Mistä tiedän, olenko aseksuaali?
Olen harrastanut seksiä vain 3 kertaa elämässäni, enkä saanut siitä juurikaan minkäänlaista tyydytystä, saati ole kokenut siihen tarvetta. Toinen osapuoli oli aina se halukas. Rakastan kuitenkin halailua, silittelyä, suutelua ja lähekkäin olemista. Samoin toisinaan tulee yksin ollessa tarve itsetyydytykseen ja harrastan sitä samalla seksiä netistä katsoen. Mistä voin tietää, olenko aseksuaali vai ovatko nämä ihmiset olleet vain epäsopivia minulle? En haluaisi haaskata toisen aikaa pihtaamallakaan, josko halut sieltä tulisi. Monella kun se toimiva seksi on ainakin puolet parisuhteesta.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Entä jos on mies ja nauttii samoista asioista kuin ap, veitikka ei vaan halua herätä töihin? Eikä koe minkäänlaista tarvetta päästä naisen haarojen väliin, vaikka tunteekin toiseen syvää kiintymystä? Melko epänormaalilta ainakin tuntuu, ottaen huomioon että miehen pitäisi automaattisesti olla aina valmis tai kyse on jostain ongelmasta, ainakin naisten mielipiteiden perusteella.
Kuulostaa siltä, että olet aseksuaali. Ei sitä tarvitse hävetä. Olispa mahtavaa, kun halut/haluttomuus kävisivät yksiin parisuhteessa. Itsekin koen syyllisyyttä viikoittain siitä, etten koe seksuaalista halua miestäni kohtaan, vaikka hän on kaikin puolin ihana, hyvä rakastaja ja haluaa minua. Mutta ei pitäisi syyllistyä, kun ei sille mitään voi.
Koetko seksuaalista halua toista ihmistä kohtaan? Jos tunnet, et ole. Jos et tunne, niin olet.
Ehkä olet ollut vain väärien ihmisten kanssa.
Ei minusta kuulosta aseksuaalilta. Eikös aseksuaalisuus tarkoita, ettei ole minkäänlaisia haluja seksiin?
Jos et ole saanut minkäänlaista tyydytystä seksitä, mutta olet kuitenkin itsetyydytyksestä, niin se vaan tarkoittaa, etteivät kumppanisi ole osanneet tyydyttää sinua oikealla tavalla.
Aika harva nainen saa tyydytystä pelkästään yhdynnästä.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin hyvin harva on, ne muut jotka niin väittää eivät vaan ole olleet just sellaisen ihmisen kanssa joka saa kunnolla halut heräämään tai eivät ole edes saaneet kunnollista orgasmia. Yleensä rakkaus on se juttu joka saa haluamaan seksiä, ja ne orgasmit sen tietyn ihmisen kanssa saa rakkauden tunteen syntymään, niin on luonto sen suunnitellut kun seksi laittaa kaikenmaailman hormoneita hyrräämään kun on just sen oikean kanssa.
Matalalibidoisena tuo vaikuttaa ristiriitaiselta. Mistä löytää se joka saa halut heräämään kun niitä ei vaan ole kenenkään kanssa? Orgasmit saa aikaan vaan hirveän väsymyksen sekä kiinnostus seksiin loppuu niiden jälkeen kuin seinään pariksi viikoksi, joskus jopa kuukausiksi.
Itsekkään en välitä seksistä kun aina voi katsoa pornoa ja runkata. Olen kanssa aseksuali.
Vierailija kirjoitti:
Ei minusta kuulosta aseksuaalilta. Eikös aseksuaalisuus tarkoita, ettei ole minkäänlaisia haluja seksiin?
Jos et ole saanut minkäänlaista tyydytystä seksitä, mutta olet kuitenkin itsetyydytyksestä, niin se vaan tarkoittaa, etteivät kumppanisi ole osanneet tyydyttää sinua oikealla tavalla.
Aika harva nainen saa tyydytystä pelkästään yhdynnästä.
