Saiko teillä kutos- ja seiskaluokkalaiset olla eilen ulkona kavereiden kanssa yli puolenyön?
Seiskaluokkalaisen piti tulla kotiin puoli kymmeneltä, ”kaikki muut” saivat kuulemma olla ulkona kavereiden kanssa yli puolenyön, jotkut menneet kotiin vasta kahden aikaan. Osa kavereista on kutosella, osa seiskalla Tästä on vielä tänään väännetty. Koska teidän muiden samanikäisten piti tulla kotiin? Lapsen mukaan olen liian tiukka, musta taas kavereiden vanhemmat liian lepsuja
Kommentit (6)
Kotona oli koko illan, mutta jos jossain olisi ollut, niin kymmeneltä olisi ollut ehdoton takaraja. Ja sekin vain jos olisin tarkkaan tiennyt missä ja kenen kanssa on.
Ei tietenkään juokse ulkona tuohon aikaan. Kaverit saa tulla meille milloin vain ja yökylään, toivon että tämä sääntö pitää lapsen kotona.
Tykkää olla kotona, mutta myös harrastaa paljon.
00.30 asti kavereiden kanssa ulkona. Tässä taloryppäässä näen - tai ainakin kuulen kaverusten äänen koko ajan ulkona ollessani. Kävivät myös meidän pihassa vuorotellen.
Ei tietenkään, ei uutena vuotena (aikuisetkin teloo itsensä juovuksissa rakettejen kanssa, niin todellakaan tarvitse olla lapsia vielä seassa) tai milloinkaan muulloinkaan, tuskin muutkaan on olleet, lapsilla on aina tekosyy kaikkeen.
Olisi saanut jos olisi halunnut. Olivat alkuillasta parin kaverin kanssa magneettikalastamassa ja siinä hiukan ennen yhtätoista tulivat meille pelaamaan.
Kyseessä seiskaluokkalaiset.
Miksi 13-vuotiaan pitäisi olla yö ulkona? En ymmärrä. Totta kai pitää tulla viimeistään juuri tuossa maissa kotiin.