Erosin persoonallisuushäiriöisestä miehestäni..

Mitä persoonallisuushäiriötä entinen puolisosi sairastaa?

Kuinka kauan suhteenne kesti? 

Mun miehelläni on 3 eri persoonallisuushäiriöitä (myöskin ammattilaisen tekemiä diagnooseja), ja meillä on mennyt todella hyvin viimeiset 5 vuotta. Eipä ole koskaan ollut väkivaltainen, eikä muutenkaan minua loukannut. Älä siis yleistä. Riippuu mitkä häiriöt ihmisellä on, miten niitä hoidetaan jne.

Suhde kesti miltei viisi vuotta ja mies sairastaa sekamuotoista häiriötä, jossa siis koko persoonallisuuhäiriöisten kirjo! Mutta epävakaa(f60.0) ja huomionhakuinen(f.60.4) korostuneimmat.. Hän oli myös masentuneisuuteen taipuva, sekä diagnosoitu ADD. Luulin, että minä autan häntä "pärjäämään" ja tuin häntä ja kannustin. Hän hylkäsi minut kuitenkin henkisesti jo aikapäiviä sitten. Hän oli niin ristiriitainen! Sanoi ettei halua erota, mutta käyttäytyi kuin minua ei olisi hänelle enää olemassakaan!

Olen kokenut erojen tuskaa elämäni aikana, mutta tämä ero on kyllä jotain aivan kummallista. Tuntuu siltä, kuin olisin jossakin "sumussa" elänyt ja nyt kaikki on liian kirkasta ja outoa ja tunnen etten jotenkin osaa olla yksin. Olen hirveän eksyksissä! ! :( En silti halua kuulla miehestä mitään enää, sillä tiedän että hän tekee huonoa minulle..

Sinä numero 4, en minä ole mitään yleistänyt vaan puhunut omasta miehestäni ja meidän suhteestamme. Mies ei edes hakeutunut hoitoon, hän ei omasta mielestään tarvinnut sitä. Hienoa että teillä menee hyvin. Meillä ei mennyt.

Lähde ihan siitä liikkeelle, mikä sinusta on kivaa. Vuokraa kivoja filmejä, osta herkkuja ja hemmottele itseäsi. Itsellekin on tuttua suhteessa, henkinen yksinäisyys, silloin koko suhde on ihan merkityksetön, ei sellaista tarvitse.

4, ei AP yleistäkkään, puhuu vain omasta kokemuksestaan. Itse olen myös ollut suhteessa kaksisuuntaisen mielialahäiriö diagnoosin saaneeseen henkilöön, joka ei halunnut hoitaa sairauttaan, koska oli lähinnä hypomaaninen. Eli kaikki oli hänestä kovin kivaa. Suoraan sanoen kyllästyin aikuisen ihmisen hyysäämiseen jo noin puolessa vuodessa. Kyseessä oli kuitenkin niin lyhyt suhde, jossa olin myös varuillani koko ajan, että valitettavasti minulla ei ole antaa AP:lle hyviä neuvoja, rohkaisus vain!

Kohtalotoveri täällä! Tai siis miehelläni ei ole todettu persoonallisuushäiriöitä, kun ei ole tutkittukaan, mutta kovin normaali ja tasapainoinen ihminen ei yritä jatkuvasti alistaa toista henkisesti haukkumalla, mitätöimällä, seksiin pakottamalla, seksillä kiiristämällä, omiin päätöksiin pakottamisella ja pienimuotoisella väkivallalla. Välillä myöntää tekemisiään ja seuraavan päivänä kieltää, että koskaan en ole niin thenyt. Mies ei parisuhdeterapiaan halunnut, koska toimintamalleissaan ei koe olevan mitään korjattavaa.Hyvin väsyttävää elämää.

Olemme siis asumuserossa, olleet pian vuoden. Käyn itse asian tiimoilta terapiassa, suosittelen lämpimästi. Tästä on ollut suuri apu, hyviäkin päiviä on. Koen silti henkisen siteen olevan niin voimakas, että itse eron toteuttaminen tuntuu vaikealta. Vaikealta siksikin että meillä on lapsia, mutta vaikealta myös siksi että lopullinen ero miehestä ja sen seuraukset hirvittävät. Pelottaa mitä hän saa aikaan lasten kanssa, siis varmasti kovan huoltajuuskiistan ja uskon että tulee sitten vaikeuttamaan minun elämää niin paljon kuin mahdollista. Lisäksi on vaikeaa ottaa vastuuta erosta ja tehdä sitä päätöstä, niin monta vuotta olen elänyt ilman päätöksentekomahdollisuutta. Ero tuntuu myös epäonnistumiselta, vaikka ymmärränkin kuinka pahaa jälkeä yhdessäoleminen koko perheelle tekee.

Ota Ap vaikka kuppi kahvia sohvalla ja käy ostamassa joku naistenlehti, johon uppoudut aina silloin tällöin edes 10:ksi minuutiksi, jos sellainen voisi tuoda edes pientä mielihyvää sinulle. Tai nauti rauhasta keittiössä aamukahvia siemaillessa. Näistä olen itse lähtenyt liikkeelle. Tuttu tunne tuo tyhjyys. Välillä menee paremmin, välillä huonommin. Yleisesti ottaen silti huomattavasti paremmin.

Kiitos numero 9 ja muutkin! Ei tässä auta kuin kasata itsensä ja rakentaa minäkuva ihan uudelleen. Nyt se on ihan kieroutunut ja tunnen olevani ihan viallinen. Myös meillä oli seksillä kiristämistä ja tarpeideni mitätöimistä. Opin olemaan vain toista varten..

Silti. Tunnen kyllä myös epäonnistuneeni ja olevani luuseri, kun en saanut suhdetta toimimaan, vaikka kovasti yritin. Ymmärrän ettei mies yrittänyt ja haluaisin häntä syyttää, mutta en voi, koska hän on kuitenkin "häiriintynyt" ja hänen tunne-elämänsä on erilainen kuin omani.

Tuntuu KAMALALTA ajatella miten kauan minulla tulee kestämään tästä ylipääseminen! Ihan uskomattoman lamaannuttava tunne sekin. Tekisi mieli luovuttaa.. Jos suhteen aikana koin monia negatiivisia voimakkaita tunteita, niin nyt niitä vasta alkaakin tulla. Ymmärrän, että minun on käytävä tämä pohjamutia myöden läpi ja se vasta tulee vaikeata olemaan. Olen tähän asti kaunistellut totuutta ja unohtanut ne pahuudet ja oikeuttanut miehen käytöksen.. Ymmärrän, että suhteeni ei ollut normaali ja annoin miehen kohdella itseäni näin, minä sallin sen.

Meillä ei onneksi lapsia ole tässä. Ymmärrän sinua 9, tilanteesi on hankala. :(

Ero normaalista miehestä on NORMAALIA ja oikealla tavalla vaikeaa. Mutta tämä ero on ihan muuta. Nämä vahingolliset tunnelukot ja tunnesiteet saavat minut ajattelemaan kaiken ihan vääristyneesti. Nyt tuntuu etten itse edes puhu tässä. Onkohan minullekin kehittynyt jokin häiriö..

Miten voin valmistautua siihen mitä on tulossa? Miten voin alkaa käsittelemään tapahtuneita asioita? Terapia on varmasti avainsana..