Lue keskustelun säännöt.
Lapsi aina surullinen, kun joutuu palaamaan äidilleen
08.02.2021 |
Olen viiikonloppuisä ja tytär on luonani kahtena, joskus kolmena viikonloppuna kuukaudesta minun luonani. Meillä on aina todella ihanaa yhdessäoloa, puuhastelua ja niin hyvä yhteys kun isällä ja 12-vuotiaalla tyttärellä voisi olla. Sunnuntait kuitenkin on aina todella masentavia ja kurjia, kun hän haluaisi lähteä millään pois. Joskus tämän asian murehtiminen alkaa jo perjantaina illalla ennen nukkumaamenoa; "enää vaan kaksi yötä isin luona:(" ja sama sitten lauantai-iltana. Sunnuntait menee usein tsempatessa ja lohduttaessa, että aina se uusi viikonloppu tulee nopeammin kuin huomaatkaan.
Äidillänsä olot on varmasti mitä parhaimmat enkä siitä osaa olla mitenkään olla huolissaan. Tosin enhän minä tiedä koko totuutta varmastikaan ja arki on aina arkea ja joskus ikävää. Tuskin siellä mitään semmoista silti on, miksi sinne ei haluaisi palata vaan minun luota lähteminen muuten vaan on raskasta. Miten te muut tämmöisessä tilanteessa osaatte oikein lohduttaa ja käyttää oikeita sanoja, ettei sunnuntait olisi aina apean tunnelman valtaamia ja lähdön hetket surullisia?
Kommentit (46)
Niin, onhan viikonloput aivan eri asia kuin arkiviikot. Arkena kun ei ihan hirveästi tehdä mitään hauskaa, vaan koulua, läksyä, ( harrastus?) ja nukkumaan. Pitäisikö sulla olla myös sitä arkea lapsen kanssa, niin ei sunnuntai tuntuisi niin pahalta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oliko pakko rikkoa lapsen perhe? Nyt kannat sitten syyllisyyden tunnon hautaan asti. Kuten lapsesikin, isätön raukka.
Äitinsä alkoi jakamaan itä-keskuksessa vähän liian paljon niin siksi tuli loppu perhe-elämälle
Kiitos hyvistä huomioista. Tavallista arkea mielelläni järjestäisin, mutta valitettavasti pidemmän välimatkan takia se on hiukan hankalaa eli jokseenkin mahdotonta. Toki olemme yhteydessä lähes päivittäin muutenkin kun nykyaaikaiset vempeleet sen kivasti mahdollistaa.
Vierailija kirjoitti:
Oliko pakko rikkoa lapsen perhe? Nyt kannat sitten syyllisyyden tunnon hautaan asti. Kuten lapsesikin, isätön raukka.
Oletpa typerä! On monesti lapsenkin etu, mikäli vanhemmat joiden välillä ei enää ole rakkautta, eroavat. Semmoisessa vihamielisessä ympäristössä kasvaneena, voin kertoa että helpotti paljon kun ei enää joutunut lapsena olemaan tulilinjalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko varma, että äidin luona oltavat ovat mukavat?
No miksi olet vain se viikonloppuisä? Kai voisit tavata häntä enemmänkin??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma, että äidin luona oltavat ovat mukavat?
Ei ole mitään syytä epäillä etteikö näin olisi. Toki ollaan asiaa lapsen kanssa sivuttu silloin tällöin, eikä häneltäkään ole tullut mitään vihjeitä sellaiseen suuntaan. Eiköhän tässä ole vaan kyseessä se, ettei hän pääse viettämään arkea kanssani. Välimatkaa on reilun tunnin eli asutaan eri kaupungeissa niin pidennetyt viikonloput ja muut järjestelyt on hankala toteuttaa.
No kuinka monella aikuisella tulee ahdistunut olo sunnuntai-illalla, kun pitää taas mennä töihin maanantaina? Vastaus: Todella monella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos hyvistä huomioista. Tavallista arkea mielelläni järjestäisin, mutta valitettavasti pidemmän välimatkan takia se on hiukan hankalaa eli jokseenkin mahdotonta. Toki olemme yhteydessä lähes päivittäin muutenkin kun nykyaaikaiset vempeleet sen kivasti mahdollistaa.
