Bidenin koronaneuvonantaja kutsuu Tegenliä natsiksi!
"Bidenin koronaneuvonantaja lyttää Ruotsin Tegnellin: Kuolemien aiheuttajalle annetaan yleensä potkut tai häntä kutsutaan natsiksi
Bidenin korona-asiantuntijana aloittava Andy Slavitt ei arvosta vanhojen twiittiensä perusteella Ruotsin koronastrategiaa. Yhdysvaltain johtava tartuntatautiasiantuntija Anthony Fauci taas on kertonut, että on vapauttavaa keskittyä tieteeseen ilman pelkoa seurauksista nyt, kun Donald Trump on jättänyt virkansa."
Bidenin kausi alkaa sentimentaalisella vetistelyllä. Tegnelin politiikka koronan suhteen suojella talouden rakenteita eli hyvinvointi yhteiskuntaa on täysin oikeaa. Monisairaan 85v palvelutalossa asuvan dementoituneen vanhuksen henki ei ole yhtä arvokas kuin aktiivi ikäisten. Ne 0-2 vuotta raskashoitoisena potilaana jolla ei ole edessä kuin kunnon alamäki eivät ole sen arvoisia että uhrataan nuorten aitkuisten työpaikat kun on aika rakentaa omaa elämää.
Trump on täysin oikeassa ollessaan huolissaan Amerikan ennätystyöttömyydestä. Kymmenet miljoonat ovat menettäneet toimeentulonsa, sairasvakuutuksensa, osa jo kotinsakin, aivan kaiken. Slavitin suurin huoli on kuoleeko joku hoivakodin asukki nuhakuumeeseen jo tänä talvena vai ensi syksynä. Koronan hoidossa ei ole kyse tieteestä vaan politiikasta. Slavitille oli kova kolaus kun Trump ei antanutkaan hänen tehdä omaa politiikaansa. Samanlaiset veronmaksajan syöttöporsaat ovat Suomessa vaatimissa mitä kovempia rajoituksia kun palkka tulee veronamaksajan pussista.
Tavallisen kansan kärsimyksillä itseaitetun laman kourissa ei ole mitään merkitystä demokraateille kun tehdään hyveposeeraus politiikkaa.
Korona politiikka on aiheuttanu pahimman laman sitten 30-luvun ja on suurin onnettomuus sitten Toisen maailmansodan. Olisin mieluummin antanut vanhusten kuolleisuuden nousta ja kourallisen monisairaita läskejä aktiivi ikäisiä. Jos sodissa tapatetaan nuoria miehiä niin minä voin antaa hyvällä omalla tunnolla vanhusten kuolla koronaan. En emmi tippaakaan sitä vaan olen onnellinen etteivät nuoret joiden varassa on tulevaisuus ole vaarassa.
En myisi kotiani ja luopuisi työpaikastani ajaen läheiseni köyhyyteen edes sen vuoksi jos sillä rahalla voisi ostaa pari lisävuotta omille vanhemmilleni. Aikuisuuteen kuuluu ymmärtää milloin suuret uhraukset kannattavat. Vanhusten vuoksi jotka kuolevat seuraavaksi muutenkin ne ovat järjen köyhyyttä.
Kommentit (12)
Natsikortti heiluu näemmä sielläkin, kuten Suomessakin.
Vierailija kirjoitti:
Tappavat kulkutaudit tuppaavat olemaan huonoja taloudelle ihan riippumatta siitä torjutaanko niitä vai ei. Pelko ei ole kauhean hyvä motivaattori lähteä kuluttamaan tai matkailemaan.
Tappavat kulkutaudit? Korona ei ole mikään mustasurma vaan riskiryhmille karvan verran normaali kausi-influenssaa vaarallisempi nuhakuume. Mielenrauhaani ei häiritse tippaakaan pari siihen kuollutta 87v. Jos pari aktiivi ikäistä suuren riskin omaavaa kuolee siihen niin entäs sitten. Niin on kuollut jälkitautina tulleisiin keuhkokuumeisiin muissakin nuhakuume epidemioissa.
60-70 luvuilla oli samaa luokkaa olevat epidemiat mutteivat ne olleet kuin pikku uutinen. Korona on some ja mediahysterien luoma joukkopsykoosi. Kuolleisuus on ollut suurimmillaankin koronaan muuhun tautakuolleisuuteen verrattuna mitätöntä. Puuttui poliittinen johtajuus sanoa ettei taloutta ajeta perikatoon kausinuhan vuoksi joka voi työllistää vähän normaalia enemmän terveydenhuoltoa. Tarvitaan tiukkoja hoidon rajauksia ja sairaaloihin ei oteta yhtään sen enempää nuhakuumepotilaita kuin muinakaan vuosina.
