Rumat ja lihavat! Itseluottamusasiaa...

up

No, kehu ja kannusta lapsiasi, mutta pidä se järjellisellä tasolla. Rakasta lapsiasi, mutta siksi, että he ovat sinulle arvokkaita, ei siis "rakastan sinua, koska sait kokeesta kympin". Näytä lapsillesi, että nautit heidän seurastaan. Älä mollaa ja naura lapsen tekemisille. Älä vertaile lapsiasi naapurin kaikin puolin kauniimpaan ja fiksumpaan lapseen tyyliin "naapurin tyttö se on jokaisen äidin unelmalapsi, niin kaunis ja lahjakas, olisitpa sinä samanlainen".

Ei minuakaan kotona kehuttu eikä kannustettu. Opin siinä ainakin sen, kuinka haluan omat lapset kasvattaa.

Mä olen ruma ja lievästi ylipainoinen, mutta mulla on hyvä itsetunto. En todellakaan ole sitä ihmisten palautteesta saanut, vaan siitä huolimatta. Minun rumuuttani on pilkattu lapsesta asti, mutta minäpä en ole sitten ulkonäköööni itsetuntoani kiinnittänytkään. Minusta ulkonäkö on vain yksi pieni asia ihmisessä, muu on paljon tärkeämpää. Eipä sillä niin väliä sitten että minä en ole tuossa yksittäisessä, kovin vähän tärkeässä asiassa, kovin "lahjakas". Minulla on muita vahvuuksia.

Teini-iässä ja nuorena kieltämättä otti kyllä koville olla pilkattu ja poikien hyljeksimä... 

No mä olen raskauden jäljiltä pulleassa kunnossa. Tosin paino tippuu kyllä vauhdilla kun vihdoin pääsee liikkumaan.

Enkä naamasta ole mitenkään erikoinen. Meikkaamalla varmaan ihan nätti.

Mutta mulla on ihan hyvä itsetunto. Miksi ei olisi? pakkohan mussakin on olla jotain hyvää. Kaikissa meissä on. Niinkuin siinä kauneimmassakin jotain huonoa. Sellasia ihmiset on.

Meidän äiti on aina uskonut meihin. Sanonut et kyllä te pystytte ja aina kannattaa kokeilla. Oli idea miten hullu vain. Äiti myös ei välittänyt vaikka olisi miten mokannut. Ei sillä ollut väliä. Uudelleen vaan kokeilemaan! Hölmö on se joka ei edes yritä..

Ja syliä ja silittelyä meillä on kotona ollut paljon. Äiti on rakastanut meitä ja näyttänyt sen avoimesti, että ollaan ihania lapsia just sellaisinaan. Mä uskon että nää asiat on ne jutut mitä haluan antaa omillekin lapsilleni.

Lähinnä siitä, etten välitä vittujakaa yhtään mitä joku random minusta aattelee.

Pääasia on se, että itse tuntee olonsa hyväksi ja on onnellinen. Minä olen onnellisesti aviossa ja miestä varten tykkään laittautua jne mutta ei mua ihan rehellisesti kiinnosta mitä kaupassa esim kassa musta ajattelee. :)  Yritän opettaa myös lapseni olemaan välittämättä tuntemattomista, miksi kukaan meistä olisi heille mitään velkaa ja koskaan kukaan ei ole kaikille täydellinen.

Kehu ja kannusta lapsiasi, mutta ei tosiaan liikaa.

Olen ruma ja lihava ja mulla on aivan järjettömän huono itsetunto. Olen myös hiljainen hissukka, eli en voi kompensoida ulkonäköäni edes hyvällä luonteella.

Itsetuntoni on kohdillaan, koska en ole ruma. En joudu potemaan alemmuuskompleksia normaalissa kaupunkiympäristössä, koska olen sievä, kaunis, persoonallisen näköinen ja uljas oma tuuheatukkainen itseni.

Ei ole kannattavaa ajatella itsestään negatiivisia asioita kovin suurissa määrin.

Useimmin  juuri ulkoinen habitus korreloi ihmisen itsevarmuuden kanssa, toisaalta myös ruma ihminen on kiinostava jos hän on kovin itsevarma. Lähinnä olen kiinnostunut niistä ihmisistä jotka tuntuvat ns vähemmän kauniilta ja ehkä hiukan outoja ja he ovat aina sanvalmiita eivät jännitä ym. onko itseluottamus dna:ssa?