Selitystä selitystä. Haluat vain saada äidin huonoon valoon ja nostettua itsesi jalustalle, mutta et ole valmis tekemään yhtään mitään enempää. Et jaksa. Et viitsi. Et halua. Sano lapselle suoraan, että riittää, kun hän on viikonloppuja silloin tällöin kanssasi ja enempää sinusta ei ole.
Muistathan viikonlopun puuhailuun sisällyttää myös arkisia asioita, kuten siivousta, pyykinpesua, lakanoiden vaihtoa tytön vuoteeseen... eli kaikkea sitä mitä 12-vuotiaalle jo opetetaan. Ero arkeen on valtavan suuri, jos kaikki kotityöt teet sinä edeltävästi tai vierailun aikana. Äidin luona kun kuitenkin on varmaan pakko koulun lisäksi hoitaa myös arkiaskareita. Ruoanlaittoa en maininnut, koska sitä oletan teidän joka tapauksessa tekevän yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistathan viikonlopun puuhailuun sisällyttää myös arkisia asioita, kuten siivousta, pyykinpesua, lakanoiden vaihtoa tytön vuoteeseen... eli kaikkea sitä mitä 12-vuotiaalle jo opetetaan. Ero arkeen on valtavan suuri, jos kaikki kotityöt teet sinä edeltävästi tai vierailun aikana. Äidin luona kun kuitenkin on varmaan pakko koulun lisäksi hoitaa myös arkiaskareita. Ruoanlaittoa en maininnut, koska sitä oletan teidän joka tapauksessa tekevän yhdessä.
Joo, ehdottomasti! Ei kaikki viikonloput voi muutenkaan olla pelkkää juhlaa ja spesiaalia tekemistä, ei edes iskän luona. Tyttö hoitaa täälläkin oman osuutensa kotitöistä, täyttää ja purkaa astianepesukonetta, siivoaa jälkensä ja mitä nyt normaalisti kotona tehdäänkään. Muutenkin yrittänyt tietoisesti pitää olemisen mahdollisen normaalina eikä valvota ylettömiä, ettei seuraava viikko äidillä menisi pipariksi sen takia.
Vierailija kirjoitti:
No kuinka monella aikuisella tulee ahdistunut olo sunnuntai-illalla, kun pitää taas mennä töihin maanantaina? Vastaus: Todella monella.
Todella monella ei tule. En ymmärrä ihmisiä, jotka hakkaavat päätään seinään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistathan viikonlopun puuhailuun sisällyttää myös arkisia asioita, kuten siivousta, pyykinpesua, lakanoiden vaihtoa tytön vuoteeseen... eli kaikkea sitä mitä 12-vuotiaalle jo opetetaan. Ero arkeen on valtavan suuri, jos kaikki kotityöt teet sinä edeltävästi tai vierailun aikana. Äidin luona kun kuitenkin on varmaan pakko koulun lisäksi hoitaa myös arkiaskareita. Ruoanlaittoa en maininnut, koska sitä oletan teidän joka tapauksessa tekevän yhdessä.
Tämähän se on viikonloppuvanhemmuuden ongelma, eli lapselle/lapsille järjestetään vain huvia ja hauskoja juttuja, mutta arkea ei ole mukana ollenkaan. Toisen vanhemman luona on sitten se arki, koulu, siivous, pyykkäys jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos hyvistä huomioista. Tavallista arkea mielelläni järjestäisin, mutta valitettavasti pidemmän välimatkan takia se on hiukan hankalaa eli jokseenkin mahdotonta. Toki olemme yhteydessä lähes päivittäin muutenkin kun nykyaaikaiset vempeleet sen kivasti mahdollistaa.
Selitystä selitystä. Haluat vain saada äidin huonoon valoon ja nostettua itsesi jalustalle, mutta et ole valmis tekemään yhtään mitään enempää. Et jaksa. Et viitsi. Et halua. Sano lapselle suoraan, että riittää, kun hän on viikonloppuja silloin tällöin kanssasi ja enempää sinusta ei ole.
Ompa jännä miten näinkin tahdittomat ja ikävät viestit saa täällä yläpeukkua. En oikein osaa edes provosoitua tommosesta. Toivottavasti sinulla on asiat muuten elämässäsi hyvin.
