En ymmärrä ruuan kotiinkuljettajia.
Siis sitä että ne kerätään vähittäismyymälöistä!
Hölmöläisen hommaa, torta på torta.
Kustannukset puolittuisivat ja laatu paranisi kun kotimyyntiä varten olisi tehokas tukku, jossa robotti paiskoisi suurimman osan tuotteista suoraan autoon.
Tukkumyymyymälän rakentaminen ja varsinkin sen ylläpito maksaisi vain murto-osan siitä mitä kivijalkakauppa kalliilla liikepaikalla suurine henkilökuntineen.
No, ehkä parin vuoden päästä? Liiti vaikka, vaikka nyt näyttää nukkuvan onnensa ohi.
Kommentit (40)
Silloin tukkuliike pitäisi olla jokaisella paikkakunnalla erikseen, muuten kuljetusmatkat tulevat liian pitkiksi. Jos tukku perustetaan vaikka Kuopioon, niin Kuopion ulkopuolelle tavarat pitää kuljettaa rekalla ja se rekkako jakaisi tuotteet sitten kotitalouksille? Olisihan siinä seuraamista, miten rekat sumplii päästäkseen talojen ovien eteen.
Itse tilaan ruuat kotiinkuljetuksella omalle äidilleni ja keväällä tilattiin omat ruuat noutopalveluna. Kerran äidin mielestä tomaatit oli liian raakoja ja toisen kerran mandariinit liian kovia, muuten kaikki on ollut hyvää ja tuoretta. Uskon muiden kaupassa kävijöiden tykkäävän, että äiti ei siellä pyöri, hän on sellainen kaiken puristelija. Samat tarjoukset on netissä mitä kaupassakin ja päiväystarjouksiakin varmaan saisi, jos laittaa siitä tilaukseen maininnan. Itse tykkään ruuan nettikaupoista tosi paljon, olisipa tällaista palvelua ollut silloin, kun omat lapset oli pieniä.
Vierailija kirjoitti:
Volyymi on liian pientä vielä tuohon ja laaja valikoima hankaloittaa keräilyä.
Luulen että LIDL vie tämän pelin kun aika on kypsä. Siellä osataan logistiikka ja vaikoima on valmiiksi vedetty paljon suppeammaksi kuin mitä k-ryhmän tai s-ryhmän vastaavan kokoisissa kaupoissa on.
Lidlissä on niin suppea valikoima. Käyn siellä harvoin.
S-Market on isompi ja siellä on hyvä valikoima. Kaikki tarvittava löytyy sieltä.
Ehdotuksen mukaisessa toiminnassa jäisi hyllyttäminen pois. Nyt tavarat sijoitellaan ja hyllytetään kauppaan niin, että esillepano vetoaa mahdollisimman paljon asiakkaisiin.
Jos asiakas tekisi ostoksensa ja heräteostoksensa netissä, voisi robotti keräillä tuotteet hehtaarihalleista, jossa tavaran sijoittelussa ainoa määräävä tekijä olisi logistiikka. Vrt. amazon-verkkokaupan varastot.
Tuoretavaralle voisi olla omat varastonsa, ja niissä kierto nopeampi. (Ei maitoa tarvitsisi seisottaa keräilyvarastossa yhtään sen pidempään kuin kaupan maitohyllyssä. Itse asiassa kierto voisi olla nopeampikin, kun esillepano kauppaan jäisi omana työanvaiheena pois).
Itse voisin hyvin asioida tällaisessa kotiinkuljetuspalvelussa. Ja saatan joutuakin pian jo nykyisen kaltaisiin palveluihin turvautumaan, jos karanteeni tai eristys iskee. Mutta miksei sen jälkeenkin. Ei se kaupassakäynti niin herkkua ole, ajan voi käyttää muuhunkin.
t. komppaaja
Vierailija kirjoitti:
Tuttu kokeili ruokien kotiinkuljetusta. Osa tilauksesta oli väärin, joko tuote oli väärä tai määrä oli väärä. Hedelmät oli puolimätiä ja kasvikset oli osa paleltuneet kuljetuksen aikana. Ei kuulemma ollut säästetyn vaivan arvosta. Ja menee siinäkin aikaa kun valikoi tuotteet lähetykseen. Toinen tuttu sitten taas on ihna semityytyväinen, käyttävät kotiinkuljetusta tasaamaan työn jne. aiheuttamia ruuhkahuippuja.