Olet väärässä. Aseksuaalisuuden määritelmä on se tunteeko seksuaalista vetovoimaa ketään kohtaan vai ei. Osa aseksuaaleista masturboi mekaanisesti, koska fyysinen kutina on, vaikka seksuaalista mielenkiintoa ei ole. amoin joku voi suostua seksiin kumppanin takia, vaikka ei koe kumppania kohtaan seksuaalista halua.
Vierailija kirjoitti:
Jos kuitenkin harrastat kivaa itsesi kanssa, niin et ole aseksuaali. Mun käsittääkseni aseksuaalilta puuttuvat halut kokonaan. Läheisyyden kaipuuta voi olla, just niitä haleja ja pusujakin, mutta seksi ei kiehdo ollenkaan.
Koettakaa nyt oppia, että aseksuaalisuus on sitä, ettei tunne seksuaalista halua toista ihmistä kohtaan. Aseksuaali voi masturboida. Sikiötkin masturboivat kohdussa.
Vierailija kirjoitti:
Entä jos on mies ja nauttii samoista asioista kuin ap, veitikka ei vaan halua herätä töihin? Eikä koe minkäänlaista tarvetta päästä naisen haarojen väliin, vaikka tunteekin toiseen syvää kiintymystä? Melko epänormaalilta ainakin tuntuu, ottaen huomioon että miehen pitäisi automaattisesti olla aina valmis tai kyse on jostain ongelmasta, ainakin naisten mielipiteiden perusteella.
Voit olla aseksuaali mikäli seksi ei kiinnosta naisten, eikä miesten (tai muiden) kanssa. Syitä voi olla muitakin, mutta aseksuaalisuus on juuri sitä, ettei ole innostunut seksistä, kukaan ihminen ei vaan kutsu seksuaalisella tavalla. Ei ole kiinnostusta koskettaa toista seksuaaisella tavalla tai antaa toisen koskettaa itseä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin hyvin harva on, ne muut jotka niin väittää eivät vaan ole olleet just sellaisen ihmisen kanssa joka saa kunnolla halut heräämään tai eivät ole edes saaneet kunnollista orgasmia. Yleensä rakkaus on se juttu joka saa haluamaan seksiä, ja ne orgasmit sen tietyn ihmisen kanssa saa rakkauden tunteen syntymään, niin on luonto sen suunnitellut kun seksi laittaa kaikenmaailman hormoneita hyrräämään kun on just sen oikean kanssa.
Matalalibidoisena tuo vaikuttaa ristiriitaiselta. Mistä löytää se joka saa halut heräämään kun niitä ei vaan ole kenenkään kanssa? Orgasmit saa aikaan vaan hirveän väsymyksen sekä kiinnostus seksiin loppuu niiden jälkeen kuin seinään pariksi viikoksi, joskus jopa kuukausiksi.
Nokun yleensä esim. orgasmin jälkeisestä rentoutumisesta nautiskellaan sylikkäin tai miten vain, ei seksiä harrasteta, jotta saisi jotain energiaa siivota, tiskata tai jotain :D
Minä en ole harrastanut seksiä kertaakaan koko elämäni aikana, enkä silti koe jääneeni mistään tärkeästä paitsi. Olen aidosti onnellinen näin.
Aseksuaali voi kokea pientä seksuaalista halua, mutta se on yleensä omin käsin hoidettavissa. Aseksuaali voi myös muuten nauttia läheisyydestä, esimerkiksi halausten, suudelmien tai vaikka vain lähekkäin istumisen muodossa.
Se ettei "koe tarvetta" toteuttaa halujaan kenenkään muiden kanssa vihjaa aika vahvasti aseksualisuudesta, vaikka ei tietenkään välttämättä. Kaikkein tärkein kysymys onkin: oletko koskaan todella tuntenut fyysistä tarvetta päästä puuhiin jonkun kanssa? Mutta kuten joku jo sanoikin, ei kenenkään ole pakko määritellä itseään miksikään.
