Kaksoisviestinnän mestari: äitini, arg

[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 14:07"]

[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 12:38"]

[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 12:32"]

Mun mutsi harrastaa tuota samaa, taustat ei aivan samanlaiset kun teillä ap, mutta huokailut ja vihjailut jne samoja. Pari kuukautta sitten kärvähdin, kun tuli taas soitto; eipä asiaa juuri ollenkaan, huokailuja, valitusta mm tyyliin "kun et sä koskaan soita...", pitkiä taukoja kun odotin sitä soiton asiaa, mulla ei ollut mitään kerrottavaa silloin.

Silloin mulla oli muutenkin oikeasti paha paikka puhua, jonka sanoin, mutta sama vaan jatkui. Sanoinpa sitten että ei oikein tee mieli soittaa kun joka kerta saan kuulla samaa peiteltyä valitusta ja isäni haukkumista (ilman syytä). Äiti veti herneen nenään, tietenkin.

Mutta suoraan sanottuna on ollut helpottavaa! Turhat soitot loppuivat, eikä mun tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa siitä kun en jaksa keskittyä niiden puheiluiden ja vihjailujen tulkitsemiseen.

[/quote]

 Tuossahan oli selkeä viesti. "Kun sä et koskaan soita". Eri asia olisi jos tulisi valitusta tyyliin, on ollut yksinäistä kun olisi toivottu esim. siivousapua...

[/quote]

Niin no, käyn säännöllisesti siellä siivoamassa, minä tai lapset käymme kaupassa ja kannamme painavat jos tarvitaan, käymme vaihtamassa sulakkeet, lamput, kannamme tavaroita kellariin/vintille, kuskaamme milloin mihinkin. Mutta mikään ei riitä, aina on joku asia huonosti, huokailuja, valitusta, muiden - varsinkin isäni - mollaamista jne. Enkä minä ole koskaan osannut tehdä mitään oikein, se alkoi jo teini-iässä.

Joten joo, ei ole paljoa enää paukkuja kuunnella puhelinsoittoja milloin mistäkin, lisää peiteltyjä huokauksia ja vihjailuja, saati sitten soittaa sinnepäin joka toinen päivä. Joskus on helpottavaa ettei ole paljon tekemisissä äitinsä kanssa.

[/quote]

Oletko kysynyt MIKSI soittaa jatkuvasti vain valittaakseen soittamattomuutta tai mollatakseen isääsi?

Sukulaisiaan ei voi valita... Mulla kanssa välillä vähän vaikeaa. :D Onneksi niiden kanssa ei tarvitse olla koko ajan.

No miksi et sano "sano suoraan asias äläkä vinguta tuota vanhaa virttä"?

Äitisi on elänyt tuollaista elämää liian pitkään osatakseen itse suhtautua tilanteeseen mitenkään muuten tai osatakseen muuttua. Auta häntä avautumaan.

Sano äidillesi sama mitä miehesi sanoi sinulle.

Tunnetko äitisi taustoja miten tarkkaan? Millainen tyyli hänen kotonaan oli? Orjailtiinko sielläkin herra aviomiestä ja piilotettiin myös epämiellyttävät asiat jos nyt ei ihan maton alle, niin rivien väliin kuitenkin. Tuollainen marttyyrin asenne nimittäin siirtyy usein polvelta polvelle. Sinä olet sen onnistunut katkaisemaan. Siitä sinulle suuret onnittelut!

Näitä suvussa kulkevia omituisia asenteita on monenlaisia. Meillä ei äidin suvussa ollut marttyyrejä, mutta vaatimustaso oli huima. Kaikki olisi pitänyt osata / tietää / ymmärtää ilman muuta. "Kyllähän nyt tuon verran pitäisi osata / tietää / ymmärtää sanomattakin / neuvomattakin." Vaatimusten ohella siis kaikki asiat vielä vähäteltiin. Minuunkin oli sanonta alkanut jo vahvasti tarttua, ennen kuin eräs opiskelukaverini "herätti" minut huomaamaan, miten kovia vaatimuksia toisille asetin. Olen ikikiitollinen tuolle kaverilleni, joka toimi samalla tavalla kuin sinun miehesi eli avasi silmät näkemään noiden vaatimusten ja huokailujen mahdottomuuden. Mehän emme moista perinnettä siirrä seuraavalle polvelle, emmehän?