Itse en moista palvelua tarvitse enkä halua. Kun käyn itse kaupassa, voin valikoida esimerkiksi tuoretavarat juuri sellaisena kuin itse haluan ja vaihtaa tarvikkeita kaupan tarjousten mukaisesti. Tai ostaa varastoon jotain säilyvää edullisesti. Näitä tarjouksia ei ole netissä vaan siellä joutuu maksamaan aina enemmän. Samalla kun käyn ruokaostoksilla hoituu myös muut pakolliset yms. kuten apteekit, optikot ja harrastusvälineitten hankinta. Tai koiralle ruokasäkin noutaminen.
Jää kauppiaalle noilla hyödyillä varaa tarjota kotiinkuljetusta alle sen oikeiden kustannusten.
Mä työllistän ihan mielelläni ihmisiä. Pandemiavuoden aikana on säästynyt jo viisinumeroinen summa, joten mun ei tarvitse nillittää muutamasta kympistä kuukaudessa. Vanha sanonta sanoo, että kuolinpaidassa ei ole taskuja.
N60
Vierailija kirjoitti:
Ehdotuksen mukaisessa toiminnassa jäisi hyllyttäminen pois. Nyt tavarat sijoitellaan ja hyllytetään kauppaan niin, että esillepano vetoaa mahdollisimman paljon asiakkaisiin.
Jos asiakas tekisi ostoksensa ja heräteostoksensa netissä, voisi robotti keräillä tuotteet hehtaarihalleista, jossa tavaran sijoittelussa ainoa määräävä tekijä olisi logistiikka. Vrt. amazon-verkkokaupan varastot.
Tuoretavaralle voisi olla omat varastonsa, ja niissä kierto nopeampi. (Ei maitoa tarvitsisi seisottaa keräilyvarastossa yhtään sen pidempään kuin kaupan maitohyllyssä. Itse asiassa kierto voisi olla nopeampikin, kun esillepano kauppaan jäisi omana työanvaiheena pois).
Itse voisin hyvin asioida tällaisessa kotiinkuljetuspalvelussa. Ja saatan joutuakin pian jo nykyisen kaltaisiin palveluihin turvautumaan, jos karanteeni tai eristys iskee. Mutta miksei sen jälkeenkin. Ei se kaupassakäynti niin herkkua ole, ajan voi käyttää muuhunkin.
t. komppaaja
Nyt kaupassa tavarat vanhenevat, kun porukat valkkaavat uudemman päiväyksen tuotteet ensin. Vähentäisi kyllä valtavasti hävikkiä, jos ruoka myytäisiin kotiin kannettuna tai luukkukioskista palveltuna tai automatisoituna.
Vierailija kirjoitti:
Ehdotuksen mukaisessa toiminnassa jäisi hyllyttäminen pois. Nyt tavarat sijoitellaan ja hyllytetään kauppaan niin, että esillepano vetoaa mahdollisimman paljon asiakkaisiin.
Jos asiakas tekisi ostoksensa ja heräteostoksensa netissä, voisi robotti keräillä tuotteet hehtaarihalleista, jossa tavaran sijoittelussa ainoa määräävä tekijä olisi logistiikka. Vrt. amazon-verkkokaupan varastot.
Tuoretavaralle voisi olla omat varastonsa, ja niissä kierto nopeampi. (Ei maitoa tarvitsisi seisottaa keräilyvarastossa yhtään sen pidempään kuin kaupan maitohyllyssä. Itse asiassa kierto voisi olla nopeampikin, kun esillepano kauppaan jäisi omana työanvaiheena pois).
Itse voisin hyvin asioida tällaisessa kotiinkuljetuspalvelussa. Ja saatan joutuakin pian jo nykyisen kaltaisiin palveluihin turvautumaan, jos karanteeni tai eristys iskee. Mutta miksei sen jälkeenkin. Ei se kaupassakäynti niin herkkua ole, ajan voi käyttää muuhunkin.
t. komppaaja
Hyviä pointteja. Robottitukun ylläpito korvessa maksaisi vain murto-osan ostosparatiisiin verrattuna.
Paratiisissa kaikki tavarat on levitettävä asiakkaan nähtäville ja ulottuville ja vielä runsaasti tilaa asiakkaille. Robottitukussa korkeutta voi olla vaikka 10 metriä, näkyvyyttä (valojakaan!) ei tarvita, olemattomat käytävät, lämpötilakin alhainen.
Tähän!
Tehoton pramea jakeluketju valtavalla hävikllä ei ole kenenkään etu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä mitä vaivaa se sinulle tai kauppiaalle tuottaa, että paikallisessa k-marketissa kerätään ostamani tuotteet hyllystä ja kuljetetaan ne minulle kotiin. Päinvastoin, kauppias on tyytyväinen kun myynti on kasvanut kotiinkuljetusten myötä.
