Miten jaksatte etäsuhdetta?

Ensimmäiset kolme vuotta meni etäsuhteena poikaystäväni kanssa, nyt ollaan asuttu 2 vuotta yhdessä. Opiskelimme siis eri paikkakunnilla. Poikaystäväni muutti valmistuttuaan luokseni.

Olihan se rankkaa! Varsinkin se ainainen matkustaminen. Erossa oloon tottuu kyllä ja onhan se sitten spessumpaa, kun näkee. Viikonloppuisin, kun nähtiin tehtiin kaikki yhdessä. Vaikeuksia tuli hieman sitten, kun muutettiin yhteen ja piti tottua arkeen. Ei enää voinut aina yhdessä ollessa tehdä jotain kivaa ja kyhjöttää kainalossa.

Meillä tosin välimatkaa oli n. 2h ajomatkan verran, joten suhteellisen vähän

Ap jatkaa: meillä välimatkaa reilu tunti. Minulla ei ole autoa, joten matka kestää kauemmin, koska ensin pitää mennä linja-autoasemalle. Matkustamme vuorotellen toistemme luo, joten en minä joka viikonloppu ole tien päällä. Jotenkin vaan rasittaa se, ettei ole tarpeeksi omaa aikaa. Nyt viisikymppisenä myös toipuminen työviikosta on hitaampaa kuin nuorempana.

Mikä miestä pidättelee siellä toisella paikkakunnalla, jos työtäkään ei ole?

Mikäs pakko teidän on nähdä joka viikonloppu, jos kerran kaipaat omaa aikaa?

Mies asuu tukholmassa, minä turussa... perseestä on :( Ei mitään valoa tunnelin päässä, että tilannetta voisi muuttaa lähivuosina. Muuta kun erolla, mutta se nyt olisi surkea vaihtoehto kun rakastetaan toisiamme.

Me päädyimme hyvin pikaiseen yhteenmuuttoon, vaikka kummallakin oli lapsia. Olimme rakastuneet jo aiemmin, mutta vei 2 vuotta selvittää aiemmat ihmissuhteet valmiiksi. Kun sitten oli seurustelun aika, tapailimme 4kk ajellen tai lentäen viikon välein toistemme luokse. Kun lasten kouluvuosi oli taas alkamassa, oli mietittävä muuttaako heti vai odottaako vuosi lisää.

Tein suuren ratkaisun, irtisanouduin työstä, vuokra-asunnosta ja pakkasin lapset ja kimpsuni ja lähdin hänen luokseen. 5kk:n päästä tuosta ostimme yhteisen omakotitalon. Tässä sitä ollaan yhä, naimisissa ja yhteisten lasten vanhempia.

Minulle etäsuhde sopii, en enää edes tahtoisi asua yhdessä. En ole koskaan stressannut pakkaamisesta ja junassa nukun.

Mulla oli samanlainen suhde. Lopetin sen kuuden vuoden jälkeen, kun mies ei edelleenkän "ollut valmis" eikä "ollut rahaa" muuttaa yhteen.

Meillä oli väliä 500km. Ahdisti se reissaaminen ja sumpliminen lopulta niin paljon, että irtisanoin itseni ja vuokra-asuntoni, pakkasin kamat ja elukat autoon. Muutin miehen luo ja hankin uudelta paikkakunnalta töitä.

Jos mies ei ole edes töissä, niin miksi hän ei voi reissata mieluummin sinun luoksesi?

En jaksaisikaan mitään etäsuhdetta. Tosin viikonloput säännöllisesti yhdessä ei ole minusta vielä mikään etäsuhde. Kyllähän jotkut ovat jopa useamman vuoden näkemättä toisiaan juuri lainkaan.