Koen että minua manipuloidaan ja minun käytökseeni ja elämääni ei olla tyytyväisiä. Mitään sellaista asiaa, mikä tosissaan olisi väärin tai pielessä, ei ole.

Soittelen hänelle muutaman viikon välein. Hän ei koskaan soita takaisin, typ: " ei kait nyt minun pidä soittaa, herranen aika, kaikkea sitä ..." Vaikka mielestäni kaikkien normaalien ihmisten kanssakäymiseen kuuluu, että voidaan kysellä puolin ja toisin kuulumisia.

Tässä on jossain syvälläsyvällä pinnan alla semmoinen asetelma, että äiti kokee, että hän on niiiiin paljon uhrannut meidän lasten vuoksi , kun pysyi (puolipakosta) liitossa paskamaisen miehen kanssa, ja pyöritti perhettä ilman puolison tukea (lähinnä ukko keskittyi kiusaamiseen ja huolehti omasta hyvinvoinnistaan).

Nyt meidän lasten pitäisi olla hänelle valtaisain kiitollisia, kuinka hän jaksoi onnettomassa liitossa vuosikymmeniä.

Minä taas en voi olla siitä kiitollinen, päinvastoin. Ja olen oikeastaan vihainen äidilleni, että hän jatkoi siinä. Totteli mielikuvituksellisia määräyksiä, kuunteli vähättelyä, salli iskän rangaista meitä jostain olemattomista rikkomuksista. Niitä perusteltiin Kasvatuksella. Sitä ne ei olleet, vaan suoranaisia ansoja lapselle, että se tekisi virheen.

Että ei tämä asia nyt oikein selviä sillä vakiovastauksella, että mitäs täällä palstailet, sano sille suoraan niin asia selviää suit sait.

Kannattaa miettiä omalle kohdalleenkin muutaman vuosikymmen päähän niidenkin väsyneiden aviovaimojen, jotka voimiensa rajoilla yrittää pyörittää perhettä ja pysyä naimisissa "lasten takia": Siitä ei välttis sitten kiitosta tulekaan, kun lapset kasvaa siinä ympäristössä ja lähtevät maailmalle. 

[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 11:57"]

Ei jaksais, ei niin millään. Lapsuudenkodissani dynamiikka meni niin, että isä oli yksinvaltias despootti joka johti perhettä omien mielenliikkeidensä mukaan. Kananmunankuorilla käveltiin, ettei iskä vaan suuttuisi.

Mutsista ei ollut sanomaan sille yhtään vastaan, vaan yritti huokailemalla ohjailla vittumaista ukkoaan jotenkin. Ei muuten ukko reagoinu niihin mitenkään, eikä toivottuun suuntaan ollenkaan.

Nyt on muori leskenä ja huokailu jatkuu. Ei kyllä pitäisi olla käsittääkseni mitään valittamista. On terve,hyvä eläke, asunto,  lapset terveitä ja ammateissa, liitoissa ja lapsenlapsia on.

Kuitenkin joka kerta kommentit on että " eiiiii kait mulla nyt mitään väliä ole, kiitos nyt tästäkin, ei mulle mitään kuulu."

 Yli 40 vuoden kokemuksella osaan tulkita, että mulle valitetaan kuinka en ole soittanut tarpeeksi usein, ja kuinka hänellä on huonosti asiat.

En ala, en kertakaikkiaan jaksa. Yritin vähän samanlaisia kiertoilmauksia ja mutkan-kautta manipulointeja mieheni kanssa kun aloitimme. Hän katseli mua hämmästyneenä, että "mikä sua vaivaa" . Ja totesi kylmän rauhallisesti, että hänellä ei ole mitään aikomusta alkaa tulkitsemaan mun aanailuja mistään rivien väleistä tai mitenkään muutenkaan. Pelejä hän ei pelaa ollenkaan. Joten jos et saa suoraan sanottua, että mistä on paha olo tai mieli, niin sitten saa olla.

