Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Silloin kun minä olin nuori, niin...

Vierailija
30.05.2014 |

Tuntuu ihan kuin nuoret nykyään olisivat ihan heikosta puusta tehtyjä. On ihan mahdoton ajatus käydä töissä (olettaien että sellaisia hakee tai saa) samaan aikaan kun käy lukiossa. On mahdotonta tehdä kesätöitä kouluvuoden jälkeen, kun ollaan ihan poikki. Ollaan ihan loppuun oalamisen oartaalla, jos mies tekee reissutöitä tai vuorotöitä ja kotona 1 tai 2 pientä lasta. Ollaan lopussa, jos ei ole mummujen rinkiä mahdollistamassa vanhemmille viikonloppulomia ja "laatuaikaa kahdestaan".

 

Kun minä olin nuori, niin menin kesätöihin 13-vuotiaana, olin siellä kaikki kesät lukioiköiseksi. Lukion ajan tein töitä koko ajan iltaisin ja viikonloppuisin, ansaitsin oman elämäni pääpiirteittäin. Opiskeluaikana sain jo lapsia, mutta liitto päättyi surkeasti. Luin siis loppputenttiin ja valmistuin yksinhuoltajana.

 

Mikään näistä edellä mainituista ei kyllä ollut kauhean harvinaista 80- tai 90-luvulla, mutta nyt ihan utopistista. Kukaan ei jaksa enää mitään. Oletteko huoanneet saman? Mistä tämä pullamössöily johtuu?

 

Vaikka samaapa kaikki sukupolvet ovat valittaneet seuraavista. Ainuttakaan sotaa ja pula-aikaa emme edes ole kokeneet, saati taloa omin käsin rakentaneet ja kivistä peltoa kaskenneet :D

Kommentit (9)

Vierailija
1/9 |
30.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jaa. Mun lapset (18, 21 ja 23v) ovat tehneet joka kesä kesätöitä 15-16 vuotiaasta lähtien. Lisäksi toi 18v on ollut opiskelujen ohella 2 viimeistä vuotta töissä myös talvisin 1-2 paikassa yhtäaikaa. Valmistui jo talvella ja nytkin tekee vuoroja 2 paikassa. On hakenut myös jatko-opintoihin syksylle. Kaikki siis vielä opiskelijoita. Yhdellä pohjalla hlioppilastutkinto ja kahdella jo 1 ammatti. En kutsuisi heitä pullamössöiksi.

Vierailija
2/9 |
30.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koulu on paljon vaativampi kuin ennen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/9 |
30.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 12:41"]

Koulu on paljon vaativampi kuin ennen.

[/quote]

 

Miksi? Ennen mm. kirjoitettiin yhdellä kertaa kaikki, aineita ei voinut hajauttaa.

Vierailija
4/9 |
30.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joka sukupolvi sanoo samaa vaikka olivat itse ihan samanlaisia.

Vierailija
5/9 |
30.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koulu ei todellakaan ole vaativampaa kuin ennen! Valitettavasti en ehdi nyt kommentoida enempää, mutta palaan keskusteluun myöhemmin, jos ketju on vielä "pinnalla".

t. Eräs opetusalalla oleva, joka katsellut asioita läheltä vuosikymmeniä

Vierailija
6/9 |
30.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vanhempien asenne työntekoon on löystynyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/9 |
30.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä kävin aikanaan kouluni vähän vasemmalla kädellä, joten hyvin jaksoin harrastaa ja käydä töissä. Mun lapsilla koulu vie aikaa kovasti, toisella sen vuoksi, että hänellä on lukihäiriö, joka vaikuttaa hankaloittavasti, toisella sen vuoksi, että vaatii itseltään täydellisyyttä... Häntä myös harmittaa se, ettei saanut kesätyötä, mutta oletettavasti olisi siellä hyvin jaksanut käydä kesällä, mutta koulujen jatkuessa ei varmaankaan, tai en ole varma.

Vierailija
8/9 |
30.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä alotin käymään kesätöissä 10-vuotiaana ja siitä asti oon joka kesä melkein koko kesän töissä ollut. Nyt siis 17v.

Kun täytän 18 olis tarkotus hankkia töitä lukion ohelle..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/9 |
30.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen kanssasi samaa mieltä, mutta onneksi kaikki perheet eivät ole tuossa suhteessa samanlaisia. Meillä ainakin lapset on kasvatettu tekemään, olemaan innostuneita ja ennenkaikkea ymmärtämään että ahkeruudella kaikesa huolimatta voi vaikuttaa omaan kohtaloonsa. Kaikki eivät tätä tunnu ymmärtävän, valittavat kun mitään ei saa mutta ei tule mieleen että vois ehkä vaikka yrittää itse ansaita että sais.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän neljä neljä