8v lapsi antoi kaverilleen lahjaksi hienot värikynät, kaveri oli sanonut, että muut toivat kyllä kalliimpia lahjoja

Tuohan on ihan kuin minä lapsena. Täti neuloi villasukat ja sanoin, että jämälangoistako neuloit. Siitä on saanut kuulla vielä aikuisenakin. Ilmeisesti oli monta väriä, niin lapselle tuli mieleen, että on jotkut köyhät jämälankasukat. Ei pidä ottaa lasten juttuja niin tosissaan, suusta voi vahingossa joskus päästä mitä ajattelee pienessä mielessään.

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tuon lapsen äiti entinen ystäväni. Vein hänelle vauvakutsuille itse virkatun nallen. Seuraavana päivänä fb-sivullaan oli päivitys "taas näkee ketkä on valmiita panostamaan lapseen ja ketkä ei"

Vai pupun-pehmon?

Vierailija kirjoitti:

7 v synttärit tulossa. Ajateltiin sanoa että ei kaverilahjoja, tulee vaan turhaa päänvaivaa miettiä mitä ostais ja rihkamaa kertyy. Jos haluavat tuoda silti jotain niin karkkipussi tms. Ostetaan me vanhemmat ja isovanhemmat sit ne lahjat.

No jaa. Meillä on juhlittu seiska ja kasi-synttärit ja varsinkin kun on kyse tyttöjen synttäreistä niin tämän ikäiset on aivan onnessaan jos päästät ne esim Normaliin ostamaan lahjakortin sankarille tai valitsemaan sankarille jotain lahjaa pienellä summalla. Meidän lapset ainakin osaa käyttää aivojaan ja miettivät todella mitä kaverilla on/ei ole/mitä hän haluaisi. Onpa se sitten krääsää tai ei aikuisen mielestä, mutta lapsi voikin nähdä sen vaikka kepparitallin loimena jne. Aikamoista luovuuden tukahduttamista tuo että no valitse tästä tiskistä joku karkkipussi jos nyt jotain pitää tuoda. ??? Mitä hittoa? Ja toisekseen, missä on tapa ja kunnioitus juhlan sankaria kohtaan, ja myöhemmin myös esim illalliskutsujen isäntää/emäntää kohtaan, kun jo lapsena opetetaan että ei sinne mitään tartte viedä? Meillä opetetaan myös että sen verran toinen on nähnyt vaivaa järjestäessään juhlat niin totta hitossa sinne a) ensinnäkin mennään jos vain ajankohta Ok, ja b) sinne myös viedään jotain mennessään. 

Meinaan sitten on myös jo näitä kahdeksan vuotiaita että jaa kiva, no en mä ainakaan tuu sun synttäreille. ??? On se kuule ihme että on varaa jo ihan kieltäytyä kavereiden synttäreistä. Kuka voisi opettaa näille pennuille miten ylpeiltä moukilta he jo näyttävät ja ikää vasta 8v!!

Jotkut vaan "osaa" sanoa aina väärät ja loukkaavat asiat, niin lapsena kuin aikuisena. Itse törmäsin joku aika sitten kaverin kaveriin, jonka kanssa oltiin pari vuotta aikanaan samalla luokalla ala-asteella. Kun tämä yhteys selvisi, tyyppi kysyi minulta ensimmäisenä "sä oot varmaan ollut sitten joskus mun synttäreilläkin?". Myönsin olleeni, mihin todettiin "joo niin mä arvelinkin, mun äiti laittoi aina mut kutsumaan kaikki luokan tytöt!" Just... aikaa oli välissä kulunut noin 25 vuotta, mutta ensimmäisenä hän halusi tehdä selväksi etten olisi ollut lapsena tervetullut hänen juhliinsa, kutsuttiin vaan kun äiti pakotti 😂 siinä sitten aloin itse muistelemaan että ai niin, tällä tyypillähän ei tainnut olla lapsenakaan mitään tapoja. Harmi kun en muistellut ääneen 😁

Värikynät antaa niin piirustuspaperia mukaan ja värityskirja. 

