Lapseton ja parisuhteeton miettii lapsellisten ja/tai suhteellisten jouluja! Kertokaa omat kuvionne!

Meillä vuorotellaan. Joka toinen vuosi jouluaatto toisilla vanhemmilla ja päin vastoin. Ja joulupäivä siis samoin. Näin sujuu hyvin meillä:)

Viime joulu vietettiin erillään omien perheidemme parissa, koska suhde oli hyvin tuore emmekä vielä olleet esitelleet toisiamme. Tänä jouluna sovimme, että aatto ollaan miehen perheen luona yötä ja joulupäiväksi suuntaamme minun perheeni pariin ja varmaan yövymme sielläkin yhden yön. Olen aina viettänyt joulut lapsuudenperheeni kanssa, joten tämä on minulle uutta. Välimatkaa lapsuudenperheiden koteihin on muutama sata kilometriä, siksi yökyläilemme.

Ei aikuiset enää mene ilman omaa perhettään vanhemmilleen. Meillä joulu on meillä. Lapselle on kuusi, lahjat ja muut vermeet. Isovanhemmat tulevat meille. Toki vain omat vanhempani, sillä miehen vanhemmat asuvat liian kaukana, skype ja zoom on kuitenkin keksitty heillekin. 

Kaikki tulevat meille. Ei ole valtava määrä kokkaamista koska kaikki tuovat mukanaan jotain. Kyllästyin seilaamaan pöydästä toiseen ja halusin lapsilleni joulun omassa kodissa enkä autossa.

Up

Alkuun vietettiin kumpikin joulu omien perheiden luona. Toisena jouluna yhteenmuuton jälkeen päätettiin viettää joulua yhdessä kotona ja sillä tiellä ollaan edelleen, lapsia on nyt kaksi. Normaalisti on kutsuttu molempien vanhemmat ja sisarukset kahville Tapaninpäivänä, tänä vuonna se jää väliin. Mutta aattona ei muita kuin oma perhe. Meillä tämä on siinä mielessä helppoa, että molempien puolelta on perinteisesti ollut ydinperheen joulu.

Me vietetään joulua minun vanhrmpieni luona, miehen vanhemmat ovat jo kuolleet. Kun neljä vuotta sitten vielä mieheni vanhemmat elivät ja meillä esikoinen oli 1v. niin kävimme joulun välipäivinä myös miehen vanhempien luona. Asutaan lähempänä minun sukua ja miehen kaikki suku on noin 500 kilometrin päässä joten sinne mennään kun aikaa on 😊

Me ollaan vuoroteltu molempien vanhempien luona, nyt lasten kanssa ollaan vietetty aattoa yleensä miehen vanhemmilla, koska heillä on iso talo ja äidilläni pieni kaksio. Isäni viettää joulua milloin missäkin, yleensä jossain vaiheessa pyhien aikana nähdään. Meillä helpottaa, kun molempien vanhemmat asuu samalla paikkakunnalla, niin voidaan käydä vaikka joulupuurolla äidilläni ja mennä siitä illaksi miehen vanhempien luo. Vuoden päästä toivon mukaan vietetään joulua omassa kodissa, jos löydetään oma talo jossa on mukava olla. Kutsutaan sitten varmaan äitini ja ehkä siskoni meille joulun viettoon, muut tuskin haluaa tulla.

Vihaan joulua ja siitä aiheutuvaa säätöä (sukulaisten vonkumista että pitää olla siellä ja täällä ja tuolla) niin etten vietä sitä. Menemme kahdestaan mökille.

Vietetään kotona oman perheen kesken. Syödään jouluruokia ja jaetaan lahjat. Muuten aika vähän joulunpyhät poikkeaa normaalista arjesta, yleensä joulunpyhinä ollaa myös töissä.

Joulua vietetään kotona oman perheen kesken. Isovanhemmille soitetaan tai otetaan videopuhelua. Näin ollaan tehty jo monta vuotta. Aiemmin ollaan saatettu poikea isovanhemmilla tapanina tai uutena vuotena, mutta tänä vuonna ollaan kotona.

Jos ollaan siinä vaiheessa, että puhutaan poikaystävästä, kumpikin viettää joulun omien vanhempien luona. Korkeintaan käydään kahvilla näytillä siinä toisessa perheessä.

