Laittakaas tähän syitä miksi EI kannata hankkia sitä toista lasta?

Elämä on helpompaa:

- yhden kanssa on helppo mennä ja tehdä asioita

- helppo matkustaa

- yksi lapsi tulee halvemmaksi

- säästyy sisarusten tappelulta

- melutaso on pienempi

- ei tarvitse valvoa niin paljoa tai heräillä öisin

- voi asua pienemmässä asunnossa

- helppo käydä kaupassa/kaupungissa/ostoksilla

- omaa aikaa on paljon enemmän kun yksi lapsi on helppo ottaa toisen vanhemmista mukaan tai toisaalta jäädä kotiin vain yhden kanssa

- kotona on rauhallisempaa

- yhden lapsen kanssa voi napata parhaat palata lapsettomasta elämästä mutta myös perhe-elämästä

T. kolmen äiti

[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 10:58"]Elämä on helpompaa:

- yhden kanssa on helppo mennä ja tehdä asioita

- helppo matkustaa

- yksi lapsi tulee halvemmaksi

- säästyy sisarusten tappelulta

- melutaso on pienempi

- ei tarvitse valvoa niin paljoa tai heräillä öisin

- voi asua pienemmässä asunnossa

- helppo käydä kaupassa/kaupungissa/ostoksilla

- omaa aikaa on paljon enemmän kun yksi lapsi on helppo ottaa toisen vanhemmista mukaan tai toisaalta jäädä kotiin vain yhden kanssa

- kotona on rauhallisempaa

- yhden lapsen kanssa voi napata parhaat palata lapsettomasta elämästä mutta myös perhe-elämästä

T. kolmen äiti

[/quote]

No siinäpä syitä kerrakseen. Kiitos! :-)

Jokainen ihminen jolla on silmät ja katsoo ympärilleen (globaali katse) ymmärtää, että meitä on jo ihan liikaa.

Meillä on yki lapsi ja verisisar ei ole ainoa pitkäaikaisen siteiden lähde.

Lapsemme ymmärtää, että jos hänellä olisi sisaria, kalliit opinnot ulkomailla ei olisi ollut vaihtoehto niin kuin nyt oli.

Minusta on kyllä enemmän syitä hankkia se toinenkin lapsi.

Mutta yhden kanssa tosiaan tulee edullisemmaksi: ulkona syömiset, matkustaminen, vaatteet, harrastukset jne. Omaa aikaa on yhden lapsen kanssa enemmän.

Kovin yksinäistä olisi ainoana lapsena...onneksi minulla on sisko!

Omaa aikaa on käytössä vähemmän.

Parisuhdeaikaa on vähemmän.

Rahaa on käytössä vähemmän. Paljon vähemmän.

Melua ja sotkua on enemmän.

Liikkumiseen ja kulkemiseen liittyviä ongelmia on enemmän.

Huolta on enemmän. Paljon enemmän.

En keksi mitään syytä. Lapsi tarvitsee edes yhden sisaruksen mun mielestäni. Yksin on kurjaa lapsena ja varsinkin sitten kun omat vanhemmat vanhenee ja yksin joutuu hoitamaan kaiken.

Hyötyjä minusta on mm.

-lapset oppivat  tulemaan juttuun toisten kanssa kun saa sisaruksen kanssa harjoitella

-lapset kasvattavat toisiaan

-lastenvaatteet voi kierrättää sisarukselta toiselle

-vanhemman hoitovastuu voi helpottua vähän kun vanhin lapsista katsoo pienempien perään

-lapsilla on seuraa toisistaan

-lapset oppivat myös joustamaan kun yleensä se ainoa lapsi saa aina kaiken ja tulee helposti lellityksi

On tosi vaikeaa kasvattaa ainoasta lapsesta muita huomioon ottava ja mukava ihminen.

[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 11:28"]En keksi mitään syytä. Lapsi tarvitsee edes yhden sisaruksen mun mielestäni. Yksin on kurjaa lapsena ja varsinkin sitten kun omat vanhemmat vanhenee ja yksin joutuu hoitamaan kaiken.

Hyötyjä minusta on mm.