Vierailija kirjoitti:

Nykyään näyttää noissa hienoimmissa yhteiskuntaluokissa olevan tapana, että kun lapsi lähettää kavereilleen kutsun synttäreilleen, niin siinä on mukana lista lahjoista, joita halutaan.

No ei todellakaan ole mitään hienoa tuommoisessa, moukkamaista käytöstä. Yläluokka ei koskaan sortuisi tuommoiseen etikettivirheeseen. Ehkä jotkut ylivelkaantuneet nousukkaat tota harrastaa.

Toivottavasti otti opikseen tästä ja vie ensikerralla kalliimman lahjan. Mikään pakkohan ei ole juhliin mennä jos on nuuka.

Opettakaa vanhemmat lapsillenne käytöstapoja, kiitos!

Tuli suru lapsesi puolesta. Hirveää käytöstä tältä toiselta.

Tuleeko muillakin ajoittain ikäviä muistoja lapsuudesta, kouluajoilta ym. elämän varrelta?

Itsellä esim. tähän juttuketjuun liittyen mieleen tuli 80-luvun kouluajoilta mieleen kun yksi kaveria teeskennellyt nolasi minut kertomalla mitä "tyhmiä" lahjoja olin saanut joululahjaksi. Tämän vuoksi katson että mulla ei ole eläissäni ollut yhtään kunnollista kaveria, enkä tuosta tyypistä eroon päästyäni ole edes välittänyt hakeutua  kenenkään seuraan.

Vierailija kirjoitti:

Opettakaa vanhemmat lapsillenne käytöstapoja, kiitos!

Miten ne voisivat oppi kun ei vanhemmatkaan osaa? 

Huonosti kasvatettu kakara. Nykyaikana valitettavasti yleistä. Lapsi matkii vanhempiaan aina. Katkaisisin kaikki välit ja hankkisin lapselle oikeita kavereita. 

Vierailija kirjoitti:

Aina nolo kaveri lapsellasi, mutta jotkut vaan on tuollaisia.

Veikkaan, että tahtomattaan tuo lapsi heijastelee vanhempiensa arvoja. Mammonaa.

Mun tuttavan lapsi saatuaan lahjan, kommentoi: siellä on varmaan joku tosi kallis juttu.

Minusta tuo yläkoulukäinenkin heijasteli sanomisillaan sen perheen arvoja.

Eivät lapset useinkaan ole kovin tietoisia puheissaan.

- tuntuuhan se kummalliselta, kun tuollaista lapsen suusta tulee, mutta ei kannata ihan hirveenä tulistua tai sulkea ovia tuollaisen takia.

Minulle kyllä kävi niin, että tuo mammonaa mielestäni palvova perhe ei enää halunnut olla minun kanssani tekemisissä. He niinsanotusti päätyivät siihen, että yhteydenpito loppui.

Eivät vastanneet yhteydenottoihini.

Onhan se tavallaan ikävää, mutta ei kaikkia tai kaikkea jaksa kantaa mukanaan. 

Meillä on niin erilaiset arvot.

Parempi näin.
 

Vierailija kirjoitti:

Jotkut vaan "osaa" sanoa aina väärät ja loukkaavat asiat, niin lapsena kuin aikuisena. Itse törmäsin joku aika sitten kaverin kaveriin, jonka kanssa oltiin pari vuotta aikanaan samalla luokalla ala-asteella. Kun tämä yhteys selvisi, tyyppi kysyi minulta ensimmäisenä "sä oot varmaan ollut sitten joskus mun synttäreilläkin?". Myönsin olleeni, mihin todettiin "joo niin mä arvelinkin, mun äiti laittoi aina mut kutsumaan kaikki luokan tytöt!" Just... aikaa oli välissä kulunut noin 25 vuotta, mutta ensimmäisenä hän halusi tehdä selväksi etten olisi ollut lapsena tervetullut hänen juhliinsa, kutsuttiin vaan kun äiti pakotti 😂 siinä sitten aloin itse muistelemaan että ai niin, tällä tyypillähän ei tainnut olla lapsenakaan mitään tapoja. Harmi kun en muistellut ääneen 😁

Häh?