Vähän vanhempina ja vakiintuneempina pari päättää yhdessä missä ovat ja milloin. Sitten kun on lapsia, on mielestäni aika viettää joulua omassa kodissa oman perheen kesken. Jos jomman kumman vanhemmat asuvat ihan lähellä, voidaan joulua viettää yhdessäkin.

Jouluksi miehen, uudeksivuodeksi minun sukulaisille. Miehen lapsuudenkoti on kaukana ja minun vielä kauempana. Näen omaisiani vain pari kertaa vuodessa, siksi meillä on pitkä joululoma, jotta ehditään kyläillä ihan rauhassa syöksymättä paniikinomaisesti paikasta toiseen. Näin on tehty jo vuosia.

Me ollaan oltu välillä toisen ja välillä toisen vanhempien luona aattona. Usein tehtiin niin, että yhtenä päivänä jossain ja toisena jossain muualla. Joku joulu jo ennen lapsia päätettiin olla kahdestaan kotona aatto ja käytiin varmaan sit tyyliin tapanina ja välipäivinä vanhemmilla. Jossain vaiheessa vanhemmat oli meillä jouluna, joskus on vietetty isoja sukujouluja. Yksi kyläpaikka per päivä on ollut meillä aina tapana, ei lähdetä ajelemaan edes takaisin sinne tänne tonne yhtenä päivänä.

Ei olla koskaan saatu tästä mitään riitaa tai ongelmaa aikaiseksi. Aina on haluttu olla joulu yhdessä ja sitä ei olla mietitty, että oltais jouluna eri osoitteissa. Kummallakaan ei ole mitään pakkomielteitä olla aina omien vanhempien kanssa eikä vanhemmatkaan ole koskaan vaatineet ehdottomasti olemaan heidän kanssaan. Joku päivä joulun aikaan on aina nähty heidät. 

Meillä oman kodin joulu tehty ja vietetty keskenämme omassa rauhassa siitä lähtien kun yhteisen kodin perustimme. Muulloin kuljemme sukulaisissa ja tapaamme sukulaisia ihan tarpeeksi. Emme halua toisten ihmisten joulu rituaaleja suorittaa. Helpottavaa ettei tarvitse mitään laumaa kotionsa että joulu joltain tuntuu eikä vastaavasti tukkeutua toisten nurkkiin. Olemme luoneet omat joulu perinteemme jota ei mikään suku ole määrittelemässä. Tuntuisi että parisuhde on vähintäänkin outo jos eivät aikuiset pariskunta kykene kaksin yhtään joulua viettämään. Ei myöskään sitten pysty näitä korona ajan suosituksiakaan noudattamaan että vietto omassa kodissa. Ymmärrän jos on täysin yksinäinen ja todella tuskallista yksin viettää joulu. Nykyajan ihmiset ovat entistäkin heikompaa laatua. Minä, minä ja minä tahdon sitä ja tätä. Ei mitään väliä näistä korona suosituksista. 

Menemme molemmat omien sukulaistemme luo emmekä vietä joulua yhdessä. Näin on lähes 10 vuotta. Jos meille tulee lapsia, tästä tulee ongelma. Vuorottelu vuorovuosin on ikävää, joka paikkaan ei ehditä pyhien aikana pitkien välimatkojen vuoksi eikä kiinnostaisi omaan kotiinkaan laittaa joulua. En siis ole jouluihminen yhtään. Ehkä voisimme viettää perhejoulua risteilyllä, kylpylässä tai ulkomailla.

Siinä vaiheessa kun alettiin seurustella, äitini, jonka kanssa ennen vierin joulut, oli jo kuollut. Vanhempani erosivat ollessani teini-ikäinen, ei vähiten isäni alkon käytön takia ja kaikki lapsuusjoulut siis katselin aina lisääntyvää juopottelua ja siitä seuraavia aika hirveitä riitoja. Äitini valitsi vuosikaudet olla jouluisin kuin painekattila, kun viskipullo tyhjeni. No, mistään hinnasta en alkoholistin kanssa viettäisi joulua, tuon jälkeen äiti rentoutui ja joulut oli tosi kivoja.

