Miten pyytää tahdikkaasti naisystävää osallistumaan taloudellisesti vihki/kihlasormuksen hankintaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tavallaan, mutta minun on pakko myöntää että jos mieheni olisi pistänyt minut maksamaan oman sormukseni niin olisin varmaan harkinnut naimisiinmenoa toisen kerran.

Nykyään kun olemme naimisissa meillä on yhteinen pankkitili, mutta seurusteluaikana mies tarjosi kaikilla treffeillä, osti minulle koruja, vaatteita, puhelimen yms. Siis ihan ilman, että edes pyysin. Minulle tämä todisti sen, että hän näkee minut sen kaiken vaivan arvoisena ja että hän haluaa kohdella minua kuin prinsessaa. Tämä myös osoitti minulle sen, että hänellä on rahalliset valmiudet huolehtia mm. tulevista lapsistamme.

Ja entä miten minä todistin hänelle oman rakkauteni? No esimerkiksi niin, että kannoin hänen lapsiaan 9 kuukautta, jäin hoitamaan heitä kotiin niin että mieheni pystyi edistämään opiskeluaan ja uraansa (ja itse jäin omissa jutuissani jälkeen) ja tuin siten hänen etenemistään uramaailmassa.

Tiedän että nykyfeministien mukaan kaiken pitäisi olla 50/50, mutta itse näen asian niin, että 50/50 vain heikentää naisen asemaa, koska esimerkiksi biologia ei ole tasapuolista. Naiset tekevät nyt jo suurimman osan kotitöistä, lastenhoidosta ja joutuvat olemaan raskaana yms., ja nytkö meidän pitäisi myös osallistua rahallisesti yhtä paljon kuin mies? Ei kiitos, sanon minä.

Eivät kaikki saa lapsia, eikä kaikissa perheissä kotityöt jää enemmän naisten harteille. Turhaa yleistämistä tuollainen. Jokaisen tilanne on erilainen.

Jepjep. Tarinan nainen todisti rakkautensa biologiallaan ja mies älyllään hankkimallaan rahalla. Näinhän se usein menee, mutta oma subjektiivinen kokemus ei edusta mitään absoluuttista totuutta, eikä siten kelpaa argumentiksi keskusteluun.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tavallaan, mutta minun on pakko myöntää että jos mieheni olisi pistänyt minut maksamaan oman sormukseni niin olisin varmaan harkinnut naimisiinmenoa toisen kerran.

Nykyään kun olemme naimisissa meillä on yhteinen pankkitili, mutta seurusteluaikana mies tarjosi kaikilla treffeillä, osti minulle koruja, vaatteita, puhelimen yms. Siis ihan ilman, että edes pyysin. Minulle tämä todisti sen, että hän näkee minut sen kaiken vaivan arvoisena ja että hän haluaa kohdella minua kuin prinsessaa. Tämä myös osoitti minulle sen, että hänellä on rahalliset valmiudet huolehtia mm. tulevista lapsistamme.

Ja entä miten minä todistin hänelle oman rakkauteni? No esimerkiksi niin, että kannoin hänen lapsiaan 9 kuukautta, jäin hoitamaan heitä kotiin niin että mieheni pystyi edistämään opiskeluaan ja uraansa (ja itse jäin omissa jutuissani jälkeen) ja tuin siten hänen etenemistään uramaailmassa.

Tiedän että nykyfeministien mukaan kaiken pitäisi olla 50/50, mutta itse näen asian niin, että 50/50 vain heikentää naisen asemaa, koska esimerkiksi biologia ei ole tasapuolista. Naiset tekevät nyt jo suurimman osan kotitöistä, lastenhoidosta ja joutuvat olemaan raskaana yms., ja nytkö meidän pitäisi myös osallistua rahallisesti yhtä paljon kuin mies? Ei kiitos, sanon minä.

Miksi ihmeessä sä suostut tekemään suurimman osan kotitöistä ja lastenhoidosta? Kuka pakottaa sut jäämään noin huonoon suhteeseen? JSSAP!

