Pelkoja äitiyteen liittyen

Nosto.

Mä en ennen omaa lasta pitänyt muiden lapsista tai pitänyt itseäni lapsi-ihmisenä muutenkaan. En koe olevani ns perinteinen äitihahmo.

Uskoin kuitenkin että kyllä sitä sit oppii. Hormonit auttaa herkistymään vauvan tarpeille ja kummasti sitä oppii kun on lähes 24/7 yhdessä. Oma lapsi on oma lapsi.

Kyllä sitä välillä lapselle huutaakin väsymyksissään. Sitten pyydetään anteeksi ja yritetään pitää hermot paremmin kurissa ensi kerralla. Oman ajan saaminen kun puoliso on lapsen kanssa on ihan kultaista - se auttaa hermojen pitämiseen parhaiten. Eli pitää omista harrastuksista ja omasta ajasta kiinni, jaksaa paremmin olla läsnä ja kärsivällinen lapsen kanssa.

Jos äitiydestä ei ole mitään kokemusta niin kannatta vaikka tutustua lapsi perheisiin, se käsitys miksi haluaa lapsia voi olla aika kaukana todellisuudesta. Tai töihin /vapaaehtoisena johonkin lastenhoito palveluun.

Vauvasta ei todellakaan tiedä mikä vaivaa, pitää vaan tarkistaa onko vaippa kuiva onko nälkä, onko kipuja (yleensä vatsa vaivoja, näihin lähinnä auttaa kun ottaa syliin ja rauhoittaa vauvaa) vauvat ovat melko yksinkertaisia. Jos hyvä tuuri käy vauva on tyytyväinen. Koliikkivauvan kanssa elämä on todella raskasta, valmiiksi ei voi tietää mitä saa, joten lastenhoito apua pitäisi olla aina tarjolla kun lapsia edes alkaa pohtia.

Jos huudat lapselle et ole hirviö-äiti vaan ihan normaali äiti :D Ihmisiä me äiditkin ollaan, ois aika kova vaatimus pystyä olemaan loppuelämä niin ettei hermot menis. Äitiys nimittäin jatkuu hautaan asti. Muumimamma sitten erikseen, se puunaa nollat lasissa monikerroksista taloa samalla ku pappa lukee lehteä riippumatossa eikä osallistu mihinkään mitenkään ja sanoo vaan "kyllä, kultaseni". Ja se ainoa suuri irtiotto on ku kaikki dissaa viikkotolkulla sen safkaa ja se jättää kaiken taakseen ja lähtee ettimään isoäidin salaisen reseptin ainesosia jotta vois tehä parempaa safkaa. Muumimamma ei oo hyvä ihanne.

Ei tosiaankaan tiedetä mitä vauva tarvitsee ainakaan alussa mutta kun lapsen kanssa on 24/7 alkaa jo vähän erottaa mikä on mitäkin itkua. Nälkä merkit on erikseen, eli lipoo kielellä, kääntelee päätä, syö käsiään... Kun näitä seuraa ja tunnistaa, on yksi itkun syy karsittu pois. Vatsavaivat oppii tunnistamaan kun maha tuntuu kovalta, eikä itkulle ole muuta syytä. Lähinnä yrittämällä ja kokeilemalla oppii eikä siltikään aina mene oikein. Ja aivan varmasti menee hermo joskus vanhemmilta jos ei hoksaa mitä vauva tarvitsee, ja ainakin alussa tulee kiukuteltua yhdessä vauvan kanssa mutta kyllä se hermo muuttuu aika teräkseksi t. Just kaksi tuntia yhtä kyytistä huutoa kuunnellut 2kk vauvan äiti.

Ei ollut minullakaan mitään kokemusta vauvoista ja tuli paljon asioita yllärinä lähinnä vauvan hoitoon liittyen, että napa pitää puhdistaa, ihopoimuihin kertyy töhkää, tumppujs pitää käyttää ettei vauva raavi itseään, pitää antaa d-vitamiinia joka aiheuttaa vatsakipuja ja että niitä kipuja on jatkuvasti, naamaan tulee hormoninäppyjä ja kun ne viimein häviää, päähän tulee karstaa jota saa olla harjaamassa ja rapsuttamassa päivittäin.

Mutta ainakin kylvetyshetken voi itse valita koska sitä vauva ei varsinaisesti tarvitse ellei satu niin ahkera pulauttelija että muuten hautuu happamat maidot niissä aiemmin mainituissa ihopoimuissa.

Lyhyesti sanottuna ei kukaan ole seppä syntyessään ja aivan varmasti tulee tehtyä virheitä nyt ja jatkossa mutta kunhan lasta ei ravista, pudota tai jatkuvasti kolauta päätä vahingossa käsivarteen, olkapäähän tai hoitopöytään, niin kaiken voi oppia ajan kanssa. Samalla lailla se lapsikin opettelee ja antaa kyllä anteeksi. Ihan pelkällä rakkaudella ei pärjää (eikä kannata tuudittautua siihen että se kuuluisa äidinvaisto heräisi heti kun saa vauvan syliin, koska ei välttämättä herää) mutta sillä pötkii jo pitkälle.

En ollut koskaan hoitanut lapsia, pitänyt vauvaa sylissä tai oikeastaan edes tykännyt lapsista kun sain esikoiseni. Ja hoidin häntä jo synnytyssairaalassa hyvin luontevasti!

Oikeasti lasten hoitaminen ja kasvatus ei ole mitään ydinfysiikkaa ja varsinkin pienten lasten tarpeet ovat aika yksinkertaiset. Ajattelepa, miten eläimet alkavat luonnostaan hoitaa jälkeläisiään heti syntymän jälkeen? Ihmisillä on ihan samanlaiset vaistot, äidinvaistot. Omaa lastaan oppii nopeasti tulkitsemaan. Toisaalta ihan jokaisella äidillä tulee vauvan kanssa hetkiä, ettei tiedä mikä vauvalla on hätänä. Sitten vaan kokeillaan poissulkutekniikalla, onko nälkä, onko vaippa likainen, onko väsy jne.

Neuvolasta ja sairaalasta saa ihan kädestä pitäen apua hoitotoimenpiteisiin ja muuhun ja kaikki lähtee kyllä rullaamaan omalla painollaan. Älä ihmeessä jätä lasta tekemättä noin pienen murheen takia!

Kiitos teille kaikille ihanista vastauksista <3. Ap