Herkkä luonne ja lähihoitajaksi?

Sulta voidaan kysyä myös sitä että "Mikä eläin olisit ja miksi" - muista ettei niitä oikeesti kiinosta vittuakaan olisitko tylsästi vain koira vai joku harvinaislaatuinen Mongolian karvaton perskärpänen, vaan se perustelu on tärkein:)

Multakin kysyttiin pervouksia. Ekaksi vähän häkellyin ja miettisin et mitä täällä oikeen tapahtuu, oonkohan ees oikeessa haastattelussa. Sitten ymmärsin asian laidan. Mulla oli mieshaastattelija ja naispsykologi ja mies kysyi, olinko neitsyt jne. Olin siis haastattelussa 16v. Että jos heitetään tollasia kyssäreitä niin ei kannata säikähtää, ne on vaan sen vuoksi, jos potilas kysyisi tollasia.

Terv. ensi vuonna valmistuva :D

Kannattaa varautua perustelemaan kaikki vastaukset ja koita välttää "emmätiiä" tai pitkiä miettimistaukoja.

no ei vaikuta olevan sun ammattis... mietippä uudelleen. aika raukkamaista olis mennä kuollutta omaista katsomaan, jos hoitaja itkeä pillittäisi!!!

Multa psykologi kysyi esim sellaisia kysymyksiä, että mikä on pahinta mitä elämässäsi on tapahtunut? Miten selvisit siitä? Oletko psykopaatti?

Osa kysymyksistä järkytti ja yllätti ja meinas vetää sanattomaksi, mutta jotenkin osasin pitää pokkani ja pääsin läpi. :D

Asun Keski-Suomessa ja meidän pääsykokeista karsiutui moni tyttö pois, kun sanottiin, että mennäänpäs nyt katsomaan ruumiita. Ei edes todellisuudessa menty, siinä katsottiin vain reaktiota. Jotkut olivat suorastaan paniikissa. Eli kirjaimellisesti, mitä vain voi tulla vastaan. Minulta ei pervoja kysymyksiä kysytty, mutta hyvin henkilökohtaisia kuitenkin. Lisäksi minun piti kertoa mm. suurin pelkoni, ketä henkilöä arvostan eniten, miksi haluan lähihoitajaksi, mitä mieltä olen itsemurhasta + KATTAVAT PERUSTELUT kaikkiin. Lykkyä tykö jos hakeudut alalle!

Olen eri mieltä tuosta töissä itkemisestä. Mitään hillitöntä parkumista ei tokikaan pidä päästää tapahtumaan, mutta kyllä meillä monikin hoitaja on muutaman kyyneleen vierittänyt mm. kuolleen vanhuksen muistotilaisuudessa tai muussa vastaavassa. Se on pelkästään inhimillistä. Itse olen myös tosi herkkä ja väännetään töissä aina välillä vitsiäkin siitä. Meidän osastolla on myös muita herkkiksiä ja kyllä siellä välillä vähän itkuakin väännetään. Ei omaa persoonallisuuttaan oikeastaan voi eikä kannata muuttaa, mutta työyhteisössä on ehkä hyvä kuitenkin kertoa siitä jos on erityisen herkkä persoona. Muut osaavat sitten suhtautua hieman hillitymmin. Huonoa siinä on tietenkin se, jos joukossa on kiusaajia. Herkät persoonat jäävät usein tällaisten hampaisiin.. Sen verran tarvitsisi kuitenkin löytyä voimaa itsestä että ei alistuisi kiusattavaksi tai toisten poljettavaksi. Kaikenlaisia persoonia tarvitaan tässä työssä ja oikeastaan se on vain rikkaus. Työyhteisöltä se kyllä vaatii joustoa ja hyväksyntää, että annetaan jokaisen tehdä tätä työtä omalla tavallaan ja omalla persoonallaan.

[quote author="Vierailija" time="03.06.2014 klo 12:44"]Olen eri mieltä tuosta töissä itkemisestä. Mitään hillitöntä parkumista ei tokikaan pidä päästää tapahtumaan, mutta kyllä meillä monikin hoitaja on muutaman kyyneleen vierittänyt mm. kuolleen vanhuksen muistotilaisuudessa tai muussa vastaavassa. Se on pelkästään inhimillistä. Itse olen myös tosi herkkä ja väännetään töissä aina välillä vitsiäkin siitä. Meidän osastolla on myös muita herkkiksiä ja kyllä siellä välillä vähän itkuakin väännetään. Ei omaa persoonallisuuttaan oikeastaan voi eikä kannata muuttaa, mutta työyhteisössä on ehkä hyvä kuitenkin kertoa siitä jos on erityisen herkkä persoona. Muut osaavat sitten suhtautua hieman hillitymmin. Huonoa siinä on tietenkin se, jos joukossa on kiusaajia. Herkät persoonat jäävät usein tällaisten hampaisiin.. Sen verran tarvitsisi kuitenkin löytyä voimaa itsestä että ei alistuisi kiusattavaksi tai toisten poljettavaksi. Kaikenlaisia persoonia tarvitaan tässä työssä ja oikeastaan se on vain rikkaus. Työyhteisöltä se kyllä vaatii joustoa ja hyväksyntää, että annetaan jokaisen tehdä tätä työtä omalla tavallaan ja omalla persoonallaan.

