Miksi lapsi "esittää" porukassa?
9-vuotias poika.
Kotona on ihan nätisti ja käyttäytyy. Sitten kun ollaan kaverin tai kavereiden kanssa, täytyy esittää.
Ei totella, riehutaan ja karjutaan. Varsinkin kun on toisiakin vanhempia paikalla, on noloa kun oma lapsi karjuu ja puhuu epäkohteliaasti.
Mistä tällainen käytös johtuu? Mitä me vanhemmat teemme väärin?
Kommentit (28)
Voi olla epävarmuutta. Millähän sitä buustaisi itsetuntoa?
Epävarmuutta, ei saa kotona riittävästi (positiivista) huomiota, jolloin hakee sitä (huomiota) muualta tavalla tai toisella.
Vierailija kirjoitti:
Voi olla epävarmuutta. Millähän sitä buustaisi itsetuntoa?
Ei, vaan päinvastoin.
Näin käyttäytyvällä lapsella itsevarmuus ja itsetunto on paisunut epäterveeseen mittasuhteisiin.
Tuo pullistelu loppuu kyllä, kunhan lapselle ns. ”osoitetaan paikkansa”.
Meillä 11 v poika oli erilainen kaveriporukassa kuin kotona. Varsinkin juuri pari vuotta sitten.
Ja tuntui, että korvat putosivat päästä heti, kun oli kaveriseuraa. Ei kuunnellut mitään.
Neuvoja minulla ei ole antaa. Meillä kuitenkin helpottanut nyt viime aikoina. Ne korvat löytyy jälleen.
Mielestäni tuota on lähes kaikilla lapsilla (pojilla?). Myös omallani ja tuttavalapsilla.
En usko että kasvatuksessa on vika, vaan jonkinlainen itsenäistymisen kehitysvaihe. Haetaan vähän rajoja ja esitetään kovaa jätkää, itsenäistytään lapsuudenperheestä ja kavereista tulee tärkeämpiä, halutaan tehdä vaikutus ja esitetään kovempaa kuin on.
Sanoisin, että rajat ja turvallinen koti taustalla, niin vaihe menee kyllä ohi.
Tällainen käytös ainakin meillä korostuu nimenomaan vanhempien ollessa paikalla. Yritän ignoorata tiettyyn pisteeseen asti, mutta kun tietty raja ylittyy, pidän tiukan puhuttelun tai karjaisen, että nyt loppu. Jos edelleen jatkuu, toiminta päättyy siihen, mikä nyt onkaan meneillään.
Riittävä uni ja ruoka tärkeitä, erityisesti väsyneenä/nälkäisenä helposti alkaa sellainen epämääräinen käytös.
Vierailija kirjoitti:
Tällainen käytös ainakin meillä korostuu nimenomaan vanhempien ollessa paikalla. Yritän ignoorata tiettyyn pisteeseen asti, mutta kun tietty raja ylittyy, pidän tiukan puhuttelun tai karjaisen, että nyt loppu. Jos edelleen jatkuu, toiminta päättyy siihen, mikä nyt onkaan meneillään.
Riittävä uni ja ruoka tärkeitä, erityisesti väsyneenä/nälkäisenä helposti alkaa sellainen epämääräinen käytös.
Meillä tätä esiintyi yhdessä vaiheessa aina juuri kavereidensa läsnäollessa.
Kerran kyllästyin pullisteluun, ja näpäytin poikaa (siis verbaalisesti) kavereidensa kuullen, siihen loppui kukkoileva käytös ainakin meillä.
Moni lapsi käyttäytyy noin vieraassa seurassa kun tietää, etteivät vanhemmat lasun ja/tai sosiaalisen tuomitsemisen pelossa uskalla rangaista lasta julkisesti.
Vierailija kirjoitti:
Moni lapsi käyttäytyy noin vieraassa seurassa kun tietää, etteivät vanhemmat lasun ja/tai sosiaalisen tuomitsemisen pelossa uskalla rangaista lasta julkisesti.
Totta tämä. Ja tärkeää onkin jo varhaisessa vaiheessa todistaa lapselle että kyse ei ole tiedosta vaan luulosta...
Kyllä lapsen pitää oppia, että huonosta käytöksestä on seurauksensa, riippumatta siitä onko yleisöä vai ei.
Hän saattaa alkaa suuntautua herraluokkaan. Herra on utelias. Se auttaa myös saalistusvietin luomisessa.
