Lue keskustelun säännöt.
mitä arvostat eniten sun ystävissä?
03.05.2014 |
Olin itse äsken 7viikkoa s-lomalla selän takia. Oli erittäin tuskallista, kauheata ja tylsää kun pahin kipu selätetty. Mietin kaikenlaista. On ystäviä ja sitten on YSTÄVIÄ. Ero niissä on että ystävät = kavereita, niitä on aika paljonkin. Mutta sitten on niitä YSTÄVIÄ ja ne erottuu just kun on jotain raskasta / erilaista missä tarvitset - just ystävän. Minulla kun on niitä kavereita 8-10 kpl, on kivaa yhdessä ja tavataan säännöllisesti. Nyt huomasin että tosiystävät ovat noin 3-4 näistä. Toki arvostan myös kavereita mutta oli 3-4 niistä jotka tulivat, soittivat, keksivät tekemistä ja pitivät seuraa ja huolta. Tulivat käymään, mentiin kaffille, yksi pyysi minut sinne yhtenä la iltana ja haettiin intialaista ruokaa ja juteltiin (minä toki osan ajasta lattialla konttausasennossa, hö) jne....Muilla oli kiirettä, ymmärrän että on kiirettä viikon, ehkä kaksikin mutta jos kuuteen viikkoon ei ehditä käydä kylässä niin en näe että olisi tärkeä ihminen, minä en hänelle eikä hän minullekaan (enää). Pohdin paljon näitä asioita, mietin minkälainen minä ITSE olen. Tuenko minä itse mun ystäviä? olenko läsnä vaikken ole? kuuntelenko minä? annanko ajastani heille?
Huomasin että just nämä 3-4 jotka välittivät - ovat myös minulle ne tärkeimmät. Tiedän että he voisivat pyytää minulta lähes mitä vaan, ja tulen, voivat soittaa keskellä yötä ja kuuntelen.
Eli tämän välilevynpullistuman takia / kautta opin myös paljon itsestäni, ja sekin on arvokasta. Mitä sinä arvostat ystävissäsi ja minkälainen itse olet?
Kommentit (15)
Mitä? Siis jos kuuteen viikkoon ei pidetä yhteyttä, niin se ystävyys oli siinä? Ap taitaa olla aikas nuori?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 18:58"]
Mitä? Siis jos kuuteen viikkoon ei pidetä yhteyttä, niin se ystävyys oli siinä? Ap taitaa olla aikas nuori?
[/quote]
En sanonut että ei olisi pitänyt yhteyttä mutta ei ollut aikaa tulla käymään - siis puhun niistä jotka asuvat samassa kaupungissa. No tottahan toki jos joku mun ystävistä olisi 6 viikkoa kotona sairauden takia kävisin siellä ainakin joka toinen viikko. ap
Minusta on myös aika hurja tuo joku "aikaraja". Pitää ymmärtää ihmisten erilaiset elämäntilanteet. Minulla on ihmisiä, joista välitän ja pidän ystävinä, vaikka nähdään harvoin. Ihan jo maantieteellisistä ja käytännön syistä, jokaisella on nykyään aika paljon kiirettä omassa elämässäänkin, joten ehkä ystävyyssuhteiden ylläpito jää väkisin joskus vähemmälle. Mutta ystäviä meistä tekee se, että tämä ymmärretään ja tajutaan se, että ei tuo tee meidän ystävyydestä vähempiarvoista.
Tietenkin niille kenelle voi, on läsnä niin paljon kuin pystyy. Ja sitä mä arvostankin. Tasapuolisuutta ystävyyssuhteissa. Se on tosi tärkeää, ettei toinen kuluta toista loppuun, vaan molemminpuolin ollaan kiinnostuneita, välitetään toisen asioista, nauretaan yhdessä ja jaetaan elämää. Kun toinen kaatuu niin toinen jeesaa ja joskus sitten taas toisinpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvostan sitä, että ystävilläni on aikaa tehdä juttuja. Kyllä kuusi viikkoa olisi minustakin tosi pitkä aika olla tapaamatta hyvää ystävää.
Hyväntuulisuutta, sellaista positiivista energiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ehkä se 6 viikkoa tuntui nuorempana pitkältä, mutta näin perheellisenä 6 viikkoa tosi lyhyt aika. Minulla pari hyvää ystävää, mutta meille riittää soitot pari kertaa vkossa ja nähdään n. 3 krt vuodessa. Ollaan oltu kavereina 36 v.
Arvostan sitä, että ystävät sanovat mitä oikeasti ajattelevat eivätkä ole mikään hymistelevä "hovi". Joskus voidaan tarvita oikeaa ravistelua, jos ollaan elämässä hakoteillä. Olen yllättynyt siitä, että itseään fiksuinakin pitävät ihmiset odottavat ystäviltään pelkkää päänsilitystä tyyliin "Ajoin eilen autolla jonkun päälle." "No kuule, älä vain syytä itseäsi, kyllä niin olisi voinut käydä kenelle tahansa." Halveksin vässyköitä, jotka ovat toiselle tuollaisia "ystäviä", ja halveksin niitä jotka määrittelevät ystävät henkilöiksi jotka eivät tuomitse pahoja tekoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ystävälle voin soittaa vaikka keskellä yötä ja hän kuuntelee. Jos ystäväni on kipeänä pitempään on ihan selvä asia että käyn siellä ja tarjoan apuani tai muuten vain juttelemassa. Odotan myös samaa häneltä, ja sitä saankin tarvittaessa.