15

kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa hämmästelen, että tähänkö maailma on oikeasti mennyt, että naimisiin mennessäkin mies saattaa kosia, mutta naisen pitäisi itse maksaa sormuksensa? :D Älkää kosiko, jos ei ole sormukseen itsellä varaa. Tosin enemmän mulla huolestuttaisi miehen elämänhallinta, jos ei saa säästetyksi muutamia satasia naisensa sormusta varten.

Itse en todellakaan halunnut mitään ”muutamien satasten kihlasormusta”, mies kosi kysymällä pitäiskö mennä naimisiin ja itse halusin tietyn sormuksen niin hankin sen omilla rahoillani. Ei ole kuin yksi sormus, miehellä ei ole sormusta lainkaan. Sormukseni maksoi noin 4000€ ja kun en normaalisti käytä sormuksia ei olisi ollut mitään järkeä antaa miehen vaan ostaa jotain ja hankkia normaaliksi koruksi tuo ihailemani sormus. En todellakaan olisi kehdannut vaatia miestä ostamaan minulle 4000€ sormuksen.

Kihloihin tai vihkimiseen ei tarvita sormusta. Olemme olleet naimisissa yli 20 vuotta ja kummallakaan ei ole kihlaukseen tai naimisiinmenoon viittaavaa sormusta.

Minä ja mieheni ostimme sormukset yhteiseltä taloustilitämme, jonne molemmat siirsivät jo tuolloin säännöllisesti rahaa molemmista reilulla tavalla. Myös häihin (alle 20 hlö juhla) ja häämatkaan säästettiin yhdessä.

Rahasta pitää ja kannattaa pysyä puhumaan viimeistään kun yhteen muutto alkaa tuntua ajankohtaisesta – ja ehdottomasti ennen avioliittoa. Avioliitto on juridinen sopimus, jolla on myös huomattavia taloudellisia aspekteja.

Meille avioituminen oli merkitykseltään ennen kaikkea juurikin juridinen (olemme avioparina toistemme lähimmät omaiset eli tarvittaessa päätämme toistemme puolesta esimerkiksi sairaanhoidosta sekä perimme toisemme = yhdessä hankitun omaisuutemme, lapsia ei ole) ja toisaalta myös käytännöllinen (oli tiedossa muutto ulkomaille, joka on paljon kätevämpi toteuttaa avioparina).

Kihlauduimme myöskin yhteisestä päätöksestä, hankimme yhdessä sormukset ja menimme kauniiseen paikkaan antamaan ne toisillemme kauniiden sanojen kera. Ottaen huomioon kuinka läheisiä olimme jo tuolloin, olisin ollut melko äimistynyt (en positiivisella tavalla) yksipuolisesti toteutetusta yllätyskosinnasta.

Kyllä sille tulevalle aviopuolisolle voi ihan puhua asioista, ajatuksenahan on kuitenkin jakaa mieluiten koko loppuelämä hänen kanssaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jonka mielestä miehen tulee maksaa naisen sormus: onko näin myös tilanteessa, jossa mies on työtön ja nainen töissä tai nainen tienaa miestä enemmän? Jos vastaatte kyllä, perustelkaa miksi.

Eihän sitä sormusta ole pakko ostaa lainkaan, jos siihen ei ole varaa. Jos nainen sellaisen kuitenkin haluaa, niin etsii miehen joka hänelle semmoisen antaa. Yksinkertaista.

Kysyin perusteluja, miksi miehen pitää ostaa sormus em. tilanteissa. Kerrotko sen?

Se on traditio. Mies osti naiselle sormuksen, mahdollisimman kalliin. Sen tarkoitus oli turvata naisen elanto, jos mies ei enää kyennyt huolehtimaan vaimostaan. Nykyisinhän tämä ei länsimaissa juuri päde. Mutta kyllä minä miettisin jos miehellä ei ole edes sormusta varaa ostaa. Ei tarvi olla mikään tonnien timanttiluomus kuitenkaan.

Todellakin tiedän, miksi se traditio oli, ja juuri siksi ihmettelen, miksi vielä nykyäänkin miehen on ostettava sormus, joka turvaa naisen elannon, kun naisella on yhtäläinen mahdollisuus tienata. Miksei nainen sitten turvaa miehen elantoa ostamalla miehelle sormusta, jos mies on työtön tai tienaa vähemmän ja köyhempää täytyy suojella?

