Miksi julkisesta sektorista ei voi oikeasti leikata kunnolla?
Suomessa pitäisi pohtia, mikä on oikeasti välttämätöntä ja mikä ei. Ei tätä verotusta kestä oikeasti enää v*ttu!
Nämä ainakin pois
Lapsilisä (miksi lapsenteosta pitäisi maksaa?)
Pois äitiyspakkaus
Opintoraha (ottakoon opiskelijat lainaa)
Kulttuurin tuet (rahoittakoot itse)
Kehitysapu (ihan sama vaikka on kv. sopimuksia, rahahanat vaan kiinni)
M. muuttajilta tuet pois (tuet vain kansalaisille, m*mut häädetään etteivät tee rikoksia)
Lopetetaan avit, elyt, trafi ja muut virastot, jotka vain hankaloittavat kansalaisten elämää ja joissa on kallispalkkaisia virkamiehiä.
Pois ilmainen kouluruokailu (opetus on jo ilmaista!)
Lukiolaiset ostakoon kirjansa itse
Puoluetuki pois
Sopeutumiseläke pois
Yritystuet kaikki pois, sen sijaan poistetaan yhteisövero ja kevennetään pääomien verotusta.
Pois kaikki tuet sähköautoiluun tai maalämpöön ym. siirtymisestä (maksakoot käyttäjät itse)
Pois tuulivoiman tuet
Leikattavaa on aivan älyttömästi, tässä tuskin on edes murto-osa. Suurimmat säästöt saataisiin, kun kuntien ja valtioiden turhista virkamiehistä ja loiseläjistä päästäisiin. Nämä ihmiset eivät tee mitään. Miettikää esimerkiksi jotakin liikuntatoimen ylitarkastajaa. Sitten on vielä tarkastaja ja apulaistarkastaja ja tarkastajan sijainen jne.
Nyt tilanne on se, että yhteiskunnan odotetaan huolehtivan kansalaisesta joka tilanteessa, vaikka yhteiskunnan tukien tulisi olla turvaverkko hätätilanteita varten.
Kommentit (39)
Leila Koo kirjoitti:
Kannattaa muuttaa Nigeriaan tai Intiaan, jos hyvinvointiyhteiskunta ahdistaa. Maailmasta löytyy helposti paikkoja, joissa ihminen joutuu pärjäämään ihan omillaan.
Asuuko suomessa liikaa arabeja ja afrikkalaisia?
Vierailija kirjoitti:
Minäpä sanon nyt aika ironisen mielipiteeni asiasta: Virkamiesten painostaminen tehokkuuteen pitäisi lopettaa välittömästi! Kaikkein kalliimmaksi tulee tyyppi, joka pelkää olevansa hyödytön ja alkaa puuhastella näyttääkseen välttämättömyytensä. Se on fakta, että ne virat säilyy, vaikka olisi täysin turhia. Kyse on vain vahinkojen minimoinnista. Nyt ongelmana on, että pitää koko ajan keksiä jotain alaspäin. Kansalaisille ja niille suorittavan tason tyypeille. Annetaan ohjeistuksia ja turhanpäiväistä puuttumista joka asiaan, koska pitää itselle kehittää töitä ja viedä jatkuvasti havaitsemiaan "epäkohtia" eteenpäin. Samoin pitää koko ajan perustaa turhia hankkeita yms., joilla kiusataan muutenkin kiireistä alatasoa. Kukaan ei koskaan laske, paljonko noi puuhastelut vievät rahaa ja aikaa vs. niistä saatu hyöty.
Hyvä esimerkki oli takavuosina yksi valtion yksikkö, josta uhattiin vähentää 20% porukasta. Nämäpä toimertui kiitoon. Vuoden aikana tekivät enemmän kuin koskaan tarkennuksia ja lisäohjeita, viilasivat pilkkua jne. Vuoden jälkeen voitiin todeta iloisena, että työt on lisääntyneet niin paljon, että ketään ei voi laittaa pois. Kukaan ei kertaakaan miettinyt, että jokainen lisätarkennus/viilaus maksaa jollekin isot summat rahaa ja vaivaa, eikä kukaan ole pystynyt todistamaan sen hyötyä kustannuksiin nähden.
