En saa töitä yliopistotutkinnolla
Valmistuin kv-liiketoiminnan KTM:ksi reilu vuosi sitten. Opiskeluaikana työskentelin osa-aikaisesti erinäisissä asiakaspalvelu- ja myyntitehtävissä noin 6 v ajan. Nyt kun haen alan töitä niin pääsen kyllä haaatatteluihin 2 ja 3. kierrokselle, mutta en tule koskaan valituksi hakemaani tehtävään. Mietin jo että pitäisikö tässä miettiä alan vaihtoa esim. sairaanhoitajaksi vai mitä tässä pitäisi tehdä?
Kommentit (178)
Hae töihin suomenkielisiin paikkoihin muualle Eurooppaan. Irlanti, Espanja, Puola, Portugali ja Tsekki ovat maita, joista voit ihan katsoa vaikka Linkedinistä "Finnish" ja sinulle tulee lista työpaikoista, joihin kilpailu on vain murto-osa siitä mitä Suomen sisällä olevista. Tunnen KTM:iä, jotka ovat juuri noissa maissa olleet töissä, ja sitten on Suomestakin asti alkanut tulemaan kyselyitä töistä.
Ja tuolla kaikissa on juurikin suomenkielisiä markkinoinnin/asiakaspalvelun paikkoja, joissa voi olla mahdollisuus esimiestehtäviin etenemiseen. Koronan aikaan on mahdollista saada myös etätyö tuonne, ja muuttaa vaikka myöhemmin. Olen itse töissä ulkomailla, eikä tunnu että suomenkielisistä paikoista on ollenkaan kilpailua. Kannattaa hyväksyä harjoittelijan palkka myös aluksi ja verrata palkkaa maan elinkustannuksiin, eikä Suomen elinkustannuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae paremmista maista töitä. Tai vaikka huonommistakin. Kaikki voi kääntyä vielä parhain päin
Miten voi hakea töitä Euroopasta korona-aikana?
Ihan samalla lailla kuin ennenkin.
Haastattelut hoituvat etänä (näin ollut käytäntö useimmissa paikoissa jo vuosia), ja monia töitä voi tehdäkin ihan etänä. Myöskään muuttaminen ei ole mahdotonta koronasta huolimatta, joskin toki vähän vaivalloisempaa.
Itsekin vaihdoin työpaikkaa pari kuukautta sitten. Haastattelut hoituivat etänä, ja tiimi on työskennellyt pääsääntöisesti etänä jo vuosia (tiimin jäsenet kolmelta eri mantereelta).
Ei se niin vaikeaa ole mitä täällä jostain syystä halutaan esittää.
Etähaastatteluissa korostuu "hyvätyyppiys" ja ennestään löytyvät kaverisuhteet HR:ään/pomoihin vielä aiempaakin enemmän. Aiempaakin vaikeampi introvertin kertoa vakuuttavasti kaikesta osaamisesta, joka reaalisesti löytyy vaikkei olisikaan hyvä kertomaam siitä kameran edessä.
Höpö höpö nyt on ihan jo tekosyitä. Ja jos haastatellaan jotakuta eri maasta käsin, niin kyllähän kaikki tietää ettei siellä ole mikään pomon kaveri. Kannattaisiko keskittyä välillä positiiviseen, eikä vaan ampua ihan valideja vaihtoehtoja suoraan alas? Toki ihan omaan jalkaanhan siinä vain ammut, jos jäät maahan makaamaan "pitäkööt tunkkinsa, ei onnistu kuitenkaan niin mitäpä yrittämään".
T. Se joka vaihtoi pari kuukautta sitten etänä firmaa, täysin ilman suhteita (niinkuin myös aiemmissa etärekrytoinneissa)

Olen kylläkin itse vakituisessa asiantuntijaduunissa, ollut tässä viimeisimmässä jo kolme vuotta. Katson asiaa lähinnä siltä kantilta, että jos kokeilisin etsiä uutta duunia tämän sijaan, niin vaikeaa on, kun pitää esittää hyvätyyppiä web-kameran edessä jollekin HR-bimboille. :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni ehdottaa, että pitäisi hakea ulkomailta töitä. Mutta miten haet ulkomailta töitä vallitsevassa koronatilanteesssa?! Selittäkää tämä?
