Minkälainen paikka Kemi on?
Hei! Olen nuori maalaiselämästä haaveileva Ylöjärveläinen nainen ja olen ajatellut muuttoa Kemiin tästä viitisen vuotta eteenpäin (vuonna 2025). Olen jo kauan haaveillut pohjoiseenpäin muuttamista, koska siellä esimerkiksi ihmiset ovat mukavampia, kun täällä etelässä (tottakai mielipide asia. En yleistä). Sukua minulta löytyy myös Savostakin. Ainut ongelma on se, etten tiedä, mitä ammattia Kemissä kannattaa tehdä työkseen? Palkalla ei niin paljoa väliä, kunhan pystyy elättämään itsensä, maksamaan talon vuokran...jne. Toivon, että te kemiläiset näette ja kertoisitte vähän teidän ammateista, asuinpaikasta, Kemin ihmisistä, Kemin tavoista ja tapahtumista ja ylipäätään Kemistä. :)
Kommentit (50)
Pysykää etelän hullut vaan etelässä. T. Kemiläinen
Ihan kiva paikka jos asuu lähellä palveluita. Ihmiset on paljon maanläheisempiä kuin esim. pk-seudulla. Yksi tuttu fysioterapeutti muutti miehensä perässä Kemiin, ei ollut mitään muita siteitä kaupunkiin ja sanoi viihtyvänsä paljon paremmin Kemissä kuin Tampereella missä asui aiemmin. Tampere on mennyt ilmeisesti tosi huonoon suuntaan viimeisen 20 vuoden aikana. Kemissä töiden löytyminen voi olla kyllä haastavaa... Asumisen hinta taas toisaalta on huomattavasti halvempi kuin kasvukeskuksissa. Oulussakin varmaan selvästi kalliimpaa.
Vierailija kirjoitti:
Synnyin ja kasvoin siellä, mutta muutin etelään, kun halusin uusiin ympyröihin. Piirit on hyvin pienet, mikä voi olla hyvä tai huono asia. Vähän semmoista sisäänpäinlämpiävää nurkkakuntaisuutta ehkä on, niin kuin pienissä paikoissa usein. Autoilijat yrittävät AINA ajaa päälle, eivät pysähdy suojatiellä koskaan. Se siellä käydessä eniten ottaa pannuun.
Kannattaa seurata, miten tuo tapahtuma- ja kulttuurielämä kehittyy. Kunta on ollut jo pitkään talousvaikeuksissa, eikä tämä korona varmasti helpota asiaa. Voi olla, että palveluita supistetaan, mikä on ollut uhka jo pitkän aikaa. Itse olin nuorena kyllä tyytyväinen, kun sain harrastaa musiikkiopistossa. Oli paljon urheiluseuroja yms. yms. Mutta enpä osaa sanoa, onko sellaista niin paljoa enää. Joku siellä vielä asuva varmaan osaa puhua tästä paremmin.
Suurimmat työnantajat taitavat olla Länskän keskussairaala ja sitten se nyt uusittava sellutehdas. Puolet omasta lähisuvustani ovat sairaanhoitajia. Muuten työpaikan saanee lähinnä suhteilla tai pykäämällä oman firman pystyyn, koska kukaan ei halua palkata vierasta. Eli jos Kemi on nyt se unelmapaikka, niin kannattaa ikeasti pyrkiä tutustumaan paikallisiin. Työttömyys on iso ongelma.
No minun mielestäni kyllä Kemissä autoilijat yleisesti ottaen käyttäytyvät todella hyvin jos verrataan esim. Helsinkiin. Molemmista kaupungeista pitkältä ajalta kokemusta. Kemissähän on liikennettäkin tosi vähän ylipäätänsä.
Olen syntynyt ja kasvanut Kemissä, mutta työt ja muukin elämä vei ensin ulkomaille ja nyt asun ihan muualla Suomessa.
Kemissä on kuitenkin juuret ja tavallaan aina se on mun kotikaupunki.
Ap, jos maalaiselämää haet, Kemi ei ole oikea paikka. Se on tehdaskaupunki, on aina ollut ja tulee olemaankin.
Omalla karulla tavallaan kaunis, ja meren läheisyys on viehättävää. Jopa talvella. Kylmähän silloin on, mutta pukeutumisella pärjää.
Yleensä ihmiset ovat mukavia ja tavallisia, toki joukkoon mahtuu kaikenlaista. Suorapuheisia, huumori ehkä hieman hurttia, murre leveää (omastani en ole päässyt eroon, vaikka muualla asunut jo vuosikausia), tehtaat tuovat oman leimansa.