Sinä tulkitset.

Miten niin et olisi ollut tervetullut?

Vierailija kirjoitti:

Jotkut vaan "osaa" sanoa aina väärät ja loukkaavat asiat, niin lapsena kuin aikuisena. Itse törmäsin joku aika sitten kaverin kaveriin, jonka kanssa oltiin pari vuotta aikanaan samalla luokalla ala-asteella. Kun tämä yhteys selvisi, tyyppi kysyi minulta ensimmäisenä "sä oot varmaan ollut sitten joskus mun synttäreilläkin?". Myönsin olleeni, mihin todettiin "joo niin mä arvelinkin, mun äiti laittoi aina mut kutsumaan kaikki luokan tytöt!" Just... aikaa oli välissä kulunut noin 25 vuotta, mutta ensimmäisenä hän halusi tehdä selväksi etten olisi ollut lapsena tervetullut hänen juhliinsa, kutsuttiin vaan kun äiti pakotti 😂 siinä sitten aloin itse muistelemaan että ai niin, tällä tyypillähän ei tainnut olla lapsenakaan mitään tapoja. Harmi kun en muistellut ääneen 😁

Niinpä.

Ensi kerralla sitten.

Aiheeseen ohiksena tuli mieleen hieman samanlainen tapaus omasta elämästäni. Juttelin lapsena ollessani ehkä noin 8 tai 9 parhaan kaverini kanssa autoista. Puhuimme siitä, että meidän perheellämme on kolme autoa ja heillä oli taas kaksi. Ihan sellaista hyväntahtoista puhetta ja en mitenkään korostanut sitä, että meillä oli yksi auto enemmän heillä vaan ihan huvikseen vaan juteltiin aiheesta. Kaveri silti tämän päätteeksi totesi vaan yhtäkkiä, että kyllä heillä on enemmän rahaa kuin meillä. En vastannut tuohon mitään ja tapaus jäi mieleeni pitkäksi aikaa. 

Totta kai minä tiesin sen, että heillä oli enemmän rahaa kuin meillä ja enhän minä mitään kuvitellut, kun autoistamme puhuimme, että ne kalliita olisivat. Kaikkea muuta ja kaksi autoista hyvin vanhoja. Näin minusta tuntui tuolloin melko julmalta kuulla ystäväni suusta tuo lause etenkin, kun juttelumme ei pohjautunut vertailuun ja leikilläni totesin vaan, että meillä on kolme autoa ja hän sitten päätti jutun siihen kuinka kyllä heillä enemmän rahaa on kuin meillä. 

En vastannut siihen mitään, koska en halunnut kieltää  totuutta, mutta en myöskään alentaa vanhempiani, joista isäni teki paljon töitä ja äitini ei saanut kuin sijaisuuksia. Näin en halunnut alentaa meidän perhettämme kenenkään puheiden vuoksi. Samalla minä olin sellainen ihminen joka ei sanonut samoja juttuja muille. Meillä kävi sossun kautta sijaislapsia hoidossa, joista osa eli köyhyydessä. Näin heidänkään kanssaan ei kannattanut puhua rahasta mitään. Piti oppia käyttäytymään tietyissä jutuissa. 

Minusta tuo oli silloin ystävältä vähän ikävää käytöstä, kun minä en lapsena ikinä vertaillut ihmisiä esim varallisuuden mukaan ja elin itse silloin sellaisessa maailmassa etten arvottanut ihmisiä sen enempää näiden juttujen myötä. 

Muistan vieläkin jostain vuodelta 1977 erään hyväksi luokkatoveriksi luulemani tytön tölväisyn.