Itse vaihdoin juuri ulkomaiseen it-alan firmaan. Rekryprosessi kävi Teamsin välityksellä etänä, ja työsopimuksen ja salasssapitoaopimusten tms allekirjoitukset hoituivat myös sähköisesti etänä. Työtäni teen toistaiseksi 100% etänä Suomesta käsin. Täysi etätyö on mahdollista myös jatkossa jos niin haluan.
Onnittelut! Noin tuo ehkä onnistuu, mutta jos ajatellaan että pitäisi siirtyä fyysisesti toiseen maahan, niin se olisi vaikeampaa.
Vaikeampaa mutta ei mahdotonta. Isoin vaikeuttaja on vain se että virastoissa joutuu asioimaan ajanvarauksella ja maskin kanssa. Kaikki muu muuttovalmistelu hoituu ihan kuin ennenkin - suurimmaksi osaksi etänä. Ei siihen korona mitenkään vaikuta. Päinvastoin esim monissa paikoissa vuokramarkkinat ovat nyt täysin vuokraajan puolella, kun airbnb asuntoja on muutettu vuokralle, ja tarjontaa on paljon.
Todella edesvastuutonta muuttaa nyt ulkomaille,, kun rokotteet saatu vasta Suomeen. Nyt on tärkeää saada tartunnat laskuun eikä mennä minkään työn perässä Suomen ulkopuolelle. HÄVETKÄÄ!
Vierailija kirjoitti:
Mitä osaamisen ja resurssien tuhlausta koko korkeasti koulutettujen työttömyys. Suomella ei mene hyvin vaikka toisin hehkutetaan.
Sanos muuta. Itse jäin vuosikausiksi pätkätöiden ikeeseen, jatkuvaa epävarmuutta ja taloudellista niukkuutta sietäen. Viime syksynä repäisin ja aloin opiskella ammattikoulussa alaa, jolla on erinomaiset työnäkymät. Onhan tämä kokonaisuutena hölmöä: Ihminen on valmistunut yliopistosta erinomaisin arvosanoin, mutta vasta ammattikoulun käyminen tuo työpaikan.
T: Pian tutkinto kaikilta koulutusasteilta...
Yksi intialainen tuttu haki IBM:lle. Haastattelun viimeisenä kysymyksenä oli miksi meidän pitäisi palkata juuri sinut. Kaveri vastasi, että hän tekee puoli vuotta työtä palkatta ja sen jälkeen saatte päättää haluatteko pitää minut. Tyyppi sai paikan ja on nykyää päällikkötasoa samassa firmassa.
Vierailija kirjoitti:
Sukulaispoika 25v valmistu lääkäriksi ja tekee pohjoisessa keikkahommia kunnille, jotka maksavat mitä vaan saadakseen edes sijaisia.
Viime palkka 25 000e/kk. Siis luitte oikein, yhdeltä kuukaudelta.
Näin. Ja tähän löytyy aina rahaa, koska lääkäri pitää olla. Hoitajille ei sitten enää kovin paljoa rahaa löydykään. Vinkki kaikille nuorille ja vanhemmillekin lääkäreille: älkää marisko palkoista yhteisessä kahvihuoneessa. Harvoin olen nähnyt tunnelman muuttuvan yhtä nopeasti jäätäväksi kuin silloin, kun eräs lääkäri alkoi pienehkön terveysaseman taukohuoneessa valittaa palkasta. Siellä samassa taukohuoneessa lounastivat kaikki laitoshuoltajasta lääkäriin. Yhteishenki oli yleensä mainio, mutta ei hyväkään yhteishenki ihan mitä vaan kestä. Siihen yhteiseen hiileen kun puhalletaan niin monella eri hinnalla.

Ei varmaan kannata hakea töitä, jos asenne on että haastattelijat ovat bimb oja.
