Katsoin Youtubesta Speden Spelejä ja hämmennyin
Olen syntynyt vuonna 1980 ja muistan lapsuudesta ja nuoruudesta Speden Spelit. Äsken päädyin jotain ihmeellistä kautta Youtubesta katsomaan Speden Spelit-jaksoja. Myönnän, että pieni oksennuksen maku nousi suuhun noita katsoessa. Muistan ysäriltä, että Speden Spelit jotenkin inhotti minua, vaikka silloin tällöin katsoinkin, tuohon aikaan kun ei ollut kuin 3-4 kanavaa. En silloin tosin osannut eritellä tarkasti, mikä siinä silloin tökki mutta nyt ymmärrän. Speden, vanhan pukin, asenne naisiin on todella seksistinen ja ällöttävä! Limainen pervo tirkistelijä/lähentelijä, ei mikään viaton hölmö setämies vaan oikeasti limainen, ahdisteleva kääkkä. Kaikki ne "sadantonnin tyttö"-kilpailut, joissa kandidaatit puettu tyyliin uikkarin yläosaan ja ihonmyötäisiin trikoisiin. Spede kommentoi nuorten naisten ulkomuotoa kieli pitkällä ja ainakin itselleni tuli teininä epämukava olo tuota katsellessa ja nyt ymmärrän hyvin miksi. Speden käytös on todella tökeröä.
Yhdessä jaksossa vuodelta 1998 Nylon Beatin Jonna ja Erin olivat vieraana ja fiksusti pukeutuneet löysiin farkkuhaalareihin, mikä selvästi näyttää ärsyttävän Spedeä kun ei saa silmänruokaa. Spede jää myös inttämään Jonnan ja Erinin sukunimiä, sitten lopulta tytöt vastaavat fiksusti, että Jonna Nylon ja Erin Nylon.
Joissain Youtube-kommentoissa jengi oli kommentoinut, että "tuo oli sitä vanhaa hyvää aikaa, kun kaikesta ei loukkaannuttu". Ei pidä paikkaansa. Kyllä epäsopiva ja ahdisteleva käytös loukkasi myös "vanhoina hyvinä aikoina", mutta loukkaantumisesta ei sopinut puhua. Olin teini-ikäinen kun aikuiset miehet vislaili ja vihelteli perääni, mikä tuntui pahalta ja ahdistavalta. Kerroin luokanvalvojalle, että koulumatkalla oli käynyt taas noin, luokanvalvoja (eläkeiässä oleva nainen) kommentoi, että vika on minussa kun koen sen ahdistavana ja nipottavana, ei pitäisi kuulemma tehdä niin suurta numeroa.
Kommentit (297)
Vierailija kirjoitti:
Yllätys, persumiehet puolustelemassa Spedeä siitä mistä ulkkarimiehiä kritisoivat lmaooo
En todellakaan ole persu, mutta jälkijättöinen Pertti Pasasen haukkuminen jollain p*ska-palstalla on mautonta, myös Pasasen läheisiä kohtaan.
Spede oli mies. Ei mikään kiakkomiäs, ei pehmomies, eikä nössömies. Spede, toisin kuin tällä palstalla kuvitellaan, ei ollut mulkku naisia kohtaan
Muutenkin on aikamoista mielen heikkoutta haukkua henkilöä, jonka saavutukset ovat niin suuria että yksikään tällä palstalla oleskelija ei tule niitä ohittamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vieläkin naurattaa kun muistaa miten Speden ilme muuttui, jos hävisi jossain. Naama alkoi punoittaa ja alkoi selitysten aika.
Oikea esi-Trump tv-maailmassa.
...Se oli esitystä. Se kuului siihen formaattiin, että päällikkö "hermostuu" kun häviää ja heittää sarjakuvamaisesti tavaroita pitkin maita ja mantuja.
En tiedä minkä ikäisiä täällä kommentoi, mutta nelikymppisenä tulee väkisin mieleen, että oletteko te todellakin noin pehmeissä tyynyissä kasvatettuja? Siis kuvittelitte ihan oikeasti sen hermostumisen olevan totta?
