Nyt se on todistettu. Koronarokotteessa on 5G-siru
Kommentit (15)
Julkaistu 06.01.2021
Lähde: Fria Tider
Medscape-tutkimuksessa lähes kaksi kolmasosaa eli selkeä enemmistö tutkimukseen osallistuneista lääkäreistä vastasi, että he eivät aio ottaa rokotetta ennen rokotteen kliinisten tutkimusten valmistumista, minkä odotetaan tapahtuvan vuoden 2023 loppuun tultaessa.
Forbes-lehden mukaan ”pelottavan suuri prosenttiosuus” terveydenhuollon työntekijöistä Yhdysvalloissa joko epäröi rokotteen suhteen tai on päättänyt olla ottamatta sitä.
LA Times puolestaan kertoo useita esimerkkejä terveydenhuollon työntekijöiden haluttomuudesta rokottaa itseään.
Sanomalehti mainitsee muun muassa Kalifornian sairaalan, jossa suurin osa 700 työntekijästä päätti olla ottamatta rokotetta.
Ja Ohiossa noin 60 prosenttia hoitokodin henkilökunnasta on hylännyt rokotukset. Samanlaisia raportteja tulee myös mm. Georgiasta.
Medscape, Yhdysvaltojen merkittävä lääkäreiden verkkosivusto, teki syksyn aikana tutkimuksen käyttäjiensä parissa ja kysyi, että ottaisivatko he itse COVID-rokotteen, jonka FDA hyväksyi ennen kliinistä tutkimusta kriisitilanteita koskevien erityissääntöjen mukaisesti.
Vastaajista vain 17 prosenttia sanoi olevansa halukas tekemään niin, kun taas selkeä enemmistö, 63 prosenttia vastanneista sanoi, etteivät aio ottaa rokotetta.
Vastanneista 19 prosenttia oli kannassaan epävarmoja. Tällä hetkellä käytössä ovat Pfizerin ja Modernan uudet mRNA-rokotteet.
Vierailija kirjoitti:
Julkaistu 06.01.2021
Lähde: Fria TiderMedscape-tutkimuksessa lähes kaksi kolmasosaa eli selkeä enemmistö tutkimukseen osallistuneista lääkäreistä vastasi, että he eivät aio ottaa rokotetta ennen rokotteen kliinisten tutkimusten valmistumista, minkä odotetaan tapahtuvan vuoden 2023 loppuun tultaessa.

PASKAA
Netissä piirikaavio, täytyy olla totta.
Kannattaa kaivaa puukolla pedaali ulos kun ei se kuulu verenkiertoon.

Vastanneista 19 prosenttia oli kannassaan epävarmoja. Tällä hetkellä käytössä ovat Pfizerin ja Modernan uudet mRNA-rokotteet.PASKAA
Millä sinä todistat,että tämä on paskaa? Kukaan ei usko sen olevan paskaa,jos sinä nettipalstalla kirjoitat sen alle paskaa....

Tämä on niin höpöhöpö shittiä, ettei tästä kannata tän enempää keskustella.
Salaliittohörhöt olivat sittenkin oikeassa.
Rokote tekee tuhoa immuunipuolustukseen.
Ei siinä mitään sirua ole.
Heh, kuvassa on äänentoistolaitteen piirikaavio, ei minkään radiolaitteen.
Mummoni otti 80-luvulla rokotteen ja kuoli.
Vuonna 2009.
No onpa hyvä, että tuli ostettua 5g-puhelin tässä ennen rokotusta.
5g:ssä syntyy räkäinen, kätkättävä ääni.
Vierailija kirjoitti:
Heh, kuvassa on äänentoistolaitteen piirikaavio, ei minkään radiolaitteen.
Se oli kitara-efekti. Jos sillä nyt niin merkitystä....
Soittakaa Paranoid!