Miksi ihmiset suree erojaan?

sama täällä, en ymmärrä edes naimisissa olleiden eroamisten suruja...tuntuu että on olemassa isompiakin surunaiheita

Jospa eroihin liittyy eri ihmisillä eri asioita? Kaikilla ei ole kuten teillä...

Mulle on tullut aikanaan shokkiero ja ero joka oli tiedossa pidemmän aikaa. Selvitty on. Menin itseeni ekassa erossa, onneksi en ehtinyt naimisiin asti ja toisessa totesin että kaikkeni tein, enempään en pysty. Ei tarvinnut käydä ammattiauttajalla.

[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 23:22"]

Jospa eroihin liittyy eri ihmisillä eri asioita? Kaikilla ei ole kuten teillä...

[/quote]

Ymmärrän ja siksi kysyinkin että mikä siinä erossa laittaa niin suunniltaan. En vähättele niitä tuntemuksia mutten myöskään pysty niitä ymmärtämään.

Surua lasten puolesta, omia epäonnistumisten kokemuksia, taloudellista tappiota, muiden ihmisten paheksuntaa jne. Kaikista pahinta on varmaan olla rakkaudeton!

Ei mullakaan erot tuntuneet juuri miltään. Ennenkuin rakastuin ihan kunnolla ja kaikki meni pieleen... Ikinä en uskonut että voisi ero olla näin tuskaista, pitkään kestävää helvetillistä tuskaa.

Toiset rakastaa puolisoitaan, toiset näköjään ei.

Se että rakastaa toista ja haluaa olla hänen kanssaan aina.Sitten eräänä päivänä mies ilmoittaa et haluaakin erota.Se sattuu ihan liikaakin.On hajalla.

Tunne omasta epäonnistumisesta ja riittämättömyydestä, surua menetetyistä tulevaisuudenunelmista ja -suunnitelmista, yksinäisyyttä, ikävä puolisoa ja kaikkia niitä ihmisiä, jotka erossa sen kumppanin lisäksi menettää (appivanhemmat esimerkiksi), tunne kaiken muun merkityksettömyydestä, tunne siitä, ettei koskaan enää löydä ihmistä, jota rakastaisi niin täydellisesti.

Siinä joitakin lapsettoman, juuri eronneen ihmisen tuntemuksia.

Monet muutkin muutokset aiheuttavat surua, koska joutuu jättämään hyvästit entiselle johon ei paluuta, varsinkin jos muutoksen tuomat hyvät asiat eivät ole heti konkreettisia. Epäonnistuminen ja itsensä riittämättömäksi tunteminen ovat myös keskeisiä erosuruun liittyviä tunteia. Varmaan paljon muutakin, mutta koulutukseni ei riitä tämän syvempiin pohdintoihin. Huolestunut olisin jos surua ei olisi...

No kyllä minä olisin hyvin surullinen jos nykyinen mieheni yhtäkkiä ilmottaisi haluavansa erota. Eri asia jos teillä ei ole rakkautta. Meillä on.

En oikein itse osaa sanoa, koska olen niin kylmä ihminen. Pystyn käyttäytymään muille normaalisti, vaikka olemme joskus olleet mieheni kanssa eron partaalla. Pystyn siis sivuttamaan negatiiviset tunteeni ja käsittelemään ne myöhemmin. Jos nyt kuitenkin minut jätettäisiin, niin järkyttyisin tietenkin. Pitäisi keksiä jostain varmaan uusi asunto ja pistää elämä ihan uusiksi.

Oletkohan edes rakastanut? Miltä sinusta tuntuisi menettää joku rakas ihminen?

Minä tulen suremaan eroani loppu elämän, nyt 10v erosta voin sen sanoa ilman suurta tunnekuohua.

Minut jätettiin juuri silloin kun olisi tarvittu sitä tahtoa rakastaa, sanomalla että minä en ole koskaan rakastanut, toinen muka tiesi mitä minä olin 20v tuntenut ja deletoi  20v vuotta elettyä elämää ja joskus yhdessä suunnitellun tulevaisuuden, rikkoi lasten kodin ja lopetti heidän lapsuutensa yhtenä sunnuntai-iltapäivänä.

Sen että jätti minut olen anteeksi  antanut jo vuosia sitten mutta en koskaan voi ymmärtää ja anteeksi antaa  miksi kohtelee omia, itse haluamiaan, lapsiaan niin huonosti. Uuden puolison lapset, ei edes omat, menevät kaikessa omien ohi, omille lapsille ei ole aikaa, murkkuikäinen ei saa kapinoida ja  nuoren ikävä korvataan rahalla.