Mikä tämä porukka on, josta puhut?
Suojatyöpaikkalaisia tällaiset puheet tietysti kauhistuttavat, mutta fakta on, että Suomessa on Euroopan toiseksi korkeimmat julkiset menot suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Valtion työntekijöiden määrää on leikattu vuosia. Työpaikkojen määrä on tippunut kolmannekseen (!) vuodesta 1988. https://yle.fi/uutiset/3-7920697
Kuntasekstori onkin sitten toinen juttu. Kuntien määrä on liian suuri ja asema sellainen, ettei keinoja karsimiseen ole.
Ap on edgy lukiolaisälykkö, nettosaaja, jota kokoomusnuorten sanoma puhuttelee oikeasti.
Ohi aiheen:
Osassa julkisia palveluja on paljon turhaa/väärin kohdistettua toimintaa. Esim. olin opiskelu-aikana mukana ison kaupungin nuorisotyössä, siellä osaksi on hyvää työtä, mutta osa ihan huttua. Veronmaksajana ihmettekin, eikö kukaan seuraa MIHIN raha menee.
Esim. aikaa tuhlattiin siihen (tästä aikaa useampi vuosi, toivottavasti on muuttunut!) että käveltiin/ajettiin autolla pitkin kaupunkia viemaan ILMOITUSTAULULLE ilmoituksia tapahtumista, varovasti koitin ehdottaa jos somen kautta mainostettaisiin myös... Käytännössä yksi työpäivä meni tuohon.
Toisekseen yksi tapahtuma oli sellainen, että esiintyvien bändien jäseniä (joille siis ihan maksettiin rahaa!) ja nuorisotyöntekijöitä oli ENEMMÄN mitä paikalle saapui nuoria, ja korostan että kyseessä iso kaupunki. Tarjottaviin oli panostettu (maksuttomia nuorille) ja lopulta työntekijät poistuvat pitsalaatikkopinojen kanssa kotiin kun yli jäi lähes kaikki.
Tein noihin aikoihin vastaavia hommia myös järjestöpuolella, ja tuntui niin pahalta kun ko. järjestön toiminnassa oli paljon lapsia ja siellä joka vuosi piti miettiä saako rahoitusta/mistä saa/paljonko jne. että toimintaa saadaan jatkettua. Ja tarjottavat tehtiin itse edullisista materiaaleista (esim. tapahtumiin pitsaa ymv. mikä kaupungin puolella ostettiin pitseriasta kallilla)
Vastaabia esimerkkejä oli paljon, meni kokonaan maku kaupungin touhuun, mutta korostan että oli siellä hyviäkin tapahtumia/hyvin hoidettuja asioita (esim. arvostan korkealle nuorisotyöntekijlitä, kritiikki kohdistuu enemmän "tapahtumavastaaviin") teki mieli listata asiat ja laittaa kaupunginvaltuustolle tmv. kuvien kanssa kirjelmä että ihan oikeasti, tähänkö rahaa halutaan laittaa?!
Olen ollut aika kauan julkisella sektorilla. Niin kauan kuin muistan, on muutaman vuoden välein vähennetty virkoja ja pienennetty budjetteja. On se julkinen sektori vedetty jo hemmetin tiukalle. Ei siellä mitään kivaa ole.
Korona vähentää kuntien tuloja 20 - 50 %. Pakkoleikkaukset edessä joka tapauksessa.
Julkisella puolella on tuhansia pienipalkkaisia "virkamiehiä", alle kolmen tonnin palkalla. Turha kadehtia. Jos aloittajan lista toteutettaisiin, olisi Suomi melkoinen kummajainen Euroopassa, jonkinlainen Itä-Euroopan ja Afrikan maan risteytymä.
Vierailija kirjoitti:
No niinpä, siinä pyhä lehmä paloiteltavaksi. Paras tapa olisi ottaa joka vuosi 10% nykyisistä (ei pelastustoimi/terveydenhuolto) budjeteista pois vähintään 5 vuoden ajan ja sanoa perään, että pärjäilkää.