K

Mikäs sen estää? Ostaa se, jolla on varaa. Mutta jotkut perinteet vaan on kivoja. Olen vanhanaikainen, tiedän.

Onhan sellaiset perinteet kivoja, joista itse hyötyy, kuten että mies maksaa sormuksen. Onko sellaiset perinteet kivoja, että nainen siivoaa, hoitaa lapset ja tekee kaikki ruoat? Ai ei? Niin arvelinkin.

Muutaman sadan tai edes tuhannen euron sormuksella ei hirveän montaa siivoustuntia osteta. Jos on 600 e sormus niin se on sellainen 20 tuntia siivouspalveluita.. Esim 30 vuoden liitolle jaettunahan se onkin 1,5 tuntia vuodessa.

En kommentissani varsinaisesti tarkoittanut linkittää siivousta ja sormuksen hintaa yhteen. Pointti oli, että halutaan poimia rusinat pullasta, säilyttää vain ne perinteet, jotka hyödyttävät itseä (miehen ostama sormus), mutta luopua niistä kurjemmista (se, että nainen siivoaa, tekee ruoat ja hoitaa lapset).

Jos mies ei olisi halunnut antaa minulle sormusta, olisin ollut ilman. Kiusallista ostaa oma lahja ja teeskennellä että se symboloi avioliittoa.

Oletko puhunut naisesi kanssa?

Itse ainakaan en halua miehen ostavan sormusta ollenkaan. Jos haluaa kosia sormuksen kera korurasiassani on sukuni naisten kihla- ja vihkisormuksia joista voi valita mieleisensä. En käytä sormuksia ollenkan nyt ja niitä tilanteita varten joissa käyttäisin kihla- ja vihkisormuksia on halvempaa ja järkevämpää pienennyttää sukuni yksinkertaiset sormukset kuin alkaa teettämään sormus. Teettäminen on ainoa vaihtoehto koska minua miellyttäviä sormuksia ei yleensä saa tarpeeksi pieninä.

Voisko vähän perinnettä kuitenkin kunnioittaa? Mun mies oli köyhä opiskelija (kuten minäkin) kun kosi, lainasi rahat isältään.  Minun vanhempani taas maksoivat häät 90%:sesti, perinne sekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tavallaan, mutta minun on pakko myöntää että jos mieheni olisi pistänyt minut maksamaan oman sormukseni niin olisin varmaan harkinnut naimisiinmenoa toisen kerran.

Nykyään kun olemme naimisissa meillä on yhteinen pankkitili, mutta seurusteluaikana mies tarjosi kaikilla treffeillä, osti minulle koruja, vaatteita, puhelimen yms. Siis ihan ilman, että edes pyysin. Minulle tämä todisti sen, että hän näkee minut sen kaiken vaivan arvoisena ja että hän haluaa kohdella minua kuin prinsessaa. Tämä myös osoitti minulle sen, että hänellä on rahalliset valmiudet huolehtia mm. tulevista lapsistamme.

Ja entä miten minä todistin hänelle oman rakkauteni? No esimerkiksi niin, että kannoin hänen lapsiaan 9 kuukautta, jäin hoitamaan heitä kotiin niin että mieheni pystyi edistämään opiskeluaan ja uraansa (ja itse jäin omissa jutuissani jälkeen) ja tuin siten hänen etenemistään uramaailmassa.

Tiedän että nykyfeministien mukaan kaiken pitäisi olla 50/50, mutta itse näen asian niin, että 50/50 vain heikentää naisen asemaa, koska esimerkiksi biologia ei ole tasapuolista. Naiset tekevät nyt jo suurimman osan kotitöistä, lastenhoidosta ja joutuvat olemaan raskaana yms., ja nytkö meidän pitäisi myös osallistua rahallisesti yhtä paljon kuin mies? Ei kiitos, sanon minä.

Eivät kaikki saa lapsia, eikä kaikissa perheissä kotityöt jää enemmän naisten harteille. Turhaa yleistämistä tuollainen. Jokaisen tilanne on erilainen.

