Oletko samanlainen vai täysin erilainen kuin äitisi? Millä tavalla?
Minusta kasvoi täysin äitini vastakohta. Äiti on aina ollut ultranaisellinen, kalliita kenkiä ja laukkuja rakastava, rahaa ja statusta ihannoiva, perhekeskeinen nainen. Ulkonäkö, raha ja status ja se, mitä naapuri ajattelee, on tärkeitä asioita. On myös tärkeää mennä massan mukana ja tehdä asioita, mistä kaikki varmasti ajattelee että on sosiaalisesti hyväksyttyä.
Minusta taas kasvoi nainen, joka ostaa vaatteet kirppikselta ja hypermarketeista monesti myös miesten osastolsta, ei omista mekkoja eikä korkkareita, juo kaljaa eikä halua miestä eikä lapsia, elätän itseni fyysisellä ja likaisella miesten ammatiksi mielletyllä duunarialalla. Arvatkaa vaan, ärsyttääkö elämäni ja olemukseni äitiäni!
Kommentit (21)
Täysin erilainen olen. En mieti mitä muut minusta ajattelevat. Teen siis mitä haluan. En yritä esittää jotain mitä en ole.
Olen yleisesti aika samanlainen kuin äiti nuorena. Hauska, rento, arvostetaan samoja ns. oikeita asioita: lähimmäisiä, sitä että tekee niinkuin tuntuu oikealta jne. Olen vaan matemaattinen ihminen ja äiti ei ollenkaan
Kiinnostaisi että onko ihmiset yleensäkin aivan erilaisia kuin äitinsä, onko siinä joku juttu että kun on 18 vuotta katsellut sitä ihmistä niin ihan kyllästyy sen tapoihin ja haluaa olla aivan erilainen ?
Sit taas olen huomannut että haluan aina olla samanlainen kuin isäni, joka oli useimmiten aina töissä eli isää ei niin paljoa näkynyt, eikä isä määräillyt ja kontrolloinut kuin äiti.
Meitä yhdistää äidin kanssa monet arvot, kuten ekologisuus. Meillä ei ole kummallakaan tarvetta retostella merkkivaatteilla tms. Äitillä toki tarvitsee olla siistejä ja tyylikkäitä vaatteita työnsä puolesta, itse lapioin työkseni kakkaa ja lypsän lehmiä.
Kuitenkin meidän luonteet on täysin erilaiset. Äiti on niin tuulellakäyvä, ettei siitä ikinä tiedä miten se reagoi. Se suuttuu, rauhoittuu, that's it. Mä olen paljon herkempi ja jotenkin hitaampi ja pohdiskeleva. Jään märehtimään, ja pahoitan siinä vellomisessa mieleni helposti. Äiti myös osaa satuttaa sanoilla tosi pahasti ja tekee sen. Anteeksipyyntöä ei tule ikinä, vaan se perinteinen "mä olen vain tämmöinen."
Äiti on kaksonen horoskoopiltaan, itse olen kalat.
Olen muuten erillainen kuin äitini paitsi silloin kun joku asiaa pitää hoitaa ja näen vastarintaa. Silloin olen täsmälleen äitini ja jyrään kaiken edestäni. Kumma kyllä se raivoisa hullu saa asiat tehtyä, ihmiset ruotuun ja kellään ei ole enää kivaa sen jälkeen, mutta hitto vie tulee valmista ja nopeasti. Nykyään käytän sitä jopa äitiin. On loppunut nalkutussoitot elämästäni. Nyt on kaikki nöyrää ja sopuisaa etten kilahda.
No, äitini on nainen ja minä olen mies.
Hiilipohjaisia kanta-astujia olemme molemmat.
Olen hyvin erilainen. Äidille ulkonäkö ja se mitä muut hänestä ajattelee on aina olleet hyvin tärkeitä asioita. Minulle nuo on aivan evvk. Äitini on ääripään ekstrovertti, minä suorastaan erakkoluonne. Äitini mielestä naisen elämän tärkein juttu on löytää hyvä ja varakas mies ja lisääntyä. Minä olen omasta valinnastani miehetön ja lapseton. Sitä, että olen opiskellut tohtoriksi äiti ei arvosta pätkääkään, hän näkee minut vain hänelle häpeää tuottavana rumana vanhapiikatyttärenä joka ei kelpaa kellekään miehelle.
Äiti on ekstrovertti, mahdollinen adhd. Jatkuvasti menossa, suuttuu,räiskyy, kiroilee ja hakee jatkuvasti muutosta elämään. Itse olen introvertti, mahdollinen add, herkkä, hidas, empaattinen. Lapsuus oli vaikeaa äidin kanssa.
Minulla ja äidilläni on aika samanlainen huumorintaju ja muutamissa muissakin asioissa olemme samalla aallonpituudella. Tyylillisesti minä olen äitiäni hieman naisellisempi, mutta olen silti varsin maanläheinen ja käytännöllinen. Arvomaailmaltani olen jonkun verran pehmeämpi ja liberaalimpi.
Odotan jännityksellä, alanko muistuttaa enemmän äitiäni vanhetessani. Niin kuulemma aika monelle tuppaa käymään, vaikka pari-kolmikymppisenä saattaa olla useassakin asiassa aivan erilainen. Ja niinhän sitä myös sanotaan, että tämän päivän kyynikot ovat eilisen idealisteja.