Olen mies ja 2 kertaa elämässäni harrastanut seksiä (en olisi halunnut, enkä saanut tyydytystä), ekakerran joskus parikymppisenä ja sen jälkeen minulla oli 20v tauko deittailuissa ja kaikenlaisessa kanssakäymisessä vastakkaisen sukupuolen kanssa, kunnes viimein törmäsin naiseen johon ihastuin kovasti ja hän minuun. Kaikki oli ihanaa, mutta sitten kun kokeiltiin yhdessä nukkumista, tuli väistämättä eteen se ongelma, että minä en vaan halunnut häntä mitenkään seksuaalisesti. Tämä yllätti minut itsenikin, miten en halua yhtään ihmistä josta tykkään kauheasti. Puoliväkisin harrastin seksiä hänen kanssaan, mutta lopulta akti loppui siihen kun jäykkyys loppui enkä meinannutkaan saavuttaa orgasmia. Hän teki lähestymisiä, mutta reagoin niihin vain halailemalla ja pussailemalla, enkä edennyt mihinkään muuhun. Halusin kyllä kaikenlaista muuta intiimiä läheisyyttä, en seksiä. Kumppani koki tämän melko itsetuntoa murskaavaksi, etten jotenkin pidä hänestä mikä ei ollut lainkaan totta. Jouduin kuulustelun kohteeksi, enkä tiennyt mitä olisin hänelle osannut sanoa. Katsoin, ettei jutusta olisi tullut mitään koska hän olisi halukkaampana joutunut elää puutteessa minun kanssani joten jouduin sitten päättämään jutun, mikä surettaa.

Oletko romanttinen? Olet halutuinta kastia aseksuaalisessa maailmassa, sillä romanttisista aseksuaalisista heteromiehistä on kaamea pula.

Huomasin ainakin sen, että olen melko herkkä ja aloin helposti itkemään ikävöidessäni naista ollessamme erossa. Sitten kuin näimme, tuntui että pakahdun onnesta päästessäni halaamaan ja suutelemaan häntä. Nytkin tippaa pukkaa linssiin kun ikävä iski.
Meillä asia ratkennut näin:
Nainen haluaa usein seksiä, miehelle seksin määrällä ei ole väliä, mies harvoin itse ehdottaa seksiä. Seksiä harrastetaan naisen tahtisesti eli usein, vaikka mies ei olisikaan sillä tuulella, hän kuitenkin nauttii seksistä kun sille aletaan. Tämä ratkaisu on siis molemmille OK, ketään ei pakoteta siis mihinkään ja aina saa sanoa EI.
Eilen teki mieli, tänään ei. Olenko jojo-seksuaali?
Itse olen näitä aseksuaaleja jotka haluaa orgasmin useinkin (2-3 kertaa viikossa), mutta en kaipaa ollennkaan kumppania siihen enkä edes ajattele miehiä/naisia masturboidessani. Se on kuin kutina ja raapiminen, ei siihen mitään fantasioita tarvita. Minuutin verran vaan suihkupäästä vettä klitorikseen ja siinä se alapään kutkuttelu hoidettu.
Olen ollut nuorempana parisuhteissa, joihin kuului seksiä. Se ei ollut minulle ällöttävää, se oli vaan yhdentekevää. Mutta huomasin myös sen että olen lisäksi aromantikko, mikä teki parisuhteista minullle tarpeettomia ja mahdottomia. Olisin kyllä seksin hyvin "jaksanut" jos muuten olisin rakkaussuhdetta kaivannut.
Ei sinun tarvitse lokeroida itseäsi mihinkään.
Voi olla, ettei seksi ollut tyydyttävää tämän seksikumppanin kanssa. Oikeastaan seksikertoja tarvitaan useampia, että siitä oppii nauttimaan. Oppii tuntemaan oman kehonsa ja sen, millaisesta kosketuksesta pitää ja minkä kohdan stimulointi kehossa saa värisemään ja saamaan orgasmin. Seksi on aina erilaista eri henkilöiden kanssa ja erilaisempaa soolona. Seksissä toisen kanssa vaaditaan myös rohkeutta pyytää toista koskettamaan sillä tavoin kuin itse pitää. Hengitykselläkin on merkitystä seksin aikana, itse olen tämän huomannut. Saan orgasmin helpommin kun hengitän tietyllä tavalla...
Jos sinusta tuntuu ettet vain pidä seksistä tai et halua sitä vain harrastaa toisen kanssa, ei sitä tarvitse tehdä.