Valtion työntekijöistä (noin 74 300 henkilötyövuotta) suuri osa vastaa turvallisuudesta (armeija, poliisi, suojelupoliisi, rajavartiolaitos etc. noin 30 000). Muita suurempia ovat verohallinto (reilu 7 000), oikeuslaitos (noin 6 000), valtion hallinto (ministeriöt, reilu 5 000)...
https://www.valtiokonttori.fi/uutinen/valtion-henkilostokertomus-2018-j…
Älkää please laittako valtion sisäistä ja ukoista turvallisuutta kiinni, tai valtion rahankeruuta, oikeuslaitosta tai valtion hallintoa. En haluaisi asua valtiossa, missä esimerkiksi nuo hallinnonalat toimivat omakustannusperusteella, ette kai tekään?
https://www.kt.fi/uutiset-ja-tiedotteet/2019/kunta-alan-henkilostomaara…
Mutta olen samaa mieltä että kaikkia julkisia menoja tulisi tarkastella kriittisesti, ehkä ei turvallisuustointa, mutta esimerkiksi hallintoa joka ei näy "käsinä kadulla, tai rajalla" (eli paperinpyörittelyä á la verotus, oikeuslaitos ja eduskunnan kansanedustajien ja ministerien työtä tukevat henkilöt). Valtiolla on erilaisia tehostamistoimia ja esimerkiksi verotuksen työntekijämäärä on pienentynyt mm. automatisoinnin kehittyessä. Oikeuslaitoksen osalta työtä kuormittavat mm. omien ja tulijoiden mahdollisuus valittaa kaikesta (tp-hakemus numero 5?) ja se ettei syytetty koti- tai kaukokonna saavu oikeuteen (kun tietty vastaavat vapaalta jalalta). Oikeuksien ja hallinnon tasapuolisuuden takia on vaikea keventää valtion virkamäärää (ei toki mahdotonta, vaikka voikin vaatia lain muutoksia).
Kunnilla on sitten paljon enemmän porukkaa töissä (kunta-alalla työskenteli 420 500 palkansaajaa lokakuussa 2018). Jotain tehtäviä voisi kuntakohtaisesti miettiä, mutta kun pääosa tuottaa terveys, sosiaali ja koulutuspalveluja, niin suurempi vähentäminen tarkoittaa näiden palvelujen alueellista vähenemistä.
https://www.kt.fi/uutiset-ja-tiedotteet/2019/kunta-alan-henkilostomaara…
Vierailija kirjoitti:
Leila Koo kirjoitti:
Kannattaa muuttaa Nigeriaan tai Intiaan, jos hyvinvointiyhteiskunta ahdistaa. Maailmasta löytyy helposti paikkoja, joissa ihminen joutuu pärjäämään ihan omillaan.
Vedit herneen nenään ja tulit tämän kirjoittamaan? Taidat olla siellä saamapuolella.
Joku turvaverkko on hyvä olla. Mutta nyt tilanne on se, että liian suuri osa kansasta on käsinojolla ja odottaa, että valtio elättää tilanteesta riippumatta. Julkisella sektorilla taas on valtavasti tehottomuutta ja turhia virkoja, joita leikkaamalla saataisiin miljardiluokan säästöjä.
Minä olen saamapuolella. Mutta eri tavalla kuin ymmärrät. Saan yrityksiini korkeasti koulutettua, kehdosta hautaan terveenä pysyvää, turvallisissa taloissa asuvia, turvallisia teitä kulkevia, onnellisia työntekijöitä. Nigeriassa ei varmaan paljoa tarvitsisi yrittäjän veroja maksaa, mutta voi sitten yllättyä mitä niillä veroilla on saanut.
Vierailija kirjoitti:
Voitaisiin aloittaa ihan sieltä, että julkisen sektorin lomat laitettaisiin samalle tasolle kuin yksityisellä puolella, eli 5 viikkoa/vuosi. Myös opettajien. Eli velvoitettaisiin opettajat tekemään suunnittelu- ja kehitystyötä sen ajan, kun opetus on tauolla. Moni opettaja tekee mutta eivät kaikki.