Sanoin itse jotain arkipäiväistä, jotenkin hän otti itseensä ja teki harkitun, loukkaavan huomautuksen ulkonäöstäni.

Minä en siis ollut puheissani tarkoittanut todellakaan mitään tahallisen negatiivista, se oli pelkkä yleishuomio, eikä edes mitenkään paha, ei edes häntä henkilökohtaisesti arvosteleva. Jos häneltä olisi odottanut jotakin kommenttia, niin ehkä että kiitos, noin minäkin ajattelen.

Kuitenkin hän heti räväytti välittömästi tuollaisen ilkeän vastauksen, joka kävi kiinni minun ulkonäkööni, jolle en tietysti mitään voi. Ehkä hänen reaktionsa vain kuvasti kotoa oppimaansa käytöstyyliä.

Onneksi oli molemmilla koulunvaihto edessä, joten emme tavanneet enää kuin satunnaisesti kaupungilla.

Hänen huomautuksensa jäi kuitenkin muistiini, koska minulle tuli niin paha mieli. Ja nyt se pulpahti esiin tämän ketjun myötä.

Myöhemmin tämä luokkatoverini tuli myös uskoon. Mietin silloin, miten rehellinen ja aito hän sitten oli siinäkään, ken tietää.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että jotkut ovat vaan kiittämättömiä.

Ja minä sanoisin,  että 8v on vielä lapsi ja lapsena ei vielä aina osaa ajatella asioita kovin laajasti eikä toisten kannalta. Ja että ihan varmasti hän iloitsee niistä väreistä sitten kun hän rupeaa piirtelemään ja huomaa miten hienot ne värit ovat. Ja värit vielä kestävätkin hänen ilonaan varmasti paljon pidempään ehjinä kuin kaikki kimaltelevat lelut, jotka usein menevät nopeammin rikki.

Vierailija kirjoitti:

Aiheeseen ohiksena tuli mieleen hieman samanlainen tapaus omasta elämästäni. Juttelin lapsena ollessani ehkä noin 8 tai 9 parhaan kaverini kanssa autoista. Puhuimme siitä, että meidän perheellämme on kolme autoa ja heillä oli taas kaksi. Ihan sellaista hyväntahtoista puhetta ja en mitenkään korostanut sitä, että meillä oli yksi auto enemmän heillä vaan ihan huvikseen vaan juteltiin aiheesta. Kaveri silti tämän päätteeksi totesi vaan yhtäkkiä, että kyllä heillä on enemmän rahaa kuin meillä. En vastannut tuohon mitään ja tapaus jäi mieleeni pitkäksi aikaa. 

 

Totta kai minä tiesin sen, että heillä oli enemmän rahaa kuin meillä ja enhän minä mitään kuvitellut, kun autoistamme puhuimme, että ne kalliita olisivat. Kaikkea muuta ja kaksi autoista hyvin vanhoja. Näin minusta tuntui tuolloin melko julmalta kuulla ystäväni suusta tuo lause etenkin, kun juttelumme ei pohjautunut vertailuun ja leikilläni totesin vaan, että me

Autoista juttelussa helposti kuohahtaa vissiin kateus tms. esille. Muistan 80-luvun lopulla yläasteella oli puhetta autoista, ja meillä oli siihen aikaan 2 autoa, Saab 99 ja Mazda 323, ja heti arvelivat että me ollaan jotain rikkaita :D 

Kumpikaan niistä ei ollut uusi eikä uutena ostettukaan. Saab oli 99 vm. -76 ja Mazda 323 vm. -83, tuskinpa niitä olisi kannattanut kadehtia. Silloin kasarin loppupuolella monella jupilla oli paljon hienompiakin autoja ja uusia autoja osti monet kuin leipää kaupasta. Muistan ainakin yhden luokkakaverin vanhemmilla oli aika hieno ja ilmeisesti uusi Honda Accord. Linjakas ja tyylikäs auto mielestäni edelleen.