Erilaiset ajatus- ja arvomaailmat
Laitan vähän vakavasävyisempää asiaa, johon toivoisin palstaväeltä asiallisia kommentteja. Trolleja pyydän pidättäytymään tän ketjun osalta :D
Missä menee teidän mielestä raja siinä, että millaista "salattua" toimintaa pitäisi kumppanin osalta hyväksyä? Onko pelkästään olankohautuksella ohitettavia asioita sellaiset, että kumppani kertoo esimerkiksi ettei katsele kuin 'henkistä' pehmopornoa, totuuden ollessa paljon rankemman puoleinen HC-porno. Taikka että kumppani esittää hyvin pidättäytyvää seksiasioissa, tyyliin "nämä asiat kuuluvat vain parisuhteeseen", kun oikeasti "niistä asioista" kirjoitellaan hyvinkin vapautuneesti vaikkapa täällä vauva.fi:n seksi-palstalla?
Noihin yllämainittuihinhan ei ole oikeaa, eikä väärää tapaa, jokaisella on oikeus olla juuri sellainen kuin on. Mutta oma näkemys on sellainen, että omasta itsestään pitäisi kyetä avoimesti kertomaan suhteen alussa, jotta kummallakin osapuolella olisi mahdollisuus miettiä omalle kohdalleen, että kohdataanko sitä ajatus- ja arvomaailmallisesti riittävän samankaltaisina. Vai olenko ihan väärässä?
Kommentit (13)
Suhteen alussa ihmisillä taipumus softailla huonoina pitämiään asioita itsessää, mikä on virhe. Mutta omasta itsestä riippuu täysin mitä sitten sietää ja mitä ei.
Vierailija kirjoitti:
Mitä se millaista pornoa katsoo kertoo ihmisen arvomaailmasta? Se on fantasiaa ja monesti ei edes haluaisi tehdä kaikkea sitä, joka ehkä kiihottaa videolta katsottuna.
Itse katson aika rajujakin pornoa, mutta ei se mielestäni kuvasta minun yleistä arvomaailmaa noin muuten yhtään.
Arvomaailmasta kertoo se, että annetaan ymmärtää jotain muuta kuin, miten asia on, väittäisin 🤔
Eli tuota samaa asiaa kuin toisessa vastauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Suhteen alussa ihmisillä taipumus softailla huonoina pitämiään asioita itsessää, mikä on virhe. Mutta omasta itsestä riippuu täysin mitä sitten sietää ja mitä ei.
Noin ajattelen itsekin, on virhe olla kertomatta heti alkuun itsestään, myöhemmässä vaiheessa noista ei koidu muuta kuin riitoja.. Ja pahaa mieltä, puolin ja toisin.
Mistä sinä olet saanut tietää mitä pornoa katsoo ja mitä tänne kirjoittelee? Oletko pengannut hänen tietsikkaansa ilman lupaa?
Tämä on oikeasti vähän outo juttu, että jo suhteen alussa on tämäntyyppistä "kuulustelua".

Yhteiskäytössä oleva laite, sivuhistorian poistamisen unohtaminen. Tilanne on outo, se in totta.
AP

Siinä tapauksessa ymmärrän ihmetyksen.
Omalla kohdalla tekisin niin, että jos tiedoista selviää, että kumppanilla on ihan erilaiset seksimieltymykset kuin itselläni tai toiminnassa on jotain laitonta, niin lopettaisin suhteen vähin äänin. Jos taas kyseessä on vain tavallisemman oloisia asioita, niin miettisin asiaa siltä kannalta, että hän ei syystä tai toisesta uskalla olla mitä on ja pyrkisin ottamaan asian esille jossain vaiheessa. Ensin ehkä tsekkailisin vähän muitakin asioita, ovatko ne totta, jos suhde on kerran tuore. Koulutus, työpaikka jne.
Sinänsä seksimieltymysten (jos ovat vähän erikoisempia) pitäminen omana tietonaan suhteen alussa on aika ymmärrettävää. Ja fantasioita ei tarvitsekaan toiselle ikinä kaikkia kertoa, mikä voi ilmentyä pornon katsomisessa. Jos taas sitten keskustelupalstalla on kerrottu jotain hurjempia kokemuksia ko. asiasta, niin se taas on sitten vähän eri asia. Silloin on mielestäni kyse jo valehtelusta, että annetaan itsestä täysin toinen kuva kuin tosiasiassa on.
Sen perusteella, mitä joku on kirjoittanut keskustelupalstalle, ei voi vetää muuta johtopäätöstä kuin, että hän tykkää fantasioinnista.
Todennäköisemmin hänen tarinansa Vauva.fi:ssä ovat täyttä kukkua kuin mitä sinulle on kertonut.
Vierailija kirjoitti:
Siinä tapauksessa ymmärrän ihmetyksen.
Omalla kohdalla tekisin niin, että jos tiedoista selviää, että kumppanilla on ihan erilaiset seksimieltymykset kuin itselläni tai toiminnassa on jotain laitonta, niin lopettaisin suhteen vähin äänin. Jos taas kyseessä on vain tavallisemman oloisia asioita, niin miettisin asiaa siltä kannalta, että hän ei syystä tai toisesta uskalla olla mitä on ja pyrkisin ottamaan asian esille jossain vaiheessa. Ensin ehkä tsekkailisin vähän muitakin asioita, ovatko ne totta, jos suhde on kerran tuore. Koulutus, työpaikka jne.
Sinänsä seksimieltymysten (jos ovat vähän erikoisempia) pitäminen omana tietonaan suhteen alussa on aika ymmärrettävää. Ja fantasioita ei tarvitsekaan toiselle ikinä kaikkia kertoa, mikä voi ilmentyä pornon katsomisessa. Jos taas sitten keskustelupalstalla on kerrottu jotain hurjempia kokemuksia ko. asiasta, niin se taas on sitten vähän eri asia. Silloin on mielestäni kyse jo valehtelusta, että annetaan itsestä täysin toinen kuva kuin tosiasiassa on.
Tuohan se on, mikä huolta aiheuttaa; vastaako kuva yhtään todellisuutta 🙁
AP
Arvomaailmat ja niiden yhteensopiminen ovat asia, joka on jatkuvassa muutoksessa läpi elämän. Takuuta niiden yhteensopimisesta ei voi antaa kukaan. Vaatii pitkää pinnaa ja keskinäistä kunnioitusta sekä jatkuvaa keskustelua rakentavassa hengessä, että yleensäkin voidaan pärjätä yhdessä.

Viisaasti sanottu 👍

Hmm, todellako? Olen ollut 32 vuotta mieheni kanssa eikä meidän kummankaan arvomaailmat ole juuri muuttuneet sinä aikana. Olemme toki vähemmän radikaaleja kuin nuorena, mutta pohjimmiltaan samanlaisia kuitenkin. Saman olen huomannut ystävissä, että perusluonne ja arvot säilyvät. Toki voi olla, että olen itse ja tunnen vakaita ihmisiä, ehkä sitten on olemassa ihmisiä, jotka vaihtavat mielipiteitään äärilaidasta toiseen kasvun ja kehityksen myötä.
No tottakai pitäisi kertoa, jo ennen seurustelun aloittamista. On mullakin jotain juttuja mitä en kehtaa heti kertoa mutta pakkohan ne on jossain vaiheessa kertoa ennen vakavammaksi menoa, ei se suhde muuten toimi jos ei olla avoimia ja molemmille kaikki varmasti ok.