Maksaisin mieluummin ostoskoristani 80 kuin 100 eur. ;-)
Kauppiaan tyydyttäminen ei ole minun asiani. Lahjoitan mieluummin oikeasti tarvitseville.
No käy sitten siellä tukussa suoraan ostoksilla?
Eiköhän tähän olla menossa. Rappukäytäviin ilmestyvät pakettiautomaatit kylmälokeroilla ovat jo tätä päivää. Ehkä myös posti"luukun" voisi korvata tavaraluukulla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä mitä vaivaa se sinulle tai kauppiaalle tuottaa, että paikallisessa k-marketissa kerätään ostamani tuotteet hyllystä ja kuljetetaan ne minulle kotiin. Päinvastoin, kauppias on tyytyväinen kun myynti on kasvanut kotiinkuljetusten myötä.
Maksaisin mieluummin ostoskoristani 80 kuin 100 eur. ;-)
Kauppiaan tyydyttäminen ei ole minun asiani. Lahjoitan mieluummin oikeasti tarvitseville.
No käy sitten siellä tukussa suoraan ostoksilla?
Laps ressu, yritä lukea ja ymmätää avaus.
Vierailija kirjoitti:
Tuttu kokeili ruokien kotiinkuljetusta. Osa tilauksesta oli väärin, joko tuote oli väärä tai määrä oli väärä. Hedelmät oli puolimätiä ja kasvikset oli osa paleltuneet kuljetuksen aikana. Ei kuulemma ollut säästetyn vaivan arvosta. Ja menee siinäkin aikaa kun valikoi tuotteet lähetykseen. Toinen tuttu sitten taas on ihna semityytyväinen, käyttävät kotiinkuljetusta tasaamaan työn jne. aiheuttamia ruuhkahuippuja.
Itse en moista palvelua tarvitse enkä halua. Kun käyn itse kaupassa, voin valikoida esimerkiksi tuoretavarat juuri sellaisena kuin itse haluan ja vaihtaa tarvikkeita kaupan tarjousten mukaisesti. Tai ostaa varastoon jotain säilyvää edullisesti. Näitä tarjouksia ei ole netissä vaan siellä joutuu maksamaan aina enemmän. Samalla kun käyn ruokaostoksilla hoituu myös muut pakolliset yms. kuten apteekit, optikot ja harrastusvälineitten hankinta. Tai koiralle ruokasäkin noutaminen.
Vuoden verran olen Cittarin kotiinkuljetusta käyttänyt, aloitin jo ennen tätä korona-itkeskelyä. Kerran on ollut väärä tuote ja siinäkään en ole ihan varma tilasinko itse väärää tavaraa. Jonkun kerran jotain tuotetta ei ole ollut, se on korvattu toisella, jos korvaava tuote ei ole mulle käynyt, kuski on vienyt sen mennessään ja seuraavana päivänä on ollut rahat takaisin tilillä. Hedelmät ja vihannekset on aina enemmänkin raakoja kuin kypsiä, tomaatit säilyy heittämällä viikon ja ylikin omassa jääkaapissa oston jälkeen, samoin salaatit, yrtit ja hedelmät. Palelutunut ei ole ikinä mikään, mutta olenkin aina vastaanottamassa tuotteet, joten eivät seisoskele missään pakkasessa hetkeäkään. Viikon ruokien tilaamiseen viisihenkiselle perheelle menee noin 15 min, kun 80% tilauksesta on aina ne samat tuoteet: maidot, mehut, jugurtit hedelmät, vihanenkset, leivät, leivänpäälliset jne. Ja vaikka maksan sen kympin siitä kotiinkuljetuksesta, kauppalasku on kuukausitasolla pudonnut 200€, kun kaikki "onpas toi hyvännäköistä, maistetaanpa" -tuotteet ovat jääneet pois. Mutta ehkä mulla vaan sitten on käynt tuuri, en tiedä, joku 50-60 tilausta kuitenkin jo tehnyt, että ihan en oikein hyvään onneenkaan enää usko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä mitä vaivaa se sinulle tai kauppiaalle tuottaa, että paikallisessa k-marketissa kerätään ostamani tuotteet hyllystä ja kuljetetaan ne minulle kotiin. Päinvastoin, kauppias on tyytyväinen kun myynti on kasvanut kotiinkuljetusten myötä.
Maksaisin mieluummin ostoskoristani 80 kuin 100 eur. ;-)
Kauppiaan tyydyttäminen ei ole minun asiani. Lahjoitan mieluummin oikeasti tarvitseville.
No käy sitten siellä tukussa suoraan ostoksilla?
Laps ressu, yritä lukea ja ymmätää avaus.
