Onko teillä koskaan sellaista oloa, että menisitte mieluummin töihin kuin viettäisitte vapaapäivää?

Oudon negatiivisesti ihmiset tässä ketjussa suhtautuvat työhönsä.

Vierailija kirjoitti:

ei, joskus kuullut että pienten lasten isät tulee mielummin töihin ja pääsee helpommalla kuin kotona, miksi sitten tehdä elämästä tuollaista helvettiä on sitten toinen kysymys?

itse olen ihan lopettamisen kynnyksellä, vihaan työnantajaani, en varmaan ilmoita jos jään pois ja jätän vaaan puheluihinkin vastaamatta, ehkä voisi  yrittää muutaman viikon saikuttaa ja viivyttää hommaa kostoksi, sitä saa mitä tilaa

Kyllä ne pienten lasten äiditkin tulee monesti töihin "lepäämään". Tai niin sanotaan, vaikka eihän se työkään lepäämistä ole. 

Tuo ei kuitenkaan tarkoita, että se oma kotielämä olisi helvettiä. Arki pienten lasten kanssa on raskasta, mutta antoisaa.  Monesti töissä on sikäli helpompaa, että siellä ei tarvitse revetä kymmeneen eri paikkaan, kuten kotona.

Pikkulapsi arki kestää elämässä vain muutamia vuosia ja vaikka se on raskasta, on se sen arvoista. 

Itsekin väsyi silloin, kun lapset oli pieniä, mutta niistä päivistä en yhtään antaisi pois. Tavallisia tylsiä työpäiviä voisin huoletta vaihtaa vaikka kuinka monta.

No ei ikinä.

En muista milloin olisin mennyt edes _mielelläni_ töihin.

Harvoja ovat myös aamut, kun töihin meno on edes neutraalia, yleensä aina ahdistaa ja masentaa.

ei koskaan

Lähes aina mutta kova pakkanen häiritsee ulkotöitä.

Vierailija kirjoitti:

Oudon negatiivisesti ihmiset tässä ketjussa suhtautuvat työhönsä.

Tai sitten heillä on mielekästä vapaa-aikaa.

Työnarkomaanit erikseen.

Mulla oli ekaa kertaa 4viikon kesäloma viimevuonna, mistä olin toki innoissani ja koin ehtiväni sekä pitää hauskaa että levätä ja rentoutua. Loppulomasta alkoi jo olla vähän sellainen olo, että kaipaan vähän haastetta arkeeni ja kaipaan työkavereiden kanssa jutustelua. 

Tosin se eka työpäivä loman jälkeen tuli silti liian nopeasti ja oli ihan kamalaa räpiköintiä XD 

Ei ole tuollaista oloa. Rakastan olla lomalla. 

Vierailija kirjoitti:

Oudon negatiivisesti ihmiset tässä ketjussa suhtautuvat työhönsä.

Niin, ajatelkaapa niitä jotka saavat tehdä itselleen mieluistä työtä ja saavat siitä vielä palkkaa. Inhoan sanaa etuoikeutettu, tässä kohdin se on paikkansa ansainnut.

Ikinä koskaan elämässäni en ole halunnut töihin mieluummin kuin vapaalle.

Vierailija kirjoitti:

ei, joskus kuullut että pienten lasten isät tulee mielummin töihin ja pääsee helpommalla kuin kotona, miksi sitten tehdä elämästä tuollaista helvettiä on sitten toinen kysymys?

Kato kun paljaalla pitää päästä vetelemään. Sehän siinä on syy.

Vierailija kirjoitti:

Oudon negatiivisesti ihmiset tässä ketjussa suhtautuvat työhönsä.

Koska työn tekeminen ei ole suurimmalle osalle oikeasti ihanaa. Jos kaikki maailman ihmiset saisivat 100 miljardia euroa, tuskin moni jatkaisi onnessaan vakkariduunissaan itsensä ajamista alzeimeriin, diabetekseen, alkoholismiin, masennukseen ja lopulta kuolemaan.

Ihan perus olotila talvisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oudon negatiivisesti ihmiset tässä ketjussa suhtautuvat työhönsä.

Niin, ajatelkaapa niitä jotka saavat tehdä itselleen mieluistä työtä ja saavat siitä vielä palkkaa. Inhoan sanaa etuoikeutettu, tässä kohdin se on paikkansa ansainnut.

Jos opiskelee, pääsee sellaiseen tilanteeseen.

Melko usein kyllä ja silloin menenkin töihin

Syksillä, kun kävin koronatestissä. Silloin oli vielä niin pitkät testijonot, että sain saikkua koko viikon. Ei olisi haitannut, jos olisi voinut muuten mennä vaikka edes lähikauppaan, mutta se mökkihöperyys. En siis ollut niin kipeä, että olisin ollut sängyn pohjalla potemassa, vaan aika piti saada aktiivisesti kulumaan jotenkin. En yleisesti ole mikään työnarkomaani ja normaalioloissa keksin kyllä menoa ja tekemistä, mutta yksinäinen ulkoilu ei oikein vastaa käsitystäni viihtyisästä päiväohjelmasta. Mökkihöperöys iski. Sain onneksi negatiivisen tuloksen ja pääsin jo perjantaina töihin, kun oireetkin olivat täysin ohi.

Yllätyin kyllä itsekin, luulin itsekin, että haluaisin ottaa kaiken irti luvallisesta lusmuilusta. Etenkin, kun siivoojan työ ei edes sillä lailla kasaudu, vaan sijainen hoitaa päivittäiset hommat ja minä jatkan siitä taas palatessani töihin.

Tavallaan. Kun töitä saa, niin ei tarvitse siivota kotia kuukausiin tai vuoteenkaan, kun ei kerkeä.

Sitten työttömänä näkee sotkun ja tulee syyllinen olo. Sitten pitääkin siivota kokoajan.

Myös lenkkeily ja hampaiden harjaus inhottaa työttömänä. Pakko niitäkin on tehdä ja kirjastossa käynti yms. yleissivistävä toiminta. Joskus pitää oikein käydä äänestämässäkin, mutta kun on töitä, niin on tavallaan vapautettu kaikesta tuosta.

Kun töitä on, niin kerkeää vain käydä töissä ja kotona nukkumassa. Siinä jää aamupalat ja iltapalatkin väliin.

Toki lemmikit ja lapset aikoinaan kärsi tästä, kun ei ollut mitään syötävää. Ei sitä kiireeltä kerkeä ja enää jaksa, kun ylityötkin on olleet vuosikymmeniä eräällä tavalla pakollisia. Ei vaan kehtaa sanoa että ei käy.

Tänäänkin olen jo tehnyt 20 km juoksulenkin lähes 20 asteen pakkasessa. Käynyt kirjastossa, valmistan lounasta ja matot odottelee pihalla tamppaamista. Sitten pitääkin taas pestä lattiat ja siivota varasto.

Illalla olisi vaparin treenit ja miehen autoon pitää vaihtaa rengas. Hän ei jaksa illalla, kun tulee myöhään kotiin. Kulkenut tämän viikon junalla 300km työpaikalle. Rengas pitäisi vielä hakea.