Harmittaa, että valitsin mieheni kaikkien mahdollisten joukosta lasteni isäksi

Niin eli miehesi on muuttunut siitä, kun olitte nuoria. Tuollaisia harvoin voi ennustaa mihin suuntaan se menee.

Ihmiset muuttuu, miehet ja naiset.

Aivan. Mistään ei olisi voinut tajuta. Toki kiinnitit huomiotasi jo alusta esim. käytökseen, mielenkiinnon kohteisiin yms. etkä vaikkapa pituuteen tai naaman miellyttävyyteen. No, naisilla ei ole mitään rimaa miehille, ottavat mitä tahansa pskaa kontoilleen. Sitä saa mitä tilaa.

Ei vielä ole myöhäistä. Jätä miehesi ja etsi uusi tilalle. Sulla on vielä paljon elämää jäljellä, turha tuhlata enempää aikaa lost caseen.

Otsikosta päättelin että mieheltäsi on periytynyt lapsillenne jotain vakavia sairauksia tms.

Valitettavasti moni ihminen murskaantuu paskaksi työ & perhe combossa.

Ilotonta raatamista vuodesta toiseen, en minäkään tiennyt / tajunnut, että työ + lapset imee kaiken, siis ihan kaiken sielun pohjaa myöten.

Miehen avulla olet kuitenkin saanut talon. Taidat olla aika kiittämätön. Ei ihme että miehesi on masentunut.

T.m46

Minun miesmakuni on muuttunut täydellisesti tässä vuosikymmenien aikana. Kun muistelen ensimmäisiä poikasystäviäni, ei voi kuin vain naurahtaa hämillisesti ja pistää kädet kyynärpäitä myöten ristiin, etten alkanut niiden kanssa mitään vakavampaa säätämään. En koskisi heihin kilometrin mittaisella pskatikullakaan nyt (eivätkä he luultavasti minuakaan, paitti muutama, jotka vieläkin vonkaa kun tavataan, rahasta ilmeisesti puutetta, heh). 

Ennen viehätti ulkonäöllisesti tummempihiuksiset miehet, mutta he ovat kokeneet täydellisen inflaation. Nykyään silmää viehättää eniten vaaleat, tuhkanväriset, vaaleanruskeat tai punertavat hiukset. Henkiseltä puolelta kaiken maailman jännikset ja jännis-wannabeet, tuhoajat ja tappamisesta ja särkemisestä nauttivat miehet ovat ehdoton turnoff, rakentavat, keksivät, lempeät, päämäärätietoiset miehet ovat in. 

Olen itse pysynyt naimattomana, mutta mietin sitä, että miltähän tuntuisi, jos olisin mennyt naimisiin vaikkapa sen komean parikymppisen kundin kanssa aikoinaan. Luultavasti ero olisi tullut n. viiden vuoden kuluessa, tämä mies kun on käsittääkseni nyt kolmatta kertaa naimisissa. Mutta jos liitto olisi kestänyt, niin kyllä me olisimme ihan eri maailmoista. Jos pelkästään työ erottaa rajusti, samoin koulutus. Mutta vaikka noista ei välittäisikään, niin se elämäntapa - mies elää ikuista nuoruuttaan, poikain kanssa viikonloppuryyppäjäisiä, rockia ja jääkiekkoa. Itse en rockia enää juuri kuuntele ja mieluummin katson hiihtoa ja jalkapalloa. Alkoholia en enää käytä juuri ollenkaan. Ja entä aatemaailma: mies tuntuu olevan aika tiukasti oikeistolaisessa persumaailmassa, itse olen enemmän vasemmalla.

Juu, ei meillä taitaisi olla juuri mitään yhteistä enää. En ihmettele yhtään, miksi avioeroja on niin paljon. Ehkä se on vain ihan luonnollista, ehkä monilla muillakin ihmisillä muuttuu vähän liian paljon ja huonoon suuntaan.

Totta joo. Harvemmin nuorena tulee edes ajatelleeksi tämmöisiä asioita. Sitä vaan suin päin hypätään tuntemattomaan ja satsataan että kyllä kaikki järjestyy. Oikeasti yhteensopivuus ja samankaltaiset tulevaisuuden toiveet on tärkeitä asioita onnellisuuden kannalta. Niitä kannattaisi pohtia jo nuorena.

Vierailija kirjoitti:

Otsikosta päättelin että mieheltäsi on periytynyt lapsillenne jotain vakavia sairauksia tms.

