Lue keskustelun säännöt.
Periytyykö yksinhuoltajuus?
29.12.2020 |
Olen huomannut että yksinhuoltajien tyttäristä tulee usein yksinhuoltajia. Lähin esimerkki ovat kolme serkkuani jotka kasvoivat yh-äidin kanssa. Kaikki kolme tekivät lapsensa heti opiskelujensa jälkeen ja jäivät yksinhuoltajiksi lastensa ollessa alle kouluikäisiä. Nyt alle nelikymppisinä kaksi heistä on jo mummoja ja lapsensa yksinhuoltajia. Lisäisin vielä että nyt ei ole kyse mistään syrjäytyneistä tai kouluttamattomista ihmisistä.
Onko joku muu huomannut tällaista "periytymistä"?
Kommentit (37)
Olen huomannut. Johtuu varmaan ihan mallioppimisesta. Kun on kotona nähnyt, että on aivan mahdollista pärjätä ilman miestäkin lastensa kanssa, kynnys heivata ukko pihalle kun siltä tuntuu, on varmasti matalampi kuin naisella, jolla ei ole yksinhuoltajuudesta omaa kokemusta lapsuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut. Johtuu varmaan ihan mallioppimisesta. Kun on kotona nähnyt, että on aivan mahdollista pärjätä ilman miestäkin lastensa kanssa, kynnys heivata ukko pihalle kun siltä tuntuu, on varmasti matalampi kuin naisella, jolla ei ole yksinhuoltajuudesta omaa kokemusta lapsuudesta.
Voi se joidenkin kohdalla olla noinkin mutta ihan yleinen psykologinen fakta on että rikkinäinen lapsuudenkoti jättää ihmiselle helposti sellaisen perusturvattomuuden ihmissuhteisiin että ítselle on myös vaikeampi solmia turvallisia pysyviä ihmissuhteita. Ainakin oman lähipiirini onnellisissa pitkissä parisuhteissa olevat parit ovat itse ehjien kotien lapsia.
Poikkeus vahvistaa säännön. Minulla on reilun 30 vuoden iässä tehdyt lapset, 20 vuotta ydinperheaviolittoa takana ja toivottavasti ainakin toinen mokoma edessä. Äitini sai lapset alle kakskymppisenä, erosi myös ja kasvatti meidät yksinhuoltajana. Eikä koskaan avioitunut uudestaan.
Olen huomannut. Luullaan että äidin esimerkkiä seuraten lapset pitää tehdä ensimmäisen siittämiseen kykenevän miehen kanssa. Vuosia yksinhuoltajan kurjuutta, kunnes se oma muksu tekee susta "pirteän nuoren mummon". Salaa kuitenkin häpeät omaa ja lapsesi elämää, kunnes lapsenlapsi tekee sinusta teininä isomummon ja toivot kurjan elämäsi loppuvan pian.
No, ainakin yksinhuoltajan lapset oppivat, että yksinkin pärjää, eikä huonoon suhteeseen tarvi jäädä kulissien, oman avuttomuuden tai muiden mielipiteiden tähden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut. Luullaan että äidin esimerkkiä seuraten lapset pitää tehdä ensimmäisen siittämiseen kykenevän miehen kanssa. Vuosia yksinhuoltajan kurjuutta, kunnes se oma muksu tekee susta "pirteän nuoren mummon". Salaa kuitenkin häpeät omaa ja lapsesi elämää, kunnes lapsenlapsi tekee sinusta teininä isomummon ja toivot kurjan elämäsi loppuvan pian.
Olen totaali yksinhuoltajan jälkeläinen ja vela.
Vierailija kirjoitti:
Teiniraskaudet ainakin periytyy.
No ei peiydy, jos ei halua. Äitini sain mut kun oli just täyttänyt 19v, mä sain esikoiseni 31 vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eroperheiden lapset eroavat selvästi suuremmalla todennäköisyydellä kuin ehjien perheiden lapset. Joskus tästä oli jotain tilastojakin mutten nyt heti muista missä.