Mikä ihana helpotus minulle! Multa vapautui ihan hirveesti energiaa muihin asioihin, mukaviin asioihin myös, kun ei tarvinnutkaan suunnitella mitään manööverejä millä olisi miehelle jonkun epämukavan asian ilmaistua. Kaikesta voidaan puhua!

Mutsia nyt ei tietty saa muutettua, mutta tekis kyllä mieli sanoa sille, että sano suoraan asias äläkä vinguta tuota vanhaa virttä. Sen lisäksi että se on tosiaan ajan ja energian hukkaa, se myös ahdistaa minua. Muistuu heti mieleen lapsuudenkodin ahdistava tunnelma. 

[/quote]

No totta kai sä sanot äidilles että sua ärsyttää  aikuisen ihmisen huokailut. Jos on asiaa, se sanotaan suoraan. Ja jatkossa et aio ymmärtää huokailuista mitään.

auttoihan suoraan sanominen sinuakin, tajusit olleesi typerä. Onko äidillesi sanonut kukaan?

koita myös ymmärtää äitiäsi. hän on vuosikymmenet elänyt miehen diktatuurin alla. siinä jokainen ihminen kyllä jollain tavalla murtuu/masentuu/rikkoutuu/hukkaa itsensä...ei ole helppoa alkaa rakentamaan omaa persoonaa lähes nollasta sen jälkeen kun tätä valtiasta ei ole enää paikalla. eli kärsivällisyyttä ja tosiaan koita itse tehdä aloite ihan toisenlaiseen kanssakäymiseen. jos se innostaisi äitiäsikin muuttumaan.

[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 12:16"] 

Soittelen hänelle muutaman viikon välein. 

[/quote]

Ja miksiköhän hän ei halua silloin kerran/pari kuussa kun otat yhteyttä avauta vaikeuksistaan?

Perinteinen, ja vihaamani, katso peiliin voikin olla nyt toimiva...

Mun mutsi harrastaa tuota samaa, taustat ei aivan samanlaiset kun teillä ap, mutta huokailut ja vihjailut jne samoja. Pari kuukautta sitten kärvähdin, kun tuli taas soitto; eipä asiaa juuri ollenkaan, huokailuja, valitusta mm tyyliin "kun et sä koskaan soita...", pitkiä taukoja kun odotin sitä soiton asiaa, mulla ei ollut mitään kerrottavaa silloin.

Silloin mulla oli muutenkin oikeasti paha paikka puhua, jonka sanoin, mutta sama vaan jatkui. Sanoinpa sitten että ei oikein tee mieli soittaa kun joka kerta saan kuulla samaa peiteltyä valitusta ja isäni haukkumista (ilman syytä). Äiti veti herneen nenään, tietenkin.

Mutta suoraan sanottuna on ollut helpottavaa! Turhat soitot loppuivat, eikä mun tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa siitä kun en jaksa keskittyä niiden puheiluiden ja vihjailujen tulkitsemiseen.

[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 12:32"]

Mun mutsi harrastaa tuota samaa, taustat ei aivan samanlaiset kun teillä ap, mutta huokailut ja vihjailut jne samoja. Pari kuukautta sitten kärvähdin, kun tuli taas soitto; eipä asiaa juuri ollenkaan, huokailuja, valitusta mm tyyliin "kun et sä koskaan soita...", pitkiä taukoja kun odotin sitä soiton asiaa, mulla ei ollut mitään kerrottavaa silloin.

Silloin mulla oli muutenkin oikeasti paha paikka puhua, jonka sanoin, mutta sama vaan jatkui. Sanoinpa sitten että ei oikein tee mieli soittaa kun joka kerta saan kuulla samaa peiteltyä valitusta ja isäni haukkumista (ilman syytä). Äiti veti herneen nenään, tietenkin.

Mutta suoraan sanottuna on ollut helpottavaa! Turhat soitot loppuivat, eikä mun tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa siitä kun en jaksa keskittyä niiden puheiluiden ja vihjailujen tulkitsemiseen.

