Tämä on täyttä totta koko tarina, ja tapahtui naapurilleni.
Naapurini, sovitaan vaikka Minna, oli kävelemässä kaupasta, ja löysi yhden koulun pihalta lasten vaunut, joissa oli alle puolivuotias vauva. Missään lähelläkään ei ollut näkynyt ihmisiä, ja vauva oli itkenyt, myöskään ihan koulun läheisyydessä ei ollut ollut taloa.
Jonkin matkaa käveltyään, häntä vastaan oli tullut kaksi- ja neljävuotiaat lapset, ja heiltä kysyttyään, minnalle selvisi, että nämä kaksi pientä lasta olivat olleet " lapsenvahteina" tälle pienemmällä sisarelleen, ja olivat unohtaneet tämän vaunuineen tälle koulun pihalle, kun olivat olleet leikkimässä. Lapset eivät olleet moksiskaan unohduksestaan, vaan olivat alkaneet inttämään, kumman heistä oli pitänyt muistaa huolehtia vauva mukaan.
Perheen äiti oli lähtenyt kauppaan isän ollessa töissä, kymmenen kilsan päähän keskustaan, ja oli jättänyt nämä lapset kotiin siksi aikaa, ja he ovat lestoja.
Myöskin tämän saman perheen lapset pyöräilevät tiellä heti opittuaan kenenkään vahtimatta.
Onko tällainen lestojen keskuudessa harvinaista vai yleistä, minusta aivan ennenkuulumatonta, mutta ihmettelen vain, että miten tuollaisilta ei oteta lapsia pois, jos tosiaan isommat sisarukset saavat noin suuren vastuun ja noin pininä vielä?
Kommentit (34)
Hänen olisi kuulunut soittaa paikalle sosiaaliviraston lapsityöntekijä tai ilmoittaa hätäkeskukseen. Lisäksi vielä on raskauttavaa jos asia tiedetään yleisesti ja K U K A A N E I T O I M I
Oisko lestat siksi huolettomia ettei haittaa vaikka joku lapsista menehtyisi kun niitä on ihan liikaa.
Suurin osa perheistä on kuitenkin ihan normaaleja, mukavia ihmisiä, jotka huolehtivat isosta lapsikatraastaan, mutta aina on joukossa myös niitä, jotka ei vaan jaksa. Tämä on yleistä varsinkin silloin, jos perheen isä ei osallistu käytännön lastenhoitoon, ja lapsia tulee n. yks/vuosi. Ikäviä tapauksia sattuu ja paljon läheltäpiti -tilanteita.
Mietitkö Minnan kaveri kauankin miten saisit läpimenevän jutun?
Vierailija:
Varsinkin siksi, että isommat lapset jutussa olivat 2- ja 4-vuotiaat, kun 2-vuotias tuskin osaa väitellä tai jaksaa kävellä pidempiä matkoja. Sitten juttu olisi uskottavampi, jos lapset olisivat olleet vaikka 5- ja 7-vuotiaat.
Ei ole koskaan viihtynyt rattaissa. Lisäksi kyllä sen ikäinen voi " väitellä" omalla tavallaan jos on alkanut puhua aikaisin.
Mutta itse aiheeseen, oli totta tai ei, niin yleensä lestadiolaiset ja muutkin suhtautuvat näihin kuolema-asioihin yms niin että kaikki on herran hallussa - jos lapsi kuolee niin se on herran tahto.
Ei 2v. osaa olla noin johdonmukainen ja väitellä tollasista asioista. Osaa joo väitellä esim. kenen joku lelu on jne. mutta ei tollasista asioista.
Ei se lestoilla ole niin että ajatellaan että ihan sama vaikka joku lapsista kuolisi kun niitä on niin monta. Etkö voi ymmärtää että niitä jokaista lasta silti rakastaa yhtä paljon eikä ketään varmasti raskisi antaa pois?
Tuo oli minusta tosi törkeästi sanottu.
Lapsia on 6, pari ekaa koulussa, pienimmät 2 ja 1-vuotiaita. Viime kesänä jompikumpi näistä pienemmistä (varmaan se nyt 2vee kuitenkin) NUKKUI TIELLÄ ALASTI!!
Tän olen joskus kirjoittanut tänne, mutta provoksi arveltiin ja minua naapurien kyylääjäksi: isä kuskasi kaikkia lapsia pyöräkoneen päällä, ilman että kukaan pystyi juuri mistään pitämään kiinni.
Isompi veli kuskaa näitä pikkunaperoita mopon kyydissä, kaikki ilman kypäriä..
Talvella niillä kaikilla ei ole edes vaatteita päällä, joillakin ei kenkiäkään..
Pieni poika (alle 2v)kulki syyspimeällä yksin tietä pitkin n. klo 22. Matkaa ehkä muutama sata metriä, mutta tuohon aikaan liian pitkä ja pelottava matka. Itki mennessään kovasti.
Nämä on vain osa meidän tienoon sattumia. aina tulee uusia.. Ja nämä ON TOTTA!
Ja 2-vuotias voi hyvinkin kävellä useamman kilometrin varsinkin jos on tottunut kävelemään paljon.
Siitä en tiedä onko tämä totta eikä hirveesti kiinnostakkaan.=)
Niistä tehtiin oikein elokuva.
Mitäs puolusteltavaa lestat tästä keksii.
osasi väitellä
Lisäksi käveli pitkiä matkoja 1 v 7 kk alkaen kun pikkusisko syntyi.
Perheessä jossa on lapsia ja/tai jutellaan paljon nämä taidot kehittyvät nopeammin kuin perheissä joissa ollaan tuppisuina.
Euran Daltonit olivat siis Koistisia nyt muistan nimenkin.
Hämeenlinnan moottoritien vieressä kaksi lasta 3 ja 4 v olivat
keräämässä rohkeutta mennä tien ylitse.
moottoritiellä ruuhka aikaan.
yksi autoilija pysähtyi, otti lapset talteen ja toimitti poliisille.
jos nyt kaverilta kaverille kiertänyttä juttua on uskominen,
kyseessä oli suurperhe jonka äiti ei ollut huomannut lasten puuttumista tunteihin. Vasta kun poliisi oli saanut lasten kodin selville
Sanotaan, että olivat lestadiolaisia.
totuutta en tiedä, mutta näin täällä höpistään.
hohhhoijaa mitä juttua..