-lapset oppivat  tulemaan juttuun toisten kanssa kun saa sisaruksen kanssa harjoitella

-lapset kasvattavat toisiaan

-lastenvaatteet voi kierrättää sisarukselta toiselle

-vanhemman hoitovastuu voi helpottua vähän kun vanhin lapsista katsoo pienempien perään

-lapsilla on seuraa toisistaan

-lapset oppivat myös joustamaan kun yleensä se ainoa lapsi saa aina kaiken ja tulee helposti lellityksi

On tosi vaikeaa kasvattaa ainoasta lapsesta muita huomioon ottava ja mukava ihminen.

[/quote]

Meillä ainakin vaikka on yksi lapsi, on leikkipuistossa hyvinkin muita huomioiva lapsi. Aina sanoo toisille lapsille, kenellä ei ole omia leluja mukana :"mun leluja saa lainata".

Ja aikamoinen kasa niitä meillä aina onkin siellä mukana yleensä. ;-)

Ap

Meillä on vain yksi lapsi ja hänellä on jatkuvasti kavereita kylässä öitä myöten. En väittäisi häntä kovin yksinäiseksi.

Ainoa syy minkä keksin on se, ettei yksinkertaisesti halua toista lasta.

Itselläni kaksi lasta... mutta tällaista mietin aikoinani:

Jos on jo yksi perusterve lapsi, niin olenko valmis ottamaan riskin, että toinen lapsi onkin vakavasti vammautunut tai sairas, ja vaatii minun muuttuva omaishoitajaksi lopuksi ikääni... Tämä riski tosin pieni, mutta olemassa. Toki esikoisellekin voi jotain sattua, mutta mitä enemmän lapsia, siitä enemmän riskejä erilaisiin todella vaikeisiin tilanteisiin (sairaudet, onnettomuudet tms).

Itse kestän kyllä arjen, melun, kiireen, väsymyksen jne.

Mutta en tiedä miten pärjäisin jos pitäisi esim katsella oman lapsen jatkuvaa kärsimystä, jota ei voisi auttaa.

Hyviä syitä edellä. Mä olen päättänyt hankkia toisen lapsen pitkällä ikäerolla ekaan - jos luonto enää siinä vaiheessa lasta suo. Yksikin riittää meille, kaksi olisi kiva, mutta kahden pikkulapsen äitinä en pärjäisi.

Omassa kaveripiirissäni meillä kaikilla on jostain syystä isot ikäerot sisaruksiin. Tietenkin se sisaruussuhde on silloin erilainen, mutta mä en todellakaan ole sitä mieltä, että kaksi lasta 1-3 ikävuoden erolla on se ainoa ja oikea malli. Sopii varmaan niille, jotka ovat tosi perheihmisiä, eivät tarvii omaa elämää ja on pitkä pinna. Mutta tuntuu kamalalta, että ihmiset kastovat oikeudekseen sanoa, että jonkun toisen perhe (yksilapsinen, tosi iso, pitkä ikäero, adotiolapset tms.) olisi jotenkin vääränlainen. Kaikilla on omat persoonat, halut, voimavarat, tilanteet.

Ja se pieni ikäero ja kaksi lasta ei todellakaan tarkoita automaattisesti hyvää sisaruussuhdetta, on tullut nähtyä....

Tässä oli just kaikki!

t. kahden lapsen äiti

[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 10:58"]

Elämä on helpompaa:

- yhden kanssa on helppo mennä ja tehdä asioita

- helppo matkustaa

- yksi lapsi tulee halvemmaksi

- säästyy sisarusten tappelulta

- melutaso on pienempi

- ei tarvitse valvoa niin paljoa tai heräillä öisin

- voi asua pienemmässä asunnossa

- helppo käydä kaupassa/kaupungissa/ostoksilla

- omaa aikaa on paljon enemmän kun yksi lapsi on helppo ottaa toisen vanhemmista mukaan tai toisaalta jäädä kotiin vain yhden kanssa

- kotona on rauhallisempaa

- yhden lapsen kanssa voi napata parhaat palata lapsettomasta elämästä mutta myös perhe-elämästä

T. kolmen äiti

[/quote]

Minä en edes ollut valmis ajattelemaan toista lasta ennen kuin esikoinen oli 3 vuotias. Sitten vuoden verran täytyi kypsytellä ajatusta. Loppuen lopuksi ikäeroksi tuli 4 v 10 kk.