[/quote]

Ei hyvää päivää! Siis äiti saa soittaa vain jos on jotain "oikeaa" asiaa? Millaisia te oikein olette?

Äitini kuoli äkillisesti sairaskohtaukseen 51-vuotiaana kolme vuotta sitten ja jos jotain voisin jälkeenpäin muuttaa niin soittaisin hänelle täysin ilman asiaa ja olisin ollut ilosta soikeana jos hän olisi soittanut vaikka kertoakseen kuinka naapurin Marjatta oli löytänyt paljon karvarouskuja.

[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 12:32"]

Mun mutsi harrastaa tuota samaa, taustat ei aivan samanlaiset kun teillä ap, mutta huokailut ja vihjailut jne samoja. Pari kuukautta sitten kärvähdin, kun tuli taas soitto; eipä asiaa juuri ollenkaan, huokailuja, valitusta mm tyyliin "kun et sä koskaan soita...", pitkiä taukoja kun odotin sitä soiton asiaa, mulla ei ollut mitään kerrottavaa silloin.

Silloin mulla oli muutenkin oikeasti paha paikka puhua, jonka sanoin, mutta sama vaan jatkui. Sanoinpa sitten että ei oikein tee mieli soittaa kun joka kerta saan kuulla samaa peiteltyä valitusta ja isäni haukkumista (ilman syytä). Äiti veti herneen nenään, tietenkin.

Mutta suoraan sanottuna on ollut helpottavaa! Turhat soitot loppuivat, eikä mun tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa siitä kun en jaksa keskittyä niiden puheiluiden ja vihjailujen tulkitsemiseen.

[/quote]

 Tuossahan oli selkeä viesti. "Kun sä et koskaan soita". Eri asia olisi jos tulisi valitusta tyyliin, on ollut yksinäistä kun olisi toivottu esim. siivousapua...

[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 12:38"]

[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 12:32"]

Mun mutsi harrastaa tuota samaa, taustat ei aivan samanlaiset kun teillä ap, mutta huokailut ja vihjailut jne samoja. Pari kuukautta sitten kärvähdin, kun tuli taas soitto; eipä asiaa juuri ollenkaan, huokailuja, valitusta mm tyyliin "kun et sä koskaan soita...", pitkiä taukoja kun odotin sitä soiton asiaa, mulla ei ollut mitään kerrottavaa silloin.

Silloin mulla oli muutenkin oikeasti paha paikka puhua, jonka sanoin, mutta sama vaan jatkui. Sanoinpa sitten että ei oikein tee mieli soittaa kun joka kerta saan kuulla samaa peiteltyä valitusta ja isäni haukkumista (ilman syytä). Äiti veti herneen nenään, tietenkin.

Mutta suoraan sanottuna on ollut helpottavaa! Turhat soitot loppuivat, eikä mun tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa siitä kun en jaksa keskittyä niiden puheiluiden ja vihjailujen tulkitsemiseen.

[/quote]

 Tuossahan oli selkeä viesti. "Kun sä et koskaan soita". Eri asia olisi jos tulisi valitusta tyyliin, on ollut yksinäistä kun olisi toivottu esim. siivousapua...

[/quote]

Niin no, käyn säännöllisesti siellä siivoamassa, minä tai lapset käymme kaupassa ja kannamme painavat jos tarvitaan, käymme vaihtamassa sulakkeet, lamput, kannamme tavaroita kellariin/vintille, kuskaamme milloin mihinkin. Mutta mikään ei riitä, aina on joku asia huonosti, huokailuja, valitusta, muiden - varsinkin isäni - mollaamista jne. Enkä minä ole koskaan osannut tehdä mitään oikein, se alkoi jo teini-iässä.

Joten joo, ei ole paljoa enää paukkuja kuunnella puhelinsoittoja milloin mistäkin, lisää peiteltyjä huokauksia ja vihjailuja, saati sitten soittaa sinnepäin joka toinen päivä. Joskus on helpottavaa ettei ole paljon tekemisissä äitinsä kanssa.