Vierailija kirjoitti:
Koskahan ensimmäinen syvästi loukkaantunut vaatii julkista anteeksipyyntöä Speden omaisilta?
Se on just sinulle sopivaa mietittävää.
Mitä se feministi siellä inisee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkin naurattaa kun muistaa miten Speden ilme muuttui, jos hävisi jossain. Naama alkoi punoittaa ja alkoi selitysten aika.
Oikea esi-Trump tv-maailmassa....Se oli esitystä. Se kuului siihen formaattiin, että päällikkö "hermostuu" kun häviää ja heittää sarjakuvamaisesti tavaroita pitkin maita ja mantuja.
En tiedä minkä ikäisiä täällä kommentoi, mutta nelikymppisenä tulee väkisin mieleen, että oletteko te todellakin noin pehmeissä tyynyissä kasvatettuja? Siis kuvittelitte ihan oikeasti sen hermostumisen olevan totta?
Lue Speden ja Veskun elämänkerrat ja huomaa että olit täysin väärässä vielä nelikymppisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa syy naisten harmitukseen, kun muita naisia esineellistetään on se, että naiset ovat todella mustasukkaisia, kun muut naiset saavat huomiota miehiltä. Tämä aiheuttaa sen, että he alkavat vihata miehiä. Oikeasti naisen unelma olisi olla maailman ainoa nainen, jonka perään kuolataan tai vaihtoehtoisesti ketään ei kuolattaisi.
Hyvännäköiset laittavat kuvia miesten kuolattavaksi nettiin ja toivovat muiden naisten, eli kilpakumppanien, kadehtivan. Rumemmat taas usein tiedostavat, etteivät mitenkään voi kilpailla kauniiden kanssa, joten he tyytyvät vain vihaamaan miehiä. He usein myös vähintään sisimmässään vihaavat kauniita naisia, mutta tätä harvemmin tuodaan avoimesti ja suoraan esille, koska silloin kateus paljastuisi.T. Nainen ja asiantuntija
Ainoastaan mies voi kuvitella, että miesten huomio olisi noin tärkeää naisille. No joillekin naisille voi toki ollakin mutta on paljon myös meitä jotka eivät kaipaa "kuolaamista", vaan haluavat päinvastoin olla rauhassa.
Kannattaisiko sun tutustua naisin ihan livenä, eikä seurata vain jotain instatyrkkyjä?Kirjoitin jo, että olen nainen. Se, jonka pitäisi tavata joku livenä olet sinä, jonka pitäisi tavata minut livenä.
T. Nainen ja asiantuntija
Niin. Kirjoitit 😉

Kannattaisiko sun tutustua naisin ihan livenä, eikä seurata vain jotain instatyrkkyjä?
Hänhän mainitsi, että on kahdenlaisia naisia: a) niitä, jotka haluaisivat olla ainoa kuolaamisen kohde ja b) niitä, jotka haluaisivat, ettei ketään kuolata. Sinä siis lukeudut b-kategoriaan.
Nykyään naiset tulevat television viihdeohjelmiin jopa alastomina, puhumattakaan näistä kaiken maailman naittamisohjelmista, joissa ollaan valmiita tekemään mitä ikinä tuotanto pyytää.
Ja sitten kaivetaan jostakin poterosta vanhoja spede-ohjelmia esimerkkeinä rappiosta ja naisten esineellistämisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No taidat sinä hiukan normaalia herkempi olla.
Ei kovin moni yläasteikäinen mene luokanvalvojalle kertomaan, että miehet viheltelee perään.
Olin kahdeksannella luokalla ja tuo tapahtui koulun pihan/porttien edessä. Muistan vieläkin, että sydän hakkasi ja ällötti tuon jälkeen. Oli ensimmäinen tunti luokanvalvojan oppiainetta ja siinä käytävällä samalla sanoin lv:lle, että tossa koulun edessä taas kävi näin. Minusta ihan ymmärrettävää sanoa, etenkin kun olin emotionaalisesti kiihtyneessä tilassa.
