Lue keskustelun säännöt.
Mulla on teoria siitä, miksi koulukiusaaminen herättää isoja tunteita
06.05.2014 |
Tuskin palstalle on kasautunut satoja vaikeasti koulussa rääkättyjä. Silti raivokkaasti vihataan kiusaajia ja julistetaan että tarhan nelivuotias purija on kotoisin helvetin esikartanosta ja selvä sosiopaatti-tapaus.
Ennemmin mä luulen, että kyse on siitä, että äidit pelkää omien lastensa puolesta!
Pelätään, että lapsia kiusataan ja sitä, että oma lapsi kiusaa. Se on niin kamala ajatus, että kiusaaminen on helpompi kuvitella ainoastaan niiden muiden hirviökakaroiden hommaksi. Ei meidän lapsi, vaan naapurin hirviokakara.
Suht sama ilmiö kuin lasten kuolemaan johtaneet onnettomuudet,. Ajatus siitä, että huonolla tuurilla kenelle tahansa voi tapahtua kamalia on liian pelottava ja synnyttää epävarmuutta. Sen takia ajatellaan, ettei meille voi niin sattua, koska olen niin varovainen ja tarkka - ne on ne muut perheet, joissa on Huonoja Äitejä ja Isiä.
Mikäs siinä, mutta miettikää: miten suhtautuu noin ajatteleva äiti siihen, kun jossain vaiheessa tulee tieto, että hänen Nico-Petterinsä on kiusannut koulukaveria? Kun "kiusaaja on geneettisesti paha sadisti ja perheensä sosiopaattien käärmeluola".
Kommentit (13)
2, hävettäisi minuakin. Mutta se kiusaaminen olisi hyvä kyetä tunnustamaan, muuten siihen ei puututa. Ja sen takia musta tollanen suhtautumistapa ei ole kauhean hyvä juttu.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
True. Tai sitten se kiusaaminen on vaan laajempi ja yleisempi ongelma kuin me osataan arvata.
4, voihan se niinkin olla. Silti mä vähän luulen, että av-laiset projisoi aiheeseen omia pelkojaan.
ap
Hmmm. Ensmäseksi meinasin jo sanoa, että sehän on hyvä asia, että kiusaamista kammotaan, mutta on sulla tossa kyllä näkökulma. Jos kiusaaminen ois vaikka niinkuin huutaminen tai riehuminen, niin siihen napattais heti kiinni ja kotonakin lapsi kuulis kunniansa aika nopeesti.
Nyt eka reaktio monella mammalla on, että ei pidä paikkaansa, ei meidän lapsi, tossa on vaan teidän pojan versio tapahtuneesta ja muuta seliseliseli. Just koska se on niin hiton noloa olla kiusaaja ja kiusaajan vanhempi.
Tämmöistä tuli vastaan hesarista:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helpompi puuttua toisten asioihin kuin omiin. Siksi missään ei raivota työpaikkakiusaamisesta, ja pidetä kampanjoita sen lopettamiseksi.
Minun teroria on se, että kiusaamisesta tehdään liian iso numero. Siinä missä me saimme opetella itse sovittelemaan ja käyttämään omaa ajattelukykyämme tarvitaan nykyään armeija, poliisi, psykologi, lääkäri, kuraattori, sosiaalityöntekijöitä, ja monenmoisia projektin vetäjiä jne...Eihän sitä uskalla päinkään katsoa kun leimataan kiusaajaksi, kun tuo katsoi jotenkin oudosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 18:59"]
Oma poika meinasi syyllistyä kiusaamiseen. Piirsi luokkansa puhelaista tytöistä sarjakuvan, kun oli hyvä piirtämään ja näytteli sitä kaikille. Kyllä pidin pojalle puhuttelun, että mitä luulet, tuntuuko niistä tytöistä hyvältä. Poika meni vakavaksi ja sanoi, "en ole tullut ajatelleeksi." Poika esitteli sarjakuvan ylpeänä minullekin, ja reaktioni oli ilmeisesti yllätys. Toista poikaani taas kiusattiin vähän seiskalla, mutta tolkku luokanvalvoja sain sen ilmeisesti loppumaan. Kyllä tuo, että oma lapsi syyllistyi kiusaamiseen, oli kovempi paikka kuin se, että omaa lasta kiusattiin, varsinkin kun kiusaaminen saatiin loppumaan.
[/quote]
Mistä tuo sarjakuva kertoi? Toihan voisi olla päinvastoinkin kehumista, jos aihe on positiivinen. Mutta nykyään kaikki huomioiminen tunnutaan ottavan kiusaamisena.
Mun mielestä on kauheeta, että aikuiset demonisoivat jonkun neljävuotiaan kiusaajan. Voisivat aikuiset myös kiinnostua ottamaan selvää mistä tämä kiusaaminen johtuu, onko tällä pienellä kiusaajalla kaikki esim kotona ok?. En vähättele kiusaamista, mutta harvemmin tarhaikäinen edes tajuaa mitä tekee. Ja kiusaajan eristäminen ei varmaan tilannetta auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiusaaminen liittyy kilpailumentaliteettiin, joka kuulemma kuuluu ihmisen perusluontoon; sitähän ap:kin osaltaan tuossa pui. Asetelmaa ja seurauksia.
Oma poika meinasi syyllistyä kiusaamiseen. Piirsi luokkansa puhelaista tytöistä sarjakuvan, kun oli hyvä piirtämään ja näytteli sitä kaikille. Kyllä pidin pojalle puhuttelun, että mitä luulet, tuntuuko niistä tytöistä hyvältä. Poika meni vakavaksi ja sanoi, "en ole tullut ajatelleeksi." Poika esitteli sarjakuvan ylpeänä minullekin, ja reaktioni oli ilmeisesti yllätys. Toista poikaani taas kiusattiin vähän seiskalla, mutta tolkku luokanvalvoja sain sen ilmeisesti loppumaan. Kyllä tuo, että oma lapsi syyllistyi kiusaamiseen, oli kovempi paikka kuin se, että omaa lasta kiusattiin, varsinkin kun kiusaaminen saatiin loppumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulukiusaamiskeskustelu herättää suuria tunteita monessa kiusatussa siksi, että se satuttaa niin syvältä ja aiheuttaa monelle pitkäaikaisia ongelmia. Kun tämän yhdistää siihen, että kiusaamiseen ei puututtu ja kisattua vielä syyllistetään tapahtuneesta, kuohuu yli - täysin oikeutetusti.
Sitä en ymmärrä miksi ne, joita ei ole kiusattu vakavasti, suhtautuvat kiusaamiskeskusteluun myös suurella tunteella. Erityisesti kun näiden ihmisten reaktio on usein kiusaajaa ja tämän tunteita arvosteleva, jopa vihamielinen. Voiko tällainen kertoa empatian puutteesta? Tai ehkä joillakin ihmisillä kiusaamiskeskustelu (toisen ihmisen kokema epäoikeudenmukaisuus ja tuska) herättää tarpeen suojella jotain omaa, käsittelemätöntä traumaa. Ja hyökkäys saa tällaisen ihmisen tuntemaan itsensä vahvaksi edes hetken ajaksi.
Minua ainakin hävettäisi jos lapseni kiusaisi vaikka koulukavereitaan. Ja häpeä on vaikea tunne.