Mistä tajusit olevasi masentunut?

Jatkuvasti itketti. Lopulta sain tilattua lääkäriin ja itkin koko käynnin ajan.  Oli onneksi ymmärtäväinen lääkäri, tarjosi välillä nenäliinoja lisää, kun itku ei meinannu loppua.  Masennuslääkitys aloitettiin ja itkuisuus vähentyi nopeasti. Kyseltiin itsetuhoajatuksia ym.  Mutta nyt on olo yli puolen jälkeen jo paljon parempi ja lääkityksellä olen vieläkin. En varmaan koskaan uskalla lopettaa lääkitystä, jos paluu tapahtuu entiseen olotilaan. 

Vierailija kirjoitti:

Varmaankin siitä, että kun eräänä keväänä kuulin talitintin laulua,  ja minua ahdisti se.

Tiesin että on taas kesä tulossa ja erittäin sitova maataloustyö   vaativan  toisen vanhempani kanssa.  Ennen olin ilahtunut keväästä ja titi tyystä.

Tuosta talitintin laulusta meni peräti puolitoista vuotta kl.11 aikaan tulevine itkukohtauksineen, kl. 04 heräämisineen että pääsin mielisairaalaan viikoksi kriisiosastolle kesätöiden kannalta kiireisinpään aikaan ja sitten syksyllä pääsin puolivuotta kestävälle sairaalajaksolle.

 Kriisiosastolle meneminen oli tietysti pelottavaa ja syytin itseäni heikkoudesta, kun olen tällainen lällerö jne.

 Se oli kuitenkin yksi elämäni parhaista ratkaisuista. Sain erittäin hyvää ja pitkäkestoista hoitoa.

Mikä on kriisiosasto?

Muut ihmiset eivät enää kiinnostaneet.

Up

Elämä on ollut upeaa pitkään. Nyt olen tajuamassa että mitkään isoista haaveistani ei toteudu, tein tänään masennustestin, parikin. Molemmista tulokseksi lievä masennus, jotta ei tässä nyt vielä hätää ole, mutta on vähän alamaissa olo kyllä.

En ymmärrä miten voisi vaan hyväksyä, että ei tule tapahtumaan mitään isompia hienoja asioita lähitulevaisuudessa, luultavasti ei koskaan. En saa säästettyä mökkiin, veneeseen tai edes upeaan lomaan. Lähes kaikki unelmat vaativat nykyään rahaa, tai vaativathan ne kaikki, kun ei täällä voi mitään tehdä ilman rahaa.

Pitäisi vaan hyväksyä että teen 8-16 tätä sinänsä ok hommaa, ok toimistossa, saan ruoat pöytään ja katon pään päälle, muuhun ei rahat tule riittämään. Jos matkustan lomalla niin olen vararikossa. Viikosta, kuukaudesta, ja vuodesta toiseen samaa. Olen sitä mieltä että työstä pitäisi saada enemmän, mutta niin kai kaikki. En vaan ymmärrä miten muilla riittää raha tehdä asioita, en ole siitä silti kade.

Rikoksen uhrit yleensä itkee se on normaalia.

Menetykset mutta hormonit vaikuttaa ja iskut päähän sekä muu väkivalta ja uskonnot uhkaukset väärät syytökset ja väärä syyllisyys. Kristityt joutuu usein kestämään ryöstöä varkauksia vääriä syytöksiä ja uhkauksia eksytyksiä noitien tekoja. Pitää kestää.

Meiltä varastettiin koira 🐕🐶 siitä on vuosia ja muutakin.Se masentaa kun toiset tekee TAHALLAAN pahaa ei niiden ole mikään PAKKO varastaa.

Puoli vuotta meni ilman suihkussa käyntiä, aika vahva vihje, tosin viimeisin masennus vaati ihan lääkärin diagnoosin ennen kuin tajusin itse.

Mikään ei tunnu miltään. Eilen melkein toimin ajattelun sijaan mutta vielä en tehnyt sitä.

Ennen vitutti vain pari asiaa, nyt vituttaa kaikki.

Yhtenä aamuna matkalla töihin meinasin hypätä ohiajavan kuorma-auton eteen. Ei ollut siis sellainen ohimenevä kummallinen mielihalu, mitä joskus tulee, vaan sellanen NYT. Soitin töihin ja irtisanouduin siinä puhelussa saman tien ja talsin terkkariin, lopputuloksena vielä samana päivänä sairaalaan sisäänkirjaus ja muutama viikko suljetulla. Omien arvojen vastaista työtä tehtyäni olin ajanut itseni ihan umpikujaan. Toipuminen oli hidasta ja jätti jäljet, mutta nykyään olen mukana elämänmenossa taas.