Sanoin, että jokainen tavallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottaisin mieheltä mieluummin vaikka itsetehdyn tuohisormuksen mieluummin kihlasormukseksi kuin "osallistuisin kuluihin".

Maailman epäromanttisin ajatus. Miehen pitää haluta lahjoittaa minulle sormus, kun kosii. Onhan miehet yleensä valmiit lahjoittamaan itselle kalliita autoja ja vekottimia, mutta elämänsä naiselle ei muka halua lahjaa antaa? Säälin naista, joka tuollaisen itsekkään möllin huolii riesakseen.

Vihkisormuksia voi sitten miettiä yhdessä riippuen suhteen tyylistä.

Itse taas halusin ehdottomasti valita oman sormuksen. Sovittiin naimisiinmenosta yhdessä, mutta jos mies olisi kosinut yllärinä, olisin toivonut, että olisin saanut valita sormuksen itse, jollei tiedossa olisi ollut tarkkaa kuvausta siitä, minkälaisen haluan. En esimerkiksi pidä keltakullasta, joten olisi harmittanut, jos mies olisi valinnut keltakultaisen.

Toivottavasti naiset, jotka odottavat mieheltä kalliita sormuksia lahjaksi, myös ostavat puolisolleen itse kalliita lahjoja, jos tulot ovat suunnilleen yhtä suuret. Tiedättekö, mistä se vanha sääntö, että naisen sormuksen tulee vastata miehen kolmen kuukauden palkkaa, tulee? Se oli naiselle taloudellinen turva, jos miehelle sattuu jotain. Aika kun oli eri, eivätkä naiset tienanneet. Sormuksen pystyi muuttamaan rahaksi puolison menehdyttyä.

Nykyään tuntuu, että osa naisista haluaa itselleen kaikki edut; halutaan tasa-arvoinen tulotilanne ja mahdollisuus käydä töissä, mutta silti tahdotaan pitää kiinni siitä, että mies maksaa treffit, illalliset ja sormukset. Ja sitten mies on moukka, jos ei näin tee. Anteeksi, mutta minusta nainen on moukka, jos maksattaa toisella kulunsa, jos niihin on itselläkin varaa. On kaunis ele joskus tarjota toiselle jotain tai ostaa lahjoja, mutta oikeasti: miksi nykypäivänä miehellä olisi joku lähtökohtainen velvollisuus maksaa asioista enemmän?

Se että ei maksata morsiammella lahjaa jonka antaja on, ei varsinaisesti tarkoita että maksaa kaikesta kohtuuttomasti enemmän. Varsinkin kun hyvä jos tuollaisia kolmen kuukauden palkkaa vastaavia sormuksia edes saa mistään ostarin kultasepänliikkeestä, saati keskivertomorsian sellaista odottaisikaan nykyään.

Mites se miehen kihlasormus? Ostaako nainen sen sitten miehelle lahjaksi? Vai ostaako mies itselleen oman sormuksen ja naiselle lahjaksi hänen sormuksensa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tavallaan, mutta minun on pakko myöntää että jos mieheni olisi pistänyt minut maksamaan oman sormukseni niin olisin varmaan harkinnut naimisiinmenoa toisen kerran.

Nykyään kun olemme naimisissa meillä on yhteinen pankkitili, mutta seurusteluaikana mies tarjosi kaikilla treffeillä, osti minulle koruja, vaatteita, puhelimen yms. Siis ihan ilman, että edes pyysin. Minulle tämä todisti sen, että hän näkee minut sen kaiken vaivan arvoisena ja että hän haluaa kohdella minua kuin prinsessaa. Tämä myös osoitti minulle sen, että hänellä on rahalliset valmiudet huolehtia mm. tulevista lapsistamme.

Ja entä miten minä todistin hänelle oman rakkauteni? No esimerkiksi niin, että kannoin hänen lapsiaan 9 kuukautta, jäin hoitamaan heitä kotiin niin että mieheni pystyi edistämään opiskeluaan ja uraansa (ja itse jäin omissa jutuissani jälkeen) ja tuin siten hänen etenemistään uramaailmassa.

