Hylkään jokaisen läheiseni aina
Koska en tunne kiinnostusta, ihastusta, rakkautta tai seksuaalista vetovoimaa ketään kohtaan. Toisen ihmisen hylkääminen ei tunnu miltään. Haluaisin joskus rakastaa jotakuta, mutten kykene siihen. Tämä ahdistaa itseänikin, olen tavallaan haavoittumaton, mitä joskus halusinkin olla, vaan en voi tämän takia elää oikeasti, olen ihmisen puolikas. Käyn terapiassa, kohta kolmas vuosi menossa, eli viimeinen, tuskin pärjään ilman sitä. Mikä mua vaivaa oikeasti? En anna mahdollisuutta kenellekään tulla lähelle.
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
ihan se masennus varmaan
Varmaan, mutta voiko se olla ikuista? Miten siitä pääsee eroon? Käyn terapiassa, koulussa, liikkumassa, syön hyvin ja yritän nukkua.
mieti tarkoin kannattaako hylätä vaikka siltä tuntuukin
Et osaa arvostaa sun läheisimpiäs, jos olet aina valmis heidät hylkäämään, se tuli ainakin selväksi. Ihmiset ympärillä ei ole itsestäänselvyyksiä
Olisiko kyse siitä ettet hyväksy itseäsi. Aatteleppa ite.
Miksi sitten turhaan edes olet ihmisten kanssa tekemisissä. Hukkaa loputkin läheiset (jos niitä vielä on) ja nauti yksinäisyydestäsi. Ja jatkossa jätä muut ihmiset rauhaan :)
ihan se masennus varmaan