Arvostan paljon kaikkia vastauksia ja huomioita joista suurin osa ihan relevantteja. Tiedostan kyllä erittäin hyvin viikonlopun ja arjen eron sekä sen miten lapsi sen mahdollisesti kokee. Valitettavasti pitkä välimatka ei mahdollista sen osalta helpottavia järjestelyitä. Alkuperäinen kysymys olikin, että miten voisi lasta lohduttaa oikealla tavalla ja mitä rohkaisevia sanoja voisin sanoa paremmin? Tuntuu todella pahalta toisen puolesta, kun selvästi harmitus on suuri. Nooh, eipä tähän taida mitään oikotietä tai taikatemppuja onneen ollakaan. Tulipahan silti kysyttyä kerrankin. Kiitos!
Kukapa ei haluaisi viikonlopun loppuvan? Siis vapaa vs arki.
Ja jos vielä on ns isin tyttö, niin haikeaa varmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos hyvistä huomioista. Tavallista arkea mielelläni järjestäisin, mutta valitettavasti pidemmän välimatkan takia se on hiukan hankalaa eli jokseenkin mahdotonta. Toki olemme yhteydessä lähes päivittäin muutenkin kun nykyaaikaiset vempeleet sen kivasti mahdollistaa.
Selitystä selitystä. Haluat vain saada äidin huonoon valoon ja nostettua itsesi jalustalle, mutta et ole valmis tekemään yhtään mitään enempää. Et jaksa. Et viitsi. Et halua. Sano lapselle suoraan, että riittää, kun hän on viikonloppuja silloin tällöin kanssasi ja enempää sinusta ei ole.
Ompa jännä miten näinkin tahdittomat ja ikävät viestit saa täällä yläpeukkua. En oikein osaa edes provosoitua tommosesta. Toivottavasti sinulla on asiat muuten elämässäsi hyvin.
Arvostan paljon kaikkia vastauksia ja huomioita joista suurin osa ihan relevantteja. Tiedostan kyllä erittäin hyvin viikonlopun ja arjen eron sekä sen miten lapsi sen mahdollisesti kokee. Valitettavasti pitkä välimatka ei mahdollista sen osalta helpottavia järjestelyitä. Alkuperäinen kysymys olikin, että miten voisi lasta lohduttaa oikealla tavalla ja mitä rohkaisevia sanoja voisin sanoa paremmin? Tuntuu todella pahalta toisen puolesta, kun selvästi harmitus on suuri. Nooh, eipä tähän taida mitään oikotietä tai taikatemppuja onneen ollakaan. Tulipahan silti kysyttyä kerrankin. Kiitos!
Ja sinun oli sitten pakko muuttaa kauas lapsesta ja äidistä? Ettet vaan joudu viikko/viikko järjestelyyn.
Helppoahan se on kiillottaa sädekehäänsä kun saa olla joka toinen viikonloppu se mukava vanhempi.
Nykyään suositaan enemmän viikko-viikko-systeemiä juuri siksi, että molempien vanhempien kanssa on sekä arkea että vapaata. Vaikka ei sekään sitä poista, että jatkuva kodin vaihtaminen on erolapselle kauhean raskasta.
Olisihan se varmasti myös lapselle reilumpaa, että saisi viettää aikaa ja elää arkea tasapuolisesti molempien vanhempien kanssa. Lapsi selvästi sitä myös kaipaa. Vai voiko olla, että kun on isällä vain viikonloput eli ne kivat vapaapäivät niin yhdistää äidillä olemisen vahvemmin siihen tylsään arkeen ja ajattelee, että jos olisi arkenakin isälle niin silti olisi joka päivä esim. leffaherkkuja ja muuta spesiaalimpaa tekemistä. Eikä ymmärrä, että ihan arkea se olisi kouluineen ja läksyineen isälläkin.
Muistan kun itse olin joka toinen viikonloppu iskän luona. Oli tosi haikea lähteä aina, kun se viikonloppu meni niin hetkessä. Toisaalta näin jälkeenpäin ajattelen että tuon viikonlopun sainkin iskän kokonaan omaan käyttööni, kun keksittiin kaikkea kivaa yhteistä ohjelmaa aina tuoksi ajaksi: jos olisin asunut iskän kanssa jatkuvasti niin olisi se yhteinen aika ollut paljon enemmän tylsää arkea.
Auttaisiko se jos sopisitte kerran arki-iltana jonkun yhteisen skypepuhelun? Tällöin ei jäisi ne kohtaamiset vain siihen viikonloppuun? Tai vaihtoehtoisesti joku nopea mehuhetki koulun jälkeen jonain viikonpäivänä (jos äidille sopii)?