Joulukirje olikin pohja erottamiselle
Olen nykyään ryhmäesimies ja joutunut erottamaan pari ihmistä jatkuvan poissaolon tai viinan takia. Näissä on noudatettu lakia ja ison talomme ohjeita. Erottaminen on ikävää ja sain sen itsekin kokea toisessa paikassa.
Olin koeajalla 4 v sitten firmassa ollut pari kuukautta. Oli hyviä ja huonoja päiviä. Vähän ennen joulua sain esimieheltä jouluviestin jossa hän toivotti hyvää joulua mutta oli liittänyt mukaan noin 10 huomautusta työnteostani.
Hän kertoi olleensa pettynyt minuun. CVni antoi liian positiivisen kuvan minusta. En puhunut venäjää tarpeeksi hyvin. Olin hänestä valmistunut väärästä yliopistosta. En ollut tervehtinyt jonain aamuna jotain. Perusduunari ei pitänyt minusta. Olin perehdyttäjälle kritisoinut laatujärjestelmää mutta luvannut korjata sen. Perehdyttäjä ei ollut koskaan paikalla mistä sanoin. Jne.
Joulun jälkeen pomo kutsui minut huoneeseen ja sanoi koeaikani loppuneen. Joulukirjeen kohtien mukaan. Sain aikaa poistua 15 Min ja sihteeri hakee huoneestani takkini ja tavarani ja kysyy salasanat. Vartija saattaa minut autolleni. En saa puhua kenenkään kanssa enkä käydä edes vessassa.
Vartija totesi autoni luona että tämä on pomon tapa heittää koeaikalainen ulos. Meitä oli ollut jo usea.
Olin tullut tuona tammikuun aamuna klo7töihin ja klo 11 olin jo ulkona talosta. Etukäteen oli pitänyt luvata ettei koskaan sano netissä firmasta mitään. En kerro. Moni muu on kertonut.
Opin tästä paljon. Nöyryyttävää kokemus oli uuden alku.