[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 23:17"]En ole koskaan ymmärtänyt tätä. Olen itse eronnut sekä avopuolisostani että parista suhteesta. Ei ole oikeastaan tuntunut miltään, samana iltana vähän haikeaa ja sitten elämä jatkuu. Monille se taas tuntuu olevan maailmanloppu ja tiedän jopa ihmisiä jotka ovat tehneet itsemurhan eron jälkeen. 

Miksi? Miltä tuskallinen ero sitten oikein tuntuu ja mikä siinä aiheuttaa kipua?

[/quote] Eron kipeys on kaiketi yksilöllistä.

Itse erosin väkivaltaisesta miehestä kymmenen vuoden jälkeen. Ero oli suuri helpotus, josta alkoi oman itseni rakentaminen pienin askelin.

Silti saatoin aluksi tuntea jopa surua erosta.

Olinhan antanut suhteelle kaiken. Olin kasvanut perheessä, missä ihannointiin perinteistä perhemallia.

Tosin silloin en edes tunnistanut tunteitani.

Toinen eroni tapahtui kaikessa ystävyydessä, kahden vahvan, omilla jaloillaan seisovan osapuolen välillä. :)

[quote author="Vierailija" time="01.05.2014 klo 00:51"]

Oletkohan edes rakastanut? Miltä sinusta tuntuisi menettää joku rakas ihminen?[/quote] Itkisin jos kirjaimellisesti menettäisin, mutta erossa toista ei menetä, sitä ei vaan enää olla pariskunta.

Kuinka pitkiä suhteesi ovat olleet? Mä erosin kymmenen vuotta kestäneestä suhteesta, koska mies löysi toisen. Suhde oli ollut vaikea ja väkivaltainen, ja voin siinä huonosti. Siitä huolimatta surin pitkään ja voimakkaasti. Jälkeen päin ymmärsin, että surin oikeastaan epäonnistumista ja menetettyjä unelmia enkä niinkään exää. Olen iloinen, että kävin suruprosessin läpi, koska muuten en olisi ymmärtänyt monia, tärkeitä asioita.

Minä taas uskon, että käsittelemättömät asiat tulevat pintaan jossain vaiheessa.

Ihmettelen ihmisiä, jotka pystyvät sitoutumaan/vaihtamaan lennossa kumppanista toiseen. Itse tarvitsen käydä lävitse vanhan eron ennen uuden suhteen aloittamista.

Pää pystyssä kohti uusia virheitä - ei niitä samoja enää kiitos :D

En ymmärrä. Ei rakastamiaan ihmisiä tarvitse omistaa eikä heidän kanssaan asua. Rakastatteko te sitä puolisoa vai sitä ihannekuvaa elämästä jonka olette itse kuvitelleet? Jos rakastaa ihmistä, tottakai haluaa hänelle onnea ja iloa elämään uudenkin puolison kanssa.

Voe hyvvee päevää! Huh HUH!!!! En ainakaan itse ihmettele näitä lukiessa että ihmiset on niinkin sekaisin kuin ovat. Nyt hyvät ihmiset! Jotain rajaa tuohon selkeästi läheisriippuvuuteen ja äkkiä! Voisitte itsekin paljon paremmin kun ette ripustautuisi ja eläisi ihan noin paljoa toisen ihmisen kautta.

Mä olisin kyllä ap huolissani sun tunne-elämästäsi. Jos kykenee rakastumaan, kiintymään, sitoutumaan, ero on kaikesta näistä luopumista. Suru on ihmisillä sitä varten että se auttaa luopumaan. Jos et tunne lainkaan surua, epäilen, ettei kaikki ole ihan kunnossa sulla. Tai parisuhteesi on ollut pinnallinen ilman syviä tunteita. Eikös ole olemassakin sellainen juttu, kuin aleksitymia tms jolloin ihminen ei juuri kykene kokemaan tunteita.  Ehkä kärsit siitä? Tai sitten olet traumatusoitunut jostain niin ettet uskalla tuntea? Tai edes kiintyä?  Ja tuohon läheisriippuvuuteen; se että sitoutuu, uskaltaa rakastaa ja elää voimaakkaasti myös tunteillaan ei ole mitään läheisriippuvuutta. Kuin ei sekään että pitää tehdä surutyö päästäkseen eteenpäin.  Mitä tärkeämpi suhde on ollut, sen voimakkaammat ovat tunteet eronkin tullen, tosiaan riippumatta siitä mikä paska se puoliso on ollut. Läheisriippuvuus on lähipiirissäni ilmennyt siten, ettei suostu eroon vaan venyy vaikka millaisiin mielisairasiin mittasujteisiin, jotta eroa ei tulisi. JOs normaalilla tunne-elämällä varustettu ihminen jättää surutyönsä tekemättä, hän ei pääse eteenpäin, vaan jää tunnetasolla kiinni vanhaan suhteeseen. Sureminen on erittäin tärkeää ja puhdistavaa.