Vierailija kirjoitti:
No, ainakin yksinhuoltajan lapset oppivat, että yksinkin pärjää, eikä huonoon suhteeseen tarvi jäädä kulissien, oman avuttomuuden tai muiden mielipiteiden tähden.
Toisaalta yksinhuoltajien lapset ajautuvat helpommin niihin huonoihin suhteisiin kun sitä hyvän suhteen mallia ei ole saatu kotoa. Itse olen ainakin (näin ehjän hyvän kodin lapsena) ihmetellyt että miten monet yksinhuoltajien lapset ajatuvat aina niin kummallisiin suhteisiin kun itse näkee heti miten se kumppani on täysi renttu. Vasta myöhemmällä iällä olen tajunnut että kyse ei ole tyhmyydestä vaan siitä että ne tunnetaidot ovat vain niin erilaiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sinulla on kiltti, lämmin ja turvallinen isähahmo elämässäsi ovat omat standardisi miesten suhteen todennäköisesti terveet ja osaat karsia pahimmat mulukut pois. Mutta jos sinulla ei ole mitään mihin verrata, tarttuu käsivarteen usein se pahin k-pää, josta sitten erotaan kun ei kestetä enää - ja tosiaan erotkaa, ei pidä katsella sellaista mieslasta. Tai vaihtoehtoisesti mieslapsi lähtee lätkimään ja hylkää lapsensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Samoin kuin työttömyys.
Kaveri on kahden yliopisto opiskelijan ja työssäkäyvien jälkeläinen. Syrjäytyi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ainakin yksinhuoltajan lapset oppivat, että yksinkin pärjää, eikä huonoon suhteeseen tarvi jäädä kulissien, oman avuttomuuden tai muiden mielipiteiden tähden.
Toisaalta yksinhuoltajien lapset ajautuvat helpommin niihin huonoihin suhteisiin kun sitä hyvän suhteen mallia ei ole saatu kotoa. Itse olen ainakin (näin ehjän hyvän kodin lapsena) ihmetellyt että miten monet yksinhuoltajien lapset ajatuvat aina niin kummallisiin suhteisiin kun itse näkee heti miten se kumppani on täysi renttu. Vasta myöhemmällä iällä olen tajunnut että kyse ei ole tyhmyydestä vaan siitä että ne tunnetaidot ovat vain niin erilaiset.
No jaa. Itse kasvoin ydinperheessä, jonka parisuhdemalli oli surkea. Ja olen elämässäni seurustellut aina tavalla tai toisella vastuuttoman ja välttelevän ihmisen kanssa. Omat lapseni taas ovat löytäneet hyvinkin tasapainoiset ja turvalliset kumppanit. Että ei se taida ihan niin yksinkertaista olla. Moni ydinperhe on todella toimimaton ja parisuhteen malli surkea. Ja yksinhuoltajaksi voi päätyä myös hyvillä tunnetaidoilla. Ja aina voi kasvaa ja kehittyä. Yksinhuoltajuus suorastaan kannustaa tähän. Ainut asia yksinhuoltajuudessa on se, että yksin kaikesta vastatessa yksinhuoltajalla on vastuuta puolet enemmän kuin kahden vanhemman perheessä. Että huolta on enemmän, huolettomuutta vähemmän. Mut jos yh osaa hakea tukea riittävästi itselleen, tämä ei kuormita lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos sinulla on kiltti, lämmin ja turvallinen isähahmo elämässäsi ovat omat standardisi miesten suhteen todennäköisesti terveet ja osaat karsia pahimmat mulukut pois. Mutta jos sinulla ei ole mitään mihin verrata, tarttuu käsivarteen usein se pahin k-pää, josta sitten erotaan kun ei kestetä enää - ja tosiaan erotkaa, ei pidä katsella sellaista mieslasta. Tai vaihtoehtoisesti mieslapsi lähtee lätkimään ja hylkää lapsensa.
