Sanna Marinin (SDP) kansansuosio ei johdu vain koronakriisin hoitamisesta
Vaikka uutisissa tätä toistellaan, viimeksi tänään Ylen presidentti-gallupia koskevissa artikkeleissa.
Olen itse seurannut Marinin poliittista uraa siitä alkaen, kun hän toimi Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ja nousi eduskuntaan.
Marin oli puheenjohtajana virkistävän asiallinen ja tarpeen tullen tiukka. Hän luotsasi valtuuston läpi sirkukseksi yltyneet ratikka- ja delfiinikeskustelut. Kansanedustajana hän on jatkanut samaa asialinjaa, joka on edelleen leimannut hänen pääministerikauttaan.
Marin on ollut Pirkanmaan äänikuningatar jo ennen pääministeriksi nousuaan. Veikkaan, että hänen suosionsa poliitikkona tulee jatkumaan koronan jälkeenkin.
Eniten Marinia kannattavat alle 50-vuotiaat naiset. Ja me olemme toden teolla kyllästyneet asiattomaan poliittiseen keskusteluun, "sivalteluksi" puettuun saivarteluun ja siihen, että meille tärkeitä asioita (oikeudenmukaisuus, sivistys, demokratia) yritetään polkea ja vähätellä, milloin tytöttelemällä, millon kommarittelemalla.
Marin on myös pienen lapsen korkeasti koulutettu äiti, ja meitäkin on Suomessa jonkun verran enemmän, kuin palstalla mölyävät vakikirjoittelijat edes tietävät. Meille on tärkeää saada politiikkaan edustajia, jotka edustavat meitä myös viiteryhmänä.
Marinin suosio on toki myös koronatilanteen ansiota, mutta tulette vielä näkemään, että suosio ei jää siihen.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Marin on aika täydellinen poliitikkohahmo. Jokainen puolue haluaisi varmaan tuollaisia omiin riveihinsä. Katsoin joskus 2014 ekaa kertaa Marinia jossain tv-haastattelussa ja olin kyllä aika vaikuttunut välittömästi esiintymistyylistä ja sanavalmiudesta. Tampereen paikallispolitiikkaa en ole seurannut mutta viime eduskuntavaaleissa sai lähes 20000 ääntä Pirkanmaalta ja se on kyllä aika kova saavutus.
Ja tästäkö teille avustajille maksetaan?
Ihan järkyttävän huonosti koulutettua ja huomaa, etteivät mitään alan ammattilaisia tuossa viestinnässä ole. Kielioppi ei ole hallussa, sanoja taivutetaan väärin. Kieliopillisesti pahoja aukkoja, pilkkusääntöjä ei osata (itse kyllä huomauttelevat), lauseet eivät ole johdonmukaisia eikä asioita osata analysoida. Osaaminen perustuu vänkäämiseen, musta on valkoista jne. Tämä meni läpi viime vuonna, kun aikuisilta jäi suu auki, että lasten kanssako tässä keskustellaan.
Tai sitten osa näistä esittää olevansa Marinin nuoria faneja. Mutta tuo, että ihminen tarvitsee tuollaisen viestintäarmeijan ylläpitääkseen valta-asemaansa kertoo vain heikosta johtajasta, jota muut ohjaa. Viime vuoden alussa todettiin jo, että todelliset vallankäyttäjät ovat siellä kulisseissa, ne joita ei edes tunneta. Kuten näiden ministereiden erityisavustajat. Yksi jäi haaviin, eli Kulmunin avustaja, kun kärähti niistä koulutusrahoista.
Marinin avustajat pitäisi myös tuoda päivänvaloon ja syväluotaava analyysi ja perehtyminen, keitä ovat. Mikähän media tämän tekisi, vai vieläkö ne tukevat Rinnettä siinä määrin, että Marininkaan ei kajota. Kuvitelkaa, että se Rinne ohjaa tätä teatteria Suomessa, mutta mediat eivät tätä muista mainita kuin harvakseltaan.
