Lue keskustelun säännöt.
Mikä on elämäsi suurin epäonnistuminen?
24.05.2014 |
Olen tänään ollut ahdistunut, ja on tuntunut että elämäni on pelkkä sarja epäonnistumisia. Ahdistuksen kourissa leikittelin ajatuksella itseni tappamisesta. En tosissani, mutta niin epäonnistuneeksi tunnen itseni. Sitten päätin konkreettisesti listata ne elämäni epäonnistumiset jotka mielessäni kummittelevat mustina mörköinä ja aiheuttavat kelvottomuuden tunnetta. Ne ovat:
- Huono koulumenestys. Minulla on korkeakoulun pääsykokeet vielä tälle keväälle edessä, ja pelkään kuollakseni epäonnistumista.
- Olen saanut kahdesti elämässäni työelämässä takkiin oikein kunnolla. Kummastakin tapauksesta on aikaa melkein kymmenen vuotta, mutta ne kaihertavat vieläkin, vaikka onnistumisia on ollut monin veroin enemmän.
Tässäpä ne. Niiden kirjoittaminen hölläsi ahdistuksen puristusta rinnassa. Niitä olikin vain kaksi (vaikka ennen ylöskirjoittamista niitä tuntui olevan tuhat), ja molemmat suhteellisen pieniä.
Mitkä ovat sinun elämäsi suurimmat epäonnistumiset?
Kommentit (16)
Tämä avioliitto. En koskaan riitä miehelleni. En koskaan ole tarpeeksi. Mies kohtelee mua kun paskaläjää ja tähän asti olen ains antanut kaiken anteeksi ja rakastanut. Nyt en jaksa enää. Jos ei olusi lapsia niin tappaisin nyt itseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- En ole kouluttautunut, vaikka älliä olisi riittänyt ja nyt olen liian vanha
- Olen samasta syystä joutunut sietämään paskoja duuneja joista ei saa kunnolla rahaa.
-Parisuhde valinnat ovat menneet pieleen.
-Siihen en tosin kysennyt vaikuttamaan, että synnyin väärään perheeseen. Siihen en kyennyt vaikuttamaan, että en saanut tukea opiskeluun lapsena ja nuorena. Myöhemmin olen joutunut oppimaan kaiken kantapään kautta ja kun olen oppinut onkin ollut jo liian myöhäistä.
Avioero. Suurin epäonnistumiseni on se, etten pystynyt pitämään lapsille koossa ydinperhettä. Ero sinänsä oli suuri helpotus minulle, mutta ihan kamalaahan se oli lapsille ja seurauksia niitetään vieläkin, vaikka aikaa on kulunut jo yli 8 vuotta.
Se etten tehnyt yliopistossa mitään muuta kuin haaskasin mielettömät määrät aikaa, vaivaa ja rahaa (en siis saanut edes kandia tehtyä) ja yhtäkkiä huomasin olevani kolmikymppinen ilman minkäänlaista koulutusta tai työkokemusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakin on toisinaan ollut mieli maassa epäonnistumisten ja ongelmien takia, myös masennusta. Muista kuitenkin, että sulla on vain tämä yksi elämä. Minun elämässäni on kaksi läheistä tappanut itsensä ja se tuska on suuri. :( Itsekin vaikeina aikoina olen ajatellut kolemaa, mutta enhän mä voi itseäni tappaa. Jo pelkästään läheisten takia, mutta myös siksi, että elämässä on surujen lisäksi paljon iloisia asioitakin.
En oikeastaan tiedä, mitä vastaisin. En koe, että minulla olisi ollut elämässä ollenkaan suuria epäonnistumisia. Olen 34v. Suuria vastoinkäymisiä, suruja, menetyksiä ja ongelmia on ollut, eikä todellakaan kaikki ole onnistunut niin kuin alunperin halusin, mutta olen silti selvinnyt eteenpäin jollakin keinolla, enkä ole jäänyt jumiin tai umpikujaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopetin koulun kesken.
Ajauduin prostituutioon.
En uskaltanut hakea apua terveysongelmiini.
Luovutin.
Koen, että valmistumiseni työttömäksi on elämäni isoin epäonnistuminen. En ymmärtänyt opintojen aikana, että urheiluun satsaaminen ja siinä menestyminen ei auta työn löytämisessä, vaan minun olisi pitänyt paiskia alan töitä jo opiskellessa. Nyt olen ollut työtön 3kk ja jään pian äitiyslomalle, joten turha edes haaveilla, että tulisin ikinä enää pääsemään juristin töihin, vaikka hyvin paperein valmistuinkin. Liian optimistinen olin taas kaiken suhteen, kun miehen kanssa laitettiin lapsi alulle :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin epäonnistumiseni on se, että en saanut lapseeni kohdistunutta koulukiusaamista loppumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lohdun sana ap:lle: minä olen epäonnistunut pääsykokeissa, ja vieläpä monta kertaa. Hain aikoinaan lukemaan psykologiaa, joka on yksi vaikeimmista aineista päästä sisälle Helsingin yliopistossa. Luin koko kevään aamusta iltaan. En päässyt, paras kaverini, jonka kanssa olin yhdessä lukenut, pääsi. Arvaa ottiko päähän?
Sittemmin olen valmistunut maisteriksi aivan toisesta aineesta. Ennen valmistumistani sain kuitenkin kaksi lasta, eli tein asiat hieman "väärin päin" :). Olin jo 33-vuotias kun valmistuin, eikä minulla ollut juuri työkokemusta. Maailman ihanimmat lapset kuitenkin. Nyt, 38-vuotiaana, minulla on virka ja onnellinen elämä perheeni kanssa (toki välillä huonompia kausia, mutta silti). Eli ehkä ei koskaan ollut tarkoitettu, että pääsen lukemaan psykologiaa.
Avioliittoni mielenterveysongelmaisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se kun kerran join kupista maitoa, jota luulin vedeksi.
En pystynyt rakastamaan äitiäni, joka oli minulle ilkeä. Eihän se tietty helppoa ois ollutkaan, mutta viha ja pettymys äidistä on kääntynyt sitten itseeni enkä kyennyt nousemaan tarpeeksi ajoissa sen yläpuolelle. Tämä murhe on seurannut minua läpi elämäni vaikuttaen ihan kaikkeen ja on ollut suhteellisen raskasta.
Epäonnistumisen alkusyy eli ettei äiti pystynyt edes vaikuttamaan siltä, että rakastaa minua jos ei oikeasti rakastanut on äidissäni jolla sen synty taas on hänen äidissään jne.
- En ole kouluttautunut, vaikka älliä olisi riittänyt ja nyt olen liian vanha
- Olen samasta syystä ollut 8 vuotta paskassa duunissa ja vihaan joka hetkeä
- Ero lasten isästä kun itse ryssin ihan kaiken
- Suhde mieheen joka petti, joi ja lyttäsi mut ihan maanrakoon ja sitäkin nöyrästi katselin 7 vuotta
- Epäonnistuminen itsemurhassa 15 -vuotiaana on se isoin epäonnistuminen. Olisi jäänyt paljon paskaa tapahtumatta itselle ja muille.