Selailen avoimia työpaikkoja melkein päivittäin. En ole löytänyt pitkään aikaan yhtäkään paikkaa jota voisin hakea.
Miten ihmeessä pääsen pois nykyisestä paikasta kun ei löydy mitään haettavaa?
Kommentit (6)
Aivan, olen seurannut 20 vuotta sitä sivua ja sopivia paikkoja ei joka vuosi ole.
Korona. Itsekin jäin työttömäksi, ennen koronaa oli vaikka mitä avoimia jatkuvasti. Nyt ei yhtäkään ole ollut pitkään aikaan. Eikä yrityksiin suoraan yhteyttä ottaminen auta, kaikissa lomautettuja.
Firmojen sivuilla on työpaikkoja, joita ei ihmeemmin ilmoitella. Oman työpaikkani sain niin, että kaveri kertoi mahdollisesta työpaikasta asiakasyrityksessään, laitoin avoimen hakemuksen ja pääsin töihin. Sain siis töitä "verkostojeni ansiosta".
Tuollaista se oli, kun olin itsekin työttömänä. Nyt olen työkokeilussa, sillä en onnistunut löytämään palkkatöitä.
Linkedinissä tärppää huomattavasti paremmin. Jos jotain TE-keskuksen paikkoja selailee, niin harvemmin sieltä mitään löytyy (poislukien valtiolle.fin tai kuntarekryn kautta haettavat julkisen puolen paikat, jotka on pakko olla avoimessa haussa, niistä voi joskus löytyä jotain).
Mites on tärpännyt yritysten omilla nettisivuilla ilmoitetut avoimet paikat? Avoimet hakemukset kiinnostaville yrityksille? Rekrymessuja on taidettu korona-aikaan olla lähinnä verkossa, oletko osallistunut sellaisiin?
Ne on ne piilotyöpaikat, mieti joku firma mihin haluat ja otat yhteyttä. Kerrot mitä sulla olis tarjota niille ja miksi haluat sinne, siitä se lähtee.