En jaksa kun mies painostaa juhlimaan

Älä mene.

Vaihda ap parempaan. olet selkeesti väärän ihmisen kanssa.

Tai käske sen mennä yksikseen. Pääset silleen ajan mittaan kätevästi siitä eroon silläkin tavalla.

Up

Myötätunnot aloittajalle ja jihuu siitä, että olen löytänyt itselleni puolisoksi toisen yhtä epäsosiaalisen mörön. Nyt röhnötetään saunan päälle sohvalla, uunissa ranskikset ja makkaraa, illalla ammutaan vähän raketteja ja tissutellaan yhdet kaljat. Sipsiä ja dippiä kaapissa odottamassa. Huomenna alkaakin oma tallivuoroviikkoni ja lähden aamulla viideltä ruokkimaan hevosia.

Anna sen äijäsi mennä jos haluaa, eikö sinulla itselläsi ole mitään päättelykykyä siihen että mitä itse haluat. Onko vaikeeta vaan jäädä kotiin ja nauttia niistä lempi jutuista?? T. Nainen 50+ jonka miesystävä on jossain kaverinsa kanssa iltaa istumassa ja minä täällä kotona kissojen kanssa🤗 kohta laitan pizzan uuniin. Hyvää uutta vuotta.

Kukaan ei voi pakottaa. Pysy kotona, jos niin haluat.

Mikä se ongelma tässä oli?

Muinaisessa avioliitossani oli sama ongelma. Olisi pitänyt kaiken maailman kissanristiäisiin mennä tai kutsua vieraita kotiin. Ja kotiin kutsuttujen tarjoilut ja siivoamiset olisi minun pitänyt tehdä yksin, vaikka en vieraita halunnut, koska "minä en akkojen hommia tee". Helpotus oli suuri, kun laitettiin lusikat jakoon.

Tuo ennustaa hankalia juhlapyhiä pitkiksi ajoiksi. Meilläkin meni vuosikausia niin, että suostuin aina miehen tai omiin sukulaisiin ja kaiken maailman serkkujen ja entisten opiskelukavereiden ja naapureiden juhliin. Se oli sellaista vähän jatkoa nuoruudelle, jolloin juhlat vietettiin aina jossakin porukassa. Sitten se alkoi tuntua ihan turhalta. Usein näissä sukulaisissa ja bileissä ei vain viihtynyt tai saanut oikeastaan mitään kunnollista yhteyttäkään näihin muihin ihmisiin. Se oli vain paikka, johon kokoonnuttiin viettämään juhlapyhät. Sitten kun meille tuli lapsia, kieltäydyin enää lähtemästä, koska halusin luoda juhlaperinteitä ja viettää juhlapäiviä oman perheen kanssa. No miehellä kehityskulku ei edennyt samoin, vaan lähes koko lastemme varhaislapsuuden hän mökötti surkeana kaikki juhlapyhät ja valitti: ei tunnu joululta, mikä juhannus tämä on, ihan tavallinen päivä, ei pääse minkäänlaiseen juhlatunnelmaan.. miten pääsiäinen eroaa mistään muusta ajasta, jne. Tosi kiva lapsillekin. Lähes pilasi kaikki perheen yhteiset lomat ja juhlat. Aivan hirveän raivostuttava minulle. Eikä edes yrittänyt mitään. Se lähtee kuitenkin itsestä se juhlan luominen. On kai se juhannus esim. ihan tavallinen päivä, jos ei itse järjestä mitään arjesta poikkeavaa. No kymmenen vuotta meni, kun alkoi hänessä vasta tapahtua jonkinlaista muutosta ja nyt osaa jo ainakin jossakin määrin nauttia oman perheen kanssa vietetyistä juhlapyhistä. Joitain juhlia ollaan vietetty yhdessä sukulaisten kanssa, ja mieskin on alkanut huomaamaan, mitä etuja oman mielen mukaan vietetyissä juhlissa on.