Sitten tehostettaisiin työntekoa julkisella puolella. Siellä hommat viivästyvät, ei ole määräaikoja, mihin mennessä asiat pitää hoitaa. Ihmisten työnkuva hyvin kapea, homma on hyvin tehotonta ja järjestelmät hyvin onnettomia. Liikaa byrokratiaa, liian jäykkää ja vanhanaikaista.
Ne kuuluisat pitkät lomat saa vasta, kun on ollut töissä 15 vuotta. Määräaikoja ja kiirettä todellakin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitaisiin aloittaa ihan sieltä, että julkisen sektorin lomat laitettaisiin samalle tasolle kuin yksityisellä puolella, eli 5 viikkoa/vuosi. Myös opettajien. Eli velvoitettaisiin opettajat tekemään suunnittelu- ja kehitystyötä sen ajan, kun opetus on tauolla. Moni opettaja tekee mutta eivät kaikki.
Sitten tehostettaisiin työntekoa julkisella puolella. Siellä hommat viivästyvät, ei ole määräaikoja, mihin mennessä asiat pitää hoitaa. Ihmisten työnkuva hyvin kapea, homma on hyvin tehotonta ja järjestelmät hyvin onnettomia. Liikaa byrokratiaa, liian jäykkää ja vanhanaikaista.
Ne kuuluisat pitkät lomat saa vasta, kun on ollut töissä 15 vuotta. Määräaikoja ja kiirettä todellakin on.
Tai on edellistä työkokemusta rinnastettavissa kyseiseen homman se 15 vuotta :)
Katso mallia ulkomailta. Onko mielestäsi niissä maissa joissa on mitätön julkinen sektori ihmisillä hyvä elää?
Kehitysapu pois ja ulkolaiset elätit jätettävä ottamatta maahan. Muista en halua leikata, vaikken itse kaikkia noita etuja edes käytä.
Julkista sektoria voidaan leikata ja tullaan leikkamaan sieltä mistä voidaan palveluja yksityistää. Seuraavana yhä enevässä määrin todennäköisesti terveydenhuollosta, ehkä koulutuksesta. Osa saa hyvän yksityisen terveydenhoidon, osa välttävän julkisin varoin tuotetun, samoin koulutuksessa esi- ja perusopetuksesta alkaen.
Vierailija kirjoitti:
Koska ihmiset ovat tottuneet saamaan ilmaiset palvelut ja enemmistö toiminnan rahoittajista haluaa näitä palveluja olevan saatavilla.
Suurin osa rahoista tulee ihmisiltä joilla on varaa ostaa palvelut jos se takaa sen että palvelu on parempaa kuin se mihin julkinen sektori kykenee.
Vierailija kirjoitti:
Julkista sektoria voidaan leikata ja tullaan leikkamaan sieltä mistä voidaan palveluja yksityistää. Seuraavana yhä enevässä määrin todennäköisesti terveydenhuollosta, ehkä koulutuksesta. Osa saa hyvän yksityisen terveydenhoidon, osa välttävän julkisin varoin tuotetun, samoin koulutuksessa esi- ja perusopetuksesta alkaen.
Haaveilet "halvasta terveydenhoidosta" USAn malliin?
Käyttäjä37185 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Julkista sektoria voidaan leikata ja tullaan leikkamaan sieltä mistä voidaan palveluja yksityistää. Seuraavana yhä enevässä määrin todennäköisesti terveydenhuollosta, ehkä koulutuksesta. Osa saa hyvän yksityisen terveydenhoidon, osa välttävän julkisin varoin tuotetun, samoin koulutuksessa esi- ja perusopetuksesta alkaen.
Haaveilet "halvasta terveydenhoidosta" USAn malliin?
Siihen suuntaan me olemme koko ajan menossa. Ei siitä tarvitse haaveilla.
Minusta säästäminen voitaisiin aloittaa nykyisestä hallitusviisikosta :)