Tiedän että nykyfeministien mukaan kaiken pitäisi olla 50/50, mutta itse näen asian niin, että 50/50 vain heikentää naisen asemaa, koska esimerkiksi biologia ei ole tasapuolista. Naiset tekevät nyt jo suurimman osan kotitöistä, lastenhoidosta ja joutuvat olemaan raskaana yms., ja nytkö meidän pitäisi myös osallistua rahallisesti yhtä paljon kuin mies? Ei kiitos, sanon minä.

Itse taas jos olisin ollut miehesi, en olisi mennyt kanssasi naimisiin, jos olisit käskenyt minun maksaa sormuksesi, ja se olisi ollut ehto naimisiinmenolle. Se olisi viestinyt minulle, että rahallinen hyöty minusta on tärkeämpi kuin minä ihmisenä, jos avioliitto on siitä kiinni, että minä maksan SINUN sormuksesi, jos sinulla olisi itselläsikin siihen varaa. Ja olen siis itse nainen.

OK? Jos olisit mieheni ja ajatellut noin, niin älä huoli, en minäkään olisi halunnut mennä kanssasi naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jonka mielestä miehen tulee maksaa naisen sormus: onko näin myös tilanteessa, jossa mies on työtön ja nainen töissä tai nainen tienaa miestä enemmän? Jos vastaatte kyllä, perustelkaa miksi.

Eihän sitä sormusta ole pakko ostaa lainkaan, jos siihen ei ole varaa. Jos nainen sellaisen kuitenkin haluaa, niin etsii miehen joka hänelle semmoisen antaa. Yksinkertaista.

Kysyin perusteluja, miksi miehen pitää ostaa sormus em. tilanteissa. Kerrotko sen?

Se on traditio. Mies osti naiselle sormuksen, mahdollisimman kalliin. Sen tarkoitus oli turvata naisen elanto, jos mies ei enää kyennyt huolehtimaan vaimostaan. Nykyisinhän tämä ei länsimaissa juuri päde. Mutta kyllä minä miettisin jos miehellä ei ole edes sormusta varaa ostaa. Ei tarvi olla mikään tonnien timanttiluomus kuitenkaan.

Todellakin tiedän, miksi se traditio oli, ja juuri siksi ihmettelen, miksi vielä nykyäänkin miehen on ostettava sormus, joka turvaa naisen elannon, kun naisella on yhtäläinen mahdollisuus tienata. Miksei nainen sitten turvaa miehen elantoa ostamalla miehelle sormusta, jos mies on työtön tai tienaa vähemmän ja köyhempää täytyy suojella?

K

Mikäs sen estää? Ostaa se, jolla on varaa. Mutta jotkut perinteet vaan on kivoja. Olen vanhanaikainen, tiedän.

Onhan sellaiset perinteet kivoja, joista itse hyötyy, kuten että mies maksaa sormuksen. Onko sellaiset perinteet kivoja, että nainen siivoaa, hoitaa lapset ja tekee kaikki ruoat? Ai ei? Niin arvelinkin.

Muutaman sadan tai edes tuhannen euron sormuksella ei hirveän montaa siivoustuntia osteta. Jos on 600 e sormus niin se on sellainen 20 tuntia siivouspalveluita.. Esim 30 vuoden liitolle jaettunahan se onkin 1,5 tuntia vuodessa.

En kommentissani varsinaisesti tarkoittanut linkittää siivousta ja sormuksen hintaa yhteen. Pointti oli, että halutaan poimia rusinat pullasta, säilyttää vain ne perinteet, jotka hyödyttävät itseä (miehen ostama sormus), mutta luopua niistä kurjemmista (se, että nainen siivoaa, tekee ruoat ja hoitaa lapset).

Ei ehkä ollut tarkoitus, mutta sitähän sinä käytännössä kuitenenkin yrität sanoa, että toisen huomioiminen kokonaisuutta ajatellen pienellä elinikäisellä lahjalla on saman kokoinen rusina kuin elinikäinen kodista ja perheestä töissä käymisen lisäksi huolehtiminen. Että jos jälkimmäinen ei ole ok niin ensimmäistä ei sovi odottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tavallaan, mutta minun on pakko myöntää että jos mieheni olisi pistänyt minut maksamaan oman sormukseni niin olisin varmaan harkinnut naimisiinmenoa toisen kerran.