Kylläpä esikunta on aktiivinen tänään. Tällaista tekstiä ei tulisi, jos kaikki ok, eikä mitään murheita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Marin pisti Tampereen talouden sekaisin, sen jälkeen pakeni Helsinkiin laittamaan Suomen talouden sekaisin.
Pakenee lopulta Brysseliin nimelliseen palkkiovirkaansa. Kätevää!Niin pahasti laittoi talouden sekaisin, että Suomi on selvinnyt koronakriisistä EU-alueen pienimmin taloudellisin vaurioin. Huhhuh mitä jälkeä!
Ja tämä taloudesta selviäminen kostautuu alennettuina eu-tukikoronarahoina,maksamaan joudutaan sitäkin enemmän.
Eli-suomalaiset paiskii töitä,bruttokansantuote kasvaa ja siitä seuraa eu-rahojen menetys. Muut maat viisaasti kituuttavat ja eu maksaa tukia. Hullun hommaa.Epsanjalaiset nauravat partaansa kuten maatkin pienen verotuksen maat. Tyhmät Pohjolan porukat kyllä maksavat!
Joo, kyllä espanjalaiset riemuitsevat osastaan. Oikein voltteja heittelevät persosen pään sisällä.
Vierailija kirjoitti:
Palstapersuna, joka pakonomaisesti spämmää Marinia haukkuvia, myös kunnianloukkauksen puolelle meneviä viestejä24/7, en nimittelisi muita vihapuhujaksi ja nettikiusaajaksi. Kannattaisi myös ottaa selvää, että mitä nuo termit tarkoittavat.
Ehkä ekaksi kannattaa huomata että täällä on sinun lisäksesi pikkasen enemmän kuin 1 muu kirjoittaja. Toiseksi jos olet eri mieltä niin vastapuolen nimittäminen palstapersuksi tai miksi tahansa ei oikeastaan ole argumentti. Lisäksi jos jatkuvasti kutsut viestin kirjoittajaa mielenterveyspotilaaksi niin turha sinun on siitä loukkaantua että joku epäilee oman spämmimisesi vuoksi että tuon alan ongelmat saattaa olla sinun päässäsi.
Eli siis voisitko lopettaa sen spämmimisesi ja ruveta keskustelemaan kunnolla jos sinulla on jotain asiaa.
"Eniten Marinia kannattavat alle 50-vuotiaat naiset. Ja me olemme toden teolla kyllästyneet asiattomaan poliittiseen keskusteluun, "sivalteluksi" puettuun saivarteluun ja siihen, että meille tärkeitä asioita (oikeudenmukaisuus, sivistys, demokratia) yritetään polkea ja vähätellä, milloin tytöttelemällä, millon kommarittelemalla."
Mainitset "me". Kuinka monen puolesta puhut ja onko sinulla valtuutus siihen vai oletatko vain, että kaikki alle 50-vuotiaat Sanna Marinia kannattavat naiset jakavat ajatuksesi täysimääräisesti?
Kuulostaa toki aina mahtipontiselta, kun voi omia omien ajatuksien tueksi lukumäärältään valtaisalta kuulostavan joukon, mutta pitää muistaa, että näennäisesti saman ajatuksen takana olevalla joukolla voi olla hyvinkin erilaisia syitä valintansa takana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei! Pitkä päivä taas puoluetoimiston PR-osastolla?
Lääkkeet.
No otitko?
Marinin sai vaaleissa 19 088 ääntä. Tässä maassa on miljoonia äänestäjiä.
Vierailija kirjoitti:
__
Miksi Marin sitten päätyi twiittaamaan ennen keskustelua presidentin kanssa ja ohittamaan perinteisen, perustuslain määrittelemän marssijärjestyksen?
Eräs pääministerin hyvin tunteva arvioi kyseessä olevan populistisen suosion kalastelun, vaikka pitääkin twiitin sisältöä täysin oikeansuuntaisena.
“Kun Marin avaa Twitterin ja näkee, että puoli Suomea vaatii Navalnyin vapauttamista, populismiin taipuva poliitikko lähtee juoksemaan helppojen pisteiden perässä. Samalla kyseessä oli näpäytys presidentille, jonka Marin kokee tunkevan koko ajan tontilleen.”