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 22:59"]
ystävälle voin soittaa vaikka keskellä yötä ja hän kuuntelee. Jos ystäväni on kipeänä pitempään on ihan selvä asia että käyn siellä ja tarjoan apuani tai muuten vain juttelemassa. Odotan myös samaa häneltä, ja sitä saankin tarvittaessa.
[/quote]
Soitatko useinkin ystävillesi keskellä yötä? Mulla ainakin menis hermot jos mut herätettäis keskellä yötä, ellei ole kuolemasta kyse!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai oikeita ystäviä kovin montaa tarvitse ollakaan. Minulla on ollut jo teini-iästä asti niitä vain kolme. Ikää minulla on nyt 34. Nämä ihmiset on pysynyeet elämässäni kaikki muutosten ajat. Kavereita on puolestaan paljon, mutta silti juurikin tänään jäin miettimään sitä kuinka yksinäinen loppujen lopuksi olen. Olen se ainoa jolla on perhe ja lapsia. Ja me asutaan toisistamme useamman 100km päässä toisistamme. Emme siis näe usein ja yhteistä aikaa on vaikea järjestää.
Kavereita kyllä näen säännöllisesti, mutta lasten myötä en enää pääse enkä edes halua kulkea niin paljoa kuin ennen. Ehkä juuri tästä syystä minua ei enää pyydetäkään niin usein mihinkään.On vain ne muutamat kaverit jotka pyytää vaikka en pääsisikään. Viimeaikoina olen eniten käynyt syömässä/iltaa istumassa/ reissuissa työkavereideni kanssa. Mutta ei heissä ole sellaista ystävää.
Pääsääntöisesti olen ihan tyytyväinen elämääni, mutta ajoittain koen olevani tosi yksin.
Arvostan luotettavuutta ja että voin luottaa siihen, että ystävä välittää minusta. Jos kerron asioistani hän kuuntelee eikä heti ole tuomitsemassa. En kertakaikkiaan kestä sitä, että minua arvostellaan varsinkaan silloin jos näen, ettei kyseinen henkilö tiedä mistä puhun tai ei ymmärrä asiaa. Olisi sitten mieluummin hienotunteisesti hiljaa. Ja yleensä näin on ollutkin.
Tai jos kyseenalaistaa niin tekee sen rakentavasti, niin, että saan siitä jotakin. Arvostelee mutta niin, että näen, että hän välittää, eikä ole tuomitsemassa.
Itse pidän kiinni sovituista tapaamisista yms, en lupaile asioita ja anna toisen sitten odotella, että toteutuvatko ne vaiko eivät. Jos en osaa neuvoa toista (yleensä en osaa) olen mieluummin hiljaa, kuin jakelen neuvoja vain neuvomisen takia. Suurin osa ystävistäni on sellaisia, että näemme harvoin, mutta se ei tarkoita, ettemme välittäisi toisistamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mulla on vähän erilaiset kriteerit, eli en vaadi ystäviltä kovin oma-aloitteista elämääni tuppautumista, kun minulla menee "huonosti", tai tarvin apua. Sen sijaan oletan, että ystävät auttavat omien voimavarojensa mukaan, ja tukevat/kuuntelevat/ovat seurana kun pyydän. Näin ne ystävät, jotka asuvat samalla paikkakunnalla kuin minä toimivatkin. En tiedä miten sinä teit, mutta jos minä jäisin 6 viikon saikulle, niin en olettaisi ystävien kohdistavan huomiota minuun jos en sitä itse erityisesti toivoisi. Olettaen siis, että sairasloma ei johdu esim burn outista tai masennuksesta, jolloin ihminen tarvitsee enemmän tukea ilman että sitä tarvitsee pyytää. Selkävaivojen vuoksi apuna oleminen sen sijaan on mun mielestä vähän sillee, että itse pitäisi pyytää ja silloinkin ymmärtäisin kun ystävät eivät jonoksi asti ramppaisi kylässä, jos ymmärrät mitä tarkoitan :)
Mutta ihan otsikon kysymykseen, että mitä arvostan eniten ystävässä, niin kyllä se on luotettavuus. Sen verran on jo ikääkin tullut, että olen tajunnut että se ei ole suinkaan itsestäänselvyys ja eri ihmisille tarkoittaa eri asioita. Luotettavuudella tarkoitan sitä, että ei juoruta ystävän asioista/kerrota kenellään kovin henkilökohtaisista asioista, sekä sitä että toinen hoitaa esim yhteisessä projektissa sen minkä on luvannut hoitaa. Valitettavasti on aina niitä, jotka a.) olettavat, että jos toinen ei erikseen mainitse että en haluaisi tästä puhuttavan muille, niin silloin niistä voi puhua muille. Kyllä jokaisella on älliä sen verran että tietää mikä on arkaluontoista ja mikä ei b.) möläyttelevät ajatuksissaan toisten henkilökohtaisia asioita, ja c.) kertovat puolisolleen ystävien arkaluontoisia asioita. Näitä tyyppejä on oikeasti paljon, ja parhaiten luotettavan ihmisen tunnistaakin siitä, miten hän puhuu muista ihmisistä. Muuten tykkään kyllä erilaisista piirteistä ihmisillä, ja ymmärrän että kaikille esim tukena ei tule luonnostaan. Mutta luottamus on aika perusjuttuja kaikissa tärkeissä ihmissuhteissa, ja itse näen sen tärkeäksi ja arvostettavaksi piirteeksi ystävässä.
Lapsettomuutta.