Eka seurustelujoulu meni niin, että mies matkusti lapsuuskotiinsa ja ite olin joulun omassa kodissani yksin. Seuraavana jouluna menin mukaan miehen lapsuuskotiin, mutta se oli virhe. Anoppi yritti tosissaan ja oli ystävällinen, mutta miehen 30+++ sinkkusisarukset ja appiukko pitivät mykkäkoulua, eikä kukaan suostunut puhumaan minulle, vaikka vähän yritin. Appi puhui sen verran, että ilkeili joulupöydässä ja lahjoista. Selvisi, että ”ovat aina viettäneet joulun ydinperheenä”, edes leskeksi jäänyt mummo ei ollut tervetullut ja pilasin näin läsnäolollani heidän joulunsa. Lähdin heti joulupäivän aamuna sieltä pois, anoppia kiittelin kovasti. Ei tulisi mieleenkään ikinä kokeilla toiste joulunviettoa näiden kanssa.

Sen jälkeen on vietetty mieheni kanssa aatot kahden tai siskoni kanssa, ystävät ovat myös aina tervetulleita. Anoppi sitten möksähti tästä ja on aina vetänyt joulun alla marttyyrikortin esiin, jouluaaton aamuna tulee vielä viimeinen itkupuhelu. Mies vielä pehmensi iskua ottamalla työvuoroja alkuun jouluun, mutta hirveä kriisi se on ollut anopille, kun kaikki ”lapset” (siis yli 30-vuotiaat ihmiset) ei enää tulleet jouluksi. He eivät tietenkään halua meille, edes käymään, koska se joulun suurin arvo on se muuttumattomuus. Sittemmin myöhemmin kuvioihin tullut miehen veljen vaimo on myös saanut tämän katkerasti tuta.

Olen sillai itsekäs ihminen ja viettänyt elämässäni niin erilaisia jouluja, ihan pakon edessä, ei omasta valinnastani, että itse en jaksa katsella tajun kankaalle dokaavaa sönkköä sen enempää kuin vihoittelevaa, ilkeilevää tai marttyyriraivoavaa ihmistä jouluna. Joulu on itselleni kiitollisuuden ja toivon ja rauhoittumisen aikaa ja en halua siihen ihmisiä, joille se on vallankäyttöä ja toisille pään aukomista varten. Siinäkin olen itsekäs, että kun saatiin lapsia, en antanut niiden lähteä aatoksi miehen kanssa mummolaan, niinkuin siellä olisi haluttu. Perusteluna, että saisivat ”oikean” joulun. Joulupäivänä tai Tapanina mennään tai menevät, mutta tämmösenä natsina aion näin äitinä ihan ite viettää joulua lasteni kanssa. Mieheni kyllä ymmärsi ratkaisuni aikanaan ja on ollut aina samalla kannalla, mutta anoppi taas pitää tätä minun vikanani, käytännössä minä siis yli kymmenen vuotta sitten pilasin häneltä joulut. Sori siitä.

Näihin joulunviettoasioihin liittyy siis hirveästi jännitteitä, ei voi kun pitää peukkuja, että niiltä itsekukin säästyisi ja ne puolisoiden perheet samoin kun omatkin olisi ns. normaalilla järjellä kulkevia.

Me ollaan vietetty kaikki joulut mun vanhempien luona, paitsi pari kertaa vanhempani ovat viettäneet joulua muualla, ja sitten ollaan oltu kotona ja meillä on ollut vieraita. Mieheni ei ole kovin läheisissä väleissä äitiinsä, eikä ole ollut innostunut viettämään joulua hänen kanssaan. Ovat he vähän lähentyneet sen jälkeen, kun olemme saaneet lapsia. Mä ehkä viettäisin mieluiten joulua niin, että mun yks ystävä tulisi lapsineen meille, mutta lapset haluavat viettää joulua mun vanhempien luona. Ehkä joskus saadaan sellainenkin joulu, että mun ystävä lapsineen (tai yksin, jos hänen lapsensa ovat sukuloimassa isänsä kotimaassa) ovat meillä, ja sitten vanhempani tulevat käymään tmv.

ihhihbihbjhh kirjoitti:

Siinä vaiheessa kun alettiin seurustella, äitini, jonka kanssa ennen vierin joulut, oli jo kuollut. Vanhempani erosivat ollessani teini-ikäinen, ei vähiten isäni alkon käytön takia ja kaikki lapsuusjoulut siis katselin aina lisääntyvää juopottelua ja siitä seuraavia aika hirveitä riitoja. Äitini valitsi vuosikaudet olla jouluisin kuin painekattila, kun viskipullo tyhjeni. No, mistään hinnasta en alkoholistin kanssa viettäisi joulua, tuon jälkeen äiti rentoutui ja joulut oli tosi kivoja.