Eikä kannata hakea kaupallisen alan töitä (pl ehkä kirjanpito) jos jo videopuhelu pe lottaa.
Ja ylipäätään kannattanee pysyä kynsin hampain siinä nykyisessä paikassa, jos kokee että uuden työn saisi vain esittämällä jotain mitä ei oikeasti ole. Eli jos ajattelee ettei asiantuntemus alalta riitä.
Joku saa joku ei kirjoitti:
Yksi intialainen tuttu haki IBM:lle. Haastattelun viimeisenä kysymyksenä oli miksi meidän pitäisi palkata juuri sinut. Kaveri vastasi, että hän tekee puoli vuotta työtä palkatta ja sen jälkeen saatte päättää haluatteko pitää minut. Tyyppi sai paikan ja on nykyää päällikkötasoa samassa firmassa.
Ei tuollaista varmaan edes voi tehdä Suomessa, jos nyt kukaan edes haluaisi tehdä työtä palkatta puoli vuotta - mikä on siis mielestäni äärimmäisen väärin. Mutta joka tapauksessa, epäilen että Suomessa työlainsäädäntö tulee väliin jossain kohtaa.
Toinen juttu on sitten vielä se, että Suomessa on pitkät perinteet kusipääpomoilla ilmaisten harjoittelijoiden hyväksikäytössä ja sen jälkeen palkkaamatta jättämisessä. Elikkä Suomessa ehkä luultavampaa jäädä ilman vakituista duunia tuon jälkeen kuin siellä, missä ikinä se inkkari sitä diiliä ehdottikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukulaispoika 25v valmistu lääkäriksi ja tekee pohjoisessa keikkahommia kunnille, jotka maksavat mitä vaan saadakseen edes sijaisia.
Viime palkka 25 000e/kk. Siis luitte oikein, yhdeltä kuukaudelta.
Näin. Ja tähän löytyy aina rahaa, koska lääkäri pitää olla. Hoitajille ei sitten enää kovin paljoa rahaa löydykään. Vinkki kaikille nuorille ja vanhemmillekin lääkäreille: älkää marisko palkoista yhteisessä kahvihuoneessa. Harvoin olen nähnyt tunnelman muuttuvan yhtä nopeasti jäätäväksi kuin silloin, kun eräs lääkäri alkoi pienehkön terveysaseman taukohuoneessa valittaa palkasta. Siellä samassa taukohuoneessa lounastivat kaikki laitoshuoltajasta lääkäriin. Yhteishenki oli yleensä mainio, mutta ei hyväkään yhteishenki ihan mitä vaan kestä. Siihen yhteiseen hiileen kun puhalletaan niin monella eri hinnalla.
Miksei hoitajien liitot vaadi jotain palkkakattoa lääkäreille? Kunnon vaatimukset peliin: Tässä sairaalassa ei enää hoitajat työskentele niin kauan kuin lääkäreille maksetaan liikaa.
Käyttäjä370599 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä370599 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikiksesta ja kauppiksesta valmistuu turhakkeita, jotka ovat lähinnä haitaksi mm. koodareille, suunnittelijoille ja muille jotka osaa asioita niin helvetisti, että joku KTM ei tule ikinä osaamaan niin paljon asioita.
Tietämättömyytesi paistaa tänne asti. Lähes jokainen hyvin tienaava KTM hallitsee ainakin Sql, R ja Python- koodauskielet. Jos ei hallitse, niin kyseessä on henkilö, jonka näkymät ainakin rahoitusalalla ovat erittäin rajalliset.
Ai KTM on joku datascience guru myös näköjään? En tiennytkään että pythonit ja muut oppii tuosta vain.
Katsokaa minkä tahansa puljun rekryilmoituksia ihan perus analyytikkotason (n. 4000e/kk) hommiin. Kyllä siellä kummasti vilahtelee Sql, R ja Python. En väitä, että KTM:n täytyy olla synnynnäinen koodari, mutta jossei Pythonilla osaa muokata dataa tai et Sql:llä löydä etsimääsi datan seasta niin aika huonolta näyttää.