__
Pääministerin tyyli on se, että hän ottaa jälkijättöisesti kantaa, jos yleinen mielipide käy vahvaksi.
“Kun on tarpeeksi kova julkinen mielipide ja paine, sitten hän ottaa kantaa. Vähän niin kuin hän on tehnyt koronan kanssa koko matkan.”
__
Marin ei myöskään voi sietää kokoomusta. Häntä kuvaillaan erittäin huonoksi kestämään kritiikkiä ja herkäksi provosoitumaan, jos häntä kyseenalaistetaan.
___
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/097fdb65-6e14-4456-8e87-8273bf183…
Juu ei siedäkään. Mutta nyt kokoomus on asettunut tukemaan hallitusta, ja koko ajanhan se on tukenut sitä Marinin "neuvottelemaa" katastrofielvytyssopimusta, ja asetttunut tukemaan näkyvästi hallitusta. Sen huomaa tuolta kokoomuksen verkkouutisista, mitä politiikkaa oikeasti ajavat. Orpo on vasemmistolainen kokkari, ja nyt nähdään tuolla valtamediassa melkoista teatteria, joka näin vaalien alla kohdistuu äänestäjiin.
Kokoomus näennäisesti kritisoi hallituspuolueita, mutta oikeasti se on jo samassa asemassa keskustan kanssa. Niiden kannatus on niin huono, että säilyttääkseen tai saadakseen ministerisalkkuja, niiden on pakko tukea Marinin hallitusta. Halla-aho tietää tämän, ja se tietää, että vaikuttamalla keskustan vaalitulokseen keskustan täytyy lähteä hallituksesta, jolloin hallitus kaatuu.
Kokoomus tai keskusta tukevat nykyhallitusta. Kannattaa lukea verkkouutiset.fi:tä, koska kannattaa tutustua poliittisen kilpailijan mielenliikkeisiin ja mitä ajavat takaa. Eivät ne kerro rehellisesti tuolla valtamediassa, mitä oikeastaan tavoittelevat. Paitsi Halla-aho, ja siitä sai eilen kiitostakin, että on taitavin poliitikko Suomessa, kun sanoo suoraan. Orpo valehtelee ja juonii, ja ihmiset näkevät sen läpi. Siinä vaiheessa, kun kokoomus saa johtoonsa Rydmanin, Vestermanin tai Häkkäsen, alkaa puolueeseen taas tulla luottoa.
Kokoomus tietää, että se saa murskatappion näissä vaaleissa, se olisi voinut hypätä persujen kelkkaan, mutta kun persut eivät aja liittovaltiota, kokoomuksen Orpon mielestä ainoa vaihtoehto on silloin tukea nykyhallitusta.
Vierailija kirjoitti:
__
Miksi Marin sitten päätyi twiittaamaan ennen keskustelua presidentin kanssa ja ohittamaan perinteisen, perustuslain määrittelemän marssijärjestyksen?
Eräs pääministerin hyvin tunteva arvioi kyseessä olevan populistisen suosion kalastelun, vaikka pitääkin twiitin sisältöä täysin oikeansuuntaisena.
“Kun Marin avaa Twitterin ja näkee, että puoli Suomea vaatii Navalnyin vapauttamista, populismiin taipuva poliitikko lähtee juoksemaan helppojen pisteiden perässä. Samalla kyseessä oli näpäytys presidentille, jonka Marin kokee tunkevan koko ajan tontilleen.”
__
Pääministerin tyyli on se, että hän ottaa jälkijättöisesti kantaa, jos yleinen mielipide käy vahvaksi.
“Kun on tarpeeksi kova julkinen mielipide ja paine, sitten hän ottaa kantaa. Vähän niin kuin hän on tehnyt koronan kanssa koko matkan.”
__
Marin ei myöskään voi sietää kokoomusta. Häntä kuvaillaan erittäin huonoksi kestämään kritiikkiä ja herkäksi provosoitumaan, jos häntä kyseenalaistetaan.