Vaikka olen yh, lasteni isä on hyvä isä, fiksu mies ja onnellisesti naimisissa uuden vaimonsa kanssa. Vaikkei meillä sujunutkaan liitto, ollaan silti molemmat fiksuja, lämpimiä, turvallisia ihmisiä. Ei ero ja yksinhuoltajuus tarkoita että olis ihmisenä huono.
Vierailija kirjoitti:
Jos sinulla on kiltti, lämmin ja turvallinen isähahmo elämässäsi ovat omat standardisi miesten suhteen todennäköisesti terveet ja osaat karsia pahimmat mulukut pois. Mutta jos sinulla ei ole mitään mihin verrata, tarttuu käsivarteen usein se pahin k-pää, josta sitten erotaan kun ei kestetä enää - ja tosiaan erotkaa, ei pidä katsella sellaista mieslasta. Tai vaihtoehtoisesti mieslapsi lähtee lätkimään ja hylkää lapsensa.
Tämä on kyllä törkeä yksinkertaistus. Toki mallioppiminen pätee tähän aivan samoin kuin yksinhuoltajuuteenkin. Jos isä on hyvä ja luotettava mies, joka on pysynyt naimisissa, tietenkin tytär olettaa aviomiesmateriaalin olevan isänsä kaltaista. Tällöin ehkä avioliitto pysyy kasassa siksi, että tytär on löytänyt isänsä kaltaisen miehen.
Toisaalta jos tytär on kasvanut yksinhuoltajaäidin kanssa, hän voi valita miehen ihan eri perustein, eli mennä esim. seksi edellä tai valita miehensä jonkun muun kuin vakaan luonteen perusteella. Tällöin avioliitto voi olla myrskyisämpi ja hajota myös siksi helpommin, eikä vain matalamman erokynnyksen vuoksi.
Itse tiedän myös korkeastikoulutettuja yksinhuoltajanaisia useammassa sukupolvessa, jotka eivät vaan ole enää jossain vaiheessa jaksaneet katsella puolisoaan, vaikkei heissä edes olisi ollut erityisesti mitään vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut. Johtuu varmaan ihan mallioppimisesta. Kun on kotona nähnyt, että on aivan mahdollista pärjätä ilman miestäkin lastensa kanssa, kynnys heivata ukko pihalle kun siltä tuntuu, on varmasti matalampi kuin naisella, jolla ei ole yksinhuoltajuudesta omaa kokemusta lapsuudesta.
Voi se joidenkin kohdalla olla noinkin mutta ihan yleinen psykologinen fakta on että rikkinäinen lapsuudenkoti jättää ihmiselle helposti sellaisen perusturvattomuuden ihmissuhteisiin että ítselle on myös vaikeampi solmia turvallisia pysyviä ihmissuhteita. Ainakin oman lähipiirini onnellisissa pitkissä parisuhteissa olevat parit ovat itse ehjien kotien lapsia.
Toisaalta perusturvattomuus ei ole yksinhuoltajuuden synonyymi, eikä ydinperhe ole tae perusturvallisuudesta.
Häpeäisin silmät päästäni jos tyttäreni ei osaisi valita kumppania jonka kanssa ei saisi lapsen kasvatettua turvallisessa ydinperheessä.
Olen huomannut samaa. Ala-asteella luokallani oli muutamia yksinhuoltajien lapsia. Nämä kaikki ovat nykyään yksinhuoltajia. Tuntuu melkein käsittämättömältä uskoa, mutta niin se on.
Vierailija kirjoitti:
Häpeäisin silmät päästäni jos tyttäreni ei osaisi valita kumppania jonka kanssa ei saisi lapsen kasvatettua turvallisessa ydinperheessä.
Onnea vaan. Veikkaanpa että juuri tuo sinua odottaa. Perhe jossa äiti häpeää tyttärensä epätäydellisyyttä on jo aikamoinen riski. Että veikkaanpa et on aika itseään toteuttava ennuste tuo.
Teiniraskaudet ainakin periytyy.