Nykyään kun olemme naimisissa meillä on yhteinen pankkitili, mutta seurusteluaikana mies tarjosi kaikilla treffeillä, osti minulle koruja, vaatteita, puhelimen yms. Siis ihan ilman, että edes pyysin. Minulle tämä todisti sen, että hän näkee minut sen kaiken vaivan arvoisena ja että hän haluaa kohdella minua kuin prinsessaa. Tämä myös osoitti minulle sen, että hänellä on rahalliset valmiudet huolehtia mm. tulevista lapsistamme.

Ja entä miten minä todistin hänelle oman rakkauteni? No esimerkiksi niin, että kannoin hänen lapsiaan 9 kuukautta, jäin hoitamaan heitä kotiin niin että mieheni pystyi edistämään opiskeluaan ja uraansa (ja itse jäin omissa jutuissani jälkeen) ja tuin siten hänen etenemistään uramaailmassa.

Tiedän että nykyfeministien mukaan kaiken pitäisi olla 50/50, mutta itse näen asian niin, että 50/50 vain heikentää naisen asemaa, koska esimerkiksi biologia ei ole tasapuolista. Naiset tekevät nyt jo suurimman osan kotitöistä, lastenhoidosta ja joutuvat olemaan raskaana yms., ja nytkö meidän pitäisi myös osallistua rahallisesti yhtä paljon kuin mies? Ei kiitos, sanon minä.

Itse taas jos olisin ollut miehesi, en olisi mennyt kanssasi naimisiin, jos olisit käskenyt minun maksaa sormuksesi, ja se olisi ollut ehto naimisiinmenolle. Se olisi viestinyt minulle, että rahallinen hyöty minusta on tärkeämpi kuin minä ihmisenä, jos avioliitto on siitä kiinni, että minä maksan SINUN sormuksesi, jos sinulla olisi itselläsikin siihen varaa. Ja olen siis itse nainen.

OK? Jos olisit mieheni ja ajatellut noin, niin älä huoli, en minäkään olisi halunnut mennä kanssasi naimisiin.

Ja lisään, etten käskenyt miestäni maksamaan sormustani, vaan molemmat oli välittömästi oletus, että mies maksaa. En ymmärrä, miksi se olisi paheksuttavaa, jos mies omasta halustaan, ilman että edes pyydän, haluaa ostaa minulle lahjoja ja rahoittaa sormuksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottaisin mieheltä mieluummin vaikka itsetehdyn tuohisormuksen mieluummin kihlasormukseksi kuin "osallistuisin kuluihin".

Maailman epäromanttisin ajatus. Miehen pitää haluta lahjoittaa minulle sormus, kun kosii. Onhan miehet yleensä valmiit lahjoittamaan itselle kalliita autoja ja vekottimia, mutta elämänsä naiselle ei muka halua lahjaa antaa? Säälin naista, joka tuollaisen itsekkään möllin huolii riesakseen.

Vihkisormuksia voi sitten miettiä yhdessä riippuen suhteen tyylistä.

Itse taas halusin ehdottomasti valita oman sormuksen. Sovittiin naimisiinmenosta yhdessä, mutta jos mies olisi kosinut yllärinä, olisin toivonut, että olisin saanut valita sormuksen itse, jollei tiedossa olisi ollut tarkkaa kuvausta siitä, minkälaisen haluan. En esimerkiksi pidä keltakullasta, joten olisi harmittanut, jos mies olisi valinnut keltakultaisen.

Toivottavasti naiset, jotka odottavat mieheltä kalliita sormuksia lahjaksi, myös ostavat puolisolleen itse kalliita lahjoja, jos tulot ovat suunnilleen yhtä suuret. Tiedättekö, mistä se vanha sääntö, että naisen sormuksen tulee vastata miehen kolmen kuukauden palkkaa, tulee? Se oli naiselle taloudellinen turva, jos miehelle sattuu jotain. Aika kun oli eri, eivätkä naiset tienanneet. Sormuksen pystyi muuttamaan rahaksi puolison menehdyttyä.

