Lue keskustelun säännöt.
Äidille soittaminen ahdistaa
19.12.2020 |
No niin. Käsillä alkaa olla se aika vuodesta, kun pakollinen puhelu äidille on tehtävä. Ahdistaa jo valmiiksi. Ja olen jo oli 40 v.
En ole koskaan ollut äidin kanssa väleissä. Lapsena hän jo jostain syystä hylki, vain isoveli, joka harrasti urheilua, oli hyvä lapsi ja minun jälkeen 7 vuotta syntynyt pikku siskoni oli hyvä lapsi myös.
Muutin 17v omilleni, opiskelin, tein töitä, asuin välillä ulkomailla, palasin Suomeen, perustin perheen, erosin, opiskelin lisää, menin uudelleen naimisiin jne. No tällaista kai tapahtuu monille? Mutta joka ainoa asia oli äidin mielestä väärin. Väärä ala opiskella, huono työ ”eihän ne maksa kunnolla”, ulkomaille ”hyläten” perhe (joka ei edes välittänyt), vääränlainen kumppani, liian nopeasti lapsia, väärin erota ja tuotin vain väpeää sillä erolla kun ”mitä muutkin ajattelee”. Uudelleen opiskelu ”vanhoilla päivillä” (olin siis 32v) oli noloa, uudelleen naimisiin meno oli noloa ja uusi kumppanikin tietysti oli vääränlainen ja hupsista se ensimmäinen kumppani muuttui saman tien hyväksi, vaikkei sitä koskaan ollut äitini silmissä meidän avioliiton ajan.
Mielestäni olen kuitenkin pärjännyt hyvin, lapset ovat kaikesta huolimatta normaaleja koulussa menestyviä iloisia teinejä. Nykyinen mies ihana ja hyvä mies ja isäpuoli, työpaikkani on vakaa ja olen siellä hyvässä asemassa.
Mutta äidille soittaminen on ahdistavaa. Joka ikinen kerta hän keksii valittamista, haukkumista jne. Marttyrisoi itseään, kuinka hän parhaansa yritti ja minusta tuli silti tällainen. Rääpii kaikki vanhat haavat auki, vääntää ja kääntää kaikki aina, miten väärin olen elämääni elänyt (siis hänen mielestään). Kuinka Pirjon tai Annelin (äidin tuttavia, nimet keksitty) lapset on niin ja näin upeita. Puhelun jälkeen on ihan fyysisesti paha olo.
Ja ai miksi soitan silti joka joulu? Kai se on tapa ja kiltin tytön syndrooma, pitää edes jouluna muistaa, että minullakin on äiti. En tiedä kaipaako hän minun puheluani edes, mutta jotenkin on vain itsellä sellainen olo, että pakko se on soittaa, tai muuten olen (entistä enemmän) huono ihminen.
Onko kellään mitään vastaavaa? Jos ei ole, saa antaa tulevaan vaikka edes tsemppejä. Toivoisin, ettei ainakaan kovin paljon satelisi haukkuja tai vittuilua, saan sitä ensi viikolla äidiltä kyllä taas vuoden tarpeiksi.
Kommentit (11)
Älä soita. Ihan turhaa, molempien kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luultavasti hänellä on vaan sellainen ikävä arvosteleva tapa puhua, mutta ilahtuu kuitenkin soitostasi. Yritä antaa valua puheen toisesta korvasta ulos.
Esikoisena olet ollut harjoituskappale, nuoremmille lapsille on ehkä ollut helpompi näyttää läheisyyttä. Myöhemmin taas on vaikea muuttaa käytöstä, jos kanssakäyminen on lähtenyt vähän huonoille raiteille.
En itse soittaisi. Mitä arvoa on tuollaisella puhelulla jota kumpikaan ei halua. Ei ole mikään pakko, ja varsinkaan velvollisuudesta, kun ei edes oikeasti halua. Lopeta tuollainen perinne, hän voisi soittaa sinullekin jolloinkin jos haluaisi.
Voisitko yrittää olla henkisesti äitisi kaveri? Tai toisin sanoen purkaa päässäsi sen äiti/tytär -sidoksen.
Olet jo osoittanut osaavasi elää aikuisen elämää, eli äitisi on jo äitinä tehtävänsä tehnyt.
Laita rajat. Pakotat puheen tämän hetken arkeen, mihin asiaan tahansa, vaikka talonhoitoon tms. Ja pidät rajat koko ajan kirkaana ja rauhallisesti mielessäsi.
Kuulostaa tutulle ja olen se nuorempi lapsi, ja tyttö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sitten soitan. Laita tekstari onnellista joiluaZ🥶
Luultavasti äitisi on nähnyt sinussa itseään ja purkanut omaa passiivista agressiotaan sinuun.
Sinä olet hieno ja upea tyyppi jo tekstisi perusteella. Anna äidillesi anteeksi, että on ollut HUONO äiti sinulle.
Sitten saat mielenrauhan ja jaksat kuunnella äitisi turhia hölinöitä, asetut hänen yläpuolelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jospa jättäisit tällä kertaa puhelun väliin ja onnistuisiko muistaminen jotenkin muuten. Hätätapauksessa vaikka joku paikkakunnan kukkakauppa toimittaa pienen joulukukan kun kortti ei enää postitse ehdi.
Nyt on aika ottaa pikkuisen etäisyyttä tuollaiseen äitimuoriin. Polkee sinua niin kauan kuin annat polkea. Itse olen yhden vastaavan ilkeilijän kouluttanut siedettävämmäksi.
Älä soita, laita vaikka vain joulukortti. Tai jos soitat, yritä parhaasi mukaan kääntää keskustelun aiheet pois arvostelusta. Puhu säästä, joulukukista, lasten todistuksista, ihan mistä muusta vaan. Jos äitisi taas väkisin aloittaa arvostelun, lopetat puhelun ystävällisesti mutta napakasti, "minun pitää lopettaa, piparit palaa uunissa, heippa!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luovuttaisin kokonaan jos olisi vastaava tilanne. Ei kuulosta normaalilta. Hänen pitäisi puhua jollekin terapeutille, itse en kuuntelisi.
Ole kapinallinen, älä soita!