En jaksa äitiäni!

Just olin piipahtamassa. Hän on ollut kotona vuosikausia. Ei koskaan ole pitkään ollut mussään töissä, kun joka työpaikassa on jotain vikaa. Nyt sitten ei halua töihin sillä hänellä on fibromyalgia. Ei siis etsi kevyempiä töitä tai mitään.

Hänen talonsa on hirveässä kunnossa, tavaraa hamstrataan. Pahvilaatikot yms kaikki säästetään.

Valittaa, kun niin vähän rahaa, mutta pitävät ukkonsa kanssa kahta perintötaloa. Talo lämmitetään suoralla sähköllä, kun tulipesiä ja piippua ei olla saatu kuntoon. Talojen eteen ei muutenkaan tehdä mitään, siinähän rapistuvat, mutta nurmikkoa leikataan ja lattioita pestään jatkuvasti. Ei tosin paljon tyhjää lattiatilaa enää ole.

Meitä lapsia vaan arvostellaan. Aina on jokin vinossa. Äiti on oikein marttyyri, äänen ei touveitaan kerro vaan ajatuksia pitäisi lukea.

Jos auttaa jossain esim. Lasteni kanssa tekee sen niin, että tunnen varmasti olevani vaivoiksi.

Nyt valitti, että tuttavat tarjosivat mökkiään ilmaiseksi juhannukseksi, mutta kun ei ole bensaa, että vois lähteä.

En jaksa tähän sekavaan tekstiini enää muuta kirjoittaa, mutta lyhyesti sanottuna äitini on koko elämänsä elänyt jonkun siivellä odottaen lottovoittoa. Lottoaa ihan hulluja summia viikossa. Itse ei tee oman onnensa eteen mitään. Valittaa vain ja syyttää muita. Tuntuu, että täytyu nuo käynnit kyllä rajoittaa minimiin, kun en enää kestä häntä katsella.

Kylläpäs helpotti avautua tänne