Kiva olla yksin vuodesta toiseen
Ei kukaan kysy mihinkään. Kieltämättä raskasta kun ei mitään seuraa edes kavereita. Tipuin siitä pois jo ala asteella, eikä mua ole ikinä otettu mihinkään mukaan. Joskus yritin kaveerata yhden kanssa mutta se oli loppupelissä yksipuolista yrittämistä ja hänestä ei koskaan kuulunut.
Viimeksi mulle on soitettu 2v sitten elokuussa.
Makaan päivät sängyssä ,syön , makaan, ehkä käyn 300m lenkin tekemässä ja taas sama jatkuu. Tämmöinen on normaalia koska mut on hylätty.
Ei oteta mukaan niin minkä mä sille voin. Välillä oikeesti pelottaa miten yksin joku jätetään tuosta noin vaan. Ehkä pahinta kiusaamista on seurata muiden hauskanpitoa kun vastaantulijat ei edes tervehdi.
No näin se on, erilaisia hyljeksitään.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Ja kyllä mä tajuan ettei mun tyylinen ihminen ole suosittu tai edes kiinnostava. Ite häpeän sitä mitä juttuja musta levitetään ja mulle nauretaan.
Esimerkiksi sukulaiset, irvailua aina jos samassa tilassa ollaan tietävät varsin hyvin etten pysty luistelemaan niin siitä alkoi oikein kunnon nalkuttaminen.Voisit mennä luistelemaan, mene sinne luistelemaan lällällällälläääää tyyliin. En siitä välitä mut kyllä seärsyttää .
On kyllä ilkeitä sukulaisia :-(
Vierailija kirjoitti:
Hankkikaa luuserit elämä. Koska teillä ei ole ihmissuhteisiin muuta annettavaa kuin oma surkeutenne, ette niitä tietenkään saa.
Voitko kertoa tarkemmin, miten se elämä hankitaan?
Tarkoittanet elämän sisältöä, sillä elämän hengen saamme kaikki jo syntyessä.
Olen varmasti vanhempi kuin ap, mutta vastaavasti yksinäisiä vuosiakin on paaljon enemmän. Olen ihmissuhteissa ainainen epäonnistuja, ja oen tästä päätellyt, että minun täytyy olla jotenkin perimmäisellä tapaa poikkeava. En silti ymmärrä, miksi minun ihmissuhteeni eivät toimi, sillä tulen erittäin hyvin toimeen lasten ja eläinten kanssa. Minusta ei vaan ole aikuisten peleihin ja kieroiluihin. Olen liian vilpitön ja suoramielinen?
Sitä että mua pidetään kehitysvammaisena.
Helppo kohde hävetä ulkona ollessa.