No kuule mä kyllä ymmärsin, ja jos sun argumentti on se, että tukussa ei voi yksityishenkilö käydä, senkun perustat toiminimen, maksaa sen leimaveron verran ja sitten voit hankkia sen tukkukortin. Mitään toimintaahan sillä sun "firmallasi" ei tarvitse olla. Ainoo, vaan, että noi tukut on kallimpia kuin noi hypermarketit.
Vierailija kirjoitti:
Tähän!
Tehoton pramea jakeluketju valtavalla hävikllä ei ole kenenkään etu.
Pankit ovat tuon muutoksen läpi käyneet, miksei kaupatkin? No se kuuluisa kilpailun vähyys on syy.
Tanskassa toimii Nemlig ja se on ollut suuri menestys. Toimii äärimmäisen tehokkaasti, valikoima on todella laaja ja toimitus tapahtuu nopeasti, edullisesti ja vaivattomasti. Se on koronakriisin aikana palkannut satoja uusia työntekijöitä ja kyselyt ovat osoittaneet, että iso osa ihmisistä aikoo jatkaa tilaamista, vaikka kriisi aikanaan loppuukin. Niin minäkin teen, on se niin vaivatonta saada kaikki ovelle ilman, että pitää kuluttaa aikaansa kaupoissa,
Toinen suursuosion saavuttanut on valmiiden ruokapakettien nettikaupat, joista voit tilata viikon 3-7 päivän ruokien kaikki tarvikkeet tarvitsematta itse miettiä, mitä mihinkin annokseen tulee, vaikka alusta asti ruoat valmistatkin. Teemoja on monta, mistä valita, itse olen tilannut kasvisruokapaketteja ja välillä Low carb-paketteja. Tulee kokeiltua monia uusia ruokia, kun kaikki on paketissa mukana, mausteita ja reseptejä myöten. Ei jää kiinni siitä, löytyykö jotain eksoottista maustetta kaapista ja toisaalta se ei jää sinne pölyttymään, kun mukana tulee kerralla käytettävä annos.
.
Vierailija kirjoitti:
Siinä mittakaavassa ja niillä etäisyyksillä, missä Suomessakin tällä hetkellä toimitaan, tuo ehdottomasi malli ei vain ole kannattava. Se saattaa nippanappa toimia pääkaupunkiseudulla korona-aikaan, mutta tavallisessa arjessa yhtään harvaan asutummalla alueella homma ei enää toimi kannattavasti. Kauppahalli24 on toimintatavaltaan hyvinkin tuon ehdottamasi kaltainen ja jopa ilman varsinaista kilpailua ja toimimalla vain asukaistiheimmällä mahdollisella alueella, he ovat nippanappa onnituneet pysymään pystyssä.
Siinähän ne menee metsään, että tarjoavat kujetukset sinne missä kaupatkin on joka korttelissa. 4 miljoonaa suomalaista ei asu pääkaupunkiseudulla, sieltä se volyymi ja kiinnostus löytyy.
Mä en ole käynyt paratiisissa sen jälkeen kun paikallinen cm laajensi kuljetusreviiriään tänne 20km etäisyydelle. 10€ on pieni hinta, itsellä menee vitonen bensaan ja 40 min matkoihin + se kaupassa kiertely. Olen tehnyt sitä 30 vuotta, ei enää kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
kauppalasku on kuukausitasolla pudonnut 200€, kun kaikki "onpas toi hyvännäköistä, maistetaanpa" -tuotteet ovat jääneet pois.
Aina hieman outoa, kun ihmiset kehuvat sillä, etteivät enää kauppakassipalvelun myötä kokeile mitään uutta. Aina vaan tilauksessa samat maidot, leivät ja leikkeleet.
Mietipä, jos tämä olisi ollut tapana jo vuosikymmeniä sitten. Mieti, mitä kaikkea et ostaisi, mikä nyt sinusta tuntuu arkipäiväiseltä. Söisit vain perunaa ja läskisoosia, ja kehuskelisit sillä. Jee.

Mun mielestä tässä ei ole mitään outoa. Kun kyse on just siitä, että aiemmin on kokeiltu kaikkea mahdollista, mitä on uutuustuotteina ilmestynyt kauppoihin. Ja lopulta on huomannut, että marinoimaton broilerinliha on sittenkin parempaa kuin yksikään niistä parista kymmenestä eri tavoin marinoidusta. Tai että tuoreet kasvikset, hedelmät jne on parempia kuin säilötyt, pakastetut jne. Tai että tuoreista appelsiineistä itse puristettu mehu maistuu paremmalta kuin yksikään tölkitetty appelsiinituoremehu. Että herkullisin ruoka valmistuu perusraaka-aineista sekä mausteista.