Mulla on pytyssä python.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni ehdottaa, että pitäisi hakea ulkomailta töitä. Mutta miten haet ulkomailta töitä vallitsevassa koronatilanteesssa?! Selittäkää tämä?
Itse vaihdoin juuri ulkomaiseen it-alan firmaan. Rekryprosessi kävi Teamsin välityksellä etänä, ja työsopimuksen ja salasssapitoaopimusten tms allekirjoitukset hoituivat myös sähköisesti etänä. Työtäni teen toistaiseksi 100% etänä Suomesta käsin. Täysi etätyö on mahdollista myös jatkossa jos niin haluan.
Onnittelut! Noin tuo ehkä onnistuu, mutta jos ajatellaan että pitäisi siirtyä fyysisesti toiseen maahan, niin se olisi vaikeampaa.
Vaikeampaa mutta ei mahdotonta. Isoin vaikeuttaja on vain se että virastoissa joutuu asioimaan ajanvarauksella ja maskin kanssa. Kaikki muu muuttovalmistelu hoituu ihan kuin ennenkin - suurimmaksi osaksi etänä. Ei siihen korona mitenkään vaikuta. Päinvastoin esim monissa paikoissa vuokramarkkinat ovat nyt täysin vuokraajan puolella, kun airbnb asuntoja on muutettu vuokralle, ja tarjontaa on paljon.
Todella edesvastuutonta muuttaa nyt ulkomaille,, kun rokotteet saatu vasta Suomeen. Nyt on tärkeää saada tartunnat laskuun eikä mennä minkään työn perässä Suomen ulkopuolelle. HÄVETKÄÄ!
Samaa mieltä. Nyt kukaan ei lähde minnekään. Kotimaassa on pulaa mm. siivoojista, sairaanhoitajista, sosiaalityöntekijöistä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae paremmista maista töitä. Tai vaikka huonommistakin. Kaikki voi kääntyä vielä parhain päin
Miten voi hakea töitä Euroopasta korona-aikana?
Ihan samalla lailla kuin ennenkin.
Haastattelut hoituvat etänä (näin ollut käytäntö useimmissa paikoissa jo vuosia), ja monia töitä voi tehdäkin ihan etänä. Myöskään muuttaminen ei ole mahdotonta koronasta huolimatta, joskin toki vähän vaivalloisempaa.
Itsekin vaihdoin työpaikkaa pari kuukautta sitten. Haastattelut hoituivat etänä, ja tiimi on työskennellyt pääsääntöisesti etänä jo vuosia (tiimin jäsenet kolmelta eri mantereelta).
Ei se niin vaikeaa ole mitä täällä jostain syystä halutaan esittää.
Etähaastatteluissa korostuu "hyvätyyppiys" ja ennestään löytyvät kaverisuhteet HR:ään/pomoihin vielä aiempaakin enemmän. Aiempaakin vaikeampi introvertin kertoa vakuuttavasti kaikesta osaamisesta, joka reaalisesti löytyy vaikkei olisikaan hyvä kertomaam siitä kameran edessä.
Ehkä kannattaa edes yrittää opetella kitisemisen sijaan? Elämässä ja työssä joutuu muutenkin tilanteisiin, joissa ei etukäteen paljon kysellä oletko introvertti ja miltä tämä nyt sinusta tuntuu..
Omituinen tuo ajatus, että ekonomin ei kannata lähteä ekaan työhön alle 4000 euron palkalla. Itseasiassa harva kokematon ekonomi saa tuollaista lähtöpalkkaa.
Jos ap haluat rakentaa uraa, niin tässä vaiheessa mieti sellaista, mikä näyttää hyvältä cv:ssä. Palkka ei ole niin oleellinen. Pääasia, että olet tehnyt jotain tosi "huikeaa", vaikka oikeasti sait siitä 2000 Euroa palkkaa. CV:n rakentamisessa oleellista on ne pari ekaa työpaikkaa. Sitten alkaakin kokemus näkyä ja saat sekä hyvää duunia että hyvää palkkaa.
