Lue keskustelun säännöt.
En kestä tätä itseinhoa ja häpeämistä :(
02.06.2014 |
Nytkin tuntuu, että ihan oikeasti tukehdun siihen. On niin raskasta vihata itseään, jokaista luonteenpiirrettä, jokaista ulkonäkövirhettä ja hävetä jokaista sanaa ja tekoa.
Ymmärrän toisaalta, että osa näistä tunteista johtuu alkoholin jälkimainingeista (kestää nykyään muutamia päiviä "toipua") ja häpeän tunteet pikkuhiljaa unohtuu taas. Kelailen jälkeenpäin jokaista keskustelua ja häpeän silmät päästäni. Tunnen aina olevani "liian nolostuttava", kiusallinen, tyhmä ja yksinkertainen.
Alkoholin voisin jättää kyllä kokonaan pois elämästäni, se hetken hauskuus kun ei vaan ole tämän arvoista. Harmi vaan, kun nämä tuntemukset tulee muistakin jutuista - yleensä aina lähes kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä. Aion tosissani harkita erakoitumista, kun jostain syystä en osaa ihmisten kanssa olla, ainakaan ilman, että siitä tulisi näin kuvottavan paha olo.
Onneksi nyt olen lomalla, niin ainakin hetken voin olla yksin, jos haluan. Onko täällä muita, jotka edes vähän ymmärtäisi näitä fiiliksiä? :/
Kommentit (26)
Mulla samanlaista. Tosin en juo. Mutta muuten. Töissä vielä korostuu tuo kaiken häpeäminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.06.2014 klo 09:55"]
Olet tyypillinen suomalainen.
[/quote]
Kieltämättä olenkin! Mukavaa tämä itseinhon ja aristelun kulttuuri, kerran kun vahingossa erottuu beigestä massasta niin heti hävettää ja tekee mieli ripustella hirttosilmukkaa :(
ap
Tiedän tunteet, mutta mulla on itseinhoa todella huonon itsetunnon takia jo ilman juomistakin.
Totuus on että näitä tilanteita liioittelee aina mielessään ja ylireagoi. Kaikki ihmiset keskittyy lähinnä omiin mokiinsa eikä ajattele sinua niin paljon kuin kuvittelisit :) Tsemppiä..
Mä ymmärrän sua. Mulla auttaa ku käyn jutteleen terveyskeskuksen avopsyk.osastolla psykiatrian sairaanhoitajalle. Käy sunkin elämä vielä raskaaksi, ellet hae/saa apua. Soita tk:hon. Älä suostu ottaan lääkettä, kun sitähän sulle eka tuputetaan, vaadi ammattiapua, keskustelua. Tsemppiä, voimia! Olet oikeasti tärkeä, mut sun itsetunto on jostain syystä nollissa ja kaipaa korotusta. Ensitöiksi voisit käydä ostamassa jonku kivan uuden vaatteen tai korun, menet peilin eteen, hymyilet ja pakotat ittes sanomaan; olen kaunis, olen tärkeä! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla taitaa tosiaan suurin tekijä olla se huono itsetunto. Tunnen itseni aina muita huonommaksi, tyhmemmäksi ja rumemmaksi - en huomaa muiden mokia ollenkaan ja kuvittelen, että muut ne vaan onnistuu kaikessa ja näyttää aina hyvältä jne.
Olen elämässäni käynyt useampaankin otteeseen juttelemassa "ongelmista", lähinnä nuorempana siis. Aina siellä on hoettu sitä, että "ei maapallo pyöri sun ympärillä, ei muut sua huomaa vaikka niin kuvitteletkin". No aijaa, mä kun itse taas kuulen aika paljonkin sitä, miten ihmiset puhuvat toisistaan ja kyllä aika pienetkin jutut huomataan ja kommentoidaan. En mä kuvittele, että kaikkia kiinnostaa mun asiat/ryppynen paita/änkytys/valunut ripsiväri, mutta osaa ihmiset silti olla aika raadollisia ja kriittisiä.
ap
[quote author="Vierailija" time="02.06.2014 klo 10:06"]
jätä alko pois hyvä ihminen
[/quote]
Aion luultavasti ainakin vähentää käyttöä reilusti (vaikka en nytkään ole mikään suurkuluttaja). Kuten sanoin, ei vaan ole tämän kaiken arvoista :( Mutta nämä fiilikset on olemassa muutenkin, tosin juhlimisen jälkeen tuhat kertaa pahempina.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on auttanut se, että pakotan itseni "menemään läpi" noista itseinhon tunteista. Esim. jos olen mielestäni ollut liian äänekäs seurassa mulle tulee vastaava morkkis. Niin nykyään strategiani on katsoa koko kauheaa totuutta silmiin. Olin äänekäs näytin tyhmältä. Loukkasin ehkä jotakin. Mutta TÄLLÄINEN MÄ VAAN NYT OLEN.
