Miehen outo suhtautuminen naisen seksuaalisuuteen
Mielessäni on pyörinyt muisto nuoruudestani. Olin silloin n. 20 vuotta ja etsin itseäni, jolloin päädyin muutaman kerran baarista sänkyyn uuden tuttavuuden kanssa. Näitä kertoja ei siis ollut monia, noin viisi. Pidin itseäni aika kilttinä tyttönä, mutta koska olin aina sinkku, niin kaipasin toisinaan läheisyyttä. Kerran sitten lähdin tällaisen mukavan nuoren miehen matkaan. Hän siis vaikutti tosi kunnolliselta ja kiltiltä, ja siksi koin olevani turvassa ja yhteyttä häneen. Harrastimme seksiä ja jäin yöksi hänen luokseen. Hän sitten täräytti minulle, että miksi sinä teet tällaista, ja alennat itsesi näin. Saisit paljon parempaakin, kun olet kaunis ja fiksu. Olin ihan puulla päähän lyöty, enkä edes osannut sanoa mitään tuohon, vaikka olisi pitänyt. Hän siis lähti yhteiseen hauskanpitoon kanssani sillä ajatuksella, että minä olen naisena se, joka tässä tilanteessa itseäni jotenkin alennan. Se ei ollut mitään änkyräkänniseksiä, eikä mitenkään rajua tai "likaista" vaan aika herkkääkin. Ei mitään sellaista, miksi kellekään pitäisi jäädä morkkis. Mietin vain usein sitä, miten surullista on, että tämä mies sitten ajatteli niin, että hänen kanssaan sänkyyn menevä nainen alentaa itseään. Eikä tuo ole ainoa kerta, kun olen törmännyt tällaiseen ajatteluun noin yleisesti. Toivottavasti nuoremmilla polvilla asiat ovat paremmin. Tämä oli 90-luvulla.
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Miehet tietää millaisia kuvotuksia he on. Joten nainen likaantuu kun koskee heidänlaisiin saastoihin. Ei siinä muuta ole. Lisäksi miehillä on kuvitelma että kaikki naiset vihaa seksiä. Naiset nöyryyttävät ja myyvät itseään kun harrastavat seksiä miehen kanssa.
#MIESVIHANÄKYVÄKSI.
Mitä outoa tuollaisessa suhtautumisessa nyt sitten on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla olen nähnyt joidenkin mammojen ajattelevan noin. Tosielämässä en kenenkään, onneksi. Olen syntynyt 1980-luvulla.
Mäkin oon syntynyt 1980-luvulla, ja kyllä mun teiniaikana oli just sellainen näkemys seksistä, että tyttö antaa pojalle. Antaminen on hyväksyttävää parisuhteessa, mutta ei muuten. Ja vähän on tietenkin epäilyttävää, jos tyttö onkin ehtinyt seurustella monen pojan kanssa, kun sittenhän hän on vaikka saattanut antaa heille kaikille.
Onhan tuossa sekin vinha perä, että tyttöhän saattaa olla jo raskaana toiselle pojalle. Tollanen ajatusmaailma voi ollaniiltä ajoilta peräisin, kun ehkäisy ei ollut vielä rantautunut Suomeen. Ja kyllä ne kondomitkin oli pitkään aika epävarmoja.
Voin vakuuttaa sulle, että 90-luvulla oli ehkäisyä saatavilla ja kondomit varmoja.
No en pidäkäån 90-lukua "niinä aikoina". Vai oletjo oikeesti sitä mieltä, että edellisten sukupolvien viisauksilla ei ole mitään vaikutusta?
Vierailija kirjoitti:
Mitä outoa tuollaisessa suhtautumisessa nyt sitten on?