Nykyään tuntuu, että osa naisista haluaa itselleen kaikki edut; halutaan tasa-arvoinen tulotilanne ja mahdollisuus käydä töissä, mutta silti tahdotaan pitää kiinni siitä, että mies maksaa treffit, illalliset ja sormukset. Ja sitten mies on moukka, jos ei näin tee. Anteeksi, mutta minusta nainen on moukka, jos maksattaa toisella kulunsa, jos niihin on itselläkin varaa. On kaunis ele joskus tarjota toiselle jotain tai ostaa lahjoja, mutta oikeasti: miksi nykypäivänä miehellä olisi joku lähtökohtainen velvollisuus maksaa asioista enemmän?

Se että ei maksata morsiammella lahjaa jonka antaja on, ei varsinaisesti tarkoita että maksaa kaikesta kohtuuttomasti enemmän. Varsinkin kun hyvä jos tuollaisia kolmen kuukauden palkkaa vastaavia sormuksia edes saa mistään ostarin kultasepänliikkeestä, saati keskivertomorsian sellaista odottaisikaan nykyään.

Mites se miehen kihlasormus? Ostaako nainen sen sitten miehelle lahjaksi? Vai ostaako mies itselleen oman sormuksen ja naiselle lahjaksi hänen sormuksensa?

? Jos nainen antaa sormuksen miehelle niin eiköhön hän sen maksa?

Tilanteessa, jossa pohtii miten kysyä ostatko sormuksen puoliksi, ei olla tilanteessa, että sormusta ostetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tavallaan, mutta minun on pakko myöntää että jos mieheni olisi pistänyt minut maksamaan oman sormukseni niin olisin varmaan harkinnut naimisiinmenoa toisen kerran.

Nykyään kun olemme naimisissa meillä on yhteinen pankkitili, mutta seurusteluaikana mies tarjosi kaikilla treffeillä, osti minulle koruja, vaatteita, puhelimen yms. Siis ihan ilman, että edes pyysin. Minulle tämä todisti sen, että hän näkee minut sen kaiken vaivan arvoisena ja että hän haluaa kohdella minua kuin prinsessaa. Tämä myös osoitti minulle sen, että hänellä on rahalliset valmiudet huolehtia mm. tulevista lapsistamme.

Ja entä miten minä todistin hänelle oman rakkauteni? No esimerkiksi niin, että kannoin hänen lapsiaan 9 kuukautta, jäin hoitamaan heitä kotiin niin että mieheni pystyi edistämään opiskeluaan ja uraansa (ja itse jäin omissa jutuissani jälkeen) ja tuin siten hänen etenemistään uramaailmassa.

Tiedän että nykyfeministien mukaan kaiken pitäisi olla 50/50, mutta itse näen asian niin, että 50/50 vain heikentää naisen asemaa, koska esimerkiksi biologia ei ole tasapuolista. Naiset tekevät nyt jo suurimman osan kotitöistä, lastenhoidosta ja joutuvat olemaan raskaana yms., ja nytkö meidän pitäisi myös osallistua rahallisesti yhtä paljon kuin mies? Ei kiitos, sanon minä.

Miksi ihmeessä sä suostut tekemään suurimman osan kotitöistä ja lastenhoidosta? Kuka pakottaa sut jäämään noin huonoon suhteeseen? JSSAP!

15

Hoidan lapsia koska olen äitiyslomalla ja imetän. Mies ei oikein pysty siihen. Taas yksi syy, minkä vuoksi biologia ei ole tasapuolista.

Ja se, että nainen tekee suurimman osan kotitöistä on tilastollinen fakta. Oma mieheni tekee kotitöitä, mutta monesti näissä suhteissa joissa ollaan rahallisesti 50/50 niin nainen joutuu silti tekemään enemmän. En sano, että aina, mutta USEIN.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tavallaan, mutta minun on pakko myöntää että jos mieheni olisi pistänyt minut maksamaan oman sormukseni niin olisin varmaan harkinnut naimisiinmenoa toisen kerran.