Tää taktiikka on piinallinen aluksi, muttajonkin ajan jälkeen alkaa helpottaa kun nuo nuo omat "mokat" alkaa tuntua vähenmän vakavilta. Itsensä hyväksymiseksikin tätä voisi kutsua...
Alkoholista tulee kyllä se tunne joillekin, vaikka ei olisi itseään edes millään tavalla nolannut. Tietysti siihen vielä se päälle, että humalassa saattaa kertoa niitä asioita, mitä ei selvinpäin kertoisi muille. Siinäpä on sitten oikein häpeän kourissa vietettävät seuraavat pari päivää pedattuna!
Itse en ole keksinyt muuta ratkaisua, kuin että juhlissa juon vain sen pari, ja ne kännit vedän vain ja ainoastaan sellaisessa seurassa, josta tiedän ettei haittaa vaikka möläyttelen idioottimaisuuksia ja puhun syvimmistä mietteistäni/kerron ajankohtaisista ongelmista joista en halua koko kylän tietävän. Valitettavasti tämä sisältää vain mieheni ja parhaan ystäväni, joten vähäiset on juomisseurat mulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän, AP. Kannustan hakemaan apua. Ei sunkaan tarvi kärsiä. Itse olen nyt käynyt terapiassa puoli vuotta, menee jo paljon paremmin.
Mutta se mokailu on juuri hauskinta juomisessa. Itse ainakin otan pari alkoholiannosta juuri siksi, että silloin uskallan mokailla! Kyllä olisi elämä tylsää jos aina olisi superego tiukkana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos jollain muulla ihmisellä on niitä piirteitä joita itsessäsi vihaat? Ajatteletko että ihan hirveä ihminen, ei ansaitse elää? Eikös jokaisessa ole niitä hyviä ja ei niin hyviä puolia? Mitä sanoisit ystävälle joka ajattelee itsestään noin? Sun tunteet johtuu ainoastaan noista vääristyneistä ajatuksista/uskomuksista joita sulla on itsestäsi, kukaan muu ei ole noin ankara sinua kohtaan kuin sinä itse. Opettele olemaan itsesi paras ystävä. :)
Kiitos, että olette jaksaneet vastailla. Auttaa edes hiukan, kun tietää, etten ole ainoa joka näiden asioiden kanssa painii.
Itsellä ne pahat olot tulee juuri siitä, kun olen "ollut puhelias" ja äänekäs. Olen yleensä uudessa seurassa hiljainen ja ujo, kavereiden kanssa sitten äänekäs. Alkoholi aiheuttaa sen, että uskallan paremmin puhua myös tuntemattomille. Kovasti tahtoisin olla hillitty ja hienostunut, mutta kun en vaan ole.
En siis edes möläyttele mitään alapääjuttuja tai mitään mitä voisi jo pitääkin todella nolona, mulla on vaan tapana filosofoida aiheesta kuin aiheesta ja ymmärrän, että mun juttuja voi pitää outoina. Sosiaalinen kömpelyys, sitä se on.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.06.2014 klo 10:35"]
Mitä jos jollain muulla ihmisellä on niitä piirteitä joita itsessäsi vihaat? Ajatteletko että ihan hirveä ihminen, ei ansaitse elää? Eikös jokaisessa ole niitä hyviä ja ei niin hyviä puolia? Mitä sanoisit ystävälle joka ajattelee itsestään noin? Sun tunteet johtuu ainoastaan noista vääristyneistä ajatuksista/uskomuksista joita sulla on itsestäsi, kukaan muu ei ole noin ankara sinua kohtaan kuin sinä itse. Opettele olemaan itsesi paras ystävä. :)
[/quote]
No siis hassuinta tässä on se, että oikeasti pitäisin sellaisesta ihmisestä, jolla olisi samanlaisia piirteitä. Ihailen sellaisia ihmisiä, jotka nauraa itselleen ja uskaltaa mokailla, ja en taas pidä liian hillityistä ja sulkeutuneista ihmisistä (jollainen itse haluaisin olla). Todella ristiriitaista. Tämän itseinhon ja itsekriittisyyden myötä sallin muilta aika paljon, enkä ajattele muista ja muiden "virheistä" pahaa ("tee toiselle niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän" -ajatus taitaa piillä tässä).
