osaako teidän juuri 5-v täyttäneet
luetella aakkoset oikeassa järjestyksessä ulkoa? meillä osaa, itse en varmaan osannut kun vasta koulussa.
Kommentit (11)
Meillä ovat kaikki lapset osanneet lukea ennen kouluikää. Yksi oppi jo 3-vuotiaana, mutta hyötyähän siitä vain on. Taitaa suurin osa koulutulokkaista osata nykyään lukea, ja ne, jotka eivät osaa, saavuttavat pian lukutaitoiset. Ryhmäthän jaetaan alkuun lukutaidon mukaan.
Meillä ei poika vielä osaa lukea, mutta oireet pian oppimiseen ovat aistittavissa. Lyhyet sanat alkavat jo hahmottumaan. Olen itse sitä mieltä, että koulu on oppimista varten, mutta minkäs sille mahtaa, jos oppii aikaisemmin.
Kyllä ,ekaluokka oli yhtä tuskaa koska luokalla oli tasan kaksi oppilasta jotka osasivat lukea ja 23 ei. Opettaja ei huomioinut näitä lukutaitoisia mitenkään vaan pojalla oli todella tylsää! Lisäksi koulussa vielä opetetaan kirjoittamaan tavuttamalla, mitä tälläinen kotona oppinut ti ole koskaan tehnyt, eli se taas sitten hidasti touhua kun piti niitä tavuviivoja alkaa vetelemään joka väliin.
Sinälläänhän se lukutaito oli tosi hieno asia! Meillä esim pelikonsolien pelaaminen on jäänyt aina tosi vähälle, koska poika on voinut lukea.
on ollut tosi pienestä kiinnostunut kirjaimista.
Kirjoittaa kun vaan kerron mitä kirjaimia pitää laittaa.
aakkosia, mutta osaa kolmea kieltä suht sujuvasti...
Osaa lukea oman nimensä ja sanan äiti ja isi sekä kaverinsa nimen. Tietää millä kirjaimella oma nimi alkaa mutta ei muuta. Sen sijaan oppi uimaan 3- vuotiaana.
mutta ei osaa lukea. Osaa ajaa pyörällä ilman apupyöriä. Käyttää tietokonetta (pelejä emme ole antaneet vielä pelata) ja tykkää kirjoitella koneella omia juttujaan, mm. käyttää wordin ominaisuuksia jo yllättävän hyvin.
Tyttömme on myös jo aika omatoiminen, hakee vettä lasiinsa, kattaa pöydän, laittaa tiskejä koneeseen, hakee vaatteet kaapistaan ja vie likaiset pyykkikporiin.
Meidän viisi vuotias on jo yli vuosi sitten oppinut aakkoset. Osaa jopa kirjoittaa muutamia sanoja. Toivon, että kouluun mennessä ei tule tylsiä tunteja. Täytyy pyytää opettajaa huomioimaan juuri antamalla erilaisia tehtäviä. Uskon kuitenkin, että lapseni ei ole ainoa luku ja kirjoitustaitoinen kouluun mennessä. Ja opitaanhan siellä koulussa paljon muutakin.
meidän kaksoset osaavat aakkoset, oppivat aakkoslaulun myötä.
Lukea eivät vielä osaa.
Oli sitten mukava ekaluokka... Toivottavasti nyt tokalla helpottaa.