Jos saa sen vietin, hän pääsee päättämään. Suomessa sellainen luonne helpoittaa menestymistä. Aika pian selviää, menestyykö. Sen ominaisuuskehityksen huomaa jo aika nuoresta. Jos on esim. sisaruksia, niin herrahenkinen kaappaa lelut muilta sisaruksilta tai esim. ulkoleikissä tai pelissä muilta. Kisahenkisyyden edetessä hän voittaa niissä kilpailuissa. Siihen saattaa tulla kiusaamisvietti mukaan. Itsevvarmuuden edetessä hän usein alkaa olla salaperäinen, salatakseen. Tähän usein liittyy kylmäverisyyden kehittymistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni lapsi käyttäytyy noin vieraassa seurassa kun tietää, etteivät vanhemmat lasun ja/tai sosiaalisen tuomitsemisen pelossa uskalla rangaista lasta julkisesti.
Totta tämä. Ja tärkeää onkin jo varhaisessa vaiheessa todistaa lapselle että kyse ei ole tiedosta vaan luulosta...
Kyllä lapsen pitää oppia, että huonosta käytöksestä on seurauksensa, riippumatta siitä onko yleisöä vai ei.
Lapsi tosiaan kokeilee rajojaan, ja aikuisen tehtävä on nämä rajat osoittaa.
Se voi olla lapsen oikea luonne. Lapsi on lapsellinen, tuliko yllätyksenä. Jos kotona on kauhea kuri niin kavereiden kanssa voi tuntua vapauttavalta, oli vanhemmat vieressä tai ei. Silloin voi tulla nimenomaan OIKEA luonne esiin. Nolaaminen kavereiden edessä on todella säälittävää.
Näitä kirjoituksia kun lukee, niin näyttää taas vahvasti siltä, että juurikin äideillä tuntuu olevan vaikeuksia asettaa rajoja poikalapsilleen.
Annan nyt neuvon.
Ne koltiaiset kohtelee teitä juuri niin kuin ITSE ANNATTE itseänne kohdeltavan!
Miehenä minulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia omien poikieni kanssa, ovat oppineet kuriin ja järjestykseen jo pienestä pitäen.
Tuo on maailman tavallisinta esimurrosiässä ja murrosiässä varsinkin, eikä erityisen huolestuttavaa. Menee ohi kasvun myötä. Toki vanhempien täytyy silti yrittää rajoja pitää, mutta taustalla voi vähän suhtautua huumorillakin itsekseen. Että on se meidän poika tai tyttö nyt kovaa jätkää/friidua kavereiden edessä. Sellainen kovuus on suosittua lapsi/nuoriporukoissa ja yksi strategia saada ryhmässä suosiota.
Itsekin olin tuollainen, entinen kiusattu ja perusluonteeltani nynnyjen nynny, mutta uskalsin sentään olla kovis mun kilteille ja hillityille vanhemmille. Ja koska kaikki ei uskaltaneete olla sitä, sain ihailua siitä miten uskalsin haistatella ja olla kaikin tavoin veemäinen omille vanhemmille. Minua taas kiinnosti siinä iässä enemmän vertaisryhmältä saamani suosio kuin vanhempien mielipide käytöksestäni.
Vierailija kirjoitti:
Nolaaminen kavereiden edessä on todella säälittävää.
Miten niin säälittävää?
”Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön”
Ihan erinomaisesti vielä nykypäiväänkin soveltuva vanha viisaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nolaaminen kavereiden edessä on todella säälittävää.
Miten niin säälittävää?
”Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön”
Ihan erinomaisesti vielä nykypäiväänkin soveltuva vanha viisaus.
Juuri näin.
Yleensä riittää jo se kun vain vihjaa jostain lapsen mielestä nolosta jutusta, mitä lapsi ei halua kavereidensa kuulevan.
Meillä on hieman samaa.
Poika on koko ajan äänessä. Oltiin sitten kiekkoilemassa, mäkeä laskemassa, lumilinnaa rakentamassa tjtn niin aina äänessä.
Minä pyöritän isointa palloa hei, ei älä laita sitä sinne, iiighhh kun on raskasta, tästä voikin laittaa mailan läpi, haahaa, nyt tulee pommi, en jaksa enää kun jalat puutuu, en halua enää tätä, voidaanko mennä tonne, ääääääää, kato heitän lunta jne jne.
Muut pojat ihan rauhassa puuhaa ja meidän poika on esittävä draamailija.
En jaksa.
Rajojen testailua ehkä ? Millainen seuraamus hänelle tuosta tulee ?
Jos esim. kavereiden seurassa puhuu teille inhottavasti, niin kaverit heti koteihinsa / itse lähdette kotiin. Tarpeeksi monta toistoa , niin ehkä ymmärtää, että mikäli haluaa olla kavereidensa kanssa niin on oltava kunnolla.
Toki myös voi olla epävarmuutta kavereita kohtaan, ja pitää esittää.