Tuosta viheltelystä tuli mieleen yksi juttu mitä ihmettelen. Tykkään monista Kaija Koon biiseistä, mutta hänen kappaleessaan Vanhaa suolaa on yksi häiritsevä kohta joka menee näin "Kyllä se imartelee, kun arvoni nousee, kun muut perääni viheltee
Se korvias raatelee, nyt perääni kuolaat". Todella häiriintyneet sanat ja vaikea kuvitella, että kukaan nainen oikesti kokee imartelevana joidenkin runqqareiden viheltelyt.ap
En ymmärrä, mitä lasten perään viheltelevät pervot liittyvät Spedeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan hämärästi, että Spede tosiaan oli hieman limainen hahmo. Lapsena sitä ei vain tajunnut niin hyvin. Mutta mitä myöhemmin on silmiin osunut vanhoja tv-pätkiä, niin kaikenlainen sovinismi, pikkutuhmien juttujen kertominen ja jopa lievä ahdistelu oli tvssä (!!!) ysärillä ihan ok. D:
N-91
Tätä se on kun väärän sukupolven ihminen yrittää asettaa itsensä toisen sukupolven asemaan. Vaikeaa on?
Spede oli hyvin tykätty ihminen, eikä hän saanut kyllä koskaan kuolemansa jälkeen haukkuja naisilta. Sen sijaan moni nainen yritti kyllä iskeä Pasasta. Ei ehkä kannata yrittää luoda viihteestä kuvaa ihmisestä, koska tulos on aina heikko.
Tykätty? Aika ristiriitainen oli jo eläessään. Oli myös paljon vihamiehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koskahan ensimmäinen syvästi loukkaantunut vaatii julkista anteeksipyyntöä Speden omaisilta?
Se on just sinulle sopivaa mietittävää.
Tällä meiningillä taitaa olla vain ajan kysymys. Lisäksi vaatimus, että koko Speden tuotanto pitää tuhota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa syy naisten harmitukseen, kun muita naisia esineellistetään on se, että naiset ovat todella mustasukkaisia, kun muut naiset saavat huomiota miehiltä. Tämä aiheuttaa sen, että he alkavat vihata miehiä. Oikeasti naisen unelma olisi olla maailman ainoa nainen, jonka perään kuolataan tai vaihtoehtoisesti ketään ei kuolattaisi.
Hyvännäköiset laittavat kuvia miesten kuolattavaksi nettiin ja toivovat muiden naisten, eli kilpakumppanien, kadehtivan. Rumemmat taas usein tiedostavat, etteivät mitenkään voi kilpailla kauniiden kanssa, joten he tyytyvät vain vihaamaan miehiä. He usein myös vähintään sisimmässään vihaavat kauniita naisia, mutta tätä harvemmin tuodaan avoimesti ja suoraan esille, koska silloin kateus paljastuisi.T. Nainen ja asiantuntija
Ainoastaan mies voi kuvitella, että miesten huomio olisi noin tärkeää naisille. No joillekin naisille voi toki ollakin mutta on paljon myös meitä jotka eivät kaipaa "kuolaamista", vaan haluavat päinvastoin olla rauhassa.
Kannattaisiko sun tutustua naisin ihan livenä, eikä seurata vain jotain instatyrkkyjä?Kirjoitin jo, että olen nainen. Se, jonka pitäisi tavata joku livenä olet sinä, jonka pitäisi tavata minut livenä.
T. Nainen ja asiantuntija
Niin. Kirjoitit 😉
Kerro toki jokin muu tapa, jolla täällä voi kertoa itsestään.
T. Nainen ja asiantuntija
Speden Spelit: Pikkutuhma
Nykyajan naisille suunnattu tv-viihde: NYT RYYPÄTÄÄN JA NUSSITAAN! YOLO!!! \o/
Vierailija kirjoitti:
Mitä se feministi siellä inisee?
Ei ainakaan koko perheen alistama äitisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa syy naisten harmitukseen, kun muita naisia esineellistetään on se, että naiset ovat todella mustasukkaisia, kun muut naiset saavat huomiota miehiltä. Tämä aiheuttaa sen, että he alkavat vihata miehiä. Oikeasti naisen unelma olisi olla maailman ainoa nainen, jonka perään kuolataan tai vaihtoehtoisesti ketään ei kuolattaisi.