Vierailija kirjoitti:
Meitä yhdistää äidin kanssa monet arvot, kuten ekologisuus. Meillä ei ole kummallakaan tarvetta retostella merkkivaatteilla tms. Äitillä toki tarvitsee olla siistejä ja tyylikkäitä vaatteita työnsä puolesta, itse lapioin työkseni kakkaa ja lypsän lehmiä.
Kuitenkin meidän luonteet on täysin erilaiset. Äiti on niin tuulellakäyvä, ettei siitä ikinä tiedä miten se reagoi. Se suuttuu, rauhoittuu, that's it. Mä olen paljon herkempi ja jotenkin hitaampi ja pohdiskeleva. Jään märehtimään, ja pahoitan siinä vellomisessa mieleni helposti. Äiti myös osaa satuttaa sanoilla tosi pahasti ja tekee sen. Anteeksipyyntöä ei tule ikinä, vaan se perinteinen "mä olen vain tämmöinen."
Äiti on kaksonen horoskoopiltaan, itse olen kalat.
Eikös tuo horoskooppien esille nostaminen kerro vähän tuollaisesta "mä olen vain tämmöinen" -elämänasenteesta sinullakin? :D
Olen huolehtivainen ja äidillinen kuten äitini. Lisäski meillä on samanlainen huumorintaju. Olen kuitenkin enemmän vaatteiden, meikkien ja itsensä laittamisen perään kuin äitini. Olen myös perinyt isältä tietynlaisen jämptiyden ja järjestelmällisyyden. Äidin mukaan myös kirjoitan ja argumentoin sekä ajattelen samalla tavalla kun isäni.
Luonteeltani olen kokenut aina olevani äitini lähes täysi vastakohta. Ja toivottavasti näin tulee aina olemaankin...
Fyysisesti taas olen huomannut alkaneeni näyttää vuosi vuodelta enemmän äidiltäni. Kuulostamme myös (muiden mielestä) täsmälleen samalta, ja voimme puhelimessa helposti esiintyä toisinamme. En oikein pidä tästä, mutta mitäpä sitä geeneilleen voi...
Huolestuttavinta on kuitenkin se, miten olen alkanut "vanhemmiten" huomata itsessäni monia äitini tapoja ja maneereita, mm. tietynlaisia tapoja hassutella tai valittaa asioista. Toivottavasti tämä kehitys loppuu hyvän sään aikana. Sääliksi käy miestäni, jos vaimonsa muuttuukin vääjäämättä anopiksi.
Vierailija kirjoitti:
Luonteeltani olen kokenut aina olevani äitini lähes täysi vastakohta. Ja toivottavasti näin tulee aina olemaankin...
Fyysisesti taas olen huomannut alkaneeni näyttää vuosi vuodelta enemmän äidiltäni. Kuulostamme myös (muiden mielestä) täsmälleen samalta, ja voimme puhelimessa helposti esiintyä toisinamme. En oikein pidä tästä, mutta mitäpä sitä geeneilleen voi...
Huolestuttavinta on kuitenkin se, miten olen alkanut "vanhemmiten" huomata itsessäni monia äitini tapoja ja maneereita, mm. tietynlaisia tapoja hassutella tai valittaa asioista. Toivottavasti tämä kehitys loppuu hyvän sään aikana. Sääliksi käy miestäni, jos vaimonsa muuttuukin vääjäämättä anopiksi.
No, ehkä miehesi muuttuu siinä samalla niin että yhteensopivuutenne taso pysyy samanlaisena tai jopa paranee. Aika huolestuttavaa olisi, jos hän olisi vuodesta toiseen ihan samanlainen kuin tavatessanne, eikö niin?
Vierailija kirjoitti:
Olen hyvin erilainen. Äidille ulkonäkö ja se mitä muut hänestä ajattelee on aina olleet hyvin tärkeitä asioita. Minulle nuo on aivan evvk. Äitini on ääripään ekstrovertti, minä suorastaan erakkoluonne. Äitini mielestä naisen elämän tärkein juttu on löytää hyvä ja varakas mies ja lisääntyä. Minä olen omasta valinnastani miehetön ja lapseton. Sitä, että olen opiskellut tohtoriksi äiti ei arvosta pätkääkään, hän näkee minut vain hänelle häpeää tuottavana rumana vanhapiikatyttärenä joka ei kelpaa kellekään miehelle.
Onko meillä sama äiti? t.ap
Kuulin kerran kun mies analysoi ystävälleen (saunassa) minua ja sanoi, että olen sopiva sekoitus äitiäni ja isääni. Fiksu niinkuin isä ja välillä teräväkielinen niinkuin äitini.
Olemme molemmat melko sosiaalisia, mutta toisaalta omaa rauhaa rakastavia introverttejä insinöörejä. Äiti on tarkka asioista, minä olen suurpiirteisempi. Kumpikaan ei ole erityisen kiinnostunut ulkonäöstä tai muodista, mutta molemmat voivat käyttää surutta rahaa omiin harrastuksiin.
Meissä on paljon samaa, mutta myös paljon eroja. Tosin, ehkä minä olen kuusikymppisenä samanlainen kuin äiti nyt.
Samannäköinen, mutta isäni oloinen.
Kyllä se sinunkin mieli vielä muuttuu, kunhan lopultakin kasvat oikeasti aikuiseksi. tulet aivan minun kaltaiseksi.
t.äitisi