[/quote]

Olen aivan samaa mieltä. Ja täytyy muuten oikeasti olla aika vahva luonne, jos ei koskaan herkisty surullistenkin tapausten seurauksena. Meidän osastollamme on kaikki hoitajat joskus tirauttaneet kyyneleen jos toisenkin, ja se kuuluu ammattiin. Eihän päiväkodin tätejäkään tuomita, jos he herkistyvät lasten lähtiessä uusille teille. Itse ainakin saatan helposti kyynelehtiä, jos kuolleen omaiset itkevät. Se on empatiaa, joka on ihan tervettä kunhan ei mene liiallisuuksiin. Ja mitä nyt itsekin aikanaan olin menehtynyttä äitiäni hyvästelemässä, niin minusta oli tietyllä tapaa häiritsevää, kun hoitaja vain tuijotti vieressä vakavana ja jopa vihaisen näköisenä osoittamatta mitään myötätuntoa. Meitä on moneen junaan.

itse olen lähäri ja työskentelen vanhainkodissa. missään ei kielletä, ettei tunteita saisi tuoda esille. mutta liiallisuuksiin menevä tunteilu ei oikein anna hyvää kuvaa hoitajasta. kieltämättä siinä alkaa itkettää kun joku vanhus menehtyy. heistäkin tulee kuitenkin vuosien varrella tuttuja ja tärkeitä, toisista enemmän ja toisista vähemmän. vanhuksen läheisten suru on itselle aina kova paikka, alkaa itsekin suremaan samalla tavalla.

lähihoitajana opit varmasti ajan myötä kohtaamaan kuoleman täysin eri tavalla kuin ennen. ensimmäiset kuolemat työn parissa ovat pahimpia, mutta ei se kauaa "kirpaise", se on elämää se.

[quote author="Vierailija" time="03.06.2014 klo 11:08"]

Psykologiin haastattelussa pääsykokeissa saattaa tulla vaikeuksia. Itse ole sitä mieltä, että empatia on ok, mutta töissä itkeminen ei. Ammatillisuuteen kuuluu tunteiden hillintä.

[/quote]

Itkeminen on luonnollista elämässä ja pitkään työssä olleet kiintyivät hoidettaviin, millainen sadisti kieltäisi tunteiden ilmaisun.

Laiskuuttaan ja tyhmyyttään ainakin minun tuntemani ihmiset alkoivat puhua vaatimuksista, alalle sopiva bla bla..

Kaikenlaiset ihmiset sopivat, mutta kaikki eivät pidä hoitotyöstä.

He jotka etsivät virheitä muista ja käyttävät 90 % työajasta siihen, ovat asia erikseen. 

Ihmettelin vielä keski-iässäkin sitä kun oli vaikea saada kaveria ruumiiden siirtelyyn.

Tunteita ei voida käskeä mutta työ on tehtävä huolimatta tunteista.

Suoraansanottuna TÄMÄ ALA ON PERSEESTÄ. Paskaa tulee niskaan niin paljon, että oma itsetunto kärsii. Harkitse mitä tahansa muuta, oikeasti. Olen toiminut ennen 13 vuotta sairaanhoitajana joista 4 vuotta ulkomailla ja minulla on ainoastaan negatiivisiä kokemuksia. Kollegat olleet ihan kamalia samaten potilaat. Palkkakaan ei todellakaan vastaa työn vaativuustasoa ja henkistä kuormitusta. Nyt opiskelen urheiluhierojaksi ulkomailla, toivon mukaan tämä ala täyttää toiveita hitusen paremmin.

[quote author="Vierailija" time="03.06.2014 klo 13:20"]

Suoraansanottuna TÄMÄ ALA ON PERSEESTÄ. Paskaa tulee niskaan niin paljon, että oma itsetunto kärsii. Harkitse mitä tahansa muuta, oikeasti. Olen toiminut ennen 13 vuotta sairaanhoitajana joista 4 vuotta ulkomailla ja minulla on ainoastaan negatiivisiä kokemuksia. Kollegat olleet ihan kamalia samaten potilaat. Palkkakaan ei todellakaan vastaa työn vaativuustasoa ja henkistä kuormitusta. Nyt opiskelen urheiluhierojaksi ulkomailla, toivon mukaan tämä ala täyttää toiveita hitusen paremmin.

[/quote]

Hyvä että olet suuntautumassa toiselle alalle. Toisille sopii, toisille ei.

Eilen aamulla oli taas ihanaa herätellä vanhus jonka oli edellisenä iltana iltavuorossa peitellyt ja sanonut "nuku hyvin, nähdään aamulla" :)