siirsimme vauvan 7kk omaan huoneeseen
eilen. meni nukkumaan ihan tavallisesti 21n aikaan mutta heräsi ekan kerran jo 00.30. otettiin sitten meidän väliin kun huusi ihan tosissaan eikä rauhoittunut muulla kun tissillä. sen jälkeen koko yö heräiltiin tunnin välein ja itkettiin.
ennen omaan huoneeseen siirtoa meni nukkumaan 21. heräsi yöllä 1.30, 4, 6 ja ylös noin klo 8. on aina tehty sillä tavalla että vauva nukkuu ensimmäisen unipätkän omassa sängyssä ja sen jälkeen loppuyön meidän välissä kun ei jakseta yöllä nukuttaa omaan sänkyyn.
ennen vauva heräsi ekan kerran vasta 3-4n aikaan. nyt viimeisen kuukauden aikana on herännyt jo 1.30 ekan kerran. ajattelin että jos meidän iltaelämä häiritsee vauvaa ja nukkuu siksi niin katkonaisesti ja että maidon tuoksu mahdollisesti häiritsisi myös. siksi siirrettiin omaan sänkyyn.
eli varsinainen kysymykseni on että johtuukohan tuo erittäin rikkonainen yö siitä että vauva vaistosi että on yksin eikä meidän kanssa nukkumassa ja pelästyi sitä niin että huusi paljon yöllä?
mitä meidän kannattaisi näiden nukkumisjärjestelyjen kanssa tehdä??
varsinaista unikoulua en aio pitää. teenkö tyhmästi kun annan vauvalle tissiä yöllä jos ei samantein nukahda kun tulee väliimme?
soseita syö päivisin vaihtelevasti ja illalla puuroa. en usko että vauvalla on nälkä ainakaan tuolloin 1.30. mutta kovin pitkään emme jaksa yöllä kitisyttää vauvaa ilman rintaa kun miehen on saatava nukuttua kun herää aamulla niin aikaisin.
pitäisikö raahata patja vauvan huoneeseen ja ottaa vauvaviereen nukkumaan yöllä. niin että koittaisin vaan nukuttaa enkä antaa tissiä???
kyselee wiltti ja mytty
Meillä taloudessa 3 lasta, eka ei nukkunut KOSKAAN ennen 2v synttäreitä, tai ainakin siltä tuntui. Toinen nukku 5kk hyvin, sit alkoi yöhelvetti, joka kesti liki 3v synttäreihin. Nyt tämä kolmonen vaikuttaa ihan liika hyvälle ollakseen totta...ikää 7kk ja nukkuu, korkeintaan tuttia huutaa yöllä. Lopetti yösyötöt itse 5kk iässä.
Mä itse antaisin tissiä jos siihen nukkuu. Tärkeintä on, että myös te vanhemmat saatte nukkua, keino kun keino. Meillä tyttö 7kk nukkuu kanssa omassa huoneessa. En tiedä hoksaako edes että äiskä on kauempana. Ja hyvin voi olla, että vauvalla on oikeesti nälkä yöllä. Vaikeaa kun ei ole mittareita, ei voi katsoa onko tankki tyhjä!;o)
Itsekkään en ole koskaan raaskinut unikoulua pitää.
Oliko vauvalla syntyessä kalvo kiinnitteinen napanuora???
Jaksamista!!!