SP-taudit leviää, syntyy isättömiä lapsia, miehet ei halua sitä vertaa parisuhteeseen, riski olla tekemisissä tuntemattoman ihmisen kanssa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi mies sanoi mulle kerran, että mitä useammat treffit kieltäydyn makaamasta hänen kanssaan, sitä enemmän hän minua haluaa. En tajunnut, että se oli varoitusmerkki. Sillä, kun aloimme seurustella ja menimme sänkyyn, alkoi hän kohdella minua huonosti. Eli ainoa keino, jolla olisimme voineet olla yhdessä, olisi ollut minun "pihtaaminen" koska se teki minusta hänelle vastustamattoman. Katsoin sikailua hetken ja juttu lopahti pian. Joidenkin ihmisten kanssa ei voi koskaan voittaa.
Ei voi olla totta, rehellinen pelimies. Mies puhui sulle aikeistaan ja sinä siitä huolimatta kävelit satimeen. Ilmaisi pitävänsä naisia alempiarvoisena.
No mutta jos fysiikka ja kemia ja seksuaalinen energia toimi, niin mihin ihmeen satimeen siinä astuu, jos leikkii tällaisen pelimiehen kanssa oman nautintonsa saavuttaakseen? Onko oletus että ainoa voitto on päätyä perinteiseen yksiavioiseen parisuhteeseen, ja että itsenäisenä eläminen ja satunnainen sekstailu olisi jotenkin vain tila johon tavoittelun sijasta nainen vain pettyneenä tyytyy?
Vierailija kirjoitti:
Mies vain oli rehellinen ja ihmetteli, miksi hengaat sellaisen luuserin kanssa. Rehellinen puhe ei tee vaikutusta?
Ja mies ei voinut olla rehellinen ennen seksiä syystä, että...?
Hei!
Kerron omaa kokemustani. Tuollaista ajattelutapaa en ole ainakaan nykyajan nuorilla miehillä kohdannut. Viittaan noin parikymppisiin. Itselläni ollut 12 nuoren miehen kanssa irtoseksiä (eli heti ekalla tapaamisella sänkyyn) eikä heistä kukaan ole pitänyt minua millään tavoin likaisena. Päinvastoin oikeestaan. Nuorella sukupolvella lienee avoimempi suhtautuminen siihen että naisetkin voivat nauttia seksistä ilman jonkinlaista ”likaantumista”.
Niin ja moni heistä ois ollu muutoinki valmis ihan tapailee joten tuskin tosiaan minään horona ovat ajatelleet. Arvailisin ja mitä kuullutkin muilta, että ko ajattelutapa on ehkä +30 vuotiailla ja siitä ylöspäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi mies sanoi mulle kerran, että mitä useammat treffit kieltäydyn makaamasta hänen kanssaan, sitä enemmän hän minua haluaa. En tajunnut, että se oli varoitusmerkki. Sillä, kun aloimme seurustella ja menimme sänkyyn, alkoi hän kohdella minua huonosti. Eli ainoa keino, jolla olisimme voineet olla yhdessä, olisi ollut minun "pihtaaminen" koska se teki minusta hänelle vastustamattoman. Katsoin sikailua hetken ja juttu lopahti pian. Joidenkin ihmisten kanssa ei voi koskaan voittaa.
Ei voi olla totta, rehellinen pelimies. Mies puhui sulle aikeistaan ja sinä siitä huolimatta kävelit satimeen. Ilmaisi pitävänsä naisia alempiarvoisena.
No mutta jos fysiikka ja kemia ja seksuaalinen energia toimi, niin mihin ihmeen satimeen siinä astuu, jos leikkii tällaisen pelimiehen kanssa oman nautintonsa saavuttaakseen? Onko oletus että ainoa voitto on päätyä perinteiseen yksiavioiseen parisuhteeseen, ja että itsenäisenä eläminen ja satunnainen sekstailu olisi jotenkin vain tila johon tavoittelun sijasta nainen vain pettyneenä tyytyy?
No niihän hän sanoi, että oli parisuhteessa.