Tämä on muuten tosi tärkeä näkökulma vaikka et varmaan sitä tarkoittanut ihan näin nostaa esille, mutta Luojan kiitos sentään lapset on terveitä ja viisaita, josta olla kiitollinen! Eli jotakin hyvää miehessäkin on joskus ollut, kun saimme aikaan kaksi huikeaa pientä ihmistä.

Valitettavasti se ei häntä pelasta, enkä minäkään siihen pysty, en enää. Olen kaikkeni tähän jo antanut, enkä veny enää yhtään pidemmälle kärsimättä.

Ap

Eroa. Haluat olla mieluummin sinkkuna ja voida hyvin, tai joku muu mies. Jos luulet ettet saisi muka ketään toista, niin saattaa löytyä vaikka ulkomailta, kymmenen vuoden päästä kadut vielä enemmän jäämistä.

Tiedän mistä puhut. Mutta en voi auttaa. On totta että ihmiset muuttuvat ja tulee pettymyksiä elämässä, eikä niitä voi ennustaa. Älä syytä tästä itseäsi, vaan koita saada oma elämäsi mahdollisimman hyväksi miehestäsi huolimatta. Voi olla että kohtalolla on hänellekin jemmassa jotain mikä herättää hänet ajattelemaan toisella tapaa. Ei kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä, vaan katsoa mitä elämä tuo. Jos pystyt miestäsi auttamaan jotenkin, tee se. Jos et, älä lannistu. Elämä heittelee meitä jokaista, eikä aina näe mihin suuntaan pitäisi kulkea. Mulla oli samantapainen tilanne jossain vaiheessa, kun lapset oli pieniä ja työ vei voimat. Mutta nyt kun ne on jo isompia, huomaan et alkaa vähän jo helpottaa monella tapaa, myös parisuhteessa, ja oon iloinen että selvittiin siitä kaikesta yhdessä.

Jos sinulla ei olisi miestäsi, niin ei olisi myöskään lapsiasi. 

Itse olen eronnut vätys miehestäni. Kolme lasta sain hänen kanssaan, ja lapset on upeita joten mitään en kadu. Kyllä loppuun asti homman katsoin ja totesin, että ansaitsen parempaa. Ex inhottaa nykyisin. Missään tekemisissä en halua olla.

Naiset valitsee miehensä pelkän ulkonäön perusteella ja sitten erotaan ja ihmetellään kun ollaan yksinhuoltajia miten tässä näin kävi.

Vierailija kirjoitti:

Totta joo. Harvemmin nuorena tulee edes ajatelleeksi tämmöisiä asioita. Sitä vaan suin päin hypätään tuntemattomaan ja satsataan että kyllä kaikki järjestyy. Oikeasti yhteensopivuus ja samankaltaiset tulevaisuuden toiveet on tärkeitä asioita onnellisuuden kannalta. Niitä kannattaisi pohtia jo nuorena.

Onko tavallistakin, että nuoret mielletään noin masokisteiksi. - Oman kokemukseni mukaan sitä ei voinut koraan siis halunnut muodosaa parisuhdetta jonkun jälkeenpäin aateltuna jonkun hyvinkin pikkuseikan vuoksi.... 

Mun kaverin vanhemmat oli kuin ap. Pitkään. Aikuiset lapset jo toivoi eroa.

Mutta eläkkeelle jäätyään löysivät toisensa uudelleen ja alkoivat olla huippuonnellisia siitä, että heillä on toisensa vanhuuden päivinä. Nyt kyllä toinen jo kuoli.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen eronnut vätys miehestäni. Kolme lasta sain hänen kanssaan, ja lapset on upeita joten mitään en kadu. Kyllä loppuun asti homman katsoin ja totesin, että ansaitsen parempaa. Ex inhottaa nykyisin. Missään tekemisissä en halua olla.

Tyhmä turha ero.

Kaipaan aikoja, jolloin suhteet kestivät.

Oletko varma, että miehesi on muuttunut ja sinä et ole muuttunut?

Samaa olen harmitellut. Meille tuli ero 15 vuoden jälkeen. Harmittaa niin kovasti. Yritin vääntää itseni solmuun, jotta olisin saanut perhe-elämämme toimimaan. Vaikka lähtökohtaisesti meillä oli samat haaveet ja päämäärät, mutta vuosien myötä tuli näkyväksi, että miehen ainoa motiivi hankkia lapsia oli saada tietynlainen perhekulissi. Kaikki meni aivan päin helvettiä... Nyt eron jälkeen olen toivonut, että olisin jäänyt kokonaan lapsettomaksi. Nykytilanne kusipäisen exän kanssa on aivan painajainen.