Miksi aina ylityöllistetystä burnoutin ja irtisanomisen kautta luonto-oppaaksi Lappiin?

Naah, minä kyllä jatkan viidettä vuotta samassa elinvoiman imevässä hommassa. Muuttaisin hämeeseen jos olisi varaa ja töitä.

Hyvä huomio. Noista eräoppaista kuitenkin sen verran, että se on ala, jossa pitää itse työllistää itsensä. Opaspaveluille on kyllä kysyntää, mutta koska kysyntä on epätasaista ja jakautuu myös viikonlopuille, illoille, niin työnantajalle nuo on hankalia, mutta jos yrittäjänä jaksaa vääntää, niin kyllä sillä elää. 

Ongelma vaan on se, että alalle kouluttautuu paljon luontoa rakastavia downsiftaajia tai tyyppejä, jotka eivät ole työllistyneet, mutta jolla ei ole mitään halua elää yrittäjän arkea. Se kun ei välttämättä ole aina niin rentouttavaa kuin nokipannukahvit aarnimetsässä. 

Tuloja tulee bloggaamisesta, pk-seudulle jääneen velattoman omistusasunnon vuokraamisesta jne.

Siksihän ne uutisiin pyrkivätkin, saavat ilmaista mainosta itselleen. Mitä karumpi tarina sitä enemmän ihmiset kiinnostuvat.

Mä aina ajattleen, että rupeisin kirjastotädiksi. Sitten vaan istuisin siellä hiljaisessa kirjastossa kaikki p'äivät ja välillä sanoisin ihmisille "shhh".

Eräopastutkinto on kuuluisa siitä että suurin osa sen suorittavista on välivuoden viettäjiä ja fiilistelijöitä, vailla mitään aikomusta tehdä alan töitä.  Koulut yrittää näitä karsia, mutta vaikeaa on.

Työnä eräopashomma ei välttämättä kovin hienoa ole: toimit pahimmassa tapauksessa lapsenlikkana aikuisille, täysin ummikoille amatööreille ja vastaat heistä 24/7 jossain korvessa.  Ei käytännössä eroa päiväkoti-ikäisten kaitsemisesta: nyt sataa, laitetaan sadevaatteet päälle jne.

Heeeiiii, eipäs nyt unohdeta joogaohjaajia ja hyvinvointivalmentajia! Nämä ovat myös burnoutin jälkeisiä urapolkuja. Tai siis tämä on se narratiivi. Toki varmasti hyvin pieni osa ihmisistä päätyy loppuunpalamisen jälkeen näillä mainituille aloille. Moni siirtyy paljon arkisempaan työhän, mutta siitä ei saa kivoja kuvia lehteen. Toiset jäävät jopa työkyvyttömiksi, mutta ei sekään kauhean seksikästä ole.

Mun mielestä näiden tarinoiden kirjoittamisen saisi jo lopettaa. Todella väsyttävää toistoa. "Inspiroivatko" nämä oikeasti jotakuta?

Opiskelu on myös yksi vaihtoehto kehäraakeille, sitä vaan ei tuputeta julkisuudessa yhtälailla koska sen tuotto on negatiivinen. 

Joo, nämä jutut ovat rasittavia. Uusin versio on pakettiautossa asuminen, kun sieltä voi tehdä näppärästi läppärillä etätöitä.

Ei kai nyt ihan aina, mutta näistä on varmasti mukavampi tehdä juttuja kuin esim. Ritvasta joka päätyi henkilöstöpäälliköstä osa-aikaiseksi alepan kassalle tai insinööri-Markusta joka nykyään pakkaa pulikoita kuolamuoviin 8h/pvä. Onko se termi joka tähän sopii "mediaseksikäs"..?

Vierailija kirjoitti:

Joo, nämä jutut ovat rasittavia. Uusin versio on pakettiautossa asuminen, kun sieltä voi tehdä näppärästi läppärillä etätöitä.

Älä unohda "tehoyksiöitä". Tosin niistä uutisoiminen on siirtynyt pitkälti noihin pakettiautoihin. Kohta varmaan hehkutetaan kommuuniasumista, kun ollaan siirtymässä aina vaan pienempään asumismuotoon.

Mitä vikaa siinä on, että ihminen yrittää tavoitella unelmiaan?

Joskus tuollainen joogaopettajaksi tai eräoppaaksi kouluttautuminen on juurikin itsensä terapointia ja sikäli arvokasta. Vaikka alalle ei jäisikään, on saanut luonnosta/liikunnasta tms itselle korjaavan kokemuksen ja omalta tuntunut osa oppeja jää arkea rikastuttamaan. Ehkä ei tule ammattia mutta elämäntapa tai harrastus, jota voi siirtää eteenpäin vaikka lähipiirin lapsille.

Kateellisten, elämäänsä jumittuneiden ihmisten valitukselta kuulostaa tämä keskustelu. Harmittaahan se tietysti, kun joku muu uskaltaa kulkea omaa polkuaan, kun on itse jumissa pahan olonsa kanssa.

Iso osa keski-ikäisistä opiskelijoista tekee sitä harrastuksena, ei alanvaihdon toivossa.

Joku asia on aina muodissa. Muutama vuosi sitten kakkubloggaajat täyttivät leipurilinjat. Eivät he tosiaankaan halunneet leipomoon töihin.

Tein ikävää ja raskasta työtä. Irtisanouduin ja hain opiskelemaan. Valmistuin, sain alan töitä mutta muutamassa vuodessa oli työ taas muuttunut ikäväksi ja raskaaksi. Ymmärsin lopettaa työnteon ja siirtyä tukiloiseksi. Nyt ei ole ikävää eikä raskasta.