Ap kelkkaa kääntyy silloin kun hänen mammansa annetaan hukkua omaan vereen kivuliaasti. Vanhusraukat eivät saa kunnon hoitoa tai loppua missään hoivakodissa. Ei ole helppo kuolema koronassa.

Ei käänny. En uhraa läheisteni elinoloja jotta hoivakodissa oleva äitini jonka realistinen elin-ikä odote on 0-1 eläisi hetken pidempään. Se ei paljoa lämmitä omaa perhettäni eikä minua sen jälkeen kun mamma on mullan alla ja meillä ei enää mitään. Olet nuori ja naiivi kun kuvittelet rakkauden vanhempiin tarkoittavan mitä tahansa uhrauksia näiden vuoksi. Sentimentaalisuus kuuluu nuoruuteen mutta ei enää aikuisuuteen. Eikä varsinkaan politiikkaan.
Tai sitten sun pää ei vaan kestä täysin muuttunutta todellisuutta ja on pakko hokea itsellesi että tää ei oo mitään, tää ei oo mitään. Pelkkä nuha.
Vierailija kirjoitti:
Ap kelkkaa kääntyy silloin kun hänen mammansa annetaan hukkua omaan vereen kivuliaasti. Vanhusraukat eivät saa kunnon hoitoa tai loppua missään hoivakodissa. Ei ole helppo kuolema koronassa.
Näin on. Vanhusraukat saavat ikävän lopun hoivakodissa ihan joka tapauksessa. Ei koronaan kuoleminen poikkea mitenkään esim. keuhkoahtaumatautiin kuolemisesta.
Ymmärtääkö Andy Slavitt nyt täysin, että arvostelemalla Tegnelliä hän arvostelee välillisesti myös Tegnellin taustavoimia sosiaalidemokraatteja? T. närkästynyt demari
Kukapa ei kutsuisi. Hullu ukko.
Aloituksen metrin mittaista copy pastea en jaksa lukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tappavat kulkutaudit tuppaavat olemaan huonoja taloudelle ihan riippumatta siitä torjutaanko niitä vai ei. Pelko ei ole kauhean hyvä motivaattori lähteä kuluttamaan tai matkailemaan.
Tappavat kulkutaudit? Korona ei ole mikään mustasurma vaan riskiryhmille karvan verran normaali kausi-influenssaa vaarallisempi nuhakuume. Mielenrauhaani ei häiritse tippaakaan pari siihen kuollutta 87v. Jos pari aktiivi ikäistä suuren riskin omaavaa kuolee siihen niin entäs sitten. Niin on kuollut jälkitautina tulleisiin keuhkokuumeisiin muissakin nuhakuume epidemioissa.
60-70 luvuilla oli samaa luokkaa olevat epidemiat mutteivat ne olleet kuin pikku uutinen. Korona on some ja mediahysterien luoma joukkopsykoosi. Kuolleisuus on ollut suurimmillaankin koronaan muuhun tautakuolleisuuteen verrattuna mitätöntä. Puuttui poliittinen johtajuus sanoa ettei taloutta ajeta perikatoon kausinuhan vuoksi joka voi työllistää vähän normaalia enemmän terveydenhuoltoa. Tarvitaan tiukkoja hoidon rajauksia ja sairaaloihin ei oteta yhtään sen enempää nuhakuumepotilaita kuin muinakaan vuosina.
Mutta katsos kun näin ne asiat koetaan väestötasolla eikä sitä hetkauta se ettet sinä satu pelkäämään koronaa. Ihmiset nyt vain pelkäävät ja muuttavat sen takia käytöstään ja se taas vaikuttaa koko talouteen. Onhan pörssikurssienkin liike paljolti psykologiaa jolla ei aina ole juurikaan kosketusta todelliseen maailmaan.

Siksi hysteria olisi pitänyt sammuttaa alkuunsa mutta sen sijaan heikot poliitikot menivät siihen mukaan. Lääkärit ovat olleet nyt suurimpia hysterian lietsojia. Eivät tämän tarinan sankareita vaan suurimpia syyllisiä maailmanlaajuiseen lamaan. Kuten tämä Trumpin erottama suhteellisuuden tajunsa menettänyt tiedemies joka luuli saavansa päättää politiikasta jota koronan hoito on ollut. Lääketieteellisestä kannalta korona on vain uusi lisää nuhakuumeiden sarjassa.
Pienellä on tuokin uutinen laitettu. Auta armias jos Trumpin koronaneuvonantaja olisi Tegnelliä natsiin verrannut.