Voiko etäpikkujouluissa pettää?

Työpaikka järjesti etäpikkujoulut ”koko” perheelle. Tuli ruoat ja juomat. Juomien noustessa eräiden päähän, alkoi myöhemmin yöllä muutaman esimiestasoisen akan julkinen vonkaaminen ”kuinka eivät ole saaneet munaa pitkiin aikoihin sanatarkasti sanoen ” sekä ehdottelu kuinka pitäisikö tulla taksilla meille (minun kuullessa kaiken paskan metrin päässä). Keskustelun taso oli hyvin vihjailevaa ja hehkutettiin miestäni.
Oksettavaa touhua minusta, ja yhden kuvitellessa kuinka on nyt päässyt ”suosioon”. Myöhemmin yöllä keskustelu muuttui vielä kaksinkeskiseksi, ”kuinka minusta päästiin eroon, menin nukkumaan). Ja ”vonkaus” senkun jatkui. Ja minähän tarinan pahis olen, kun en ymmärrä tälläst touhua (itsensä lääppimistä)?...
Tälläisiäkö myös etäpikkujoulut nykyisin on? Olenko siis täysin epänormaali, kun en ymmärrä näitä julkisesti itseään nolaavia ”vonkaajia”? Sekä heille ei ole väliä, onko mies vapaa tai ei. Kaiken huippu oli, että tämä viimeinen ”vonkaaja” oli todella ruma mielestäni, eli tittelinsä voimin käytti valtaansa. Tuli aika selväksi, että hänen pillinsä mukaan pitää tulla toimimaan jatkossa menestyäkseen yrityksessä.
Itse en ole mikään rumista päästä. Saan päivittäin kehuja, sekä olis tilaisuus työni puolesta hypätä sänkyyn jäämättä kiinni, jos asia vain kiinnostaisi. Ei vaan kiinnosta sekaantua epätoivoisiin työkavereihin, jotka ovat eroamassa heti kun vihreää valoa näyttäisi. En usko enää miehen ylityö selityksiin, tätäkö se ylitöiden tekeminen onkin? Hänellä on ollut aiemminkin edellisessä työpaikassa ”ihailija”, mutta mieheni mielestä ei ollut mitään muuta. Tämä ihminen sai meidät eron partaalle jatkuvalla puhelinsoitteluillaan, milloin oli mitäkin vailla. Kunnes vihelsin pelin totaalisti poikki.
Mitä tässä kohtia pitäisi tehdä? Katsella sivusta, kun asiat etenee ”liveksi”? Miehestä nostan aivan turhan shown asiasta. Toista kertaa en samaa showta jaksa. Aloinkin miettiä, että kun en näemmä enää kelpaa miehelleni, niin miten löydän itselleni ”toyboyn”? Sellaisen, joka hyväksyisi myös ylimääräiset kiloni ja olisin hänelle vain ykkönen. Siltikin hyväksyisi työni ilman mustasukkaisuuskohtauksia (työkavereissa on miehiä yli 80%). Baareissa kun en käy, enkä aio niihin työkavereihin koskea, niin eipä tule ketään edes tavattua. Tai pitäisikö heittäytyä ”helpoksi” ja sanoa miehelleni: ” Ettei tää nyt oo mitään pettämistä, kuhan joku vain hiplailee itseään minun katsellessa, älä nyt viitti olla tollainen...” Tämähän näyttää olevan trendi tällä hetkellä?