Meille sanottiin esikoisen ollessa 2 vuotias, miten täytyy äkkiä tehdä riitakaveri lapselle. Voin sanoa, että jos sisarussuhteen ainoa hyöty on tappelu, niin hyvin tappelee keskenään 2 ja 7 vuotiaatkin. :-P Sitä paitsi ikäero "pienenee" mitä isommaksi lapset kasvaa. Toiveissa voi olla jopa fiksu ja hieno sisaruussuhde kun ikää on molemmilla yli 20 vuotta.

[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 13:16"]

Hyviä syitä edellä. Mä olen päättänyt hankkia toisen lapsen pitkällä ikäerolla ekaan - jos luonto enää siinä vaiheessa lasta suo. Yksikin riittää meille, kaksi olisi kiva, mutta kahden pikkulapsen äitinä en pärjäisi.

Omassa kaveripiirissäni meillä kaikilla on jostain syystä isot ikäerot sisaruksiin. Tietenkin se sisaruussuhde on silloin erilainen, mutta mä en todellakaan ole sitä mieltä, että kaksi lasta 1-3 ikävuoden erolla on se ainoa ja oikea malli. Sopii varmaan niille, jotka ovat tosi perheihmisiä, eivät tarvii omaa elämää ja on pitkä pinna. Mutta tuntuu kamalalta, että ihmiset kastovat oikeudekseen sanoa, että jonkun toisen perhe (yksilapsinen, tosi iso, pitkä ikäero, adotiolapset tms.) olisi jotenkin vääränlainen. Kaikilla on omat persoonat, halut, voimavarat, tilanteet.

Ja se pieni ikäero ja kaksi lasta ei todellakaan tarkoita automaattisesti hyvää sisaruussuhdetta, on tullut nähtyä....

[/quote]

Pikkusisaruksen syntyminen on lapsen elämässä aina valtava muutos ja kriisikin. Jos vanhemmat eivät osaa käsitellä tilannetta ja sisarussuhdetta yleisemminkin juuri oikein, niin seuraukset esikoisen psyyken kehitymiselle voivat olla vakavatkin. Näitä näkyy sitten aikuisina masennuspotilaina, vaikka periaatteessa elämässä ei ole tapahtunut mitään kamalaa. 

Aina on mahdollisuus Saada kaksoset tai jopa kolmoset... 

Ainoana lapsena sanoisin että kyllä hyvin voi pärjätä ilman sisaruksiakin, itse en ole koskaan kaivannut.

-opin tulemaan hyvin toimeen oikeastaan kaikkien kanssa: ei ole sisarusta ns. takuureurana, jos haluaa kavereita ja seuraa niitä on hommattava itse.

-joo, toisilta lapsilta oppii mutta niin myös aikuisilta

-lastenvaatteiden kierrätys toimii myös perheiden välillä

-opin viihtymään myös yksikseni, enkä kaivannut jatkuvaa seuraa (vanhemmista tai kavereista)

-en todellakaan saanut kaikkea enkä ollut lellitty. Toisaalta mulle ei ollut mitään väliä jos sain sentin vähemmän jäätelö tai 3 karkkia vähemmän, toisin kuin sisarukselliset jotka kynsin hampain pitivät kiinni siitä että varmasti saivat oman osuutensa tykkäsivät siitä tai eivät (esim. kokista piti saada yhtä paljon vaikka siitä ei tykännytkään, mä jätin oman osuuteni muille ja join maitoa)

Sanottakoon vielä että mulla on aina ollut paljon kavereita ja tulen helposti toimeen erilaisten ihmisten kanssa, olen saanut yhteistyökyvystäni ja muiden huomioonottamisesta kiitosta eism. töissä. Samanlaista kiitosta on muuten saanut myös oma lapsi sekä tarhassa että koulussa vaikka hänkin on ainoa lapsi.

Voisko nää typerät "ainoa lapsi on itseks" myytit jo haudata, niitä on tutkittu ties kuinka paljon (etsikää tieteellisiä julkaisuja vaikka google scholarista jos ette usko) ja mitään eroja ei olla löydetty ainoiden ja sisaruksellisten välillä esim. siinä itsekkyydessä tai sosiaalisuudessa.

quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 11:28"]

En keksi mitään syytä. Lapsi tarvitsee edes yhden sisaruksen mun mielestäni. Yksin on kurjaa lapsena ja varsinkin sitten kun omat vanhemmat vanhenee ja yksin joutuu hoitamaan kaiken.