ap
Tämähän oli kuin minun kirjoittama! Juuri tänä aamuna mietin, että tekisinkö tästä aloutuksen ja kysyisin näiden tuntemusten hallintakeinoja.
Itse epäilen minulla olevan (sisäänpäin kääntynyt) epävakaa persoonallisuus, vaikka olenkin hyvin sosiaalinen, kuulemani mukaan todella itsevarman oloinen, sanavalmis ja ulkonäöllisesti (pukeutuminen, hiukset jne) hyvin persoonallinen ja massasta erottuva. Minulla on paljon ystäviä ja tuttuja.
Silti nämä häpeän, vihan ja inhon tunteet itseä kohtaan on olemassa, vaikkei kukaan voisi kuvitellakaan minusta sellaista.
Tämä oireilu on aiheuttanut minulle mm. syömishäiriön ja sosiaalisten tilanteiden pelon sekä alkavan alkoholi-ongelman, sillä pienessä humalassa sosiaalinen kanssakäyminen on kuitenkin helpompaa. Nautin sosiaalisuudesta silti, vaikka tämä itseinho sitä hankaloittaakin.
En osaa auttaa ap, mutta ajattelin kertoa että et ole yksin tämän asian kanssa!
17 jatkaa vielä sen verran, että itse en edes tahtoisi olla hillitty ja viileä, olen aina ollut eläväinen ja räväkkä, enkä voi yhtään käsittää miksi se on nyt muodostunut ongelmaksi itselleni, kun tykkään sellaisista hulluista, villeistä ja vapaista ihmisistä.
En ole mitenkään kiusallinen ihminen siten, että minulla on hallussa käytöstavat ja osaan esim lukea sosiaalisia tilanteita ja olen myös sosiaalisesti älykäs. Tajuan olla möläyttelemättä tyhmiä ja tiedän mitä milloinkin sanoa ihmisille, mutta silti tämä kaikki vaan kääntyy itseä vastaan. Turhauttavaa!
Mä olen ollut samanlainen ja olen ollut jo lähes 10 vuotta käytännössä erakoitunut. Olen nykyisin ihan tyytyväinen erakon elämääni, ihan ok ratkaisu tämäkin niille joiden luonteelle vaan sopii.
Tiedän tunteen vaikka en alkoholia juokaan. Osittain juuri siksi koska en kestä sitä tunnetta jos itsekontrollini pettää. Kun ei minulla kuitenkaan ole mitään sanomisen arvoista asiaa. En osaa olla muiden kuin itselleni läheisten ihmisten kanssa. Olen sosiaalisesti kömpelö ja muutenkin ihan tyhmä sekä rumakin. Sitä pitäisi keskittyä niihin asioihin jotka on hyviä itsessä, mutta mitä jos ei näe mitään hyvää?
Mielelläni erakoituisin ja sitten ei edes tarvitsisi yrittää sopeutua ihmisten kanssa olemiseen. Inhoan niitä kiusallisia tilanteita joissa muutaman sananvaihdon jälkeen jää vain vaivaannuttava hiljaisuus. Sellaisia ne aina on. En vain osaa ottaa niitä tilanteita haltuun ja kepeästi jutella ihmisten kanssa. Olisihan se kiva olla sellainen pulppuileva iloinen persoona jonka kanssa keskustelu olisi helppoa, mutta olen todella hitaasti lämpeävä ja aina saa sitten hävetä kun olen sellainen omituinen mörökölli.
Tiedän tunteen AP. Ongelman tiedostaminen on jo puoli voittoa. Opettelee hoivaamaan sisäistä lastasi. Puhu hänelle eli itsellesi kauniisti. Mindfulness auttaa hyväksymään asioita. Tsemppihaleja!
Olet tyypillinen suomalainen.