Käyttäjä370599 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä370599 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikiksesta ja kauppiksesta valmistuu turhakkeita, jotka ovat lähinnä haitaksi mm. koodareille, suunnittelijoille ja muille jotka osaa asioita niin helvetisti, että joku KTM ei tule ikinä osaamaan niin paljon asioita.
Tietämättömyytesi paistaa tänne asti. Lähes jokainen hyvin tienaava KTM hallitsee ainakin Sql, R ja Python- koodauskielet. Jos ei hallitse, niin kyseessä on henkilö, jonka näkymät ainakin rahoitusalalla ovat erittäin rajalliset.
No ei todellakaan hallitse. Yksi helpoimmista yliopistotutkinnoista Suomessa ja palkka on käsittämätön. Kaverini on KTM ja ei osannut lukiossa edes lyhyttä matikkaa.
Hän kuuluukin todennäköisesti tuohon ryhmään, jonka näkymät alalla ovat rajalliset.
Helppo tutkinto ja käsittämätön palkka? Jotenkin en ymmärrä tätä logiikkaa. Jos asia todella olisi näin, miksi niin moni tyytyy 2000-3000e/kk palkkoihin jos niihin koviin palkkoihin käsiksi pääseminen on niin helppoa?
Ei vaan hän pääsi suoraan päälliköksi suhteilla. Kauppis on helpoimmasta päästä verrattuna muihin arvostettuihin yliopistotutkintoihin. Tiedettä on hyvin vähän, moni kurssi suoritetaan ryhmätöinä, valinnaisina aineina kieliä, matikkaa todella vähän jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä osaamisen ja resurssien tuhlausta koko korkeasti koulutettujen työttömyys. Suomella ei mene hyvin vaikka toisin hehkutetaan.
Sanos muuta. Itse jäin vuosikausiksi pätkätöiden ikeeseen, jatkuvaa epävarmuutta ja taloudellista niukkuutta sietäen. Viime syksynä repäisin ja aloin opiskella ammattikoulussa alaa, jolla on erinomaiset työnäkymät. Onhan tämä kokonaisuutena hölmöä: Ihminen on valmistunut yliopistosta erinomaisin arvosanoin, mutta vasta ammattikoulun käyminen tuo työpaikan.
T: Pian tutkinto kaikilta koulutusasteilta...
Mitä alaa opiskelit? Sehän vaikuttaa merkittävästi työllistymismahdollisuuksiin. Joillakin aloilla ei ole kuin harvoja opetus- ja tutkimusmahdollisuuksia, joihin olisi suoraan pätevä, kun taas toisilla aloilla on hyvät työnäkymät. Jos lukee vaikka teoreettista filosofiaa tai taidehistoriaa, niin työnäkymät omalla alalla ovat surkeat, kun taas vaikka lääketieteen tai laskentatoimen lukijoilla ne ovat aivan toisenlaiset. En ymmärrä suuria koulutusmääriä aloille, joilla työvoiman kysyntä on vähäistä.
Itse olen myös KTM, ja työnsaanti valmistuttuani (2013) oli työn ja tuskan takana. Finanssikriisin ollessa pahimmillaan ns. järkeviin kesätöihin oli mahdotonta päästä, ja niinpä valmistumishetkellä minulla oli kokemusta vain asiakaspalvelutöistä, puhelinhaastattelujen tekemisestä ja vastaavasta.
Minut pelasti vuorotteluvapaamalli. Onnistuin löytämään kaksikin eri vuorotteluvapaasijaisuutta, joissa kummassakin olin vajaan vuoden. Työ ei todellakaan ollut koulutusta vastaavaa, vaan erilaisten hakemusten käsittelyä yms., mutta työpätkien ansiosta onnistuin työllistymään ihan vakituiseen työhön ja pääsemään urallani vauhtiin ison yrityksen putkessa.
Palkkani on muuten tällä hetkellä 3500e/kk korkeampi kuin ekassa sijaisuudessani.