En pysty keskittymään äänikirjaan
Aloitan kuuntelun ja vaikuttaa hyvältä ja mielenkiintoiselta. Jonkin ajan kuluttua huomaankin suunnitelleeni kauppalistaa, tai mietin pitäiskö pestä pyykkiä tänään ym ja sitten äänikirjasta on mennyt monta minuuttia ihan ohi korvien. En saa enää tarinasta kiinni ja jos saankin niin kohta taas mietin muita asioita. Onko muilla näin, vai pystytkö keskittymään pelkästään äänikirjaan ja uppoutumaan tarinaan? Itse kirjaa lukiessani mulla häviää muu maailma ympäriltä kun olen niin kirjan lumoissa
Kommentit (4)
Minulla on sama juttu äänikirjojen ja elokuvien kanssa. Myös tabletilta lukeminen on jotenkin hankalaa. Paperisiin kirjoihin pystyn uppoutumaan ja unohtamaan muun maailman, mutta jostain syystä se ei vaan onnistu sähköistenvälineiden kautta. Ehkä johtuu siitä, ettei minulle koskaan luettu ääneen kun olin pieni?
Sama mulla, monta kertaa kokeillut - mutta ajatus karkaa nopeasti muualle. Ajattelin, että kun musiikkia kuunnellessa ja lukiessa kyllä pystyn keskittymään niin ,että muu maailma katoaa, niin äänikirjakin toimisi. Luovutin, ja luen silloin kun on aikaa uppoutua kunnolla.
En mäkään. Enkä tosiaan pystyisi edes siivoamaan yhtä aikaa.
Kuuntelen vain kun tee jotain, jos on aikaa istuskeluun luen kirjoja.