___
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/097fdb65-6e14-4456-8e87-8273bf183…
Ukkola on kyllä yksi juoruakka. Kovin heppoinen faktapohja taas tuollakin kirjoituksella.
Ja tästä jatkuvasta vastapuolen kampituksesta huolimatta Marin jatkaa gallup-kuningattarena. Miettikää sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Marin pisti Tampereen talouden sekaisin, sen jälkeen pakeni Helsinkiin laittamaan Suomen talouden sekaisin.
Pakenee lopulta Brysseliin nimelliseen palkkiovirkaansa. Kätevää!Niin pahasti laittoi talouden sekaisin, että Suomi on selvinnyt koronakriisistä EU-alueen pienimmin taloudellisin vaurioin. Huhhuh mitä jälkeä!
Menepä tutkimaan millaisen diilin se kirjoitti "EU-tukipakettina". Kyllä. Huhhuh mitä jälkeä!
Diilin, jolle perustuslakivaliokunta oli antanut siunauksensa. Tuossa valiokunnassa istuu mm. PS:n kansanedustajia.
Kerrottiinko niille kaikki yksityiskohdat tästä diilistä? Lisäksi ne ei ota kantaa muuhun kuin perustuslainmukaisuuteen.
Enemmän kiinnostaisi suuren valiokunnan tai rahavaliokuntien kannat koska tuossa eu-sirkuksessahan jo lähtökohtaisesti suomi pelasi hölmösti edesauttamalla tarkoitetun 100 miljardin tiedepaketin jättämisen pois eu-paketista. Eli siis suomalaiselta tutkimukselta ja tuotekehitykseltä jäi aika massiiviset potentiaaliset tukirahat saamatta kun sannan piti etsiytyä porukkaan jossa haettiin säästöjä paketista.
Ehkä sanna ei sitten itse usko omiin ideologioihinsa elvytyksestä vaan tiukan neuvottelijan maine oli tärkeämpi kuin elvytysrahat tutkimukselle. Sääli vaan ettei nyt onnistunut kumpikaan tavoite.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtuu taitavasta mediapelistä. Siitä hatun nosto hänelle:
______________________
Sanna Marin vahvistaa: Pyysi Mikael Jungneria arvostelemaan itseään vuosia sitten
“Ajatus oli, että kun minua ei hirveästi arvostettu demareissa, minun julkinen hyökkäykseni nostaisi Sannan kannatusta. Mielelläni autoin. Toimi”, Jungner kertoi.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a8d94650-4572-47a9-a368-53bae8f7c…______________________
IS:n tietojen mukaan pääministeri Sanna Marinin (sd) kansliasta patistettiin WhatsApp -viesteillä väkeä muun muassa twitteriin ylistämään hallituksen erinomaisia saavutuksia.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006638105.html
______________________
Jne.
Höpöhöpö. Marin jyräsi tiensä valtuustoon ja sieltä eduskuntaan.
"Jyräsi tiensä valtuustoon"?
Valtuustoon päästään ihan demokraattisilla vaaleilla. Eli tarpeeksi moni tamperelainen halusi hänet sinne.
Se on sitten toinen juttu, että demarien valtuustoryhmä keksi ehdottaa nuorta Marinia valtuuston puheenjohtajaksi, minkä homman hoiti asiallisesti ja sillä tavoin kasvatti suosiotaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
__
Miksi Marin sitten päätyi twiittaamaan ennen keskustelua presidentin kanssa ja ohittamaan perinteisen, perustuslain määrittelemän marssijärjestyksen?
Eräs pääministerin hyvin tunteva arvioi kyseessä olevan populistisen suosion kalastelun, vaikka pitääkin twiitin sisältöä täysin oikeansuuntaisena.
“Kun Marin avaa Twitterin ja näkee, että puoli Suomea vaatii Navalnyin vapauttamista, populismiin taipuva poliitikko lähtee juoksemaan helppojen pisteiden perässä. Samalla kyseessä oli näpäytys presidentille, jonka Marin kokee tunkevan koko ajan tontilleen.”