Nykyään kun olemme naimisissa meillä on yhteinen pankkitili, mutta seurusteluaikana mies tarjosi kaikilla treffeillä, osti minulle koruja, vaatteita, puhelimen yms. Siis ihan ilman, että edes pyysin. Minulle tämä todisti sen, että hän näkee minut sen kaiken vaivan arvoisena ja että hän haluaa kohdella minua kuin prinsessaa. Tämä myös osoitti minulle sen, että hänellä on rahalliset valmiudet huolehtia mm. tulevista lapsistamme.

Ja entä miten minä todistin hänelle oman rakkauteni? No esimerkiksi niin, että kannoin hänen lapsiaan 9 kuukautta, jäin hoitamaan heitä kotiin niin että mieheni pystyi edistämään opiskeluaan ja uraansa (ja itse jäin omissa jutuissani jälkeen) ja tuin siten hänen etenemistään uramaailmassa.

Tiedän että nykyfeministien mukaan kaiken pitäisi olla 50/50, mutta itse näen asian niin, että 50/50 vain heikentää naisen asemaa, koska esimerkiksi biologia ei ole tasapuolista. Naiset tekevät nyt jo suurimman osan kotitöistä, lastenhoidosta ja joutuvat olemaan raskaana yms., ja nytkö meidän pitäisi myös osallistua rahallisesti yhtä paljon kuin mies? Ei kiitos, sanon minä.

Eivät kaikki saa lapsia, eikä kaikissa perheissä kotityöt jää enemmän naisten harteille. Turhaa yleistämistä tuollainen. Jokaisen tilanne on erilainen.

Sanoin, että jokainen tavallaan.

Sanoit: "Naiset tekevät nyt jo suurimman osan kotitöistä, lastenhoidosta ja joutuvat olemaan raskaana yms., ja nytkö meidän pitäisi myös osallistua rahallisesti yhtä paljon kuin mies? Ei kiitos, sanon minä."

Tuohan ei pidä paikkaansa, koska kaikki naiset eivät koskaan ole raskaana tai tee suurinta osaa kotitöistä ja lastenhoidosta. Ikävää, jos sinä joudut tekemään, mutta puhu silloin yksikössä. Teidän tilanteessa varmasti on reilua, että mies maksaa enemmän, jos sinulla on suurempi vastuu lapsista ja kodista. Kuitenkin jos arjen vastuu jaetaan suunnilleen tasan, myös taloudellisen vastuun tulisi jakautua samoin, jos molemmat tienaavat yhtä hyvin - omasta mielestäni.

Vierailija kirjoitti:

Trollihan tämä on, mutta olen samaa mieltä olen minä, nuin tuo yksi kirjoittaja: jos raha- asioista ei ole sovittu, ei kannata mennä naimisiin, tai muuttaa yhteen asumaan. Lisäksi, kannattaa pitää naiset sitten mielessä, että pidätte huolen, että tasa- arvo toimii myös kotitöissä, jos mies vaatii tasa- arvon nimissä, éttä nainen maksaa oman sormuksensa.

Teen enemmän kotitöitä kuin vaimoni ja maksoin myös sormukset. Eikä haittaa yhtään, koska minulla on enemmän aikaa kuin hänellä, joten luonnollisesti käytän sitä aikaa enemmän näihin askareisiin. Turha näitä jakaa tarkasti puoliksi.

Ei tietenkään tehdä valtaosaa kotitöistä, jos rahat menee 50/50. Lähdin hyvin nopeasti tuollaiseksi osoittautuneesta suhteesta, vaikka mies varmaan kuvitteli, että jäisin yhteisen asuntolainan vuoksi. 

Jos kannetaan yhteinen vastuu taloudesta, mikä on ihan ok, kannetaan yhteinen vastuu myös kotitöistä. Eikä tarvitse jakaa puoliksi niin, että toinen imuroi tällä viikolla ja toinen ensi viikolla vaan niin, että homma on tasapainossa, molemmat kannattelevat puolet kuormasta ja molemmat tarjoavat tukea ja turvaa toisilleen.