminen tekee ja halusin itse toimia eri tavalla muita kohtaan.

Jouduin lopulta toteamaan, ettei kaikkien kaveriksi pidä ruveta pelkästä myötätunnosta. Erikoiset kiinnostuksen kohteet ovat fine, niitä on itsellänikin ja ne tekevät monista ihmisistä mielenkiintoista juttuseuraa. Sen sijaan en voinut enää hyväksyä mm. suodattamatonta möläyttelyä, ahdistavia seksuaalissävytteisiä juttuja, muuta iholle tunkemista, epäluotettavuutta ja välinpitämättömyyttä tai yltiönegatiivista, helposti provosoituvaa luonnetta. Ymmärsin, ettei ystävyys voi olla sitä, että yksi saa tehdä ja puhua mitä tykkää ja toisen tehtävä on vain kestää ja kannatella. Silloin tällöin huomaan vieläkin, että olen vaarassa lipsahtaa kaikkien epämääräisten tyyppien hyysäämiseen. Tunnistan kuitenkin ajatusmallin heti, kun se päälle napsahtaa ja pystyn korjaamaan käytöstäni välittömästi.

Vähän OT, mutta jotain hyvää siinäkin, että olen aina ollut vähän varovainen luonteeltani. Nuorempana myös ujo, nykyään se on lähinnä sitä, ettei vain niin kiinnosta sosialiseeraaminen muiden ihmisten kanssa.

Mutta olenpahan sentään säästynyt aika hyvin huonolla tavalla oudoilta ja erikoisilta ihmisiltä. Jokin tutka minussakin on toiminut, enkä ole hakeutunut sellaisten seuraan. Joskus mietin sitäkin, että kun nuorena tuli lähdettyä baareista jatkoille, niin siinäkin olisi voinut käydä huonosti, mutta ilmeisesti olen kuitenkin osannut valikoida seurani niin hyvin, ettei mitään vaaratilanteita ole syntynyt.

Lähinnä puran tässä nyt sitä, kun olen joskus kärsinyt ja hävennyt sitä, kun olen mukamas niin "vajavainen" sosiaalisesti, mutta kun miettii tarkemmin, niin ehkä se ei olekaan ihan niin totta kuin minulle on uskoteltu.

Onpa kiinnostava keskustelu! Tekee hyvää lukea näitä juttuja.

Olen monta kertaa miettinyt, mikä mussa on, että vedän puoleeni outoja tyyppejä, siis ikävällä tavalla outoja. Järjellä osaan ajatella, millaista hyvän seuran pitää olla ja mulla on hyviä ja kivoja ystäviä.

Mutta ei onnea rakkaudessa! Olen jo keski-ikäinen ja vieläkin sama ongelma. Aion alkaa kriittisemmäksi ja nirsommaksi. Määritän joitain rajoja ja kriteerejä, joista ei jousteta missään tapauksessa.

Esimerkkinä aiemmissakin viesteissä mainittu: hampaat. Jos mies ei osaa pestä hampaitaan eikä huolehdi niistä edes silloin, kun tapaa naisen eli minut, ei kelpaa seuraan! Ihan selvä tapaus, eikö?

Jurouden syvällisyydeksi. Tätä teen liian usein ja ehkä viimeisin psykopaattinen ukko sai mut tajuamaan ettei se sulkeutuneisuus merkitse ajattelun ylevyyttä. Eikä mun luonteen hyvä analysointi sitä, että olisi hyvät aikomukset. Liian kauan katsellu näitä tunnekylmiä, umpimielisiä ja julmia miehiä ja luullut sen sisimmän kuitenkin olevan hyvä. Joku ajatusharha ja joku minussa viehättyy tuosta kovuudesta. Että se pitää päästä rikkomaan rakkaudella ikäänkuin, mutta nyt olen hakannut päätäni tarpeeksi kauan noihin muureihin. Ei siellä ole koskaan kuitenkaan sitä mitä toivon. Ennemminkin siellä asuu tyhjyys.

Vierailija kirjoitti:

Onpa kiinnostava keskustelu! Tekee hyvää lukea näitä juttuja.

Olen monta kertaa miettinyt, mikä mussa on, että vedän puoleeni outoja tyyppejä, siis ikävällä tavalla outoja. Järjellä osaan ajatella, millaista hyvän seuran pitää olla ja mulla on hyviä ja kivoja ystäviä.

Mutta ei onnea rakkaudessa! Olen jo keski-ikäinen ja vieläkin sama ongelma. Aion alkaa kriittisemmäksi ja nirsommaksi. Määritän joitain rajoja ja kriteerejä, joista ei jousteta missään tapauksessa.

Esimerkkinä aiemmissakin viesteissä mainittu: hampaat. Jos mies ei osaa pestä hampaitaan eikä huolehdi niistä edes silloin, kun tapaa naisen eli minut, ei kelpaa seuraan! Ihan selvä tapaus, eikö?