Onnittelut tässä koko Kemille, hienoa että uusi tehdas tulee.
Ehkä joskus palaan juurilleni Rytikariin tai Pajusaareen.
Meillä on Kemissä muutama sijoitusasunto ollut muutaman vuoden. Kaupunki on tosi ruma. Hienoa on meren läheisyys ja ranta-alueet. Rumuus on ihan omaa luokkaansa, sillä lähes kaikki vanha kaunis on purettu ja neuvostoarkkitehtuuri kukoistaa.
Jos kauniiseen paikkaan mielit niin rantaseudulla on kauniita kaupunkeja, mm. Kokkola.
Minä tulin tänne Kemiin töiden perässä Tampereelta, vanhemmat jäivät 40v sitten siihen Aaltosen kenkätehtaan viereiseen luhtitaloon, Tammelan torin laidalle.
Hyvin olen viihtynyt, mies on Rovaniemeltä eikä sekään pois haikaile. Lapset on kasvatettu, tämä on melkoisen lapsi-ystävällinen paikkakunta. Teinille ja nuorelle aikuiselle, jota ei viina ja huumeet kiinnosta, tämä on varmasti kamala paikka. Koulut on viety Rovaniemelle ja Tornioon. Mun lapset on nyt Oulussa molemmat. Tampereelta kaipaan kesäistä vilinää ja vilskettä, tämä on todella hiljainen pikkukaupunki.
Mietos kirjoitti:
Meillä on Kemissä muutama sijoitusasunto ollut muutaman vuoden. Kaupunki on tosi ruma. Hienoa on meren läheisyys ja ranta-alueet. Rumuus on ihan omaa luokkaansa, sillä lähes kaikki vanha kaunis on purettu ja neuvostoarkkitehtuuri kukoistaa.
Jos kauniiseen paikkaan mielit niin rantaseudulla on kauniita kaupunkeja, mm. Kokkola.
Kemin keskustan rumuus on jopa karulla tavalla kaunista. Kyllä vanhaa ydinkeskustaa voisi silti vähän ehostaa. Ihmettelen kun siellä on muutama todella huonokuntoinen rakennus. Luulisi että tilalle voitaisiin rakentaa jotain....
Kaupungintalon on ihan komea, mutta missä kunnossa mahtaa sekin olla....
Minulla on sukua Kemissä ja olen viettänyt siellä paljon aikaa. En kuitenkaan muuttaisi sinne jos haluaisin enemmän maalle. Kemi ei ole kuin ystävällinen ja puhelias Lappi, vaan kuin tyly ja kuoleva Pohjois-Pohjanmaa. Ihan viimeisen 10v aikana myös Kemin keskusta on kuihtunut. Töitä löytynee lähinnä vanhuspalveluista ja terveydenhuollosta. Poliiseja toki kaikkialla tarvitaan mutta poliisikouluun on vaikea päästä eikä työtä välttämättä saa juuri sieltä mistä haluaa.
Älä muuta koskaan sillä tääläkin on näitä TÖRPPÖJÄ jotka eivät noudata anettuja ohjeita.(OPISKELIJAT)
Olispa lasinen pää näilläkin hemmoilla ja naudoilla niin näkis miten kusi virtaa ja p.tekee patoja...
Asuin kolme vuotta Kemissä. Se jäi mieleen, että aina oli vastatuuli, sama minne päin meni.
Voiko länskän sijasta valita terveydenhuollon oulusta tai rovaniemeltä? Jos voi teen sen heti ja suosittelen muillekin.
Sanoin jo eräässä keskustelussa täällä asuvana. Kemi on kuin krapula joka ei lopu. Pitää olla hullu tai hyvin lääkitty että täällä viitsii asua. Niin mulla ei ole niitä lääkkeitä.
Joko muutit Kemiin.
Ruma ja ankea kaupunki se on. Tornio lähellä ja kasvava kaupunki.
Kemi kuulostaa kemialta.. labrassa? Tai kemikaali, keli.
Kemissä yhdistyy etelän ja pohjoisen huonot puolet.
Jos pohjoinen kiinnostaa, niin suoraan vaan kunnolla pohjoiseen. Keksit sitten jotain millä elää, asuminen on halpaa.
Jos et ole valmis lähtemään Lappiin, niin minä muuttaisin jonnekin Ylöjärven perukoille mieluummin kuin välimaastoon Neuvosto-Kemiin.
airasakki aukitakki
suu ei tuohesta oo
hiiii hoooo
XDDDD
Nyt on vuosi 2025. Muuttiko AP Kemiin tai onko vielä suunnitelmissa?