Eka seurustelujoulu meni niin, että mies matkusti lapsuuskotiinsa ja ite olin joulun omassa kodissani yksin. Seuraavana jouluna menin mukaan miehen lapsuuskotiin, mutta se oli virhe. Anoppi yritti tosissaan ja oli ystävällinen, mutta miehen 30+++ sinkkusisarukset ja appiukko pitivät mykkäkoulua, eikä kukaan suostunut puhumaan minulle, vaikka vähän yritin. Appi puhui sen verran, että ilkeili joulupöydässä ja lahjoista. Selvisi, että ”ovat aina viettäneet joulun ydinperheenä”, edes leskeksi jäänyt mummo ei ollut tervetullut ja pilasin näin läsnäolollani heidän joulunsa. Lähdin heti joulupäivän aamuna sieltä pois, anoppia kiittelin kovasti. Ei tulisi mieleenkään ikinä kokeilla toiste joulunviettoa näiden kanssa.

Sen jälkeen on vietetty mieheni kanssa aatot kahden tai siskoni kanssa, ystävät ovat myös aina tervetulleita. Anoppi sitten möksähti tästä ja on aina vetänyt joulun alla marttyyrikortin esiin, jouluaaton aamuna tulee vielä viimeinen itkupuhelu. Mies vielä pehmensi iskua ottamalla työvuoroja alkuun jouluun, mutta hirveä kriisi se on ollut anopille, kun kaikki ”lapset” (siis yli 30-vuotiaat ihmiset) ei enää tulleet jouluksi. He eivät tietenkään halua meille, edes käymään, koska se joulun suurin arvo on se muuttumattomuus. Sittemmin myöhemmin kuvioihin tullut miehen veljen vaimo on myös saanut tämän katkerasti tuta.

Olen sillai itsekäs ihminen ja viettänyt elämässäni niin erilaisia jouluja, ihan pakon edessä, ei omasta valinnastani, että itse en jaksa katsella tajun kankaalle dokaavaa sönkköä sen enempää kuin vihoittelevaa, ilkeilevää tai marttyyriraivoavaa ihmistä jouluna. Joulu on itselleni kiitollisuuden ja toivon ja rauhoittumisen aikaa ja en halua siihen ihmisiä, joille se on vallankäyttöä ja toisille pään aukomista varten. Siinäkin olen itsekäs, että kun saatiin lapsia, en antanut niiden lähteä aatoksi miehen kanssa mummolaan, niinkuin siellä olisi haluttu. Perusteluna, että saisivat ”oikean” joulun. Joulupäivänä tai Tapanina mennään tai menevät, mutta tämmösenä natsina aion näin äitinä ihan ite viettää joulua lasteni kanssa. Mieheni kyllä ymmärsi ratkaisuni aikanaan ja on ollut aina samalla kannalla, mutta anoppi taas pitää tätä minun vikanani, käytännössä minä siis yli kymmenen vuotta sitten pilasin häneltä joulut. Sori siitä.

Näihin joulunviettoasioihin liittyy siis hirveästi jännitteitä, ei voi kun pitää peukkuja, että niiltä itsekukin säästyisi ja ne puolisoiden perheet samoin kun omatkin olisi ns. normaalilla järjellä kulkevia.

Mulla tuli vaan päähän sellainen kysymys, että oletteko te miniät jutelleet asiasta kahdestaan ja mitä se sanoi ja mitä sä sanoit ja...?

Käydään minun vanhempien luona syömässä, loppuilta ollaan kahdestaan kotona. Jouluperinteisiin kuuluu myös anopin itkupuhelu kun ei mennä koskaan heille. Olisi ehkä kannattanut miettiä hornan tuuttiin muuttaessa, että lapset ovat jääneet entisille asuinsijoille.