Hyvännäköiset laittavat kuvia miesten kuolattavaksi nettiin ja toivovat muiden naisten, eli kilpakumppanien, kadehtivan. Rumemmat taas usein tiedostavat, etteivät mitenkään voi kilpailla kauniiden kanssa, joten he tyytyvät vain vihaamaan miehiä. He usein myös vähintään sisimmässään vihaavat kauniita naisia, mutta tätä harvemmin tuodaan avoimesti ja suoraan esille, koska silloin kateus paljastuisi.T. Nainen ja asiantuntija
Ainoastaan mies voi kuvitella, että miesten huomio olisi noin tärkeää naisille. No joillekin naisille voi toki ollakin mutta on paljon myös meitä jotka eivät kaipaa "kuolaamista", vaan haluavat päinvastoin olla rauhassa.
Kannattaisiko sun tutustua naisin ihan livenä, eikä seurata vain jotain instatyrkkyjä?Hänhän mainitsi, että on kahdenlaisia naisia: a) niitä, jotka haluaisivat olla ainoa kuolaamisen kohde ja b) niitä, jotka haluaisivat, ettei ketään kuolata. Sinä siis lukeudut b-kategoriaan.
Ei. Nimenomaan totesin että MINÄ en välitä kuolaamisesta mutta uskon että jotkut voivat pitää. Miksi minua haittaisi jos jollekin kuolatulle asia on ok?
Mä itse en jaksa pahastua ja mieltäni murjautella ainakaan mistään vanhoista, mutta ylipäänsä tv-viihteen laatu on kyllä ollut vähän toista noina vuosina. Kanavia oli tosiaan se muutama hassu, ellei ollut rikas porho ja ostanut lautasantennia. Toki aika lailla samaa tavaraa näyttivät. Kauniita ja rohkeita katsottiin, tai sitten oli muutamat huippusarjat Salaisista kansioista Kylmään rinkeen... joita molempia näytettiin aina juuri ennen puolta yötä, ettei vahingossakaan kukaan oikeasti niitä näkisi. Mutta kun niissä on "väkivaltaa", eli joku ammutaan joskus jossain. Että olihan se aika aika toista. Telkkarissa tosiaan tuli niitä nyt klassisen stereotyyppisiä "naisen logiikkaa" ja naurettiin sille miten vesku loiri kaatui milloin missäkin. Mut joo, aikansa kuvia. Silloin ei klikattu huippusarjaa 4K-laatuisena Netflixistä ja katsottu sitä kun huvitti.
Myös joskus hiukan erikoinen pukeutuminen kun tavoitteli nuorekkuutta oman ikäisensä mieltymyksellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan toi asetelma ihan limainen! Nuoret kauniit naiset ja vanha ukko, koko ajan jotain seksiläppää. Ja tossa pätkässä, jonka katsoin, koko "viihteen" tekemisen tapa oli vielä ihan sairaan puuduttava ja hidas - mikä tietty ei oo pelkästään Speden vika :)
Niin onhan se todella luonnonvastaista ja kuvottavaa, että mies iästä riippumatta tykkää kauniista naisista.
Aaargh. Mies (vanhakin) voi tykätä hyvännäköisistä naisista, kyllä. Mäkin tykkään katsoa hyvännäköisiä miehiä, nuorempiakin. Mutta en ikinä ajattelisi, että siitä pitäisi/voisi tehdä tv-ohjelman, jota Suomen kansa katsoo parhaaseen katseluaikaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koskahan ensimmäinen syvästi loukkaantunut vaatii julkista anteeksipyyntöä Speden omaisilta?
Se on just sinulle sopivaa mietittävää.
Tällä meiningillä taitaa olla vain ajan kysymys. Lisäksi vaatimus, että koko Speden tuotanto pitää tuhota.
Spede tuhosi jo kirveellä, täytyy olla jonne, jos ei edes sitä tiedä.
Koskahan ensimmäinen syvästi loukkaantunut vaatii julkista anteeksipyyntöä Speden omaisilta?