Rajoista ja kriteereistä kannattaa tehdä ihan konkreettisia listoja. Jos ei meinaa itse keksiä mitään, niin eri keskustelupalstoilta voi etsiä inspiraatiota. Itse olen lukenut Redditin sinkku- ja deittipalstoilta hyviä keskusteluita noista "red flag" -jutuista ja muista asioista, joihin kannattaa kiinnittää huomiota.

On jotenkin helpompi sitten tosipaikan tullen muistaa ne omat rajat, kun niistä on ihan mustaa valkoisella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa kiinnostava keskustelu! Tekee hyvää lukea näitä juttuja.

Olen monta kertaa miettinyt, mikä mussa on, että vedän puoleeni outoja tyyppejä, siis ikävällä tavalla outoja. Järjellä osaan ajatella, millaista hyvän seuran pitää olla ja mulla on hyviä ja kivoja ystäviä.

Mutta ei onnea rakkaudessa! Olen jo keski-ikäinen ja vieläkin sama ongelma. Aion alkaa kriittisemmäksi ja nirsommaksi. Määritän joitain rajoja ja kriteerejä, joista ei jousteta missään tapauksessa.

Esimerkkinä aiemmissakin viesteissä mainittu: hampaat. Jos mies ei osaa pestä hampaitaan eikä huolehdi niistä edes silloin, kun tapaa naisen eli minut, ei kelpaa seuraan! Ihan selvä tapaus, eikö?

Rajoista ja kriteereistä kannattaa tehdä ihan konkreettisia listoja. Jos ei meinaa itse keksiä mitään, niin eri keskustelupalstoilta voi etsiä inspiraatiota. Itse olen lukenut Redditin sinkku- ja deittipalstoilta hyviä keskusteluita noista "red flag" -jutuista ja muista asioista, joihin kannattaa kiinnittää huomiota.

On jotenkin helpompi sitten tosipaikan tullen muistaa ne omat rajat, kun niistä on ihan mustaa valkoisella.

Totta. Ja totta sitten se toinenkin puoli: kuvittelepa, että menet mielenkiintoisen ihmisen luokse kylään ja sivusilmällä huomaat jääkaapin ovessa listan, jonka otsikko on: "Kriteerit!"

Tulin tässä ajatelleeksi, mahtaako minussa olla pikkuseikkoja, joiden vuoksi seurustelumahdollisuutta kartoitteleva mies ottaisi jalat alleen. Uskaltaneeko pohtiakaan, kun tässä iässä ei muuttumisesta ole enää toiveita.

Ap

Mitä mitä! Minä ainakin muutun ja kehityn jatkuvalla syötöllä! Mutta tuskin kenen tahansa kriteerilistan vaatimusten mukaan. Kiinnostava idea kyllä....

13

Nouse!

Mieheni kertoi minulle kaikki seurustelu- ja panokokemuksensa muutamilla ensimmäisillä treffeillä. Kertoi, mistä asioista hänen entiset kumppaninsa pitivät ja niin edelleen. Ajattelin, että onpa tuo rehellinen. Myöhemmin tuskastuin, kun hän jauhoi eksistään ja seksistään jatkuvasti. Mies sanoi, ettei tiennyt tällaisen olevan nounou-aihe. Sanoi itse, että ilmeisesti on niin tyhmä, ettei tiedä, miten naisten kanssa tulee toimia. No joo, tyhmyys alkoi näkyä hänen muussa toiminnassaankin.

Vierailija kirjoitti:

Vähän OT, mutta jotain hyvää siinäkin, että olen aina ollut vähän varovainen luonteeltani. Nuorempana myös ujo, nykyään se on lähinnä sitä, ettei vain niin kiinnosta sosialiseeraaminen muiden ihmisten kanssa.

Mutta olenpahan sentään säästynyt aika hyvin huonolla tavalla oudoilta ja erikoisilta ihmisiltä. Jokin tutka minussakin on toiminut, enkä ole hakeutunut sellaisten seuraan. Joskus mietin sitäkin, että kun nuorena tuli lähdettyä baareista jatkoille, niin siinäkin olisi voinut käydä huonosti, mutta ilmeisesti olen kuitenkin osannut valikoida seurani niin hyvin, ettei mitään vaaratilanteita ole syntynyt.

Lähinnä puran tässä nyt sitä, kun olen joskus kärsinyt ja hävennyt sitä, kun olen mukamas niin "vajavainen" sosiaalisesti, mutta kun miettii tarkemmin, niin ehkä se ei olekaan ihan niin totta kuin minulle on uskoteltu.

Olet "osannut valita seurasi hyvin . Jaa, että rikosten uhrien olisi vaan pitänyt valita seuransa vähän paremmin? Oma vika?