Siis mies piti itseään heikkotasoisena sinuun nähden ja ihmetteli, että miksi nyt hänen matkaansa lähdit etkä jonkun komeamman/paremman, kun sellaiseenkin olisi sinulla ollut mahkuja. Jostain syystä miehellä oli todella huono itsetunto. Tasoteoriaan uskovat eivät voi kertakaikkiaan käsittää, että jonkun toisen "heikompitasoinen" on jonkun muun "hyvätasoinen". Sinulle tuo mies oli kyllin hyvätasoinen, mutta ehkä hänellä ei ollut kovin hyvä tuuri sitten käynyt aiemmin naisten kanssa ja piti itseään niin tasottomana, että hänen kanssaan seksiä harrastava nainen joutuu jotenkin alentumaan laskemaan tasoaan ollessaan hänen kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies vain oli rehellinen ja ihmetteli, miksi hengaat sellaisen luuserin kanssa. Rehellinen puhe ei tee vaikutusta?
Ja mies ei voinut olla rehellinen ennen seksiä syystä, että...?
Ois jääny saamatta se mitä oli lähteny hakemaan.
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla olen nähnyt joidenkin mammojen ajattelevan noin. Tosielämässä en kenenkään, onneksi. Olen syntynyt 1980-luvulla.
Täällä olevista ylivoimaisesti suurin osa ajattelee noin. Miehistä ja naisista. En tiedä mikä heissä oikein on vialla. Ja miksi parveilevat täällä.
Yksi hieman, naivi teoria on, että tuo kohtaamasi mies kysyi tai olsiko parempi sanoa, etä lausui ääneen kysymyksen, jonka hän saattoi tarkoittaa, ainakin osaksi itselleen.
Vaikka on edelleenkin 2020 luvullakin hämmentävän yleistä ettäinen oli myös miehen arvon katsotaan kohoavan, miä enemmän hänellä on ollut seksikumppaneita ja vastaavsti naisten arvon kasotaan laskevan sitä mukaa, mitä enempi hänellä oaksuaan olleen seksikumppaneita.
- Niin on ja on aina ollut myös miehiä, jotka eivät itse eriyisesti jos lainkaan viehäty ajatuksesta, että heillä tulisi olla, edes unelmissaan useampi seksikumppani, vaan toivoisivat löytävänsä sen yhden ja ainoan. Ehkä tälla kohtaamasi mies. Hän olisi saatanut toivoa, että olisit vastannut, tai kenties paremmin sanonu jo sanonut ennen hänen kysymystään, kuinka kadut aiempia seksiseikkailujasi ja haluaisi vakiintua hänen kanssaan.
Koska mies oli liian ujo ja raukkamainen, että olisi itse kyennyt sanomaan toiveen siitä sinulle. Mutta näin kysymällä teki selväksi, ettei oikeasti edes usko, että hänestä olisi tarpeeksi miestä sinulle, ikäänkuin hyökkäys olis ollut nyt paras puollustus, vaikka sillä löikin nyt vain itseään.
Kyllähän se oli Eeva, joka alkoi käärmeen kanssa vehtaamaan ja houkutteli Aatamin huomaamaan ilkoisuutensa, näin eräs lestapiispa (lähes tällaista kieltä käyttäen) minulle selitti, nuoruudessani. Kyllä sitä silmät pyöreinä kuunteli, onko tällaisiakin piispoja?
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla olen nähnyt joidenkin mammojen ajattelevan noin. Tosielämässä en kenenkään, onneksi. Olen syntynyt 1980-luvulla.
Palstalla yleinen asenne. Täällä moni uskoo että nainen antaa ja jakaa, mies haluaa ja ottaa. Kunnon nainen odotuttaa miestä, koska muuten mies ei kunnioita tätä.
Ei voi olla totta, rehellinen pelimies. Mies puhui sulle aikeistaan ja sinä siitä huolimatta kävelit satimeen. Ilmaisi pitävänsä naisia alempiarvoisena.