Hyötyjä minusta on mm.

-lapset oppivat  tulemaan juttuun toisten kanssa kun saa sisaruksen kanssa harjoitella

-lapset kasvattavat toisiaan

-lastenvaatteet voi kierrättää sisarukselta toiselle

-vanhemman hoitovastuu voi helpottua vähän kun vanhin lapsista katsoo pienempien perään

-lapsilla on seuraa toisistaan

-lapset oppivat myös joustamaan kun yleensä se ainoa lapsi saa aina kaiken ja tulee helposti lellityksi

On tosi vaikeaa kasvattaa ainoasta lapsesta muita huomioon ottava ja mukava ihminen.

[/quote]

Mä olen hämmästyksekseni huomannut, että jostain käsittämättömästä syystä monilapsisten perheiden äidit kokee tarpeekseen nälviä, kun vahvistan, että todella minulla on "vain" yksi lapsi, enkä ole edes ajatellut hankkia enempää. Tämä jaksaa hämmästyttää ja kummastuttaa minua kerta toisensa jälkeen. Eikä tätä ole tapahtunut vain kerran vaan liian usein ollakseen jotenkin ainutlaatuista.

14 ja 15, hyviä ajatuksia! Omassa perheessäni on valitettavasti käynyt juuri näin. Kun pikkusisko syntyi, minun paijaamiseni loppui, minun piti yht´äkkiä olla iso tyttö ja osata kaikki, pärjätä. Ja riidat siskon kanssa olivat ihan hirveitä, siis jo vaarallisen väkivaltaisia. Nyt aikuisena välimme ovat väkinäiset, emme juuri arvosta toisiamme. Joskus olen sanonut, että mun onnellinen lapsuuteni loppui siihen, kun sain "sen kaivatun ja välttämättömän pikkusiskon"....

Minä päädyin tuohon edellä mainittuun isoon ikäeroon. Esikko oli jo seitsemän, kun saimme toisen. Hyviä puolia tässä oli se, että ei mennyt rahaa kahteen päivähoitoon, esikko oli jo koulussa, ja hänestä oli minulle ihan oikeaa apua vauvanhoidossa. Pientä masennusta ja maustasukkaisuutta tosin oli havaittavissa, vaikka lapset eivät kamalasti keskenään tapelleet, enemmänkin esikko purki minuun harmitustaan, kun ei ollut enää ainoa. Nyt lpaste ovat jo 7 ja 14. Isompi jää mielellään mummulaan, jos me lähdemme pienen kanssa jonnekin reissuun. Kiinnostaa enemmän kirjat ja sähly kuin lälly matkailu vanhempien ja pikkusiskon kanssa :) Ja me aikuiset pääsemme illalla leffaan ja esikko saa leikkiä täällä kotia ja hoitaa pikkusisartaan, saa aina vähän taskurahaakin siitä ja täällä on milloin laitettu pikkuiselle pizzaa tai pannaria ja pidetty leffailtaa. Pieni sanoo nykyään, että isoveli on "hänen sankarinsa". Eli iso ikäero ei todellakaan ole aina huono juttu. Meillä oli niin raskas tilanne, kun esikko syntyi (opinnot kesken, ei rahaa, perhesuruja, omaa masennusta), että ei olisi tullut kesää kahden pikkulapsen kanssa. Nyt tämä "vääränlainen" perheemme on tosi onnellinen.

hyviä syitä listattu edellä.

Lisäksi vanhemmalla on enemmän aikaa lapselleen ja keskittyä lapseen itseensä, ehkä myöhemmin myös panostaa enemmän lapsen harrastuksiin ja kuljetteluun, esimerkiksi urheiluharrastus voi helposti tarkoittaa useita treenejä viikossa.

Meillä on yks lapsi. Tuntuu, että hän viihtyisi paremmin, jos olisi toinen. Nyt han haluaa vanhempien huomion. Jos olisi se toinen, touhuaisivat keskenään. Kertokaa kokeneemmat onko tässä ajatuksessa perää?