__
Pääministerin tyyli on se, että hän ottaa jälkijättöisesti kantaa, jos yleinen mielipide käy vahvaksi.
“Kun on tarpeeksi kova julkinen mielipide ja paine, sitten hän ottaa kantaa. Vähän niin kuin hän on tehnyt koronan kanssa koko matkan.”
__
Marin ei myöskään voi sietää kokoomusta. Häntä kuvaillaan erittäin huonoksi kestämään kritiikkiä ja herkäksi provosoitumaan, jos häntä kyseenalaistetaan.
___
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/097fdb65-6e14-4456-8e87-8273bf183…
Ukkola on kyllä yksi juoruakka. Kovin heppoinen faktapohja taas tuollakin kirjoituksella.
Ja tästä jatkuvasta vastapuolen kampituksesta huolimatta Marin jatkaa gallup-kuningattarena. Miettikää sitä.
No sehän on selvä. Ei yhden kolumnistin faktat pysty vastaamaan Ylen ja Hesarin pommitukseen.
Vierailija kirjoitti:
Marinin sai vaaleissa 19 088 ääntä. Tässä maassa on miljoonia äänestäjiä.
...joista suurin osa ei voi Marinia äänestää, senkin hölmö. Marinin jälkeen seuraava valittu kansanedustaja sai 11 000 ääntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei! Pitkä päivä taas puoluetoimiston PR-osastolla?
Teidän toimistolla tuntuu olevan vielä pidempi. :D
marsissako luulet vastapuolen istuvan? tai kuussa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Marinin sai vaaleissa 19 088 ääntä. Tässä maassa on miljoonia äänestäjiä.
...joista suurin osa ei voi Marinia äänestää, senkin hölmö. Marinin jälkeen seuraava valittu kansanedustaja sai 11 000 ääntä.
Kuka tahansa voi muuttaa sinne missä häntä voi äänestää. Aloituksessa puhutaan kansansuosiosta ja Marinin kansansuosio on 19 088 ääntä. Älkää puhuko kansansuosiosta.
Robe kirjoitti:
"Eniten Marinia kannattavat alle 50-vuotiaat naiset. Ja me olemme toden teolla kyllästyneet asiattomaan poliittiseen keskusteluun, "sivalteluksi" puettuun saivarteluun ja siihen, että meille tärkeitä asioita (oikeudenmukaisuus, sivistys, demokratia) yritetään polkea ja vähätellä, milloin tytöttelemällä, millon kommarittelemalla."
Mainitset "me". Kuinka monen puolesta puhut ja onko sinulla valtuutus siihen vai oletatko vain, että kaikki alle 50-vuotiaat Sanna Marinia kannattavat naiset jakavat ajatuksesi täysimääräisesti?
Kuulostaa toki aina mahtipontiselta, kun voi omia omien ajatuksien tueksi lukumäärältään valtaisalta kuulostavan joukon, mutta pitää muistaa, että näennäisesti saman ajatuksen takana olevalla joukolla voi olla hyvinkin erilaisia syitä valintansa takana.
Tuo "mahtipontisuus" oli loistava oivallus, juuri sitähän se näiden politikointi on.
Vierailija kirjoitti:
Sari presidentiksi 🇫🇮
Samaa kirjoitin eilen tuonne Ilta-Sanomiin. Harmi, että piilottivat koko uutisen, koska Sarin kannatus on varmaan myös useampia satoja ellei tuhansia, mutta nyt media politikoi uutisen piiloon. Ettei vaan kukaan näe, kuinka järkevä Essayah on :). Varsinkin kun vertaa näihin nykyisiin hattara-aivoihin onnenonkijoihin.
Vierailija kirjoitti:
Marin, Ohisalo ja kumppanit pelottavat eniten palstan rassukkamiehiä, jotka ovat kuvitelleet PS:n 20% kannatuksen tarkoittavan kansan enemmistön tukea. Heille kun valkoisen suomalaisen miehen mielipide = fakta.
Kerro rakas lajitoveri mitä rassistista on haluta maassa loisivat lastenrakastajat ulos maasta.